Dohasta lensimme Bahrainin pääkaupunkiin Manamaan Gulf Airin lennolla, jota arvelimme jos ei lyhyimmäksi lennoksi, minkä olemme lentäneet, niin ainakin yhdeksi lyhyimmistä. Lentoaika oli n. ½ tuntia eikä turvavyöt kiinni -valoa sammutettu lainkaan, sillä lasku taisi alkaa hetimmiten nousun jälkeen.
Hotelliin (Golden Tulip) asettumisen jälkeen neuvottelimme hetken huomisesta ohjelmastamme – päädyimme tilaamaan auton ja kuljettajan käydäksemme Saudi-Arabiaan johtavalla pengertiellä ja ainakin Bahrainin linnoituksella (Unescon maailmanperintökohde) – loput sävellämme sitten huomisen retken mittaan.
Alkuillasta kävimme tutustumassa Manama Souqiin. Aika mielenkiintoinen kokoelma erilaisia elektroniikka-, turistirihkama-, vaate- ja maustekauppoja. Ehdottomasti oudoin oli etiopialaisia mausteita (?) myyvä kauppa, jossa oli myös erilaisten eläinten nahkoja, täytettyjä eläimiä ja mitähän kaikkea eri purkeissa olikaan. Mukaamme päätyi kuitenkin vain valokuvia.
Vaikkakin Lumia-puhelimet ovat Nokia osalta kohta historiaa, niin vanhasta tottumuksesta piti suomalaisena ottaa muutama kuva aiheesta Nokia maailmalla. Puhelinkauppakuvan pariksi sopinee hyvin tuo toinen kuva, jossa on todella perinteisesti pukeutuneet naiset, mutta kummallakin älypuhelin ahkerassa käytössä: vanhaa ja uutta sulassa sovussa.
Soukki-alueella kiertelyn lomassa söimme illallisen paikallisessa Pizza Hutissa – tuntui varmimmalta valinnalta näin alkuun. Kaikki (?) amerikkalaiset pikaruokaketjut tuntuivatkin olevan läsnä Manamassa. Perinteisiin valkoisiin (miehet) tai mustiin (naiset) kaapuihin pukeutuneiden ihmisten määrä täällä oli ehkä hiukan suurempi vielä kuin Dohassa – esimerkiksi osa taksikuskeistakin oli pukeutunut valkoisiin pitkiin kaapuihin. Ja turistien määrä oli yhden iltapäivän kokemuksella vielä pienempi kuin Dohassa – ja tästä johtuen taksin löytäminen takaisin hotellille oli jo hiukan haasteellista, niitä ei ole liialti kadulta otettavaksi, koska kaduilla ei ole kovin paljoa taksia tarvitsevia ihmisiä liikkeellä.