Kesäkuukausina pääkaupunki Riadin keskilämpötila huitelee pitkälti yli 30 asteessa eikä 40 ja 50 asteen välillä olevat lukematkaan ole harvinaisia. Paikallisoppaamme kertoo, että jos aamupäivällä laittaa maissinjyviä kulhossa aurinkoon, niin alkuillasta voi hakea sisään valmiit popcornit.
Ei siis ihme, että Taifin kaupunki 2 kilometrin korkeudessa houkuttelee ihmisiä hiukan viileämmillä lämpötiloillaan. Taifissa näimmekin useampia vesi- ja huvipuistoja ja niiden lähellä riveittäin pieniä kesämajoja, eli täällä ilmeisesti on tapana myös asua huvipuiston alueella.
Mekka
Mutta ennen saapumistamme Taifiin, ”pysähdytään” vielä hetkeksi matkan varrelle välillä Jedda – Taif. Vaikka Taif onkin suosittu lomakaupunki, niin kaupunki matkan varrella vetää moninkertaisesti matkailijoita. Mekassa käy tätä nykyä vuosittain noin 10 miljoonaan pyhiinvaeltajaa ja määrän ennustetaan nousevan lähivuosina jopa 30 miljoonaan.
Me emme kuitenkaan päässeet Mekkaan. Mekkaan johtavissa risteyksissä on kaksi vaihtoehtoa: Muslims only tai Bypass for Non-muslims. Kuulemma melko pian risteyksen jälkeen tarkistetaan henkilöllisyyspaperit ja viisumit, joten ei kannata yrittää, vääräuskoisten.
Näimme kuitenkin yhden Mekan porteista ja, kaukaa, Mekan uuden kellotornin.
Mekan ohitettuamme tie alkaa vähitellen nousta ylös vuorelle ja mutkan ja toisenkin jälkeen saavumme ainakin Riadiin verrattuna vehreään kaupunkiin.
Makeita herkkuja ja vanhoja valokuvia
Aloitamme kaupunkikierroksemme soukkialueelta, maistellen paikallisia herkkuja kuten hunajaa. Kamelinsilmä -niminen pikkuleipä on hyvää ja taateleita ostamme jopa kilon verran mukaamme (tosin jaimme sen kilon useammalle henkilölle).
Shobran (tai Shubran) palatsin edessä on vuorossa matkamme vähintään kymmenes ryhmäkuva (kävimme Taifissa matkamme viidentenä päivänä). Paikalliset oppaamme haluavat meistä mieluiten jokaisella kohteella. Tällä kertaa hän ylitti itsensä ja pääsi itsekin mukaan ottamaansa kuvaan.
Shobran palatsi on mahtavan iso rakennus keskellä Taifia ja sitä esittelevä opas kertoo ylpeänä palatsin rakentamiseen käytetyistä materiaaleista kuten Carraran marmori. Vuonna 1905 rakennettu palatsi on aikojen saatossa ollut parinkin saudikuninkaan tukikohtana Taifissa, mutta nyt se on museona. Kuninkaiden työhuoneet ovat, vaan, tyhjiä pölyttyneitä huoneita, mutta monet vanhat valokuvat rakennuksen seinillä ovat mielenkiintoisia.
Keskustassa poikkeamme vielä Awaliv -hotelliin katsomaan kaupunkia ylhäältä – ja kuten jo kerroinkin, sattumalta juttelemaan paikallisen nuoren naisen kanssa naisen elämästä Saudi-Arabiassa.
Ruusuvettä ja eksoottisia hedelmiä
Iltapäivän ohjelmassa on vierailu ruusuvettä tuottavassa pienessä tehtaassa. Opimme, että siihen tarvittavia, voimakkaasti tuoksuvia ruusuja kasvaa erityisesti tällä seudulla, mutta satoa voidaan korjata vaan parin kuukauden ajan, muun ajan tehdas tekee hiukan jotain muuta tislausta – tai sitten ei mitään. Ruusuvedentipalla maistettu tee oli ihan hyvää – saa nähdä tuleeko sitä kokeiltua kotona. Ainakin siihen on mahdollisuus, sillä tietysti saimme kukin mukaamme muutaman desilitran pullon ruusuvettä.
Tällä lähes valtiovierailutasoa olevalla matkallamme matkamuistotkin näyttivät kuuluvan matkan hintaan.
Vielä vierailu hedelmätorilla, jonka jokaisessa kojussa esillepano oli kyllä näyttävää. Maistelimme granaattiomenoiden siemeniä, kaktushedelmää ja minulle uutta hedelmää, englanninkieliseltä nimeltään custard apple, vaniljakastike omena. Saattaa olla suomeksi annoona tai kirimoija, mutta outoja niminä nekin minulle.
Saudi-Arabia oli ainakin viikon kokemuksemme mukaan turvallinen maa maistella ja syödä kaikkea mitä meille tarjottiin, eli maan hygeniataso on hyvä ellei erinomainen.
Hedelmät olisivat kelvanneet myös tien varren apinoille aloittaessamme laskeutumisen takaisin laaksoon, mutta oppaamme varoittivat raottamastakaan ikkunoita: nämä apinat eivät aikaile vetäessään vaikka kätesi ulos autosta yrittäessään varastaa ruokaa.
Ylätasanteella näimme myös pari rajusti kolaroinutta autoa. Kolariautoja näimme monessa paikassa muuallakin ja autot olivat tyypillisesti aina kunnolla rutussa. Liikennekulttuuri ennenkin ”naisia ratissa” saattaisi hyvinkin täällä kaivata vähän parantamista.
Tienvarsinäkymiä
Riad, Jedda ja Taif, joissa Saudi-Arabiassa vierailimme, olivat kaikki nykyaikaisia, siistejä suurkaupunkeja. Toki kaikkialla käynnissä olevat rakennustyöt, Riadissa etenkin metron rakennustyöt, muuttivat paikoitellen kaupunkinäkymän yhdeksi rakennustyömaaksi. Maaseudulla, kaupunkien välillä, näimme kuitenkin beduiinileirejä, kameleita ja lampaita. Kontrasti kaupunkien pilvenpiirtäjiin oli suuri.
