Sligachan feature

18 kilometriä Sligachanin laaksossa

Matkamme varsinainen Isles of Skye -osuus alkoi Mallaigin satamasta, Over the sea to Skye, eli meritse kuten vanhassa skotlantilaisessa balladissa. Onneksi lautta kulki, toisin kuin laiva Eiggille matkamme edellisenä päivänä, sillä kuulemma matkaan Mallaigista Skyen sillan kautta Skyelle olisi tuhrautunut pitkälti yli 2 tuntia. Lauttamatka sen sijaan kesti vain 45 minuuttia.

Sligachan Isle of Skye Sligachan Isle of Skye

Armadalen satamasta matkamme jatkui supermarkettiin Broadfastissa. Sää näytti sen verran sateiselta ja tuuliselta, että hylkäsimme ajatuksen retkilounaasta ja reppuihimme päätyi vaan kolmioleipiä ja banaanit. Vielä muutama kilometri kuivassa ja lämpimässä bussissa Sligachanin hotellille ja sitten sateeseen, tuntikausiksi!

Aloitamme Sligachanin hotellilta

Cuillenin vuorten välisessä laaksossa kulkevan pitkän reitin voi kulkea joko aloittaen sen Sligachanista tai tietysti myös toisin päin. Hotellilta aloitettaessa ensimmäiset 14 kilometriä ovat aika tasaista maastoa – ei helppoa, mutta isoja nousuja ja laskuja ei juurikaan ole.

Sligachan Isle of Skye Sligachan Isle of Skye Sligachan Isle of Skye

Haastetta tarjoavat erityisesti purojen ylitykset. Osa puroista ole leveitä ja vuolaita ja niiden ylittäminen kiveltä toiselle hyppien vaatii uskallusta, tasapainoa,  vaellussauvasta saatavaa tukea ja välillä vaelluskaverin apua.
Ennemmin tai myöhemmin aika monen osalle koitui harha-askel puroon ja litra vettä vaelluskenkään. Harmitusta märästä kengästä tosin hiukan lievensi se, että koko vaellus tapahtui enimmäkseen sateessa, eli eivät vain ne kengät olleet märkiä …

Sligachan Sligachan

Maisemat laaksossa molemmilla puolilla kohoavine vuorineen ja muutamine järvineen ovat mahtavat, mutta sade leikkaa hiukan kokemuksesta: toisaalta näkymät ovat harmaita, toisaalta märkä ja paikoitellen liukas polku pakottaa pitämään katseen polussa.

Matkakin alkaa viimeistään neljän, viiden tunnin jälkeen painaa jaloissa.

Sateessa tauotkin jäävät lyhyiksi, mutta vanha väittämä siitä, että luonnossa ruoka maistuu niin hyvältä pitää paikkansa: kolmioleivän ja banaanin mutustelu märällä kivellä istuen on ihan onnistunut ateria!

Sligachan Vaellus Sligachanin laaksossa Sligachan Sligachan

Sligachan
Polku se on tämäkin

Meri näkyy!

Lopulta, ehkä 14 kilometrin ja 5 tunnin jälkeen saavumme laakson toiseen päähän, meren rantaan. Tässä vaiheessa vaellusta siihen ei kuitenkaan liity erityistä riemua, sillä tiedämme, että varsinainen haaste on vasta alkamassa.
Laaksosta pitää nousta vielä ylös ja edessä on tiukkaa nousua parin kilometrin matkalla – ja sen jälkeen vielä samaisen nousun laskeutuminen laaksoon.

Sligachan Sligachan

Sligachanin laakso

Kivinen tie nousee todella jyrkästi enkä todellakaan ymmärrä miten laakson päässä olleen talon viereen pysäköity auto on päässyt perille, ei vaikka se olisi miten nelivetoinen maastomalli. Mutta auto ei ole meidän ongelmamme, me olemme: ylös ja alas on jaksettava, sillä muuta vaihtoehtoa ei ole.

Sligachan
Kiemurtelevaa nousua takana jo jonkin verran
Sligachan
Onko pakko jatkaa …
Sligachan
… tästä ylös!
Sligachan
Melkein huipulla

Hitaasti, askel askeleelta, muutaman viimeisen suklaapalan siivittämänä nousemme huipulle ja sitten seuraavalle ja vielä yhdelle ennen kuin tie kääntyy taas alaspäin ja lopulta näemme tässä vaiheessa enää vain meitä odottavan bussin viimeisen mutkan takana: olemme selvinneet! 18 kilometriä ja 7 tuntia, mutta nyt se on tehty!

Onneksi bussissa on lämmintä ja kuivaa – etenkin ajatellen sitä, että 25 hengen ryhmämme nopeimmat vaeltajat joutuivat luultavasti odottamaan meitä yli tunnin, sillä meidän viimeiset 4 kilometriä olivat todella hitaita.

Sligachan

Yöksi Kyleen

Mutta loppu hyvin, kaikki hyvin. Vielä viimeiset kilometrit bussissa Kylessa sijaitsevaan seuraavan yön hotelliimme, kuivat vaatteet päälle ja illallinen – kyllä se siitä.
Hotelli on ihan kelvollinen yhden yön majapaikaksi, mutta etenkin koska palaamme vielä seuraavana päivänä Sligachanin hotellille, josta lähtee siis useita vaellusreittejä eri suuntiin, jäimme miettimään, että miksiköhän emme voineet yöpyä siellä, eli ainakin sijaintinsa (ja läheisen pubin) osalta uskaltaisin suositella sitä.

Ehkä emme kuitenkaan hetimmiten, jos koskaan, lähtisi uudelleen tälle reitille tai muullekaan näin pitkälle reitille ja vaikeakulkuiselle reitille.
Ehdimme myös matkan aikana pohtia ryhmän kanssa vaeltamista: toisaalta ryhmästä oli tällä melko rankalla reitillä tukea ja turvaa, mutta toisaalta ryhmä asetti myös vauhdin, jossa viimeistä nousua lukuunottamatta onnistuimme suunnilleen pysymään, eli vaellukseen liittyvät viisaudet tyyliin “ei matka tapa, vaan vauhti” tai “jokainen omaan tahtiinsa” eivät tällä kertaa ihan toteutuneet.

14 kommenttia artikkeliin ”18 kilometriä Sligachanin laaksossa

  1. Ihana tuo “onko pakko jatkaa” -kuva? Samaistun! Mutta rankkuudesta ja sateesta huolimatta varmaan hieno kokemus. On mahtaneet uni ja olut maistua tuon jälkeen.

    1. Kiitos Sanna! Olin kyllä kieltämässä Lasse ottamasta kuvaa juuri tuolloin, mutta onhan totuus tietysti hyvä dokumentoida, myös kuvina. Oluen ystävä en oikein ole, mutta jälkiruokajäätelö “lämmitti” mieltä.

  2. Aika rankka rytistys varmasti. Poutaisella kelillä ja omaan tahtiinsa vaellus olisi varmasti paljon kevyempi.
    Pieni sade harvoin haittaa, mutta jos se jatkuu tuntikaupalla, alkaa se jo rasittamaan. Etenkin jos vaatteet kastuvat samalla. Miten te selvisitte noinkin pitkästä vaelluksesta märin kengin? Tuliko monellekin hiertymiä?

    1. Kiitos kommentistasi! Kukaan ei ainakaan tuntunut pahemmin valittavan ja meillä ainakin oli sen verran vanhat vaelluskengät ja tuplasukat, joten koko viikolla ei varsinaisia hiertymiä tullut yhtään. Jyrkät alamäet kävivät kyllä vähän muutaman varpaankynnen päälle, mutta eivätköhän nekin siitä vielä ajan mittaan toivu.

  3. Mahtavista maisemista olette saaneet nauttia, vaikka mieluusti varmaan olisi vaellellut pienessä auringonpaisteessa ja kuivassa kelissä 🙂

    1. Kiitos Laura! Pieni auringonpaiste, edes osalle matkaa, olisi kyllä nostanut mielialaa tiukimmissa kohdissa 🙂

    1. Kiitos Tanja! Ryhmässä on puolensa ja puolensa – toisaalta reitin löytymisestä ei tarvitse kantaa huolta ja ryhmästä on myös turvaa, jos jotain sattuisi. Mutta sitten on myös yritettävä, ainakin, pysyä mukana suunnilleen muiden tahdissa.

    1. Kiitos Johanna! Teimme kyllä, aloittelijoina, oikeasti virhearvion miettiessämme, että jos kotona kävelemme useimpina päivinä n. 6 km:n lenkin, niin kyllähän tuolla vaikka 10, jopa 18 km menee. Olisi pitänyt tosiaan arvioida montako tuntia kävelyä on, sillä kotona tuohon 6 kilometriin tasaista rantaraittia pitkin menee vain tunnin verran!

  4. Huh, melkoisen patikointiurakan olette tehneet! Hurja tuo viimeinen nousu ja osaan vaan kuvitella, että huumori on saattanut olla vähissä jossain kohtaa. Jälkikäteen nämä ovat kyllä superhienoja kokemuksia kaikkine kommelluksineen ja märkine kenkineen 🙂

    1. Kiitos kommentistasi! Olihan se hienoa, että tuosta selvisi, mutten silti osaa pitää kuraisia ja märkiä kenkiä superhienona juttuna – jos vielä päädyn vaellusreissulle, niin pitänee roudata mukana myös kengänkuivaajia 🙂

  5. Ei helpoimmasta päästä tämä vaellus. Olet kyllä varmasti oikeassa tuosta ryhmän hyvästä ja huonosta puolesta. Ryhmästä saa turvaa, mutta vauhtiakin on pidettävä yllä ryhmän mukaan. Mä oisin kyllä suunnannut suoraan pubiin tuon reissun jälkeen 😀

    1. Kiitos Jenna! Ryhmävaeltamisesta oli meille ehkä kyllä apua alkuun – tämän jälkeen saatamme jo kuvitella itsemme ihan kahdestaankin vaeltamassa, ainakin vähän lyhyempiä (ja ehkä helpompia) reittejä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.