Aikainen herätys ja 7:07 junalla Saint-Lazareelta Caeniin – vajaa 2 tuntia junassa, joka onneksi lakoista huolimatta kulki. Caenissa meitä – ja samaan pieneen 7 hengen ryhmäämme kuuluneita kahta kanadalaista ja kolmea amerikkalaista – odotti paikallisoppaamme Sandrine.
Aamupäivän käytimme Caenin sotamuseossa, jossa Sandrine kuljetti meidät reipasta tahtia läpi historiaa alkaen ensimmäisestä maailmansodasta, 20-luvun hulluista vuosista ja vuoden 1929 suuresta romahduksesta Saksan talouden romahtamiseen 1930-luvun alussa ja Hitlerin valtaan nousuun. Ranskalaisessa museossa Ranskan joutuminen saksalaisille 6 viikossa sai paljon tilaa, niin vastarintaliike kuin yhteistyö valloittajien kanssa. Sodan laajeneminen maailman laajuiseksi, keskitysleirit ja lopulta Normandian maihinnousun valmistelu yksityiskohtineen tulivat jossain määrin meille tutuiksi. Samoin kun eri maihinnousualueiden nimet – iltapäivällä näkisimme osan näistä: Utah, Omaha, Gold, Juno, Sword.
Perusnäyttelyn lisäksi isossa museossa oli esillä maihinnousussa mukana olleen valokuvausta harrastaneen sotilaan, Tony Vaccaron, ottamia valokuvia ja kaikenlaista aikaan liittyvää esineistöä. Museo on rakennettu saksalaisten bunkkerin päälle ja myös siellä pääsee vierailemaan – tuli mieleen maanalainen sotasairaala Jerseyllä, jossa vierailimme muutama vuosi sitten. Ja museon ympärillä oli muistopuistot eri kansallisuuksille: jaksoimme maittavan lounaan jälkeen katsastaa amerikkalaisten puiston ennen lähtöä maihinnousun maisemiin.
Automatka Caenista Pointe du Hociin kesti n. 45 minuuttia. Täällä pääsimme katsomaan minkälaista korkeata rantapenkkaa sotilaat köysitikkailla joutuivat kiipeämään päästääkseen oikeasti maihin. Opimme, että vaikka liittoutuneet olivat pyrkineet valmistelemaan maihinnousun hyvin, niin Normandian pensasaidat, joiden juurella on paksu maavalli, osoittautuivat monen panssarivaunun tuhoksi, sillä niiden alapuoli ei ole suojattu ja näin niiden noustessa pystyyn ne olivat helposti tuhottavissa. Pääsimme käymään ensimmäisessä iltapäivän monesta bunkkerista rannalla.
Pointe du Hocista jatkoimme Omaha Beachille, jossa parin muistomerkin lisäksi oli myös ihmisiä nauttimassa kesästä rannalla. Sandrinen mukaan paikalliset eivät näillä rannoilla juuri käy aurinkoa ottamassa tai uimassa, mutta matka Pariisista on lyhyt ja nuoremmat ihmiset eivät enää välitä rannan historiasta. Sandrine oli haastatellut muutamaa veteraania joskus aiheesta ja yleensä vastaus oli ollut, että juuri siksi he osallistuivat maihinnousun, että lapset voisivat jatkossakin leikkiä tälläkin rannalla.
Seuraavana olikin sitten vuorossa matkan vaikuttavin kohde, amerikkalainen hautausmaa Colleville-sur-Merissä. Valkoisia marmoriristejä silmänkantamattomiin (9 387 kpl) hyvin hoidetuilla ruohokentillä. Tosin kaikki eivät ole ristejä, joukossa on myös juutalaisia, joiden haudalla on kuusisakarainen tähti ristin sijaan. Alueen muistomerkillä soitettiin amerikkalaisten kansallislaulua luultavasti 1/2 tunnin välein.
Hautausmaa oli kieltämättä kaunis, etenkin näkymät merelle – ja ajatellen, että näillä rannoilla nämä keskimäärin 23-vuotiaat nuoret sotilaat olivat kuolleet, heidän hautansa tuntuivat sopivan hyvin maisemaan.
Colleville-sur-Merin jälkeen kävimme vielä Longues-sur-Merissä katsomassa siellä olevia saksalaisten bunkkereita, joissa tykitkin olivat vielä jäljellä ja lopuksi Arromanchessa katsomassa sinne rakennetun väliaikaisen sataman jäänteitä. Aika uskomatonta miten kerrostalon kokoisia aallonmurtajan osia oli rakennettu Englannissa, upotettu Thames-jokeen piiloon ja hinattu sitten tänne muodostamaan aallonmurtajaa väliaikaiselle satamalle. Sandrinella oli hyviä kuvia myös ajokaluston tarvitsemista kuljetusrampeista ja kuvia siitä miten näin rakennettu satama toimi hyvin: aallonmurtajien ulkopuolella aallot kohoavat korkeina, mutta sataman alueella meri on lähes tyyni.
Tässä vaiheessa kello olikin jo yli 18, eli olimme imeneet itseemme historiaa n. 9 tuntia ja oli aika palata Caeniin pikaiselle iltapalalle ja 20:24 junalle Pariisiin. Takaisin hotellilla olimme n. 22:30, eli n. 16 tunnin päivä tämä oli, mutta päivä ei kuitenkaan tuntunut ylettömän raskaalta, kun se jakautui vähän erilaisiin osiin ja pisimmät siirtymät matkustimme junalla. Ja sääkin suosi, koko päivän oli aurinkoista ja lämpötila arviolta runsas 20 astetta.
Meidän osaltamme Normandian maihinnousu päättyi tähän – oikeasti tuolloin 70 vuotta sitten maihinnousun, eli taistelun Pohjois-Ranskasta laskettiin kestäneen 100 päivää. Ja alueen monissa kartoissa nuolet, jotka alkoivat maihinnoususta Normandian rannikolle, päätyivät lopulta Saksaan ja Saksan luhistumisen seuraavana vuonna.
Tämä matkamme Pariisiin ja Normandiaan ei lähtökohtaisesti ollut mikään bongausmatka, uusia maita tai edes TCC-alueita ei näistä alueista tullut, mutta sentään Normandiasta pari MTP-pistettä – vaikka en mitään isompia tavoitteita näiden suhteen olekaan asettanut, niin kuntoilen aika lähellä 200 pistettä, niin voinhan minä nämäkin sille listalle naputella …