Maita, joissa on melkein käyty

Matkamessujuttujen ja seuraavien matkajuttujen väliin voisi mahtua tämä pieni päivitys syksyisen Aasian matkan kuvien edelleen jatkuvan läpikäynnin muistuttamana.

Nimittäin siinä missä aikaisemmin olemme blogissamme listanneet maita, jotka olemme nähneet, mutta joissa emme ainakaan ihan oikeasti, ole vielä käyneet, eli Amerikan Neitsytsaaret, Kenia, Saudi-Arabia ja Pohjois-Korea, niin voimme viime syksyn jäljiltä lisätä tälle listalle myös Filippiinit, olihan Seliganin kilpikonnasaari viimeisiä Malesialle kuuluvia saaria Etelä-Kiinan merellä – saarelta näkemämme naapurisaaret kuuluivat jo Filippiineille. Eli siinä sen on, Filippiinit:

Philippines island near Malaysia border Sabah

Filippiinit eivät, ainakaan vielä, ole edes matkahahmotelmissamme, eli voi hyvinkin olla, ettemme tätä lähemmäs maata tule koskaan päätymään.

Amerikan Neitsytsaarille saatamme vielä päätyä, jos päädymme jollekin Karibian risteilylle, joka sattuisi poikkeamaan Amalienburgissa.

26 Amerikan Neitsytsaaret

Purjehtimassa Amerikan Neitsytsaarten ohi

Kenia on vahvasti matkahahmotelmissamme, mutta saattaa sekin joutua muutaman vuoden vielä odottamaan vuoroaan. Samoin Saudi-Arabia, jonka osalta me saamme odottaa, että sinne myönnettäisiin turistiviisumeja.

Kenian rajalla
Kenian ja Tansanian rajalla

Saudi-Arabia Qatarin puolelta kuvattuna

Qatarissa, Saudi-Arabia salmen toisella puolella

Pohjois-Korea saa osaltamme jäädä näkemättä, näiltä näkymin ainakin.

Pohjois-Korea

 

Leave a comment

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *