Tarinoita Ilulissatista

Tapasimme illalla Simonen, Tanskasta 7 vuotta sitten Grönlantiin muuttaneen naisen. Hän oli tullut tänne ensin kesällä ja ihastunut näkemäänsä ja palannut saarelle seuraavana talvena ja ihastunut paitsi saareen ja koiravaljakkoajeluihin myös oppaaseensa, täkäläiseen kalastajaan.

Huippuvuorilla käydessämme sikäläiset mainitsivat aina ihmiset ja jääkarhujen lukumäärän. Ilulissatissa mainitaan ihmisten (5000) ja koirien (nykyisin enää runsas 1000) lukumäärän. Koirat ovat kaikki työkoiria ja samaa, puhdasta, rotua. Lemmikkikoiria täällä ei saa pitää lainkaan. Kissoja on muutamia.

Koirien määrä on vähentynyt, koska talvet ovat olleet viime aikoina leudompia: Simonen saarella viettämän 7 vuoden aikana lahti on jäätynyt umpeen vain kaksi kertaa. Jos meri on auki, kalastajat pääsevät merelle myös talvella veneillään, eikä koiria tarvita. Viime talvi oli ankara ja vain ne kalastajat, joilla vielä oli koiria, pääsivät kalastamaan.

Ilulissat on grönlantilaisittain onnellisessa asemassa, lähes kaikilla on töitä. Täällä on kaksi kalatehdasta, jotka ostavat kalastajan saaliin ja Unescon maailmanperintökohde tuo kylään runsaasti turisteja. Täällä tarvitaan jopa sesonkityöläisiä kesäkaudella: hotellimme vastaanotossa työskentelee suomalainen tyttö ja hänen mukaansa kalatehtaalla on useita suomalaisia kesätöissä.

Kaloja ja katkarapuja käsitellään täällä vaan sen verran, että ne voidaan kuljettaa eteenpäin isoina erinä. Pakkaaminen ei kannata täällä, sillä niin pakkausmateriaalien kuin valmiiden vähittäispakkausten kuljettaminen täältä kuluttajamarkkinoille tulisi liian kalliiksi.

Grönlannissa ollaan kaukana kaikesta. Lentomme Reykjavikista tänne kesti n. 3 tuntia ja matka pääkaupunkiin, Kööpenhaminaan, kestää usein 12 tuntia, lentäen, sillä Grönlannin eri kylistä pitää ensin lentää Kangerlussuatiin ja matka sieltä Kööpenhaminaan kestää lähes 5 tuntia.

Tavarat saarelle tulevat pääosin laivalla – supermarketit saavat täydennystä pari kertaa kuussa. Paitsi jos lahti jäätyy, kuten viime talvena. Silloin ei hedelmiä tai vaikka perunoita ollut saatavana pariin kuukauteen.

Palkat maksetaan yleensä kaksi kertaa kuussa ja kaksi kertaa kuussa alkoholin kulutus nousee hetkellisesti huippuunsa. Palkanmaksuperjantain jälkeen työpaikoilla on maanantaina harvaa. Väkivaltaakin esiintyy. Kävelemme Ilulissatin vanhimman talon ohi, kylän keskustassa, ja Simone kertoo sen toimivan nykyisin avovankilana. Ulkoilmaelämään tottuneet grönlantilaiset eivät joudu suljettuun vankilaan edes murhasta, vaan yöpyvät tässä talossa ja tekevät päivisin jotain yleishyödyllistä työtä 4-5 vuotta. Toisesta murhasta joutuu vankilaan Tanskaan.

Ilulissatin sairaala on vuoron rannalla ja uskomme Simonen väitettä, että tämä on maailman kauneimmalla paikalla sijaitseva sairaala. Lääkärit, hammaslääkärit ja lääkkeet ovat asukkaille ilmaisia, mutta aina lääkäreitä tai hammaslääkäreitä ei ole paikalla. Erikoislääkärit käyvät kylässä vain muutaman kerran vuodessa. Jos et voi odottaa, niin joudut lähtemään Tanskaan.

Sairaanhoito on ilmaista, sillä täkäläisillä ei yleensä ole kovin paljoa rahaa. Työpaikkoja on, mutta säännöllinen työssäkäyminen on uusi asia: välillä pitää päästä kalalle tai hylkeitä pyytämään. Ison kerrostalon edessä Simone kertoo haasteesta tänne lähetettyjen tanskalaisten arkkitehtien ja täkäläisen kulttuurin välillä: uudet nykyaikaiset kerrostaloasunnot ovat muuten mieleen, mutta entäs se juuri pyydystetty hylje, jonka mies tuo kotiin, kokonaisena.

Kylän keskellä on pieni kalakauppa, jonne ensimmäisenä päivämme Ilulissatissa ehdimme vasta iltapäivällä ja päivän saalis oli jo myyty, mutta sinne kannattaa kuulemma palata jonain aamuna. Tarjolla on mitä kulloinkin saaliiksi on saatu: valaasta poroon. Kukaan ei taida keskustella valaanpyytämisen eettisestä puolesta.

Kierroksen lopuksi seisomme pienen kirkon edessä katsellen  jäävuoria täynnä olevaa vuonoa. Mereltä kuuluu aina välillä voimakkaita ääniä: joku jäävuorista, saattaa olla etäälläkin, murtuu paukkuen.