Matka Geirangerfjord-aluksella Ålesundista Geirangeriin kestää noin kolme tuntia. Matkan varrelle mahtuu kaupunkinäkymiä Ålesundista lähdettäessä, ruohokattoisia omakotitaloja kaupungin laidoilla, vuonomaisemia ja vesiputouksia.
Koronakesänä laivalla on väkeä vain harvakseltaan. Jokaiselle löytyy vaikka oma penkkirivi ja väleihin jää vielä tyhjiäkin rivejä. Upeimpien näkymien kohdalla ulkona kannella syntyy pientä ruuhkaa, mutta raikkaassa tuulessa sekään ei ainakaan tunnu vaaralliselta.
Ålesundista pääsee Geirangeriin laivalla kerran viikossa, lauantaisin. Myöhemmin iltapäivällä samalla laivalla voi halutessaan palata Ålesundiin, jolloin matkasta edestakaisin ja muutamasta Geirangerissa vietetystä tunnista muodostuu päiväretki. Varsinaista opastusta laivalla ei ole, mutta tarjolla on ääniopastus valinnaisella kielellä pienestä laitteesta. Tekninen toteutus on huono, kuulokkeet eivät pysy korvissani ja enkä saa laitetta kiinnitettyä oikein mihinkään, joten päädyn kantamaan sitä kädessäni siirtyessäni aina maisemien mukaan sisältä kannelle ja takaisin. Mutta tarinat ovat hyviä!
Näissä maisemissa, Unescon maailmanperintökohteessa, Geirangerinvuonolla.
Pieniltä maatiloilta maailmalle
Vuonon rannoilla on siellä täällä pieniä maatiloja, monet korkealla rinteessä. Viljelyskelpoista maata tai edes maata, joka tuottaisi eläinten tarvitseman rehun on vähän ja niinpä maatiloja ei useinkaan voinut jakaa seuraavan sukupolven kesken vaan nuorempien poikien kohtalona oli etsiä elantonsa muualta. Kaupungista tai Englannista tai Amerikasta.
Vuosisadan alussa Norja oli köyhä maa ja täältä lähti satoja tuhansia ihmisiä siirtolaisiksi Amerikkaan. Ehkä 800 000, kuulemani tarinan mukaan. Ålesundin ja Bergenin satamissa on patsaita, jotka muistuttavat laivamatkoista Englantiin tai Amerikkaan.
Nyttemmin useimmat pienistä maatiloista on hylätty, ainakin maatiloina. Osaa niistä käytetään kesämökkeinä. Tieyhteyksiä vuonon rannan tiloille ei edelleenkään ole, eli niille matkataan veneellä ja kiivetään rannalta usein jyrkkääkin rinnettä perille.
Sattumalta päädyin jo ennen matkaamme seuraamaan Yle Areenassa pientä ohjelmasarjaa nimeltä Irtiotto oravanpyörästä, joka kertoo nuoren perheen yrityksestä viettää vuosi mahdollisimman omavaraisesti eläen kesämökillään, juuri tällaisen tiettömän taipaleen päässä, tosin Lofooteilla, ei Geirangerinvuonolla. Kaikki ei mene ihan niin kuin suunnitellaan ja jotkut asiat, kuten vaikka lokkien metsästäminen ruuaksi, ovat minusta on oudon rajamailla, mutta sarja kertonee kuitenkin hyvin todenmukaisesti elämästä tällaisen vuonon rinteellä.
Paitsi että maatilat olivat pieniä ja elannon saaminen niistä oli vaikeaa, monen niistä sijaitsivat myös paikoissa, joissa lumivyöryn tai jopa kallion sortumisen vaara oli suuri. Yhden tilan kaikki rakennukset on rakennettu kiinni toisiinsa: asuinrakennuksesta pääsee talvisin sisäkautta toisessa reunassa sijaitseviin rehuvarastoon ja eläinsuojaan. Tarina kertoo, että kun lumivyöry oli toistamiseen vienyt puolet rakennuksesta, niin asukkaat luovuttivat ja muuttivat pois.
Tsunamivaara!
Lumivyöryjen ohella vaarana on Åkernesetin vuoren sortuminen. Vuoressa on selkeästi nähtävissä oleva iso railo ja tiedemiehet uskovat, että on vain ajan kysymys, että osa vuoresta sortuu vuonoon. Kun se tapahtuu, niin kyse ei ole siitä, että vuorelta tippuisi alas muutamia kiviä vaan todellakin koko vuori, joka sortuessaan tulee aiheuttamaan 70-80 metriä korkean tsunamin, joka tuhoaa hetkessä vuonon pohjukassa sijaitsevan Geirangerin kylän. Vuonon rannan viimeisistä tiloista tai kesämökeistä puhumattakaan.
Tapahtumaa pidetään todennäköisenä: ennemmin tai myöhemmin se tapahtuu. Vastaavaa on jo tapahtunutkin: vuonna 1934 Tafjordin vuonolla sortui osa Langhammaren vuoresta. Tsunami huuhtoi taloja kolmesta kylästä ja 40 ihmistä kuoli. Loenin alueella tuhoisia, lukuisia kuolonuhreja vaatineita tsunameja on vuorten sortumisen takia kahdesti, vuosina 1905 ja 1936.
Åkernesetin vuoren sortumisesta ja siitä seuraavasta tsunamista on jo tehty elokuvakin. The Wave -elokuva vuodelta 2015 on ensimmäinen Norjassa tuotettu katastrofielokuva, jonka on nähnyt ainakin viidennes norjalaisista.
Emme olleet nähneet elokuvaa ennen matkaamme, mutta kun vuonoristeily ”näytti” meille Åkernesetin halkeaman ja kertoi elokuvasta, niin pitihän se katsoa – onneksi näitä muutaman vuoden vanhoja elokuvia ainakin pääkaupunkiseudulla saa helposti ja nopeasti lainaan Helmetistä.
Satunnaisen turistin ei ehkä kuitenkaan kannata Geirangerinvuonolla tai Geirangerissa liikkuessaan olla asiasta kovin huolissaan. Åkernesetin vuoren tilannetta seurataan koko ajan ja jos kalliossa havaitaan liikettä, alue evakuoidaan, toivottavasti hyvissä ajoin. Evakuointia harjoitellaan säännöllisin väliajoin, jotta ihmiset tarvittaessa tietävät mitä tehdä.
Slow television
Juuri tänään elämä vuonon varrella vaikuttaa kuitenkin leppoisalta. Ohitamme aivan vuonon rannalla olevan punaisista ja valkoisista rakennuksista muodostuvan tilan. Täällä asuu Severin Rönes. Hänet tuntevat kaikki norjalaiset, sillä Severin on televisiotähti. Hänen muutostaan takaisin isoisänsä tilalle on tehty jo useamman kauden verran slow television -tyyppistä ohjelmaa, jossa seurataan Severinin elämään Geirangervuonon rannalla. Yhden jakson tarinaksi riittää vaikka pitkän siiman lasku, sen kokeminen, kalojen perkaaminen ja kalamurekepihvien valmistaminen. Geirangerin vuonolta palattuani etsin ohjelmaa netistä ja löydän sen yllättäen myös Ylen Areenasta nimellä Yksineläjä Severin.
Osa tarinoista on vain tarinoita, kuten vaikka tarina pariskunnasta, joka oli kutsuttu juhliin, mutta syystä tai toisesta oli päätetty, että vaan toinen heistä voi lähteä sinne. Päätökseen haettiin apua vuorilta. Vaimo kysyi ensin: ”Jäisinkö kotiin vai lähtisinkö juhliin?” Vuori vastasi: ”Juhliin, juhliin”. Sen jälkeen mies kysyi: ”Lähtisinkö juhliin vai jäisinkö kotiin?” ja vuori vastasi: ”Kotiin, kotiin”. Niin tuli sekin päätös tehtyä.
Slow television ohjelmatyyppinä on muuten norjalaista alkuperää ja yksi sen suosituimpia ohjelmia on ollut Hurtigruten-laivan matkan seuraaminen minuutti minuutilta Bergenistä aina Kirkenesiin asti.
Vesiputouksia
Matkan varrella olemme nähneet jo useampia vesiputouksia, mutta vasta Geirangerin kylän jo lähestyessä saavumme vesiputouksista kuuluisimmalle, The Seven Sisters -putoukselle. Tässä kohtaa Geirangerfjord-alus muuttuu selvästi turistilaivaksi ja pysähdymme usean minuutin ajaksi ihailemaan putousta. Paluumatkalla pysähdymme samalla putouksella toisen kerran ja tällä kertaa näemme myös miten Geirangerin kylästä pieni ryhmä on saapunut ihailemaan putousta rib-veneellä matkaa taittaen.
Geiranger
Geirangerin kylään saapuessamme näemme jo kaukaa idyllisen kylänäkymän pilaavan valkoisen hotellirakennuksen. Eikö tänne todellakaan olisi voinut rakentaa kauniimpaa hotellia? Näemme myös rannan ison leirintäalueen joka tänäkin kesänä vaikuttaa hyvin täydeltä. Geirangerissa leirintäalueella yöpyneet ystävämme kertovat meille myöhemmin, että näkymät rannalta ovat yleensä upeat, paitsi silloin kuin isot risteilyalukset saapuvat Geirangeriin ja pyörivät lahdella kääntyessään paluumatkalle. No, tänä kesänä ei Geirangerissa ole risteilyaluksia, ei isompia eikä pienempiä.
Geirangerissakin on vesiputous. Nousemme ylös putouksen laelle sen rinnalla kulkevia portaita pitkin. Itse putouksen näkee hyvin jo puolesta välistäkin, mutta sen verran urheiluhenkeä meissäkin on, että pitäähän sitä nousta ylös asti. Samalla tulee kerättyä hiukan ruokahalua lounaalle. Rannalla on useampia pienempiä ja isompia ravintoloita ja kahviloita ja päädymme niistä mielestämme söpöimpään ja yhteen pienimmistä, joka sijaitsee vielä vastapäätä suklaakauppaa, jos vaikka lounaan jälkeen ”tarvitsisi” vielä jälkiruokaakin.
Geirangerin kylä, ainakin sen keskusta, on tietysti ainakin nykyisin, suunnattu turisteille: ravintoloita, kahviloita, matkamuisto- ja urheiluvaatemyymälöitä, aktiviteettimyymälöitä. Keskustan lähellä oleville taloille vievillä teillä on näkyviä ”Privat” -kylttejä. Vaikka kylä saaneekin elantonsa turisteista, niin ehkä kuitenkin kivampi, että kotipiha on osa kotia, ei turistinähtävyys.
Pidimme etukäteen Geirangervuonoa kohteena, jonka haluamme tällä suunnalla Norjassa liikkuessamme nähdä. Pidimme sitä jopa niin tärkeänä, että kun alunperin kaavailemamme risteilyn reitti muuttuikin siten, että Ålesund ja Geiranger jäivät pois sen reitiltä, niin muutimme suunnitelmiamme siten, että pääsemme kuitenkin käymään molemmissa. Etenkin tässä vaiheessa, niin Ålesundin kauniin kaupungin kuin Geirangerinvuonon kokeneena, päätös pitää ainakin nämä matkaohjelmassa tuntuu edelleen oikein hyvältä.
Tuoreeltaan kerroimme päivästämme Geirangerinvuonolla näin:
Pilvisestä säästä huolimatta huikean kauniita maisemia tuon laivamatkan aikana pääsitte näkemään! Tuo elokuvahan kuulostaa kiinnostavalta, en olekaan sitä nähnyt. Minkälaisia arvioita tuon vuoren sortumisen ajankohdasta on esitetty?
Kiitos Mikko! Aamupäivisin tuona elokuun viikkona, jonka vietimme Norjassa, oli usein pilvistä – pilvet roikkuivat matalalla vuorten päällä – mutta iltapäivät ja illat olivat useimmiten kirkkaita ja aurinkoisia. Elokuva on hyvä, etenkin katsottuna juuri ennen tai meidän tapauksessamme jälkeen Geirangerin vierailun. Vuoren sortumisen ajankohtaa ei taida kukaan tietää, mutta tosiaan 1900-luvulla näitä on muutama ollut.
Tässä postauksessa yhdistyi matkakertomus, historia sekä pari mielenkiintoista tv-vinkkiä. Maisemat olivat upeat, erityisesti nuo ruskeat maakattoiset mökit olivat suloiset.
Linkkasin itseni Areenaan, ja sieltä löytyikin monta Norja-aiheista sarjaa tai dokumenttia. Hyvää korviketta sellaiselle, jonka viikon mittainen kesäloma vetelee nyt viimeisiään, eikä Norjaan päästy tänäkään vuonna.
Kiitos Sandra! Kannattaa kuunnella oppaan juttuja – tai tässä tapauksessa audio-oppaan juttuja :-)
Kiitos oikein ihanasta postauksesta: faktoja, tarinoita ja fiiliksiä!!
Kiitos kommentistasi :-)
Piti tulla katsomaan, mistä jäimme paitsi, kun kesällä skippasimme Geiranger in pois matkasuunnitelmistamme. Kerrassaan upea. Ja näemmä ehdottomasti kohdattava myös merestä käsin.
Kivat faktat mukana jutussa.
Kiitos Sari! Me poimimme nyt sitten lopulliseen versioon Vestlandetin tärkeimpiä kohteita – useinhan Unescon maailmanperintökohteet ovat hyvä valinta, niin tässä kin tapauksessa.
Siis vau mikä paikka! Sitten kun Norjaan pääsen, niin haluan ehdottomasti ennemmin tuonne Geirangerin vuonoalueelle, kuin Lofooteille. Maisemat on kuin jostain satukirjasta <3 Ja tosi mielenkiintoinen postaus. En ollu koskaan aiemmin kuullukaan, että tuolla on vuoren sortumisvaara. Kanarialla on samanlainen uhka, ja jos se sortuu Atlanttiin, niin se tsunamiaalto tulee iskemään Amerikkoihin asti. Ja pitääpäs muuten kattoa tuo Oravanpyörä-ohjelma. Kiitti vinkistä!
Kiitos Cilla Maria! Suosittelen kyllä, lämpimästi, niin Ålesundia, Geirangerinvuonoa kuin Geirangeriakin!
Tosi ihana ja monipuolinen postaus! Kauniit maisemat, tunnelmat ja historia välittyivät ruudun toiselle puolelle. Toivottavasti taas pian pääsee Norjaan, Geiranger olisi yksi houkuttavista kohteista siellä.
Kiitos hyvistä katseluvinkeistä, täytyypä esim tuo Wave katsoa.
Kiitos Emilia! Juuri tätä kirjoittaessani Norjan koronatilanne on jo taas parempi kuin Viron, joten katsotaan mitä hallitus päättää näistä suosituksista seuraavalle kahdelle viikolle, joka taitaa alkaa 7.9.