Kameleiden, kalojen ja dyynien lisäksi Nouakchottista löytyy toki myös kaupunkielämää. Kaupungin keskustassakin on tosin siellä täällä kameleita, aaseja ja vuohia, mutta myös markkinoita, käsityöläisten puoteja ja jopa tyylikäs taidenäyttely/myymälä.
Kaupunkielämää edustanee myös Kansallismuseo ja parikin moskeijaa, joita tyydymme kuitenkin ihailemaan vaan rakennuksina, niin katutasosta kuin toista Al Khaima -hotellin kattoterassilta.
Marché Central
Varsinainen kaupunkikierroksemme vain sivusi keskustan markkinakortteleita, joten päätimme palata sinne seuraavana päivänä, vaikkemme mitään vailla olleetkaan – ja käsimatkatavaroilla liikkeellä.
Aloitimme jostain reunasta, jonne taksimme meidät jätti. Tai ei se mikään taksi ollut, kunhan joku auto, jonka hotellin vastaanotossa työskentelevä nuori mies oli läheisellä huoltoasemalla kyydiksemme neuvotellut.
Ohitettuamme ensimmäiset vuohet, joita vihreät minttuniput näyttivät kiinnostavan päädyimme leveälle kadulle, jossa myytiin lähinnä paikallisia naisten vaatteita. Tai siis isoja ohuita kankaita, joista sopivasti kieputtamalla saa niin mekon kuin huivinkin. Päästä varpaisiin verhoutuminen täällä on, veikkaisin, enemmänkin käytännön sanelema juttu ilmastossa, jossa Saharan hiekka lentää, kuin islamilainen vaatimus hiusten tai kasvojen peittämisestä, mutta hoituuhan sekin samalla.
Markkinamenon valokuvaamiseen suhtaudutaan sekä myönteisesti että kielteisesti. Hymyllä ja Bonjourilla voi täälläkin saada kuvausluvan siinä missä monessa paikassa tammikuussa tekemällämme Guineanlahden kierroksen maissa.
Myöhemmin ”mekkokankaat” vaihtuvat lenkkareihin ja muihin kenkiin ja kun käännymme sivukadulle, niin vuorossa ovat erilaiset keittiön ja kodin tarvikkeet. Värikkäät vessakannut ovat kodin tarvike, joita en sellaisiksi osannut nimetäkään, mutta onneksi tällä alueella Afrikassa enemmän liikkunut ystäväni opastaa minua asiassa julkaistuani kuvan Facebookin puolella.
Miesten vaatteiden alueella on mauritanialaisten miesten monikäyttöisiä kaapuja sinisinä ja valkoisina. Kaapuja, jotka voi pukea monella tavalla, myös suojaamaan auringolta tai hiekalta tai jonka suojassa voi vaikka nukkua.
Värikkäitä kankaita on vielä toisellakin kujalla, katosten alla, niin kauniisti esillä, että alamme jo melkein kiinnostua niistä: pitäisikö sitä ostaa yksi sellainen huiviksi, mutta lopulta toteamme kauniit kankaat niin suuriksi, että niistä saisi länsimaisittain kaksi tai neljäkin huivia, eikä ompelutöihin ryhtyminen innosta.
Markkinoiden hiljaisimmassa nurkassa on kasoittain länsimaisia vaatteita. Siis niitä, joita monet meistä Suomessa vievät keräyslaatikoihin ja jotka sitten lopulta päätyvät Tunisiaan tai Mauritaniaan tai johonkin muuhun Afrikan maahan. Ajatellen erityisesti sitä, että harvan täkäläisen näimme pukeutuvan länsimaisittain, niin ei ole ihme, etteivät nämä vaateröykkiöt näytä juuri ketään kiinnostavan.
Galerie Zeinart ja käsityöläisten puodit
Nouakchottissa ei taida käydä turisteja. Varsinaisia ”turistirihkama” -myymälöitä ei kaupungissa ole. Käymme kuitenkin muutamissa käsityöläisten puodeissa, joissa myydään mm. isompia tai pienempiä hiukan pölyttyneen oloisia tauluja, koristeltuja pöytiä ja tarjottimia. Olemme etsimässä postikortteja tai jääkaappimagneetteja, mutta kumpiakaan ei ole.
Postikortteja niitä keräilevät matkaystävämme löytävät myöhemmin muutaman pienestä paperikaupasta ja Kansallismuseosta. Jääkaappimagneetteja Nouakchottissa ei ole. Azalaï Marhaba-hotellia vastapäätä sijaitsevasta komeasta Mauripostista sai kuitenkin postimerkkejä, ainakin kohtuullisia määriä.
Kaupunkikierroksemme päätteeksi oppaamme vie meidät vielä Galerie Zeinartiin. Pieni galleria yllättää: jos laukuissamme ja kotimme seinillä/tasoilla olisi tilaa, niin voisin hyvinkin kelpuuttaa jonkun täällä esillä olevista töistä kotiimme! Jos joskus päädyt Noaukchottiin, niin älä jätä tätä väliin.
Kansallismuseo
Poikkesimme myös melko vaatimattomassa (yksi iso huone) Kansallismuseossa. Museo aloittaa, museoiden tapaan, kaukaa muinaisuudesta ja esittelee ensin kivistä ja sitten raudasta valmistettuja työkaluja, jotka vuosisatojen myötä muuttuvat hienostuneemmiksi – mutta eivät nyt kovin paljoa kiinnostavammiksi.
Kiinnostavimmillaan museo on esitellessään maan vanhoja kauppakeskuksia, Chinguettia, Ouadanea, Oualataa ja Tichittiä, joilla jokaisella on omat ominaispiirteensä. Näiden huomaaminen museossa vaatii oppaan, sillä selitystekstejä ei välttämättä ole edes ranskaksi, vain arabiaksi.
Kuten jo edellisessä Nouakchott-jutussamme kerroin, kaikki nämä sijaitsevat alueilla, joille menoa ei nyt suoranaisesti suositella, joten emme yrittäneetkään – paitsi siis museossa.
Ilmeisesti museossa on yläkertakin, mutta syystä tai toisesta se ei nyt ollut auki.
Ravintolasuosituksia Nouakchottiin
En väitä muutaman päivän kokemuksella tuntevani kaupungin ravintoloita kovin syvällisesti, mutta saamiemme suositusten perusteella kävimme näissä.
La Paradise Bienvenue
(Maps.me:n kartalla Maison d’hotes La Bienvenue)
Tämän ravintolan juttu on sen sijainti pienessä puutarhassa. Général Charles de Gaulle -kadulle siitä näkyy vain ovi puutarhaa ympäröivässä muurissa. Puutarhassa on kuitenkin jättimäisen puun alla muutamia pöytiä ja pihan perällä pieni baari.
Ruokalistalla on vähän kaikkea, kalaa, kanaa, lammasta, pastaa ja muutama jälkiruokakin ja hinnat ovat ainakin eurooppalaisille kohtuullisia, aterian saa alle 10 eurolla.
Täällä pidimme suomalaisten maailmanmatkaajien Mauretanian tapaamisen ensimmäisenä Nouakchottin iltanamme: meidän neljän hengen ryhmämme lisäksi vielä yksi suomalaispariskunta oli sattumalta näihin aikoihin kaupungissa. He olivat aloittaneet matkansa jo muutamaa viikkoa aikaisemmin Marokon Agadirista ja ajaneet sieltä Länsi-Saharan ja Mauretanian pohjois-osissa sijaitsevan Nouadhiboun kautta Noaukchottiin.
Azalaï Marhaba-hotellin ravintola
Azalaï Marhaba-hotellia Kerran elämässä -sivustolle Nouakchottistakin kirjoittanut Daniel, joka antoi meille joitakin ohjeita Mauritaniaan liittyen, vätti kaupungin parhaaksi. Asuttuamme kolme yötä Mauricenter-hotellissa, saatamme jopa yhtyä Danielin mielipiteeseen: ainakin Azalaï Marhaban sijainti on keskeisempi kuin Mauricenterin.
Nautimme uteliaisuuttamme hotellissa yhden lounaan. Buffet-lounas oli ihan syötävä, joskin kallis: lähes 20 euroa per henki. Lisäksi paikka oli ilmeisesti paikallisen liike-elämän keskuudessa niin suosittu, että isompien ryhmien osuessa paikalle ainakin jälkiruokapöytä tyhjeni turhankin tehokkaasti!
Mauricenter-hotellin ravintola
Omassa hotellissamme söimme aamiaisten lisäksi vaan yhden illallisentapaisen. Emme kuitenkaan halunneet odottaa 19:30 alkavaa buffet-illallista, joten päädyimme tilaamaan croque monsieurit. Pariisissa nauttimamme leivät ovat yleensä olleet melko vaatimattomia: kahden leivät välissä kinkkua ja juustoa, mutta täällä laatu oli korvattu määrällä: ainakin neljän leivän keossa oli juuston lisäksi runsaasti kanaa ja lisäksi lautanen puolillaan ranskalaisia. Eikä täkäläinen versio ollut hinnalla pilattu: 2,50 euroa per nuppi!
Hotel Al Khaiman kattoterassi
Kävimme myös katsastamassa Al Khaiman -hotellin kattoterassin, mutta lähinnä kaupungin kattojen ylle aukeavan terassin takia. Näköalat Suurelle moskeijalle ja muutenkin kaupunkiin ovat ihan hyvät, ellei hiekkamyrsky satu peittämään näkymiä kokonaan.
Moskeijoihin, ei tähän Suureen moskeijaan (Grande Mosquée, joka myös Saudi-moskeijaan tunnetaan) tai vähän kauempana keskustasta sijaitsevaan Ibn Abbas -moskeijaan (joka myös Perjantaimoskeijana tunnetaan), ei Mauritaniassa ei-muslimeilla ole asiaa, joten niitä pääsee näkemään vaan ulkopuolelta.
Chicago-kahvila
Kävellessämme parin kilometrin matkan takaisin markkinoilta hotellillemme pätkimme matkaa hiekkaista kadunvartta pitkin pariinkin otteeseen. Jo tutuksi tullut Paradise Bienvenue tarjosi iltapäiväkahvit ja vähän edempänä samaisella Général Charles de Gaulle -kadulla Chicago-kahvila kelvollisen pizzan tai vaihtoehtoisesti banaanilettuja. Kaikkea muutakin olisi listalta löytynyt, mutta kokeilimme nyt näitä.
Tälläkin kahvila-ravintolalla on jonkinlainen puutarha, mutta tuossa vaiheessa päivää hiekka lensi jo siinä määrin, että otimme kiitollisena vastaan tarjouksen siirtyä peremmälle sisätiloihin.
Kävelylle ei oikein ollut perjantairukousten aikaan ainakaan vaihtoehtoa. Autoja oli liikkeellä luultavasti tavanomaista vähemmän ja liikkuessamme neljän hengen ryhmänä emme kevyesti yrittämällä saaneet ketään tarjoamaan kyytiä – mutta kyllähän sitä nyt pari kilometriä käveleekin, vaikka pienessä hiekkamyrskyssä!
Kovasti on tuttuja maisemia.
Onpa mukava huomata, että Mauritania taisi olla elämys teillekin, jotka olette nähneet maailmaa todella paljon! Erikoinen paikka se todellakin on, jotenkin muun maailman unohtama, tavallaan. Jäin miettimään, mahtaako tuo kuuden hengen ryhmäkuvanne olla ennätys – onkohan Nouakchottissa koskaan saatu enempää suomalaisia yhteen valokuvaan…
Miten muodollisuudet sujuivat lentokentällä, ihmeteltiinkö siellä saapumistanne?
Kiitos kommentistasi! Ero Kanariaan vajaan parin tunnin lennolla oli kyllä käsittämättömän suuri! Ja tavallaan pidimme myös etenkin saapumispäivämme kaiken beigeksi värittämästä hiekkamyrskystä – kun ei moista ole ennen kokenut, niin hetkellisesti sekin on ihan ok.
Pidämme aina tilaisuuden tullen noita maailmanmatkaajien tapaamisia maailmalla, mutta niin eri aikoihin eri suunnilla mekin tietysti liikumme, että harvoin kuuttakaan osuu samaan kuvaan. Guinealahden kiertomatkan jälkimmäisellä osalla meitä taisi olla ainakin 9 samalla matkalla, mutta se olikin selkeästi ”maabongausreissu”.
Maahantulo Nouakchottiin sujui ongelmitta, jonot eivät edes olleet pitkiä, eli länsimaalaisia oli Binterin lennolla aika rajallinen määrä. Jotkut, joille ei oltu neuvottu, että viisumiin pitää olla tasaraha, 55 euroa, joutuivat odottelemaan hetken, että saivat rahastaan takaisin.
Eläväisen näköinen ja kuuloinen paikka. On aina kiva kierrellä paikallisia markkinoita, kun siihen on mahdollisuus (vaikkakin nuo länsimaiset vaateröykkiöt on aika surullinen näky). Varmaan melkoinen kontrasti Kanarian saariin, ja siltäkin kantilta mielenkiintoinen kokemus.
Kiitos Marttiina! Länsimaiden tekstiilijätteen vähentämiseen ja sen käsittelyyn pitäisi tosiaan löytää joku muukin tapa kuin dumpata sitä paikkoihin, joissa sille ei edes ole kysyntää.
Nouakchottiin verrattuna Kanaria on kuin Suomi, ei siellä tunne edes matkoilla olevansa :-)