”17 vuotiaana on neito kauneimmillaan” – ehkä sitten näin. Matkablogimme täyttää tänään 17 vuotta, mutta matkailun kannalta niin mennyt kuin tuleva vuosi eivät ole olleet niitä kauneimpia. Kulunut 17. vuosi meni bloginkin osalta vielä ehkä hiukan yllättäenkin lähes normaaliin tapaan ajatellen vaikka julkaisurytmiä. Vuosi sitten keväällä alkuvuoden matkat kantoivat tiukimman koronasulun yli. Kesällä helpotti hiukan, matkailunkin osalta ja kotimaa ja osaltamme Norjakin toi hiukan uutta elämää, blogiinkin. Loppusyksystä matkailusta alkoi enää olla jäljellä vain muisto ja blogiakin kantoivat muutaman satunnaisen retken ohella muistot, kuten vaikka maayhteenvedot ja Yli 100 maata -sarja.
Nyt, alkutalvesta 2021, tuntuu hetkittäin siltä, että nähtäväksi jää, selviääkö tämä blogi täysi-ikäiseksi, sillä matkailun tulevaisuus näyttää edelleen epävarmalta ja kaukaiseltakin.
Robert Irwin voitti äskettäin tällä kuvalla Bushfire Lontoon Luonnonhistoriallisen museon järjestämän kilpailun Wildlife Photographer of the Year -äänestyksen. Dronella kuvattu kuva on otettu Australian Queenslandissä Steve Irwinin luonnonsuojelualueella. Kuvassa liekkimeri erottaa vihreän koskemattoman luonnon tumman savuisesta tulen vaurioittamasta luonnosta. Katselin tätä kuvaa ja muutamaa muutakin kyseisessä kilpailussa palkintosijalle yltänyttä luontokuvaa ja jäin pohtimaan, että siivittikö juuri tämä, välillä aika lohduttomalta tuntuva, aika nämä kuvat voittoon?
Katselen tätä kuvaa allegoriana: vasemmalla on maailma kuten sen tunsimme ennen pandemiaa, koronavirus muodostaa keskelle vielä toistaiseksi läpipääsemättömän rajan ja vaikka joskus pääsemmekin sen toiselle puolelle, niin pandemian jälkeinen maailma lienee monella tapaa erilainen kuin maailma vielä vuosi sitten usean vuoden ajan.
Ehkä matkailu palautuu vähitellen, mutta palaammeko me sittenkään matkailuun siten kuin me sen tunsimme enää koskaan? Pitemmät kiertomatkat, joilla ylitetään monen valtion rajoja saattavat jäädä pitkäksi aikaa koronatestien ja/tai karanteenien rajoittamiksi ja tämä yhdistettynä suljettuihin rajoihin ja lentoyhteyksien mahdollisesti nopeisiin muutokseen tekevät matkailusta jotain ihan muuta kuin upean, nautittavan tutkimusmatkan maapallon eri kolkkiin. Haluammeko nähdä maailman tulimeren toisella puolella?
Kotiin käpertyneenä
Toinen kuva samasta kilpailusta, kuva kahdesta oravasta pesässään, kuvaa sekin mielestäni kulunutta vuotta.
Olemme viettäneet paljon aikaa kotona, kahdestaan, turvassa. Emme nyt sentään koko aikaa nukkuen, mutta hiljaiseloa kuitenkin. Perheemme riskiryhmäläisenkin koronarokotukseen on näiltä näkymin vielä runsas kuukausi, joten elämä jossain määrin eristyksissä jatkuu edelleen.
Tosin, jos kaikki koronasulut jatkuvat vielä pitkään, niin eipähän se rokotuskaan mitään muuta: poissa ovat normaaliin elämäämme matkojen ulkopuolella kuuluneet käynnit uimahallissa, näyttelyt, teatterit, elokuvat elokuvateattereissa ja ihmisten kokoontuminen yhteen.
Englannin kielen sana drey tarkoittaa muuten, jos et tiennyt, oravanpesää, eli kuvan nimi on ihan oikein, vaikka sopisihan sen nimeksi myös ”day dreaming”. Ja usko tai älä, niin ainakin valokuvaajan mukaan, noita oravia tuossa kuvassa tosiaan on kaksi.
Pakkastalvi
Jos pandemiavuodessa ja kotiin eristäytymisessä ei olisi ollut tarpeeksi, niin viime päivinä olen välillä myös tuntenut oloni tämän kolmannen valitsemani kilpailukuvan vuorijäniksen kaltaiseksi. Valkoinen talvi, jos sen joutuu viettämään kokonaan Suomessa, on toki parempi kuin sateinen talvi, mutta kun lämpötila laskee alle 15 pakkasasteen ja tuulee vielä sopivasti pohjoisesta, niin ulkoilukaan ei ole enää kivaa. En halua pukeutua toppavaatteisiin, paksuihin pipoihin, rukkasiin ja lammasnahkasaappaisiin selvitäkseni kilometrin matkasta kuntosalille (joka onneksi sentään sitten kevään sulun jälkeen on ollut auki) tai miettiä hiihtäessäni, että paleltuvatko poskeni vai ei.
Lappia emme ole talvikohteena harkinneet mm. siksi, että riski yli 20..25 asteen pakkasille siellä on vielä suurempi kuin täällä ja olemme kuitenkin jo kokeneet Lapin eksotiikkaa sen verran, ettei siitä enää ole nähtävyydeksi.
Kevättä kohti
Melankolisia pohdintoja siis tänään. Mutta ehkä nyt olemme jo kuitenkin ohittaneet pandemian synkimmät päivät. Kuten olemme ohittaneet tämän talven pimeimmät ajat: viikon päästä päivä on jo 3 tuntia pitempi kuin lyhyimmillään joulukuussa. Puutarhahommista innostunut ystäväni on kuulemma jo kylvänyt tomaatin ja paprikansiemenet …
Porskutetaan siis eteenpäin, blogissakin, kevättä ja jossain vaiheessa uusiakin matkoja kohti!
Jutun otsikkokuvan on ottanut Elena Shvoeva © 123RF.com
Hyvää synttäripäivää ja onnea hienosta blogiurasta!
Kiitos ?
Onnea tosiaan 17-vuodesta.
Nyt näyttää kyllä jokseenkin synkältä virusmuunnosten ym. kanssa, mutta itse kyllä uskon kuitenkin siihen, että rokotteilla saadaan tilanne hallintaan ja tilanne palautuu sen jälkeen ”normaaliksi” hyvinkin nopeasti. Eilen illalla tuli laitettua sähköpostia yhdestä safarikuviosta. Saapa nähdä, miten käy…
Kiitos Mikko! Hyvä että joku uskoo … itse en ole vielä alkanut selvittää konkreettisesti yhtään tulevaa mahdollista matkaa, sillä tuntuu, että vielä nytkin työn hukkaan menemisen todennäköisyys on sen verran suuri, että mitä sitä etsisi lentoja tai hotelleja. Eiköhän niitä löydy sitten aikanaankin … tai sitten ne ovat siinä vaiheessa jo loppuunmyytyjä kaikki, ihmisten oikein innostuessa :-)
Paljon onnea 17-vuodesta, se on jo todella merkittävä saavutus :)
Kiitos Mira! Niin niitä vuosia vaan kertyy :-)
Wau, 17-vuotta! Upeaa työtä!
Kiitos!
Onnea blogille! Olet tehnyt hyvää työtä ja kyllä se jatkuu. Korona sotkee matkailua pari vuotta, mutta sitten taas reissataan. Käy ehkä vähän kuin sodan jälkeen: kaiki nuolevat haavojaan ja vieralut ovat aiempaa varovaisempia, mutta kyllä koronan aikana patoutunut matkailukysyntä pursuaa ja matkailusta tulee taas vahva toimiala. Eikä haittaa yhtään, jos matkailijat toimivat huomaavaisemmin ja siistimmin. Eli kyllä, blogisi kasvaa täysi-ikäiseksi?
Kiitos Riitta! Viime keväänä en kyllä ihan uskonut että vielä nytkin oltaisiin tässä tilanteessa. Toivottavasti ei sentään ensi helmikuussakin!
Onnea blogillle – täältä olen löytänyt todella paljon vinkkejä kohteisiin ja maihin, joista en ollut aikaisemmin edes kuullutkaan. Olen myös hyödyntänyt matkasuunnitelmia / reittejä suoraan tai soveltaen. Kiitos niistä!
Matkailun näkökulmasta tilanne on taas mennyt vaikeampaan suuntaan ja erityisesti tuo maasta toiseen matkustaminen jäänee nyt vähemmälle, koska ne jatkuvasti muuttuvat säännöt ja testaukset eivät nyt houkuttele käyttämään vähäisiä lomapäiviä karanteenissa. Kevään kahden viikon matkan jouduin pudottamaan yhteen maahan ja yhdeksi viikoksi — toinen viikko ollaan kotona tai mökillä omaehtoisessa karanteenissa. Onneksi matka hankittu matkatoimiston kautta, jolloin säätö jää vähemmälle, mutta PCR testien hinnat nostavat matkan hintaa aikalailla vaikkakin kohdemaassa ne on erityisesti järjestetty suoraan resorttiin.
Herättelin jo enemmän haaveita kesän ulkomaan matkailusta, mutta eipä siitä taida nyt mitään tulla kun rokotteet näyttävät siirtyvät kokoajan eteenpäin ja nyt puhutaan jo että elokuussa päästään rokottomaan työikäisiä. Kesällä toki voisi tehdä kahden viikon matkan esim. Sri Lankaan ja sitten pari viikkoa kesälomaa mökillä omaehtoisessa karanteenissa. Ehkäpä vuoden päästä matkustaminen on vapaampaa (ja lentoliput entistä kalliimpia..)
Kiitos Jani! Onnitteluista ja kiitoksista! Meillä odotellaan nyt tuon yhden riskiryhmäläisen rokotusta ja mietitään sitten sen jälkeen, maailman tilanteesta toki riippuen, että voisiko sitä lähteä jonnekin. Eiköhän sitä kesällä viimeistään vaikka taas Norjaan :-)
Melankolisuus oli juuri se sana, jota itsekin ajattelin tätä tekstiä lukiessa. Jotenkin tuli kylmät väreet ja surullinen oli tästä maailman tilasta. Mua on välillä oikeesti masentanut kaikki tämä ja se epävarmuus siitä, milloin matkalle taas pääsee ja toipuuko kaikki maat tästä enää koskaan. Surua aiheuttaa myös se, että maailma ei tosiaan palaa varmaan koskaan enää ennalleen. Välillä tulee katsottua epäuskoisin silmin vaikkapa kahden vuoden takaisia matkakuvia – silloin ei voinut kuvitellakaan, miten nopeasti kaikki tulee muuttumaan. Tosin muistan vuoden 2018 oudon merkillisen tunteen mun sisällä, kun mietin että mun on pakko lähteä keväällä 2019 sinne Keski-Amerikan reissulle, koska se voi olla viimeinen mahdolllisuus siihen. En tiiä mistä tuo ajatus tuli, mutta oli sellanen pahaenteinen olo. Tuskin se tähän liittyy, mutta on vaan jäänyt mieleen.
Mutta onnea 17-vuotiaalle neitoselle kaikesta huolimatta! Uskon vahvasti, että blogi näkee vielä täysi-ikäisyyden ja monta vuotta senkin jälkeen, tosin varmasti vaan hieman erilaisena.
Kiitos Cilla! Tuosta ”tulee katsottua epäuskoisin silmin vaikkapa kahden vuoden takaisia matkakuvia” – huomaan jo katsovani kohtauksia elokuvissa kommentoiden niitä, että tuo oli ajalta ennen koronaa! Siinä missä monet nyt miettivät, että nuoret menettävät tärkeitä vuosia elämässään, niin minä mietin, että me menetämme ehkä viimeisiä hyviä matkailuvuosia, sillä jossain vaiheessa ikä tulee vastaan meilläkin. Toisaalta tietysti nuoriin nähden me olemme jo ehtineet elää ja kokea monen monta hyvää vuotta, niin elämässä kuin matkailussa.
Ymmärrän ihan täysin tuon. Vaikka ite alan lähestyä vasta neljääkymmentä lähivuosina, niin kyllä mustakin tuntuu että elämä ja etenkin potentiaaliset matkailuvuodet valuu hukkaan. Nytten jo niin paljon kaikkia terveydellisiä ongelmia, että mistä sen tietää kuinka vanhaks sitä edes pystyy reissaamaan, varsinkaan tekemään mitään pidempiä reppureissuja.
Muutenkin tämä, että otin lopputilin töistä ja aloitin etänä nää amk-opinnot, minkä aikana mun piti matkustella vapaammin ympäri maailmaa, niin tääkin meni ihan uusiks nyt. Sitten kun opinnot on valmiit, pitäis palata taas työelämään, eikä enää pääse reissaamaan vapaasti.
Kiitos kommentistasi! Ai Sinullakin on tuo tilanne, että olit suunnitellut reissaavasi juuri näinä aikoina. Pari muutakin tarinaa siitä, miten tuli aloitettua maailmanympärimatka ja/tai sapattivapaa juuri viime keväänä olen kuullut ja niissä tilanteissa suunnitelmat todellakin saattavat kariutua kokonaan (tai ainakin muuttaa paljon muotoaan) siinä missä monella muulla ne ehkä vaan siirtyvät eteenpäin.
Hyvää syntymäpäivää!
Ja hienoja tulkintoja valokuvista.
Olen itsekin porskutellut koronan myötä melankolian aallokosta toiseen, joten lähetän vertaistukena positiivisia ajatuksia täältä Ruotsin puolelta Meriharakoille. Oikeiden matkojen vastapainoksi olen yrittänyt keskittyä matkaunelmiin – vaihtelevalla menestyksellä.
Nimimerkillä Rokotuksia odotellessa.
Kiitos kommentistasi – ja positiivisista ajatuksista! Jotenkin vaikka rokotukset edistyvätkin, niin niiden hidas eteneminen ja määrittelemätön aikataulu ja järjestys nyt meneillään olevien riskiryhmien jälkeen stressaa ajoittain, olisi jotenkin niin kivaa, että tämä odottaminen loppuisi!
Paljon onnea 17-vuotiaalle! Selvittelin tänään saanko jatkoa vuosi sitten saaduille KLM:n vouchereille. Vastausta en vielä saanut, mutta tuntui epäuskoiselle, että vuosi on kulunut ja vieläkin ollaan tässä samassa pysähtyneisyyden tilassa. Ajattelin optimistisesti vuosi sitten, että tänä keväänä pääsisi jo Hollannin tulppaanipeltoja ihailemaan. Kuinka väärässä olinkaan!
Kiitos Merja! Pessimistisimmät taisivat tosiaan ottaa rahat ulos jo viime keväänä. Mekin teimme niin, mutta enemmän siksi, että emme uskoneet Pakistaniin ja Bangladeshiin suuntautuvan matkamme ehkä toteutuvan heti tilanteen Euroopassa helpotuttuakaan. Nyt sitten on tosiaan tuo vuosi mennyt ja Euroopan tilanne on kait pahempi kuin vuosi sitten!
Olitpa pukenut tekstin kauniiseen luontomelankoliaan. Sitä ajatteli kovin positiivisesti vielä syksyllä tulevan vuoden alkavan jo aivan erilaisissa meiningeissä. Ainakin odotin jonkinlaista aikataulua tavanomaisempaan arkeen palaamisesta. Vieläkin sitä odotellaan, mutta tavallista arkea todennäköisemmalta tuntuvat kyllä uudet rajoitukset. Onneksi on positiivistakin, Britanniassa tänään illalla juuri julkaistiin edes alustavaa aikataulua sille, miten maa tulisi avautumaan lockdownista. Tapahtumatuottajana eniten kiinnostaa tietenkin niiden tapahtumien mahdollistuminen ja Briteissä ulkoilmatapahtumat voisivat käynnistyä jo toukokuun puolella ja juhannuksen jälkeen olisi arki jo kutakuinkin normaalia. Se tuntui hyvältä ja uskonkin siis tämän nykyisen melankolian kaikkoavan hiljalleen kesään päin mentäessä. Ehkä matkailu seuraa pikku hiljaa perässä.
Onnea kuitenkin hienosta saavutuksestanne. Ajatella, että olette aloittaneet blogin mun ollessa vasta 11-vuotias! Iloo alkavaan kevääseen ! :)
Kiitos Eveliina! Positiivisiahan nuo Britannian uutiset kesän osalta ovat, mutta Suomi taitaa saada rokotteita EU-maana sen verran hitaasti, että täällä ollaan syksyssä ennen kuin nähdään vastaavaa avautumista. Sigh.
Tuhannesti Onnea! Ja jaksamista siihen saakka kunnes rajat aukeaa. Vaikkakin tänään ihan vaan top gearissa ajeltiin Comojärvellä ja täällä jo melkein tehtiin hotellivaraus ensi kesälle?. Kaihoisasti jätin katselun.
Kiitos Sari! ”Kaihoisasti jätin katselun.” Totta, juuri nyt virtuaalimatkailukaan ei kyllä ihan hirveästi innosta!
Paljon onnea Pirkko pitkästä ja upeasta blogiurasta! Toivottavasti se saa vielä jatkoa ja ensi vuonna saisit juhlia blogisi täysi-ikäistymistä vähemmän melankolisissa tunnelmissa.
Kiitos myös näiden mielettömän upeiden valokuvakilpailun kuvien jakamisesta. Ne sopivat täydellisesti pohdintasi lomaan.
En oliis tosiaan vuosi sitten, kun palasin tansaniasta, uskonut, että se oli sitten viimeinen ulkomaanmatka pitkiin. Kun vanhempani ja monet tuttavanai ihmettelivät aina, miten reissaan niin paljon (= laitan rahaa niin paljon matkoihin), ajattelin aina, että haluan reissata nyt, kun pystyn. En silloin koskaan voinut aavistaa, että syy siihen, etten voisikaan enää matkustaa, olisi tällainen.
Kiitos Heidi! Tämä juttu tosiaan meni, usko tai älä, niin, että näin ensin uutisen tuon valokuvakilpailun voittajakuvista ja kun sitten melko pian sen jälkeen aloin pohtia blogin syntymäpäiväjuttua, niin jotenkin noiden kuvien mielestäni korona-aikaa kuvaava tunnelma sopi hyvin siihen. Tuosta haluan reissata nyt, kun pystyn, niin juuri luin jutun siitä, että miten ihmiset ovat viime koronavuonna jääneet eläkkeelle vähän myöhemmin kuin aikaisemmin. Itse olisin, jos olisin jatkanut eläkeikääni asti töissä, jäänyt eläkkeelle juuri viime keväänä, jolloin ajatus matkailusta eläkkeellä olisi kuivunut kasaan heti startissa. Olenkin moneen otteeseen onnitellut vielä näin jälkikäteenkin itseäni päätöksestä luopua töistä jo runsas kolme vuotta ennen virallista eläkeikääni, sillä nuo kolme vuotta tuli matkustettua vähintäänkin kunnolla!
Onnittelut 17-vuotiaalle blogille! Ihan huikea suoritus ja kyllä minulla vahva usko siihen on, että vielä tänne tarinoita riittää paljon tulevaisuudessakin. :) Pirteää kevään odotusta!
Kiitos Sanna! Ehkä tämä kevät tuo tullessaan vähitellen valoisampia aikoja …
Hienot ja kuvaavat kuvat olit valinnut ajatustesi taustalle. Niin hyvin pystyn samaistumaan Pirkko noihin pohdintoihisi. Vaikka kuinka yrittää ajatella valoisasti, silti aika ajoin iskee toivottomuus ja tunne, että elämä on vain käpertymistä ja eristymistä, jäätä tulee tupaan tuon tuosta. Ikävoin niin paljon maailmaa ennen koronaan ja usein mietin, että millainen meidän tulevaisuus on matkailun osalta. Onneksi valo lisääntyy ja kesä on joka päivä lähempänä. Toivottavasti myös matkustaminen.
Kiitos Annemaria! Toisaalta luminen pakkastalvi etelässäkin oli ehkä sittenkin parempi vaihtoehto kuin pimeä ja lauha talvi. Mutta kyllä nuo kovat pakkaset silti välillä jo kyllästyttivät, sitä ei vaan haluaisi joka kerta kun on lähdössä ulos topata itseään päästä varpaisiin!
Isot hiukan myöhästyneet onnittelut synttäreistä! ? Ei taida maailma palata tasan entiselleen ikinä, mutta kunhan edes nämä matkailuosiot hiukan palaisivat.
Kiitos Timo! Ehkä, joskus, viiden vuoden päästä? maailma saattaa muistuttaa jotenkin sitä entistä, matkailunkin osalta. Masentavaa, tavallaan, mutta tämän mennessä on kyllä jo tullut selväksi, että ei tämä tilanne kuukaudessa parissa vielä nytkään, yli vuoden jälkeen, kovin oleellisesti muutu paremmaksi.