Turistina Minskissä

Pääsiäistunnelmien, maaseuturetken ja nähtävyyslistauksen jälkeen vielä jonkinlainen yhteenveto turistin käytännön kuviosta Minskissä.

Ihan ensimmäinen huomio Minskiin saapumisesta. Lentokentällä on jo ennen passintarkastusta käytävä rakennuksen toisessa kerroksessa ostamassa pakollinen sairausvakuutus. 3 päivän vierailulle huhtikuussa 2014 se maksoi 2 euroa (ja maksoimme sen euroilla) per henkilö – ilman sitä ei ole asiaa passintarkastukseen, eli passin ja viisumin lisäksi tarvitaan vielä tämä.

Aloitetaan, taas, taksihuijausjutulla. Lentokentällä oli takseja runsaasti ja kaksi kuljettajaa lähestyi 6 hengen ryhmäämme tarjoten kahta autoa hintaan 30 euroa. 6 henkeä kuuli tarjouksen ja laskimme sen tekevän 5 euroa nuppi ja hyväksyimme sen. Hotellille sitten päästyämme maksoimme toisesta taksista 220 000 BYR (n. 16 euroa) ja kuljettajamme vaikutti hetken tyytyväiseltä. Sitten toisen auton kuljettaja totesi, että meidän pitää maksaa lisää, hinta on 30 euroa per taksi. Yritimme hotellin vastaanoton avustuksella vielä selvittää asiaa, mutta maksoimme sitten lopulta autoista yhteensä 820 000 BYR (60 euroa) – hotellihenkilökunta oli selvästi taksinkuljettajien puolella, kun toivoimme saavamme heiltä tulkkausapua riitelyyn. Olisi pitänyt ottaa tarjous paperilapulle kirjallisena.

Paluumatkalle lentokentälle tilasimme hotellista ison auton, johon me kaikki mahduimmeja maksoimme siitä 650 000 BYR (n. 47 euroa). Tavallinen taksi olisi kuulemma maksanut 500 000 BYR (n. 36 euroa) – eli kaipa tuo 30 euroa lentokentältä kaupunkiin on ihan ”oikea” hinta, mutta tapa, jolla meille tehtiin edullinen tarjous, jota sitten lopulta ei ollutkaan, oli vastenmielinen.

Takseja ei tätä enempää sitten taas tässäkään kaupungissa käytetty. Busseja ja metroa sen sijaan jonkin verran. Niin bussi- kuin metrolippu maksoi 3 700 BYR (0,27 euroa). Busseissa on neonvärisiin liiveihin sonnustautuneet erilliset rahastajat, joille matkan voi maksaa ja paikoitellen on myös kioskeja, josta lipun voi ostaa etukäteen. Bussilinjoista selvän saaminen on hiukan haasteellista, sillä englantia kaupungilla ei juuri puhuta. Me yritimme selvittää kirjastolle menevää bussilinjaa ja saimme siihen lopulta apua nuorelta mieheltä samassa bussissa, mutta emme bussinkuljettajalta tai rahastajalta. (Kirjastolle menee Itsenäisyydenaukiolta bussi numero 100.)

Hotellimme Yubileynaya (***) oli siisti ja sen sijainti oli suhteellisen hyvä, lähellä jokirantaa ja kohtuuetäisyydellä Pyhän Hengen katedraalista, jonka ympäristöön kaupungin keskustan turistimielessä voisi sijoittaa. Huoneet olivat hiukan sisäoppilaitostyylisiä, kulmittain asetettuine erillisine sänkyineen.
Aamiainen oli kohtuullinen – ei erityisen hyvä, muttei huonokaan: mehu oli vetistä, leikkeleet hiukan vastenmielisiä, mutta rahkaletut ja puuro hyvää.
Pääsiäissunnuntain asiaankuuluvista maalatuista munista ja kulitsoista lisäpisteitä.

Ruokapaikkoja kaupungissa ei löydä ihan helposti. Me söimme näissä:

• • Traktir – meluisa perusvenäläinen paikka, johon satuimme paikalle kesken hää- ja syntymäpäiväjuhlien ja saimme paitsi hyviä (mutta rasvassa uivia) perunalettuja myös laulu- ja tanssiesityksiä ja mahdollisuuden vaikka tanssia
  • Verhnii Gorod – rauhallinen kellariravintoa Pyhän Hengen katedraalin vieressä, perusvenäläistä ruokaa, mm. borsch-keittoa, perunalettuja – jälkiruokakakut näyttivät tosi hyviltä.

• Grand Cafe Minsk – Travelloverin blogissaan (ja Maailmanmatkaajien kokouksessa) vuolaasti ylistämä vanha tyylikäs kahvila-ravintola, jossa ruoka ja palvelu tosiaan olivat erinomaisia, hintataso minskiläisittäin melko korkea (mutta hinta-laatusuhde silti kohdallaan). Tunnelmaltaan ja miljööltään jäi minusta kyllä toiseksi vaikka Budapestin Cafe New Yorkille tai Buenos Airesin Cafe Tortonille, mutta ihan kiva paikka

• News Cafe – täällä söimme yhden lounaan. Ruoka oli hyvää, samoin palvelu. Sekä Grand Cafe Minskissä että News Cafessa palvelua saa englanniksi, muissa paikoissa menu löytyi englanniksi, mutta kielitaitoisia tarjoilijoita ei ollut.

Kahden hengen yleensä kevyehköön ruokailuun sai tyypillisesti kulumaan 300 000 – 500 000 BYR (= 20 – 35 euroa). Ensimmäinen koko 6 hengen seurueemme lasku Traktirissa oli lähes 1 000 000 BYRiä ( n. 70 euroa) – hetkellisesti säväytti tuo miljoonan ravintolasku!

McDonaldskin keskustassa on, mutta emme ehtineet sitä testaamaan.

Pieniä (tai vaikka isompiakin) kauppoja, joista voisi ottaa vettä tai muuta juotavaa ei myöskään löydä ihan helposti, vaikka niitä onkin. Niitä pitää vaan rohkeasti osata etsiä – ruokaosio saattaa olla turistirihkamakaupan takaosassa tai kauppa saattaa olla mitäänsanomattoman oven takana, jonka huomaa vaan siitä, että sinne menee paljon ihmisiä. Juotavaa voi myös ostaa kahviloista mukaan. Light-juomia on harvassa paikassa.

Shoppailuun emme varsinaisesti panostaneet, mutta kaupungissa on useampia ostoskeskuksia ja Gum-tavaratalo keskeisellä paikalla.  Tavaratalosta ostimme muutaman paketin jääkiekkokisasuklaata – ja ”ihastelimme” Neuvostoaikaista arkkitehtuuria (ja tarjontaa). Keskustaa lähin ostoskeskus on ehkä maanalainen ostoskeskus Itsenäisyydenaukiolla – sisäänkäynti löytyy esimerkiksi punatiilisen kirkon vierestä. Myös Zamak -ostoskeskus näytti olevan melko lähellä – oppaamme sitä kevyesti suositteli, muttemme käyneet siellä.

Lopuksi – jo tutuksi tulleeseen tapaan yhteenveto matkamme kustannuksista: