Christiania

Christiania feature

Joulukuisen Kööpenhaminan matkamme lentolippuja varatessamme arvoimme paluun osalta aamu- ja iltalähdön välillä ja päädyimme lopulta lentämään takaisin Helsinkiin vasta päivän päätteeksi. Onneksi näin. Café Globenissa Gunnar Garforsin esityksen tauoilla tanskalaisten kanssa jutellessamme tuli puheeksi myös kaupungin joulumarkkinat ja saimme vahvan suosituksen käydä myös Christianian joulumarkkinoilla. Christianian joulumarkkinat avattiin vasta juuri lähtöpäivänämme, mutta iltalento ja Kööpenhaminan hyvät yhteydet metrolla suoraan lentokentälle, niin päiväretki Christianiaan ei ollut mikään ongelma.

Aikaisemmilla Kööpenhaminan reissuillamme joko aika ei ollut riittänyt Christianiaan tai – jo vuosikymmeniä sitten – Christianian maine ei varsinaisesti vetänyt meitä puoleensa. Kesällä 2019 taisimme kyllä pyöräillä Christianian rantoja, mutta keskustassa emme silloinkaan käyneet.

Christianshavn

Tällä kertaa hotellimme, NH Collection Copenhagen, sijaitsi Christianshavnin alueella, josta Christiania on mukavasti kävelymatkan päässä.
Merellisen Christianshavnin rantoihin olimme ihastuneet jo kesällä 2019. Tällä kertaa lähin metroasemamme olikin juuri Christianshavn, joten tulimme kävelleeksi Torvegadea moneen otteeseen. Pienet ruokaostoksemme teimme metroaseman lähellä olevassa ruokakaupassa ja ”uskaltauduimme” kerran pizzallekin noilla, jo ehkä vähän boheemeimeilla kulmilla Kööpenhaminaa. Siinä missä Kongens Nytorvin, Nyhavnin ja Strøgetin seudut ovat kauppoja, ravintoloita ja ihmisiä, niin Christianshavn on jo mukavan rauhallista asuinaluetta, vaikka toki alueelta palveluja löytyy.

Christianshavn
Monin paikoin Christianshavn on kuin Nyhavn, mutta paikallisempi – tämä on asukkaille, ei turisteille

Christianshavn Christianshavn

Christiania

Mutta asiaan, eli Christianiaan.
Christianiahan on vapaakaupunki, joka syntyi, kun joukko talonvaltaajia ja hippejä otti haltuunsa entisen kasarmialueen vuonna 1971. Armeijalta tyhjilleen jääneelle alueelle asettui idealisteja ja kodittomia ja huumeiden käyttäjiä. Protestin kohteena oli esimerkiksi se, ettei kaupungissa ollut kohtuuhintaisia asuntoja.

Alueen omistuksesta kiisteltiin pitkään, mutta lopulta asukkaat saivat vuonna 2012 ostettua alueen itselleen. Nyttemmin kaupungissa asuu noin tuhat vakutuista asukasta, jotka maksavat vuokraa alueen omistavalle yhdistykselle ja veroja Tanskalle vastineena kunnallisista palveluista.
Alueesta on myös muodostunut suosittu turistinähtävyys ja siellä vieraileekin nykyisin noin miljoona ihmistä vuodessa.

Vapaakaupungilla on edelleen omat lakinsa, jotka kieltävät mm. aseet ja kovat huumeet. Kannabis sen sijaan on ilmeisesti näiden lakien mukaan ok ja sitä kasvatetaan ja myydään täällä avoimesti. Laillista se ei ole Christianiassakaan, vaikka Pusher Streetillä sitä onkin tarjolla. Kauppiaat eivät halua päätyä valokuviin, joten valokuvaaminen tuolla kadunpätkällä on kielletty ja kieltoa valvovat kadun kummassakin päässä seisoskelevat paikalliset ”vartijat”. Poliisi tekee aina välillä ratsioita alueelle, mutta niiden vaikutus on lyhytaikainen, eli jonkinlainen rauhanomainen rinnakkaiselo Christian kannabiskaupan osalta vallitsee vapaakaupungin ja poliisien kesken.

Huumekaupan laittomuus on kuitenkin syytä pitää mielessä Christianiassa vieraillessa. Turistina et ehkä halua jäädä kiinni mahdollisessa ratsiassa etkä toisaalta tukea huumekauppaa, jota eivät kaikki alueen asukkaatkaan mitenkään varauksettomasti tue. Nykyisin taitaa jopa olla niin, että kannabista kauppaavat muualta tulleet huumekauppiaat, eivät enää alueella asuvat.

Christianian portilla Christianian portilla

Christiania
Ostaisinko osuuden Christianiasta?
Kirjoja
Yhteisöllinen kirjasto hennossa lumisateessa
Pusher Street
Pusher Streetin alkupäätä: Hyvää joulua ja sen takana hyvää (?) kannabista
Pusher Street
Itse Pusher Streetillä emme mekään uskaltaneet tämän vahdin silmien alla kuvata, mutta tien toisessa päässä otimme tämän kuvan vähän kauempaa

 

Graffiteja ja laatikkopyöriä

Turistit tulevat alueelle paitsi ehkä uteliaana näkyvästä kannabiskaupasta alueen monien graffitien takia. Myös alue ihan monimuotoisena ja värikkääna asuinalueena on näkemisen arvoinen. Alueella on myös kahviloita ja ravintoloita ja omintakeinen kauppa.

Christiania on myös tunnettu laatikkopyöristä, joita monessa yhteydessä edelleen kutsutaan nimellä Christiania-pyörä.
Christianian alueella yksityisautot olivat alusta alkaen kiellettyjä, joten tarvittiin ratkaisu tavaroiden – ja lasten – kuljettamiseen ja tuo ratkaisu oli isolla kuljetuslaatikolla varustettu pyörä. Aluksi Christianiassa käytettiin sen aikaisia olemassaolevia tavarankuljetukseen tarkoitettuja pyöriä, joita korjattiin ja muokattiin alueen ”takomossa”. Vuonna 1984 yksi takomon sepistä, suunnitteli ja rakensi kuljetuspyörän vaimolleen. Aluksi vaimo ei pyörästä innostunut, mutta kokeiltuaan sitä ja etenkin lasten innon nähtyään, hän hyväksyi pyörän. Pyöriä alettiin pian valmistaa Christianiassa myös muille, aluksi kuitenkin vain alueen asukkaille, mutta pian kysyntä kasvoi muuallakin Kööpenhaminassa ja pienen pajan tuotanto ei riittänyt. Tässä vaiheessa tuotanto siirrettiin Bornholmin saarelle, jossa niitä, alkuperäisiä, valmistetaan edelleen. Pyörä on sittemmin voittanut myös useampia suunnittelupalkintoja.

Christiania
Tarjolla on myös opastettuja kiertokävelyjä alueella, mutta emme tulleet niistä ottaneeksi selvää

Christiania

Christiania
… hetken kun odottaa, niin ryhmä onkin jo taas siirtynyt seuraavaan kohteeseen!

GraffitejaChristianiaChristianiaChristianian marketKevätkukkia joulukuussa

Christiania-pyörä Christiania-pyörä

Christiania
Vapaudenpatsas vapaakaupungissa

Joulumarkkinat

Joulumarkkinat järjestettiin Den Grå Hal -nimisessä isossa hallissa, jossa muina aikoina järjestetään esimerkiksi konsertteja. Joulumarkkinana Christianian markkinoilla onkin yksi ehdoton etu puolellaan joulukuun Tanskassakin vaihtelevissa säissä, eli ne ovat sisätiloissa. Myyntikojujen lisäksi alueella on tarjolla ruokaa, juomaa ja useimmiten elävää musiikkiakin Christianian tyyliin. Tämä oli muuten ainoa paikka joulukuisella Tanskan matkallamme, jossa olisi tarvittu käteistä vaikka glögin ostoon – melkein kaikki kojut ottivat vastaan vain käteistä tai maksuja Mobilepayllä, mutta suomalaisen pankin Mobilepay ei taipunut Tanskassa tehtäviin maksuihin. Luottokortteja hyväksyivät vain harvat.

Den Grå Hal joulumarkkinat Den Grå Hal joulumarkkinat

Den Grå Hal joulumarkkinat
Prosecco-pullon ja -lasien kohdalla, samoin kuin kanelipuusta valmistettujen astioiden kohdalla melkein harkitsin hankintojen tekemistä.
Den Grå Hal joulumarkkinat
Mikä idea maskivarastojen käyttämiseen!
Den Grå Hal joulumarkkinat
Maailmaa muotokuvien perässä kiertävä nuori nainenkin oli mukana joulumarkkinoilla (IG: pigeigaden)

Lisää Christianiasta

Christianian olemusta vähän syvällisemminkin on selvittänyt ja pohtinut Cilla Maria Travel -blogia kirjoittava Cilla Maria jutussaan Vapaakaupunki Christiania – Vaihtoehtoelämää huumekaupan varjossa.

Christiania-pyörä
Pari vuotta sitten Christiania vietti 50-vuotispäiviään ja siihen liittyviä muistoesineitä on edelleen myynnissä alueen myymälöissä
Tags from the story
,
Join the Conversation

12 Comments

  1. Christianshavn on kyllä kiva alue Kööpenhaminassa. Christianiassa olen pari kertaa käynyt, on kyllä mielenkiintoinen paikka mielenkiintoisella historialla. Noista joulumarkkinoista en tiennytkään, voisi olla kiinnostava vierailla niilläkin.

    1. says: Pirkko

      Kiitos Mikko! Christianshavnissa tuntui juuri olevan jotenkin sellaista paikallisen elämän tuntua – toki kaupunkilaisetkin talsivat Strøgetiä pitkin turistien lomassa, mutta täällä he ovat ainakin selvästi enemmistö. Christiania taas on tosiaan erilainen, mutta ehdottomasti näkemisen arvoinen sekin.

  2. says: Cilla Maria Travel

    Köpis oli kyllä hyvin monipuolinen kaupunki ja siellä vierähtikin noin viikko. Olen samaa mieltä, että eri kaupunginosia kannattaa tutkia, ja jos Christianiaan lähtee, on hyvä pyörähtää myös siellä asuinalueen puolella. Etenkin kesällä se on kaunis ja vehreä.
    Ps. Kiitos paljon linkkauksesta :)

    1. says: Pirkko

      Kiitos Cilla Maria! Emme ole vielä koskaan tainneet olla Köpiksessä kokonaista viikkoa, mutta sen sijaan monen monta kertaa :-) – ja niitä kertoja tullee vielä lisääkin.

  3. says: Daniel

    Noita laatikkopyöriä on myös läheinen Malmö täynnä. Tuntuvat suomalaiseen silmään aika oudoilta, varsinkin jos ne on rakennettu niin, että se laatikko on lasta varten.

    En oikein syttynyt Christianista, kun siellä joskus vuosia sitten kävin. Olihan se silti nähtävä, mutta myöhemmillä Köpiksen-käynneillä en ole sinne suunnannut.

    1. says: Pirkko

      Kiitos Daniel! Mekin johkaannuime Christianiaan noiden joulumarkkinoiden innoittamana, mutta hyvä, että johkaannuimme, sillä olihan se oikeasti ”nähtävyys”!

    1. says: Pirkko

      Kiitos Raija! Minäkin muistan ajan kun siitä puhuttiin paljon, mutta niinä vuosina, vaikka Kööpenhaminassa kävimmekin, emme koskaan edes oikein ajatelleet poikkevamme myös Christianiassa.

    1. says: Pirkko

      Kiitos Kati! Ihan lemppareita itsellenikin tuo (ja pari muuta) lumisadekuvaa tuosta Christianian aamusta.

  4. says: Ne Tammelat

    Christiania on kyllä varsin erityinen kohde ja kivaa nähdä se talvisessa asussa näissä kuvissa sekä lukea vähän enemmän kuin mitä jo tiedettiin. Meidän entisen Pluto-koiran kasvattajan veli asuu Christianiassa, mutta ei olla harmillisesti päästy tapaamaan tai jututtamaan häntä sen enempää.

    Yritin tihrustaa kuvista, että rehottaako siellä istutuksissa hamppua talvellakin.. :)

    1. says: Pirkko

      Kiitos kommentista! Taisi olla tuossa linkkaamassani Cilla Marian jutussa tieto, että Christianiassa asuvat kasvattavat itse omaan tarpeeseensa, mutta ”julkisesti” myynnissä olevat tuodaan alueelle muualta.

Leave a comment
Leave a comment

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *