Jyväskylässä ripotteli aamulla vettä, mutta ennuste Leivonmäen kansallispuistoon näytti hivenen paremmalta. Olimme matkalla Jyväskylästä Vierumäelle ja toiveissa oli tänäkin vuonna vierailla edes yhdessä uudessa kansallispuistossa, joten ei annettu muutaman sadepisaran häiritä. Sitäpaitsi runsaan puolen tunnin aikana – sen verran kestää ajaa Jyväskylän keskustasta Rautsillantie 2:een, Koskikaran kierroksen lähtöpisteeseen – taivashan voisi vielä seljetäkin.
Puoli tuntia Jyväskylän keskustasta ja olimmekin jo Koskikaran parkkipaikalla, ainoina. Sadekin oli tauonnut. Koskikaran kierroksen olin valinnut paitsi reitin kivan nimen :-) myös sen sopivan pituuden (3,5 km) ja reitin varren koskien takia. Maastoon vähän sopivammat jalkineet jalkaan ja matkaan.
Koskia ja suvantoja
Koskikaran reitti alkoi tien toiselta puolelta. Laskeuduimme reitin ehkä jyrkimmät portaat alas tieltä ja jo kohta olimme ensimmäisten purojen ja pienten koskien äärellä. Kosket todellakin kuohuivat tämän reitin varrella! Öinen sade sai muutenkin vielä keväisen maiseman hehkumaan todella vihreänä ja Rutajoen varrella kevään kukat, kurjenpolvet ja kielot, kukkivat kilpaa. Näimmepä ison mättään keltaisia kurjenmiekkojakin, iiriksiä siis, jotain samaa täällä kuin kotikulmillamme Iirislahdessa.
Juuria, kiviä ja pitkospuita
Joen vartta seurailevan osuus reitistä oli enimmäkseen melko helppokulkuinen, kunhan huomasi nostella jalkojaan sen verran, ettei kompastunut polulla oleviin juuriin. Luontopoluthan tapaavat pehmeässä maastossa painua sen verran, että puiden juuret jäävät pinnalle ja polku asettuu ainakin viisi senttiä niitä matalammalle. Tavallaan ehkä sääli puidenkin kannalta, mutta vaihtoehtona kuljettaa soraa koko monen kilometrin mittaiselle polulle lienee mahdoton sekin. Lyhyt osuus joen rantatörmää oli myös vain kokoelma jalkapallon kokoisia kiviä, joiden päältä ja välistä piti vaan kiivetä eteenpäin.
Välillä polku on nostettu pitkospuille ja ehkä ensimmäistä kertaa kiertämillämme luontopolulla ikinä jossain kohtaa pitkospuut nousevat kuin portaat samalla pientä rinnettä ylöspäin. Koskien välissä on suvantoja ja Rutajoen toisella rannalla jylhiä kivilohkareita. Tarjolla olisi myös pöytä ja penkki joen äärellä lepo- ja evästaukoa varten, mutta nyt kaikki oli sen verran märkää, että tyydyimme seisten nautittuihin pillimehuihin – olimmehan sitäpaitsi juuri syöneet Hotelli Verson maittavan aamiaisen.
Ajoittain taivaalta ripotteli vähän vettäkin, mutta oikeastaan koimme sen vain jokea täplittävinä pisaroina, sillä metsän suojassa ei tuntunut edes satavan. Sateenvarjomme toimi kuten pitikin, eli kun kaatosateen varalta kannoimme sitä mukanamme, niin sitä ei tarvittu.
Käki kukkuu ja hyttyset inisevät
Rutajoen partaalta Koskikaran reitti nousee lopulta ylös metsään ja reitti jatkuu tasaisella ainakin melkein metsätiellä pitkän matkaa. Reitti kannattaakin ehdottomasti kiertää ehdotettuun suuntaan, jolloin sen parhaat ja haastavimmat kohdat tulee kohdattua ensin ja loppumatkasta voikin sitten vaan nauttia kävelystä kesäisessä metsässä.
Ihan reitin lopussa pääsee vielä kertaamaan reitin alun, sillä yhdyspolku tieltä rengasreitille on sama mennen tullen.
Taisimme tänä aamuna olla ainoat kulkijat Koskikaran kierroksella. Metsässä käki kukkui ja korvanjuuressamme hyttysen inisivät – Suomen kesää siis parhaimmillaan! No, ehkä olisi voinut varautua hyttysmyrkylläkin, mutta eipä tullut talven jälkeen vielä mieleen.
Koskikarasta meriharakoihin
Koskikaraa emme kierroksellamme nähneet, muita lintuja, kuten mustarastaan ja peipposia kylläkin. Koskikara taitaakin olla tähän aikaan vuodesta jo lennähtänyt pohjoisemmaksi. Kotiin palattuamme katsoin tarkemmin Leivonmäen kansallispuiston opasteista ottamiani kuvia ja huomasin, että reitin varrella ollut kuva koskikarasta oli taiteilija Jari Kostetin käsialaa. Tätäkin juttua kirjoittaessani voin halutessani katsella työhuoneemme seinällä olevaa Jari Kostetin piirrosta kahdesta meriharakasta. Jonain vuonna, jo vuosia sitten, kävimme Inkoossa Galleria Karaijassa katsomassa Kostetin näyttelyä. Tuolloin näyttelyssä ei ollut meriharakoita, mutta otin yhteyttä taiteilijaan ja ehdotin, että jos häneltä jossain vaiheessa sellainen löytyisi, niin olisin siitä kiinnostunut. Olisiko ollut vasta seuraavana kesänä, kun sain viestin puhelimeeni keskelle Suomenlahtea – olimme purjeveneellä tulossa Tallinnasta Helsinkiin – ja tein kaupat teoksesta sen aikaisen MMS-viestissä kulkeneen postimerkin kokoisen kuvan perusteella! Mutta ihan hyvä kauppa se oli, pidän työstä edelleen. Äskettäin meriharakka-kuvien kokoelmani täydentyi ex-kolleegani Matias Castrenin ottamalla upealla valokuvalla.
24. kansallispuistomme
Leivonmäen kansallispuisto oli 24. kansallispuistomme. Kesällä 2023 päädyimme Isojärven myötä lukuun 23. Koronavuosina asettamani tavoite tällä saralla oli puolet Suomen 41 puistosta emmekä edelleenkään varsinaisesti tavoittele näitä sen enempää, mutta jos matkan tai kohtuullisen poikkeaman varrelle sattuu meille uusi puisto, niin saatamme pyrkiä sielläkin käymään.
Oheisessa pieneen karttaan keltaisella merkittyjen kansallispuistojen lisäksi olemme pohjoisemmassa Suomessa käyneet jo mainitussa Perämeren kansallispuistossa ja Pyhä-Luoston kansallispuistossa.
Onpa ihanan vehreän näköinen paikka! Tämä kansallispuisto ei ollutkaan itselleni ennestään tuttu. Hyvä tietää, että tämä sijaitsee niin lähellä Jyväskylää. Tuollahan voisi joku kerta käydä, kun Jyväskylän suunnalla liikutaan :)
Kiitos Henriikka! Ei-niin-intohimoisina “kansallispuisto-bongareina” pistäydymme kansallispuistoissa tätä nykyä jos osuvat sopivasta muun reitin varrelle ja tämä on kyllä hienosti saavutettavissa jos jyväskylän suunnalle on matka.
Kivaa vaihtelua pitkästä aikaa lukea myös kansallispuistoista! Kuulostan ihan pöhlöltä, mutta ajattelin otsikon nähdessäni että “tuttu puisto”, mutta sitten iski ihan totaalinen black out, oonko edes ollut siellä ja jos olen, niin minkä lenkin olen tehnyt. Tämä vaikutti metsäisellä reitiltä ja itse muistan soita ja järviä (jostain puistosta) :D
Kiitos Elina! Taisi monella, meilläkin, nuo kansallispuistot olla vähän sellaisia koronaajan korvikematkailukohteita ja nyt kun maailma on taas avoinna ne houkuttelevat vähemmän.
Itsekin muistan, että Koskikaran kierroksella näkyi runsaasti erilaisia lintuja, mutta koskikara ei silloin tainnut näyttäytyä. Seuraava kansallispuisto teille voisi olla Petkeljärvi, samalla olisi näppärä ottaa itäisin piste haltuun, ellei ole jo?