Gorillat sumuisella vuorella

Hirwa gorilla group Rwanda

Rwanda Gorilla Mountain

Sumuinen vuori. Tuonne tai tuollaiselle olemme menossa. Kohtaamaan vuoristogorilloja, joita täällä, Ruandan, Ugandan ja Kongon rajalla, on kuulemma noin 1000.

Gorillaretket alkavat retkikeskuksesta, jonne kaikki päivän retkille lähtevät kerääntyvät aikaisin aamulla, passeineen, sillä retket on varattu monta kuukautta etukäteen ja varaukset ovat henkilökohtaisia.
Tarjolla on kansantansseja ja kahvia ja lopulta ilmoitus ”omasta” gorillaryhmästä.
Meitä, suomalaisia, on 7, joten ryhmäämme liittyy myös nuori kanadalainen, sillä 8 hengen ryhmäkoosta ei tingitä.
Gorillamme, siis ryhmän hallitseva uros, hopeaselkä, on nimeltään Hirwa. Ryhmään kuuluu 19 gorillaa, nuorin vain muutamien viikkojen ikäinen. Oppaamme käyvät läpi käytännön asioita ja kertovat gorillojen elämästä.

Rwanda mountain gorilla guidesRwanda Mountain gorilla tourist

Gorillakeskuksesta jatkamme vielä autolla perunapellon tapaista tietä pienen kylän halki pellon reunaan, josta retkemme oikeasti alkaa. Jo tunteja ennen meitä gorillojen jäljittäjät ovat kiivenneet vuorelle, kohtaan, jonne lauma asettui yöksi ja lähtenyt seuraamaan sen jälkiä löytääkseen ne meille tänäänkin. Olemme onnekkaita, ryhmä on kuulemma suhteellisen lähellä ja tulossa alaspäin, eli meitä vastaan.

Vaelluksen lähtöpaikalla saamme vaellussauvat ja sovimme kantajasta/avustajasta. Vaikka päiväretkireppumme, yhteinen, ei ole painava, niin pelkästään paikallisten työllistämiseksi on kohteliasta palkata kantaja ja myös meidän helpohkoksi arvioidun reitin muutamissa jyrkimmissä ja kapeimmissa kohdissa kraatterin jyrkällä reunalla avustajakin oli kyllä ihan tarpeellinen. Eli suositus: ota avustaja, oma jokaiselle osallistujalle!

Olemme pukeutuneet pitkiin housuihin ja pitkähihaisen paitaan. Housujen lahkeet olemme sulloneen sukkiin, jotta safarimuurahaiset eivät pääsisi lahkeista ihollemme. Jalassamme on vaelluskengät. Kantajilla on kumisaappaat, joten nekin käyvät, jos niissä on kunnolliset pohjat, jotka eivät helposti luista. Ohut villapaita tai fleese voi olla alkumatkasta tarpeen ja kevyt sadetakki. 2500 metrissä ei ole aamun tunteina turhan kuumaa. Puutarhakäsineetkin meillä on, jonkun lukemani matkablogin suosituksesta, ja ihan hyvä niillä on pitää kiinni sauvasta, bambusta tai polun reunasta ylöspäin kiivettäessä.

Rwanda Mountain Gorillas - path to the mountain

Alkuun reitti kulkee pellon reunaa, mutta korkea ilmanala ja kuitenkin nousu vähitellen ylöspäin panee useimmat meistä puuskuttamaan. Pujahdamme kiviaidan raosta Volcanoes Park -luonnonpuiston alueelle ja jatkamme bambumetsässä. Kulkeminen ei ole vaikeaa, mutta nousu jatkuu, tietysti, olemmehan menossa vuorelle. Parissa kohtaa nousu on jyrkempää, mutta mutaiselle polulle on kivistä tai muuten muodostunut jonkinlaiset askelmat ja avustajat auttavat. Sademetsässä on aina enemmän tai vähemmän kosteaa, mutta meillä on onnea: sää on puolipilvinen, ei sada ja välillä aurinkokin pilkistää. Puolipilvinen on hyvä, ei ole liian kuuma. Kuivin kausi näillä seuduilla on Suomen kesä, mutta kesän gorillalupiin on myös pisimmät jonot.

Rwanda Mountain Gorillas - path to the mountain

Parin tunnin päästä saavumme pienen aukion reunaan ja ensimmäiset meistä pysähtyvät: siinä ne ovat, mustat karvapallot, vuoristogorillat! Ruandassa gorillat liikkuvat bambumetsässä, jossa on myös aukeita kohtia, joten pääsemme helposti niitä lähelle ja näemme kerralla useita gorilloja. Ja kuten gorillat, mekin voimme hajaantua ja liikkua niityn reunalla, joten jokainen meistä näkee hyvin ja pystyy hyvin kuvaamaan eläimiä.

Rwanda mountain gorillas - first encounter

Hetken päästä lauman johtaja, hopeaselkä, siirtyy aukiolta bambunetsikköön lauma perässään. Mekin kuljemme lauman perässä, eli voimme ja saamme seurata eläimiä tunnin ajan, kunhan pidämme säädyllisen, vähintään muutaman metrin etäisyyden niihin. Ja annamme gorilloille tietä, jos ne haluavat kulkea juuri sitä polkua, jolla joku meistä seisoo. Välillä tulee kiire pois alta ja kerran nuori kanadalaisvahvistuksemme myöhästyy hiukan ja nuori gorilla läpsäisee häntä kädellään: syrjään siitä.

Rwanda Mountain gorillas
Rwanda Mountain gorillas

Gorillavauvat kulkevat emonsa matkassa ja nuoret urokset keinuvat välillä bambuissa. Aikuiset gorillat keskittyvät enemmän syömiseen: vihreää, varsiselleriä, bambua. Hopeaselkä taittaa helposti käsivarren paksuisen bambun. Kamerat räpsivät, kuvat tallettuvat järjestelmäkameroihin, kompaktikameroihin ja puhelimiin. Olympukseni (minijärkkäri) peruslinssi 14-40 mm olisi riittänyt hyvin: välillä kokeilemani 40-150 mm oli enimmäkseen liian pitkä.

Rwanda mountain gorillas family Rwanda mountain gorillas Rwanda mountain gorillas Rwanda mountain gorillas

Tunti kuluu nopeasti, aikamme on täynnä ja aloitamme paluun alas, samaa reittiä. Jokaista gorillaryhmää kohti sallitaan yhden ihmisryhmän vierailu kerran päivässä, eli gorilloja ei stressata ihmisillä sen enempää. Gorillaryhmistä 10 tapaa turisteja päivittäin, toiset 10 ryhmää on varattu tutkijoille. Yhdessä ryhmässä on siis keskimäärin 12 gorillaa, joten olimme onnekkaita paitsi sikäli, että ryhmämme oli suhteellisen lähellä, myös sikäli, että se oli keskimääräistä suurempi.

Rwanda mountain gorilla touristRwanda mountain gorillas farewell

Paluumatka on helpompi (ja hiukan nopeampi), mutta jyrkimmät osuudet ovat melkein vaikeampia laskeutua kuin nousta: yhden jos toisenkin kenkä liukuu paikoitellen ja taitaapa muutama housuntakamuskin ottaa tuntumaa mutaiseen polkuun, vaikka kantajat/avustavat auttavatkin kaikkia vaikeimmissa paikoissa.
Koko retken pituus (kävelyosuudet ja gorillojen parissa vietetty aika) oli tällä kertaa runsaat 5 tuntia. Hotellimme, Mountain Gorilla View, tarjoaa mainion palvelun: lounaan aikana he pesevät dollarilla vaelluskenkämme.

Rwanda mountain gorillas porters

Lounaan jälkeen poikkeamme vielä hakemassa sertifikaattimme: olemme tavanneet Hirwa-ryhmän Ruandassa 14. joulukuuta 2015.
Yksi ryhmästämme harrastaa myös postimerkkejä ja hän onnistuu löytämään upean gorilla-aiheisena ehiön.

Rwanda Gorilla Certificates Rwanda mountain gorillas stamp

Seuraavana päivänä kaksi ryhmämme jäsentä (miehiä molemmat, ja ainakin toinen meitä reilusti nuorempi) käyvät tapaamassa vuoristogorilloja myös Ugandassa, Bwindi Impenetrable Forest -luonnonpuistossa. Jopa nuorempi miehistä, viisikymppinen, kertoo kokemuksen olleen fyysisesti raskain kokemansa: kulku tiheässä sademetsässä oli työlästä, reitti kulki enemmän ylös ja alas ja he joutuivat jopa kahlaamaan pienen joen poikki ja paikoitellen ryömimäänkin.
Mutta toki hekin lopulta näkivät gorillalaumansa, 6 gorillaa, mutta metsän tiheydestä johtuen vain yhden kerrallaan.

Me päädyimme gorillaretkeen Ruandassa, sillä sitä väitettiin keskimäärin helpommaksi. Ainakin nämä herrat, jotka tällä matkalla tekivät retken sekä Ruandassa ja Ugandassa, vahvistivat näin olevan. Mutta kannattaa huomata tuo keskimäärin, myös Ruandassa ryhmä voi olla korkeammalla rinteessä ja Ugandassa lähempänä.
Bambumetsä vs. tiheämpi sademetsä lienee kuitenkin aina näiden maiden erona.

Gorillaretki Ruandassa onnistuu vähemmänkin urheilevalta, kunhan ei kärsi pahemmista polvi- tai selkäongelmista ja on ainakin sunnuntaikävelynä silloin tällöin kävellyt vaikka 10 kilometria ja kunhan pystyy nousemaan portaat vaikka 5. kerrokseen. Ilma vuorella on ohutta, joten puuskuttamiseen ja hitaaseen etenemiseen kannattaa henkisestä varautua.

Gorillalupien hinnat Ruandassa ovat hiukan korkeammat (750 dollaria) kuin Ugandassa (600 dollaria), mutta tuossa hintaluokassa eroa ei voine pitää suurena.
Gorillalupakaan ei takaa gorillojen näkemistä, mutta kun asiasta utelimme saimme vakuutuksen, että gorillojen jäljittäjät etsivät niitä tarvittaessa iltaan asti, eli jos ryhmä ei heti löydy, niin sitä voidaan etsiä pitkäänkin, jos vierailijat vaan jaksavat.
Samoin ryhmien retkiä vuorelle ei peruta sääolosuhteidenkaan takia, eli päätös lähteä tai olla lähtemättä retkelle mahdollisessa kaatosateessa, on jälleen vierailijan.

Lupien lisäksi gorillaretkellä maksetaan pieniä summia kantajille (minimi 10 dollaria), retken vetäjille ja jäljittäjille (ainakin muutamia dollareita kullekin).

Tags from the story
, ,
Join the Conversation

30 Comments

    1. says: Pirkko

      Kiitos Huli! Uskomatonta on kyllä ihan oikea sana tässä kohtaa.

  1. says: Pirkko

    Kiitos Laura! Meillä oli tosiaan tuuria, että ”meidän” gorillaryhmässämme oli myös noita ihan pieniä.

  2. Olipas mahtava retki! Mua aina vähän arveluttaa tällaiset eläinhommat ylipäätään, mutta tässä homma meni onneksi hyvin eläinten ehdoilla. Nauratti se gorillan läpsäisy :) Hauska yksityiskohta muuten, mietin juuri tekstiä lukiessani, että kuinka kaukana gorilloista olitte ja minkälainen objektiivi oli riittävä. Ja heti seuraavasta kappaleesta löytyikin siihen vastaus!

    1. says: Pirkko

      Kiitos Noora! Ainakin meille tuli näistä gorillaretkistä sellainen käsitys, että nämä menevät niin eläinten kuin paikallisten ehdoilla, eli haetaan kaikille kestävää tasapainoa. Ja juu, jos gorillaretkelle päädyt, niin kovin isoa ja painavaa teleobjektiivia ei kannata mukana kuljettaa.

  3. Olen aina kuullut näistä retkistä, mutta en ole tiennyt että niillä pääsee noin lähelle gorilloja. Vau! Ja jotenkin olin myös kuvitellut että gorillat saattaisivat olla agressiivisia eikä niitä senkään takia voisi yhtä helposti lähestyä. Mutta ilmeisesti näin ei sitten ole?

    1. says: Pirkko

      Kiitos Meri! Ruandassa ainakin kerrottiin, että gorillaryhmiä vuorilla on parikymmentä ja puolet niistä on totutettu sen verran ihmisiin, että pieniä turistiryhmiä voidaan viedä käytännössä ihan niiden keskelle. Loput ryhmät ovat vaan tutkijoiden saavutettavissa, ehkä ne ovat sitten arempia. Mutta agressiivisia eivät olleet, nämä ainakaan, yhtään.

  4. Vautsi vau! Enpä tullut ajatelleeksi, että noin lähelle gorilloja pääsisi – tai oikeastaan uskaltaisi mennä. Niin lähelle, että gorilla pääsee läpsäisemään, jos ei ajoissa lähde tieltä pois. Oon jotenkin kuvitellut, että gorillat olisivat aika aggressiivisia. Mutta ehkä nämä ovat sitten tottuneet ihmisiin?

    1. says: Pirkko

      Kiitos Lotta! Tuossa yllä juuri Merille kommentoin, että nämä ovat jossain määrin meihin ihmisiin tottuneet.

  5. Olisin saanut sydänhalvauksen, jos minua olisi tullut gorilla läpsimään…

    Hienojahan ne ovat, gorillat, mutta en tiedä lähtisinkö matkoillani kuitenkaan vartavasten bongailemaan eläimiä. Amazonilla bongasin vaelluksen aikana villisian, miljoona erilaista papukaijaa sekä pikkuapinoita, mutta ei se nyt NIIN hienoa minusta ollut. En välttämättä mitenkään erityisesti olisi kiinnostunut edes mistään safareista, vaikka leijonat ja muut toki upeita eläimiä ovatkin. Sen sijaan vuorelle on aina mahtavaa päästä, vuoriin ei pety koskaan! ^_^

    1. says: Pirkko

      Kiitos sarrrri! Toki meilläkin sen ensimmäinen syy mennä Ruandaan oli maapiste :-) Mutta kuten aina, niin bongaamisen lisäksi haluamme toki tutustua maahan ja Ruandassa gorilloja on vaikea ohittaa, sen verran oleellinen asia ne ovat tuolla suunnalla. Ja itse asiassa vähän samoilla linjoilla alamme olla safareiden osilta, ainakin nyt kun niitä Etelä-Afrikassa, Tansaniassa, Ugandassa ja Keniassa on tehty, että ei se leopardikaan enää niin säväytä …

  6. says: Ansku BCN

    Luulin kommentoineeni jo tähän, mutta taisin unohtaa painaa enteriä innoissani :). Katsoimme näitä kuvia lasteni kanssa ja lupasin heille, että joskus vielä vien heidät safarille tai jonnekin, missä eläimiä, vaikka sitten gorilloja, näkee vapaina. Itselleni Masai Maran safari oli nimittäin aikoinaan ”melko” päräyttävä kokemus :)

    1. says: Pirkko

      Kiitos Ansku! Joten ihan erityistä näissä safareissa on, ensimmäisessä ainakin. Minullakin oli kauan sitten isäni kanssa ”suunnitelma”, että sitten joskus lähdemme Serengetiin, kun yhdessä eläinkirjoja luimme. No se reissu ei toteutunut koskaan, mutta Serengetiin kyllä sittemmin pääsin ja otimme siskontyttärenikin, tuolloin 14v, mukaan matkalle. Upea reissu sekin oli!

  7. Olipas siisti retki, varmasti mahtava kokemus nähdä gorilloita noin läheltä! Tuonne ei kyllä ilman opasta uskaltais mennä, sillä mikäli oon oikein ymmärtäny niin eikös gorillat saata olla äkkipikaisia ja todella vahvoja. Nuo tosin on varmaan tottunu turistiporukkoihin, kun noita retkiä niin paljon järjestetään. :) Hassua tuo, että kaikille suositellaan otettavan oma avustaja mukaan, mutta toki ymmärrettävää paikallisten työllistämisen kannalta.

    1. says: Pirkko

      Kiitos Venla! Tuonne yksin meneminen ei ole uskalluksesta kiinni, ensinnäkään sinne ei saa mennä ilman gorillalisenssiä, jonka kyljessä tulee aina opas ja tuo pieni hengen ryhmä. Gorilloja ei myöskään tuonne vaan vuorelle kiipeämällä löydä, vaan erityiset gorillajäljittäjät seurailevat ryhmiä, jotta sitten tietävät missä ne ovat. Ja reitti ylös on tosiaan paikoitellen hyvinkin jyrkkä, joten avustajat tekevät kyllä pienen palkkansa eteen töitä.

    1. says: Pirkko

      Kiitos Erja! Isot urokset painavat lähemmäs 200 kiloa ja jos nousisivat seisomaan olisivat hyvinkin lyhyen miehen mittaisia. Ja tuon tunnin ajan saa kuvat niin paljon kuin ehtii, niin monella laitteella kun on vuorelle jaksanut kantaa (tai antanut kantajien kantaa). Ja ihan tuon lauman keskellä me liikuimme, eli puhutaan muutamasta metristä, etäisyytenä.

    1. says: Pirkko

      Kiitos Satu! Kannattaa harkita – ja ehkä tosiaan Ruandan puolella.

  8. Mä olen kanssa ajatellut, että gorillat ovat agressiivisia, varmaan tämä mielikuva on tullut ainoastaan elokuvista. Olisi kyllä mielenkiintoinen tälläinen retki, vähän kyllä arvokas.

    1. says: Pirkko

      Kiitos Tiia!
      Nämä vuoristogorillat olivat kyllä ihan säyseitä. Gorillojahan on ainakin kahta lajia, eli tasanko- ja vuoristogorilloja. En tiedä olisivatko tasankogorillat aggressiivisempia, keskimäärin. Mutta King Kong nyt tietysti oli vaan taruolento.
      Gorillalisenssien hinnalla pystytään säilyttämään gorillojen elinympäristö, joten hyvään tarkoitukseen ne rahat ilmeisesti ihan oikeasti menevät.

  9. Hienoja eläimiä, varmasti uskomaton kokemus. Hyvä että paikallisia työllistyy näillä retkillä paljon, heille pienikin palkkio lienee arvokas apu. Olin itse noiden objektiivien kanssa pulassa, kunnes hankin Nikonin järkkäriin 18-200:n, jota olen sitten tyytyväisenä raahannut joka paikkaan.

    1. says: Pirkko

      Kiitos Mika! Minä kuvaan enimmäkseen nimijärkkärin 14-40 millisellä, mutta Afrikassa oli mukana myös 40-150 millinen (vastaten isoissa 80 – 300). Mutta toki tuossa vaihtamisessa on aina vähän vaivaa, roudaamisen vaivan lisäksi.

    2. Itsellekin valokuvaus ja sen mahdollisuudet tuli mieleen. Katselin kuvista, että ainakin jollakin oli ammattilaistason Canonin putki matkassa :-)

      Mika: Itsekin muutamia vuosi käytin Nikonin 18-200 mm putkea, mutta vaihdoin sen kameran vaihdon yhteydessä vielä 28-300 mm mihin olen enemmän kuin tyytyväinen. Eli Lumian kamera ja aina matkoilla raahattava järkkäri tuolla putkella on itselle toimiva yhdistelmä – ei ehkä kevein, mutta hinta/laatu -suhteella paras itselle :-D

      Pirkko: Ei ole ihan halpoja nuo Gorillaluvat, mutta elämyksenä jokaisen euron arvoisia. Siinä mielessä toivoo, että muutama kymppi heruu kantajielle ja muille retkikunnan jäsenille.

    3. says: Pirkko

      Aivan, Rami, jäi erikseen mainitsematta, että Lassella oli täälläkin matkassa Canon :-)

  10. says: Stacy

    Mielenkiintoista. Oma kokemukseni sademetsästä on, että polut ja lieju tulevat äärettömän liukkaiksi sateesta. Lahkeet pidettiin sukissa toisella puolen rapakkoa punkkien takia, ei muurahaisten. Murkut olivat niin järeitä, että niitä kannatti välttää katsomalla jalkoihinsa.

    1. says: Pirkko

      Kiitos Stacy! Muurahaiset vähän pelottivat etukäteen, mutta ei niistä sitten yksikään housuihini asti päässyt :-)

    1. says: Pirkko

      Kiitos Miika & Gia! Jo useamman Afrikan reissumme ”kokemuksella” ne, meidän mielestämme, kyllä hakkaavat Aasian hiekkarannat mennen tullen :-)

Leave a comment
Leave a comment

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *