Gdanskissa alkoi syksyllä 1939 toinen maailmansota. 1980-luvulla Rautaesiripun murtuminen alkoi sekin Gdanskissa.
Gdanskin telakalla syyskuussa 1980 perustettu Solidaarisuusliike oli ensimmäinen sitoutumaton ammattiliitto itäblokin maissa, joka onnistui pyrkimyksissään. Tätä ennen niin Neuvostoliitossa kuin koko itäblokissa tällaiset vastustajina koetut liikkeet oli tukahdetettu väkivaltaisesti. Neuvostoliitossa 1970 mielenosoitus hajotettiin konekivääritulella ja esimerkiksi Tšekkoslovakiassa 1968 neuvostoarmeija murskasi Prahan kevään.
1980-luvulla sisäinen kriisi syveni sosialistissa maissa, moraali mureni ja taloustilanne heikkeni, mikä loi Solidaarisuusliikkeelle aikaisempaa paremmat lähtökohdat.
Solidaarisuusliikettä johti sittemmin Puolan presidentiksi päätynyt sähkömies Lech Walesa. Liikkeen kannattajakunta käsitti niin antikommunistista vasemmistoa kuin kirkon jäseniä, mm. puolalaisen paavin Johannes Paavali II:n antaessa tukensa väkivallattomalle liikkeelle. Gdanskin esimerkin innostamana samanlaisia ammattiyhdistyksiä perustettiin joka puolelle Puolaa ja liittoutuivat keskenään.
Vuoden 1981 lopulla Puolan johtaja Wojciech Jaruzelski julisti kansallisen sotatilan, kielsi liiton ja pidätti sen johtajat. Solidaarisuusliike kiellettiin lokakuussa 1982 ja liike meni maan alle, mutta sai tukea niin katoliselta kirkolta kuin CIA:lta.
Syksyllä 1988 tuhannet puolalaiset yhtyivät lakkoon liikkeen puolesta ja lakko lopetettiin sen kestettyä 17 päivää, kun hallitus lupasi Lech Walesalle harkitsevansa liikkeen laillisuutta uudelleen. Seuraavana keväänä liike laillistettiin ja kesällä sen annettiin osallistua parlamenttivaaleihin. Vuoden 1989 lopulla sekä Puolan pääministerin että presidentti tulivat Solidaarisuusliikkeen piiristä – Itä-Eurooppa oli saanut ensimmäisen ei-kommunistisen hallituksen.
Euroopan solidaarisuuskeskus
Vuonna 2014 avatussa Europejskie Centrum Solidarnosci -museossa esitellään Gdanskissa Solidaarisuusliikkeen historiaa vaihe vaiheelta, alkaen tapahtumista Gdanskin Lenin-telakalla ja päättyen Rautaesiripun murtumiseen Itä-Euroopan maissa.
Näyttelyn kiertämisen jälkeen kannattaa vielä ottaa hissi 6. kerrokseen ja nousta museon katolle, josta on loistava näköala Gdanskin telakalle ja satamaan, jotka ovatkin koko ajan olleet keskeisessä asemassa tässä tarinassa.
Pelkkä museorakennuskin on näkemisen ja kokemisen arvoinen – eli jos historia kuullostaa tylsältä aiheelta, niin miten olisi arkkitehtuuri?
Museossa on myös viihtyisä kahvila ja sen teemaan liittyvä pieni myymälä.
Käynti museoon tapahtuu Gdanskin telakan portista, joka 1980-luvulla oli liikkeen keskeinen tapahtumapaikka, jossa mm. Lech Walesa piti lukuisia puheita.
Museon edustalla on myös kolmesta korkeasta rististä koostuva vuonna 1970 kuolleiden telakkatyöläisten muistomerkki.
Tämä osa historiaa ei ollut itselleni lainkaan tuttu, vaikka varsin paljon historiaan olenkin perehtynyt. Enkä luonnollisesti ollut tuosta paikastakan kuullut, mutta jos Gdanskiin joskus päädyn, tulee tuolla varmasti käytyä.
Kiitos Mikko! Jotenkin itseänikin kiinnostavat nämä vaikka historian käännekohdat enemmän kuin ne mahdollisesti ihquimmat ja instagrammattivimmat kahvilat kohteessa :-)
Kiitos mielenkiintoisesta postauksesta! Vaikka historia ja sen käännekohdat itseänikin kiehtovat, tästä ei ollut oikein mitään muistijälkiä. Museokin on jäänyt näkemättä ja käymättä omalla Gdanskin vierailulla vuosia sitten, tosin silloin tehtiin kaupungissa melko pikainen pysähdys niin ei ihmekään. Ehkäpä seuraavalla kerralla sitten.
Kiitos itsellesi, mukavasta kommentista! Gdanskihan tosiaan on sen verran lähellä, että seuraavalla kerralla sitten saattaa itse kullakin olla ihan mahdollista …