Syyskuun kuva – Shiraz, Iran

Iran Shiraz feature

Onko siitä vain vuosi, kun kävimme Iranissa?
Ilmeisesti, sillä käydessäni läpi tietokoneellani olevia valokuvia syyskuun kansioita ajassa taaksepäin, niin tämä löytyi heti ensimmäisestä.
Vaikkakin olimme Iranissa Olympian matkassa, niin hetkittäin jätimme ryhmän kerätäksemme maasta myös ihan omia kokemuksia ja tämä kuva Shirazin illasta on yhdeltä sellaiselta retkeltä. Alkuillasta kaupungin ykköshotellin terassilla oli vielä hyvin tilaa …

Wallpaper 201609 Shiraz Iran

Suosikkikaupungimme Iranin kiertomatkallamme oli Isfahan, mutta kyllä Shirazkin  oli ehdottomasti näkemisen ja kokemisen arvoinen. Teheran oli matkailijalle kokonsa ja ruuhkiensa takia jo hiukan luotaantyöntävä.

Iranista kirjoittamamme jutut löydät kaikki tästä yhteenvetojutusta.
Olympia toteuttaa samaisen matkan myös tämän vuoden lokakuussa ja vuoden 2017 matkakin on jo varattavissa.

Tämän vuoden syyskuussa suuntaamme länteen: Kanada odottaa, alle kahden viikon päästä! Tällä matkalla saamme taas pitkästä aikaa kerättyä muutaman maabongauspisteenkin, sillä vaikka Kanadassa olemme pistäytyneet aikaisemminkin, niin Prinssi Edwardin saaresta ja St Pierre et Miquelonista saa kummastakin TCC-pisteet!

Käy tykkäämässä Meriharakan Facebook-sivusta, niin saat uudet päivitykset suoraan uutisvirtaasi. Seuraa kuviamme ja kommenttejamme myös Instagramissa (@Meriharakka) ja Twitterissä (@Meriharakka1)!

(Jos haluaisit tuon kalenterikuvan taustakuvaksi omalle tietokoneellesi, paina kuvassa hiiren vasenta näppäintä ja valitse Aseta taustakuvaksi tai Set as desktop background. Tai jos haluat tehdä omasta kuvastasi taustakuvan kalenterilla, niin voit tehdä sen tällä työkalulla.)

Tags from the story
,
Leave a comment

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *