Avainsana-arkisto: Helgoland

Hyvästi Berliini

Hyvästi Berliini

Vielä hetki Berliinissä ja sitten kohti uusia seikkailuja!

Lähtöpäivän aamuna Brandenburgin portilla leikittelimme ajatuksella, että mitäs jos jätettäisiin ne 30 euron paluuliput Easyjetillä käyttämättä ja jäätäisiin tänne vielä muutamaksi päiväksi. Mutta emme sitten jääneet, olimme kuitenkin sen verran jo orientoituneet ajatukseen, että palaamme jo kotiin.

Ehkä lähdön hienoinen haikeus johtui myös siitä, että realistisesti ajatellen tällä käynnillämme heitimme hyvästit Berliinille sillä vaikka kaupungissa ei mitään vikaa olekaan, päinvastoin, niin kolmen vierailun jälkeen se ei ihan heti taida nousta kertaus- tai minkään muunkaan listamme kärkeen. Maailmassa vaan on niin paljon nähtävää, koettavaa ja kerrattavaakin.

Tämän kertaisesta Berliinin reissustamme ehdin jo kirjoittaa:

Mutta oli Berliini muutakin. Vaikka tätä kaikkea.

Tempelhofin lentokenttä

Ajatuksen käydä katsomassa myös Tempelhofin vanhaa lentokenttää poimin varmaan Seven Seas -blogin jutusta.  Myös Archie Gone Lebanon -blogin juttu Tempelhofista tai etenkin siinä oleva Katriinan kommentti, jossa hän kuvaa omakohtaisia kokemuksia matkasta kyseiselle kentälle silloin kun se oli Länsi-Berliinin yhteys muuhun maailmaan kannattaa käydä lukemassa.

Nyttemmin kenttä toimii kaupunkilaisten olohuoneena, kiitoradalla voi juosta, kävellä, pyöräillä, rullaluistella tai mitä nyt itse kukin keksiikään ja nurmikot kentän ympärillä täyttyvät sopivalla ilmalla etenkin viikonloppuisin picnic-korin kanssa kesäpäivää viettävistä kaupunkilaisista.

Me kävimme lähinnä katsomassa kenttää, ilman lenkkitossuja tai picnic-koria, mutta kyllä kävely metroasemalta (Leinestrasse) puiston läpi, lähestymisvalotelineitä katsellen pisti muistelemaan historiaa.

Jos olisimme halunneet käydä vanhassa lentokenttärakennuksessa, olisi kannattanut ehkä valita Platz der Luftbrucke -asema, mutta valokuvauskurssin jälkeen valitsimme jo lähimmän aseman ja tyydyimme tunnelmaan kentän laidalla.

Berliini Tempelhof Berliini Tempelhof Berliini Tempelhof Berliini Tempelhof

Berliini Tempelhof
Suosikkigraffitini Berliinissä, Kreuzbergin kuuluisat muraalit mukaanlukien! Tämä löytyy siis puiston laidalta Leinestrassen ja Tempelhofin väliltä

Elämää täynnä olevia aukioita

Alexanderplatzilla poikkesimme tällä kertaa vaan vaihtaessamme metrosta ”kotiin” Friedrichstrasselle menevään raitiovaunuun.  Mutta ehdimme kuitenkin napata muutaman kuvan TV-tornista ja kivasta katusoittajasta.

Berliini Alexanderplatz Berliini Alexanderplatz Berliini Alexanderplatz

Viimeisenä päivänä kävelimme Spreen rantaa, pohtien hetken lähtöä jokiristeilylle, mutta emme sittenkään innostuneet riittävästi moisesta, joten jatkoimme hallintorakennusten suuntaan, ylitimme Spreen kävelysiltaa pitkin ja päädyimme Reichstag-rakennuksen edustalle Platz der Republikille.

Olimme jo ensimmäisenä päivänä hotelli Adlonista avautuvaa näköalaamme katsellessa huomanneet miten ihmiset kiertävät Reichstagin katolla olevaa lasikupua, muttemme jaksaneet siitäkään ihan erityisesti innostua. Etenkään, kun ex tempore -idea ilman etukäteen ostettua lippua näytti tarkoittavan pitkää jonotusta helteessä.

Jatkoimme Brandenburgin portin suuntaan ihmisvilinässä, joka tietysti Parisier Platzille päästyämme vaan tiheni: ihmiset osoittivat aukiolla mieltään, ilmeisesti lastenhoidon resurssien puolesta.

Berlin Reichstag
Berlin Platz der RepublikBerlin Platz der RepublikBerlin Brandenburgin porttiBerlin Brandenburgin porttiBerlin Platz der Republik

Shoppailua Kurfürstendammilla

Mittessä asuessamme ”vanhat” kulmamme Kurfürstendammilla jäivät tällä kertaa vähän sivuosaan, mutta pitihän sielläkin poiketa.

KaDeWe ei enää edustanut minulle samanlaista shoppailuparatiisia kuin joskus aikaisemmin: toisaalta lähes kaikkea saa nykyisin lähes kaikkialta – ja etenkin netistä – ja toisaalta ostan nykyisin paljon vähemmän esimerkiksi vaatteita kuin 10-15 vuotta sitten.

Berliini

Marburger Strassella vietin kuitenkin tovin Long Tall Sallyn myymälässä, sillä joskus on kiva käydä läpi liikkeen valikoimaa laajemminkin sovittamalla kuin vaan tilaamalla tarvitsemansa housut tai paita netistä. Tällä kertaa mukaan tarttui mustat jegginsit ja harmaa t-paita ja päätös tilata vaaleanturkoosi kevyttoppatakki netistä, kun käsimatkatavaroilla Easyjetillä matkustaminen ei oikein kestänyt toppajakun lisäämistä matkatavaroihin! Olisihan sen tietysti voinut pukea lennon ajaksi päälleen, mutta yli 30 asteen lämpötilat eivät oikein innostaneet siihenkään.

Berliini Berliini Berliini

Berliini Flammkuchen
Hyvää: flammkuchenia on tarjolla joka paikassa – huonoa: tämä kanacurry-yhdistelmä ei ollut ehkä onnistunein vaihtoehto
Berliini
Wittenbergplatzin asemalla muistuttaa paikannimistä, joita ei pidä koskaan unohtaa

Me emme unohda Berliiniä, vaikkei välitöntä paluuta kaupunkiin ole suunnitelmissakaan.

Helgoland

Ehkä seuraava Saksan reissumme suuntautuukin Helgolandiin, jossa ystävämme äskettäin kävivät. Sinnehän pääsee kätevästi lautalla Hampurista.

Helgoland

Helppo matka Helgolandiin:
hieman hellekin helpotti –
Landungsbrücken laiturista
laiva Elbeä eteni.

Cuxhavenin kulmalta
Vattimeri – Waddenseelle –
katujunan kalustolla
saimme saaren kierretyksi.