Mitä kuuluu kirjoitusopinnoilleni?

Aloitin jo syksyllä 2016 Jyväskylän yliopistossa kirjoittamisen perusopinnot.
30 opintopisteestä koostuvan kokonaisuuden saa tietyillä reunaehdoilla koota itse tarjolla olevista kirjoittamisen kursseista.

Pakolliset ja valinnaiset kurssit ovat jo tänä aikana hiukan muuttuneet, mutta syksyllä 2016  kaikkien oli aloitettava kurssilla:

  • Kirjoittajan yhteisöt.

Lisäksi seuraavat kaksi kurssia olivat pakollisia:

  • Faktan ja fiktion vuoropuhelu kirjoittamisessa
  • Omaelämänkerrallinen kirjoittaminen.

Valinnaisia kursseja sai valita kaksi kirjoittamisen eri alueilta: proosa, draama, runous ja tietokirjoittaminen. Jos olet tätä blogia pitempään jo lukenut, niin voinet arvata etten valinnut runoutta enkä draamaa, joten päädyin suorittamaan kurssit:

Helmikuun lopussa 2018 olin vihdoin saanut suoritettua, “harrastustahtiin”, nämä viisi kurssia. Pääosan kursseissa suoritin lähiopetus + verkko-osuus -vaihtoehtona, jolloin kurssi alkoi yleensä esitehtävällä, jonka jälkeen vuorossa oli pari lähiopetuspäivää (yleensä perjantai-ilta ja lauantai). Lähiopetuspäivien jälkeen tehtiin vielä lisää tehtäviä, jotka palautettiin verkossa. Joissakin kursseissa lähiopetuspäiviä saattoi olla kahteenkin otteeseen.

Lähiopetuspäivät tarjosivat niin mahdollisuuden tavata muita opiskelijoita livenä kuin saada teksteistä palautetta muiltakin kuin kurssin opettajalta ja myös oppia itse antamaan palautetta muiden teksteistä.

JYO Opintosuoritukset Kirjoittamisen perusopinnot

Historiallinen novelli

Kaikki kurssit olisi myös voinut suorittaa ihan omaan tahtiinsa suorittamalla kurssiin sisältyvät itsenäiset opetustehtävät, mutta päädyin tähän  vain yhden kurssin osalta.

Kurssi faktan ja fiktion vuoropuhelu kirjoittamisessa, yksi pakollisista, jäi osaltani viimeiseksi ennen erikoistumisalueen kurssia ja kun lähiopetuspäiviä ei ollut tarjolla sopivalla aikataululla, suoritin sen itsenäisesti.

Hiukan kyllä harmittelin lähiopetuspäivien puuttumista, sillä täysin itsenäisesti suoritettuna ilman ulkoisia deadlineja oli vähän haastavaa saada kokonaisuus tehtyä, mutta tehtävä tehtävältä se vähitellen kuitenkin eteni.

Yhtenä tehtävänä kurssilla Faktan ja fiktion vuoropuhelu oli kirjoittaa historiallinen novelli. Sijoitin omani Nauvoon, jonka tunnen paikkakuntana ainakin jossain määrin ja josta isoäitini on kotoisin ja kirjoitin häntä ajatellen kuvauksen kesäpäivästä Nauvossa.

Nauvo 2017
Nauvon kirkonmäellä viime kesänä

Tekstini kohta:

Minkähänlaista se olisi, asua suuressa kaupungissa? Ainakaan siellä ei voisi kalastaa eikä pitää lehmiä – mistähän ihmiset saavat siellä ruokansa? Tai tietysti, ruokansa he saavat, ainakin Turussa, kauppahallista, jonne meidänkin kalastamat kalat ja Marian kirnuama voi päätyvät, mutta mistä ihmiset saavat rahaa ruuan ostoon, kun eivät voi sitä itse viljellä tai kalastaa tai lypsää? Nauvossa kaikki ovat kalastajia tai maanviljelijöitä, paitsi opettaja, pappi ja lääkäri. Meistä ei tulisi opettajia, pappeja tai lääkäreitä – meistä tulee vaimoja, mutta voisiko meistä tulla opettajan, papin tai lääkärin vaimoja?

sai opettajalta palautteen:

Kertojan pohdinnoissa tulee oivallisesti esiin myös naisten ja miesten sukupuoliroolit ja työnjako, ja esimerkiksi seuraava virke on mainio, jopa hätkähdyttäväkin: ”Meistä ei tulisi opettajia, pappeja tai lääkäreitä – meistä tulee vaimoja, mutta voisiko meistä tulla opettajan, papin tai lääkärin vaimoja.”

ja olin oikeastaan hiukan yllättynyt siitä, että historiallinen novellini “kelpasi” niinkin hyvin, sillä en koe fiktiota ihan omaksi lajikseni, eikä historian lisääminen siihen tee sitä yhtään helpommaksi.

Matkaelämänkerta

Nyt on enää jäljellä erikoistumisalueen kurssi. Vaihtoehdoista tekstikokoelma, ja kirjoittaminen luovana prosessina valitsin tekstikokoelman.

Tämän viimeisenkin kurssin osalta olen jo edistynyt niin pitkälle, että olen saanut tähän itsenäisesti suoritettavaan kurssiin ohjaajan, hyväksyttänyt aiheen ja laatinut tarvittavan suunnitelman.

Tarkoitukseni on saada tämän kurssin myötä alulle työnimellä “matkaelämänkerta” mielessäni kulkenut ajatus matkailuun painottuvan elämänkerran kirjoittamisesta.
Kurssin laajuus ei kata kokonaisen kirjan tuottamista, mutta tavoitteena on ohjaajan tukemana saada pari lukua valmiiksi ja sen myötä työ ainakin hyvälle alulle.

Aikaa työlle on noin 4 kuukautta, mikä saattaa kuullostaa paljolta 5 opintopisteelle, mutta toisaalta olen tuostakin ajasta matkoilla yhteensä yli kuukauden enkä myöskään ajatellut lopettaa blogijuttujen kirjoittamista, joten todennäköisesti lopuksi tulee vielä kiire!

Kahvilla kirjailijan kanssa

Kirjoittamisen maailmaa kävimme haistelemassa hiukan tänään alkuillastakin, sillä kävimme Helsingin kaupunginteatterin tilaisuudessa Kahvilla kirjailijan kanssa. Tässä kolmiosaisessa sarjassa olivat tänään vuorossa Sinikka ja Tiina Nopola, lastenkirjailijoina eivät ehkä ihan meidän juttumme, mutta halusin käydä katsomassa minkälaisesta tilaisuudesta on kyse ja tämä oli tarjolla olleista kolmesta vaihtoehdosta ainoa, joka sopi kalenteriimme. Kirjailijoita enemmän ilta oli kyllä enemmän konkarinäyttelijöiden Heidi Herala, Aino Seppo ja Eija Vilpas ilta, mutta toki heidän pienet esityksensä olivat näiden kirjailijoiden teksteistä.

kahvilla kirjailian kanssa nopolat

 

 

28 kommenttia artikkeliin ”Mitä kuuluu kirjoitusopinnoilleni?

  1. Hui, innostuin heti, ihan otsikosta lähtien. Tämän tsekkaan. Ainakin heti, kun olen tehnyt kaikki lukion espanjan kurssit ensin 🙂 Olen vasta puolivälissä.

  2. Kiitos kommentistasi! Näihin opintoihin voi kai edelleen hakea 2 kertaa vuodessa, eli tsekkaapa hakumenettely jos haluat mukaan. Kokonaisuus antaa kyllä mielestäni hyvän kuvan eri kirjoittamisen lajeista ja antaa lopuksi mahdollisuuden paneutua siihen itselleen läheisimpään lajiin – ja myös mahdollisuuden jatkaa opintoja eteenpäin, jos perusopinnot sujuvat hyvin ja intoa riittää.

    1. Kiitos! Historiaan sijoittuva tarina on minulle aika outo juttu, joten pitkään jouduin miettimään mihin aikaan ja paikkaan sen sijoitan, mutta kun lopulta sain tehtyä siitä jonkinlaisen päätöksen, niin syntyihän se sitten, lopulta 🙂

  3. Kiitos Pirkko. Kiva kirjoitus kirjoittamisen opinnoista, itsekin olen niistä niin nauttinut. Pieni tauko on ollut omista opinnoista, mutta nyt taidan maanantaina valita ja suunnitella jatkoa. Niin ja rohkeasti vain runouskurssille! Se oli yllättävän inspiroiva ja luovuutta lisäävä. Ihan innostuin Eino Leinon päivänä runoillemaan: https://www.kristallin.fi/arkea-ja-juhlaa/769/. Heittäydy haasteeseen ja saamme pian luettavaksi sinulta valloittavia matkarunoja 😉

  4. Kiitos Krista! Se ensimmäinen kurssihan sisälsi “näytteet” kaikista lajeista, myös runoista ja näytelmistä, joten ehkä sittenkin jätän nuo alueet ainakin toistaiseksi tuon intron varaan. Hienoja kuitenkin olivat, Sinun runosi. Ehkä oma käsitykseni runoista on vielä turhan tarkkaan ankkuroitunut loppusointuihin 🙂

  5. Vau! Mielenkiintoinen blogi sinulla ja olen kyllä samaa mieltä opettajasi kanssa tuosta virkkeestä. Mainio!

  6. Voi että, miten mielenkiintoista! Hurjan hienoa, että haastat ja haluat kehittää itseäsi kirjoittajana! Jotain tällaista luovaa harrastusta minäkin kaipaisin. Ehkä sitten, kun pikkulapsiaika on ohi, ja omaa aikaa on enemmän!

    1. Kiitos Minnea! Tämä on ollut kyllä avartavaa ja kurssit tiettyine deadlineineen pakottavat tietysti etenemään edes johonkin tahtiin, vaikka olenkin niitä vain yhden kerrallaan suorittanut.

    1. Kiitos Joanna! Blogia enemmän mielessäni oli opintoja aloittaessani tuo elämänkerran kirjoittaminen, mutta ainakin blogi tarjoaa alustan lähes päivittäiseen kirjoittamiseen – kirjoittamaanhan oppii parhaiten kirjoittamalla 🙂

  7. Kirjoittaminen luovasti on kyllä suuri lahja. On hienoa, kun siihen paneutuu voi saada aikaan itseäänkin hämmästyttäviä teksteja <3

    1. Kiitos Satu! Perusopinnot esittelevät kyllä kivan laajasti kirjoittamisen kirjoa. Vaikka itse olinkin erityisesti hakemassa fakta- ja elämänkertakirjoittamista, niin eipä kai tuo fiktioon ja jopa runouteen ja draamaan tutustuminen pahasta ollut!

  8. Ohhoh! Onnea matkaelämäkerran kirjoittamiseen, aikamoinen tulevaisuuden haaste, mutta sitten joskus kun saat koko kirjan kirjoitettua niin mieletön saavutus! Koetko että nämä perusopinnot ovat antaneet konkreettisia työkaluja oman elämäkerran kirjoittamiseen?

    1. Kiitos Emma! Teksteistäni saama palaute on kyllä ollut hyödyllistä, samoin opiskelun asettamat deadlinet, jolloin asioita tulee tehtyä – eli kyllä opiskelu on vienyt asioita eteenpäin.

  9. Tämäpä oli mielenkiintoinen juttu, täytyykin heti tutustua noihin opintoihin! Ja tuo lauseesi, mitä opettajakin kommentoi, on aivan hurjan nerokas – olen sen moneen otteeseen lukenut ja tykästyn siihen koko ajan enemmän <3

    1. Kiitos Karoliina! Nuo harjoitustyötekstit ovat usein kohdallani olleet sellaisia, että ensin tuntuu ettei ole hajuakaan mistä aloittaisi ja mitä kirjoittaisi – ja sitten kun se lopulta lähtee, niin sitten juttua on ihan kiva kehitellä!

  10. Mielenkiintoista lukea näistä opinnoista, sillä olen itsekin suunnitellut kehittäväni osaamista bloggaajana juuri kirjoittamisen saralla, mutta myös valokuvaamisen. Kesäksi yritinkin ilmoittautua valokuvauskursseille, mutta moni muukin oli halunnut kehittää valokuvaustaitoja, joten jäin odottamaan peruutuspaikkaa. Jyväskylän yliopistolla järjestetään hyvin etänä suoritettavia kursseja, joten pystyin melko helposti opiskelemaan siellä lähes kokonaisen tutkinnon. Ja totta, että kirjoittamaan oppii parhaiten kirjoittamalla, mutta kehittymistä vahvistaa myös ulkopuolisen arviointi ja ohjaaminen.

    1. Kiitos Annukka! Valokuvaaminen on toinen alue, jota olisi kiva ihan opiskella, mutta ihan kaikkeen ei repeä 🙂

  11. Blogin myötä olen itsekin kiinnostunut enemmän kirjoittamisesta. Katselin tässä taannoin avoimen yliopiston tarjontaa ja muistaakseni siellä oli kursseja, joita pystyisi suorittamaan verkko-opintoina. Tämän hetkiseen elämään ei oikein mahdu lähiopetuspäivät, niin antoisia kun ne olisivatkin tai sitten pitäisi tehdä työnantajan kanssa joku diili niistä. Kiinnostava postaus ja tsemppiä kirjaprojektille.

    1. Kiitos Merja! Lähi-opetuspäivät näissä kursseissa, joihin osallistuin, olivat perjantai-iltaisin ja lauantaisin, eli ainakin perustoimistotyöajan ulkopuolella.

  12. Kiva kuulla kokemuksia noista opinnoista. Aina välillä olen katsellut työnkin puolesta tuollaisia opintoja, koska erityyppinen kirjoittaminen haastaa ja kehittää 🙂 En ole vielä vaan ehkä ollut tarpeeksi motivoitunut järjestääkseni aikaa, mutta kiva kuulla sinun opiskelukokemuksiasi.

    1. Kiitos Heidi! Hiukan aikaa ja keskittymistähän tämä toki vaatii, mutta minusta etenkin jos voi osallistua lähipäiviinkin niin kiva kombo muuten aika yksinäisellekin harrastukselle 🙂

  13. Hieno juttu, että jaksat vielä kaiken muun lisäksi opiskella kirjoittamista, varmasti kyllä hyödyllistä ja kiintoisaa 🙂 Jonkinlaista verkkokurssia tai kursseja itsekin miettinyt, kun olen niin turkasen hidas kirjoittaja ja ilmaisua, koukuttamista ja sujuvia rakenteita olisi aina mukava oppia lisää. Netistä voi tietty kaikkea oppia vähän riipin raapin, mutta joku selkeä kurssikokonaisuus, niin että vois valita ne omat intressit, ois tosi jees. Ehkäpä tässä vielä .. 😛

    1. Kiitos Rosita! Varsinaisesti bloggaamiseenhan tämä kokonaisuus ei ole tarkoitettu, mutta monipuolinen kokonaisuus, joka antaa valmiudet myös jatko-opintoihin, oli sitten tähtäimessä romaani, runokokoelma, näytelmä tai tietokirja.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.