Pariisi, Beirut, Tunisia …

Pere Lachaise Fea

Maailma on muuttuu koko ajan, joltain osin parempaan ja joltain osin pahempaan suuntaan.

Keskiviikkoiltana tutustuin uusiin 40+ bloggaajakolleegoihini Helsingin illassa ja kävin mm. lyhyen keskustelun Habanero Kitcheniä (linkki poistettu blogin poistuttua bittiavaruuteen) kirjoittavan herran kanssa, joka kysyi, että olenko käynyt Beirutissa. Hän oli asunut siellä jossain vaiheessa joitakin vuosia ja vieraillut kaupungissa sittemmin useamman kerran ja suositteli lämpimästi kaupunkia. Kerroin harkinneeni Beirutiakin matkakohteena, mutta kun reittiä lentokentältä kaupunkiinkin pidetään vaarallisena, niin mielelläni käväisisin siellä risteilyllä, kuten tamperelaiset matkaystäväni juuri kuluneella viikolla ovat tehneet.

Seuraavana päivänä uutisissa kerrottiin yli 40 hengen kuolleen pommi-iskussa Beirutissa.

Beirut
Beirut (kuva Kristina Cruises Facebook -sivuilta, heidän juuri Beirutissa M/S Hamburg -laivalla käyneeltä risteilyltä)

Torstaina nauhoitimme Puoli Seitsemän -toimittajan kanssa lentokentällä pientä juttua maabongauksesta ja jossain kohtaa haastattelua kannustin ihmisiä kiertämään Eurooppaa, todeten, että Euroopassa on turvallista. Onneksi taisin kuitenkin jatkaa vielä lauseella, että muuttuvassa maailmassa kannattaa aina tarkistaa matkustustiedotteet.

Lauantai-aamuna uutisissa kerrottiin Pariisin terroristi-iskuista, joissa  tätä kirjoitettaessa on kuollut yli 120 henkeä.

Pere Lachaise
Kuva Père Lachaise -hautausmaalta Pariisista kesältä 2014

Jokin aika sitten ajattelimme, että jätämme ”helppoja” Pohjois-Afrikan maita, Tunisian, Algerian ja Marokon, hiukan myöhäisemmäksi, ja jo ennen kuin ehdimme Tunisiaan, niin heinäkuussa siellä kuoli terroristi-iskussa lähes 40 ihmistä.
Tosin tuskin Tunisia edelleenkään on päivittäin erityisen vaarallinen kohde, onhan esimerkiksi Kotona kaikkialla -blogin diginomadit siellä juuri tällä hetkellä.

Tunisia
Kuva Tunisista Flickristä (Marcus)

Jo sitä ennen olimme pistäneet suunnitelmamme Egyptin pyramideista jäihin ja Libyaan, Syyriaan, Irakiin, Afganistaniin, Pakistaniin tai Jemeniin emme kuvittele lähivuosi(kymmeninä) menevämme. Emme, vaikka Damaskos on kuulemma aikoinaan ollut kaunis tai vaikka Jemenin Sanaa olisi upea.

Mutta kuten kaikki Pariisista lausuntoja antavat valtiomiehet toteavat, emme, maailmana, saisi antaa terroristien voittaa vaan elämää pitäisi pystyä jatkamaan normaalisti, muuten terroristit ovat voittaneet.

Matkasuunnitelmamme pysyvät siis ennallaan, joulun alla Afrikkaan ja maaliskuussa Algeriaan, näin ainakin näiltä näkymin.

Tags from the story
, , , ,
Join the Conversation

6 Comments

  1. Juuri näin, emme voi antaa terroristien voittaa. Tunisian kesäisen terrori-iskun jälkeen mekin hetken mietimme, perummeko matkamme tänne. Päätimme kuitenkin tulla, sillä kuten sanottua, ei pidä antaa terroristien voittaa. Varsinkin tämä alue Tunisiasta (Djerban saari) on hyvin riippuvainen turismista. Turistien kaikkoaminen aiheuttaa työttömyyttä ja tuo näin vain lisää ongelmia alueelle. Terrori-iskut myöskin yleensä kohdistuvat näkyviin, ihmisten täyttämiin kohteisiin, enkä näe sesonkikauden ulkopuolista puolityhjää hotellia kovinkaan houkuttelevana iskukohteena. Uskalsimme siis lähteä matkaan ja ainakaan tähän mennessä ei vastaan ole tullut mitään hälyyttävää, emmekä ole muiltakaan kuulleet ongelmista. Tunisiassa on toki levottomia alueita, rajojen läheisyydessä ja ne ovat kiellettyä aluetta myös maan kansalaisille. Luotan siihen, että maalaisjärjellä pärjää, ja huonosti nyt voi käydä missä vaan. Terrori-iskuun osuminen on kuitenkin aika paljon epätodennäköisempää kuin vaikkapa kaoottisessa liikenteessä loukkaantuminen. Sota-alueille matkustaminen on sitten tietenkin asia erikseen.

    1. says: Pirkko

      Kiitos Mirje! Totta tuo, että kyllähän todennäköisyydet ovat kuitenkin aika pieniä. Seuraamme mielenkiinnolla juttujanne Tunisiasta!

  2. says: Tuula

    Olipa kiva kun kävit jättämässä kommenttisi sivulleni.
    Minä tässä ”urakalla” käyn läpi +40-joukkoa ja muutamiin blogeihin olen jo ehtinyt tutustua.
    Sinulla on mielenkiintoinen blogi ja minkä määrän paikkoja oletkaan käynyt!
    Hypähdin heti katsomaan Irlanti-sivulle. Olen siellä kauan sitten asunut pitkähkön tovin.
    Ja muitakin tuttuja paikkoja löytyy. Jatkan tutustumista.

    Pariisin verilöylyt pysähdyttivät, mutta niinkuin kaikkialla sanotaan, pelolle ei saa nyt antaa valtaa.
    Hyvää ja rauhallista tulevaa viikkoa!

    1. says: Pirkko

      Kiitos Tuula! Irlannissa olemme muutamaan kertaankin pistäytyneet, mutta kovin tarkkaan emme ole sitä(kään) kolunneet. Ehkä sinne(kin) voisi joskus vielä palata. Ihan kuten Pariisiinkin.

Leave a comment
Leave a comment

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *