Tulevia matkoja

Joskus aikoinaan tapasimme elää matkasta toiseen siten, että meillä oli vain yksi matka kerrallaan varattuna. Sittemmin hiukan tavoitteellisemman maabongauksen – ja vaihteeksi taas hiukan tiukemmin loma-aikoja säätelevien työtehtävien – takia tuota periaatetta on vähitellen venytetty hiukan ja näin alkuvuodesta 2014 taidamme olla kauempana tästä kuin koskaan, sillä tätä kirjoitettaessa vuodelle 2014 ainakin osittain maksettuja matkoja on 4 ja sen lisäksi olemme käytännössä sopineet vielä 2 muusta matkasta.

Maaliskuussa kierrämme Lähi-itää 11 päivän verran reitillä Jordania (Aqaba, Wadi Rum, Petra, Amman) – Qatar (Doha) – Bahrain (Manama) – Kuwait (Kuwait City). Matkan on kasannut toiveittemme mukaisesti Starlight Tours.

jordania ym

Pääsiäisen huhtikuussa vietämme Minskissä. Omatoimiryhmämatka, jossa olemme tehneet ison osan järjestelyistä koko ryhmän puolesta.

Vapunjälkeisen viikonlopun vietämme häissä Vilnassa. Omatoimimatka, poislukien “häävuorokausi”, jonka hääpari hoitaa.

Toukokuulle olemme rakentamassa 11 päivän matkaa Armeniaan, Georgiaan ja Azerbaidjaniin. Tämänkin matkan on kasannut toiveittemme mukaisesti Starlight Tours ja sinne lähdemme toisen maailmanmatkaajapariskunnan kanssa.

kaukaasia

Heinäkuussa vietämme hiukan pidennetyn viikonlopun  Huippuvuorilla. Omatoimimatka,

norway svalbard

Elokuussa osallistumme Ari-Al Travelin matkalle Ukrainaan (Odessa), Moldovaan ja Transnistriaan, jos Ukrainan tilanne ei kehity sellaiseksi, että sinne ei voi mennä, jolloin yrittänemme kuitenkin päästä Moldovaan ja Transnistriaan.

trans

Muutama muukin idea tälle vuodelle, lähinnä syksyyn, on itämässä, mutta näistä on varaukset, tai vähintäänkin päätökset, jo tehty.

Juuri näihin olemme päätyneet tavoitteiden TCC Eurooppa ja 100 (itsenäistä) maata ohjaamina. Lisäksi syksyllä tehdyn maailmanympärimatkan jälkeen olemme valinneet vaihteeksi suhteellisen lähellä olevia kohteita.
Tuo TCC Eurooppa saatetaan näillä saada kasaan elokuussa, riippuen vähän siitä, että saammeko tuon Moldova + Transnistria -matkan järjestymään. Ja 100 maata tavoitteeseen päästään näillä suunnitelmilla ehkä keväällä 2015 – näillä suunnitelmilla Moldova olisi numero 94/96 (Pirkko/Lasse).

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.