Muutama vuosi sitten annoin haastattelun Nomadmania-sivustolle – tänä keväänä vuorossa oli Travelers’ Century Clubin haastattelu, joka olikin sikäli mieluisa, että juuri Travelers’ Century Club oli aikoinaan ensimmäinen maabongausjärjestelmä, johon tutustuimme ja sen myötä ehkä edelleen tärkein.
Perinteinen Travelers’ Century Club on pitäytynyt jäseninfon osalta neljä kertaa vuodessa ilmestyvään fyysiseen lehteen, nimeltään The Centurian. Tässä kesäkuun numerossa ilmestynyt juttu ”Member Spotlight: Pirkko Schildt, Espoo, Finland”.
TCC:n toimintaan olemme osallistuneet – paitsi lukemalla jäsenlehtiä – osallistumalla kokouksiin Frankfurtissa ja Barcelonassa. Seuraava kansainvälinen kokous järjestetään Maltalla keväällä 2022 – jos korona suo.
We each have a moment where it all began, and for Lasse, my husband, and I, it was while we were on a packaged Christmas tour through South Africa and eSwatini (previously Swaziland) in 1998. In the same group we met a man travelling solo who at some point told us that he was on the trip because he wanted to visit Swaziland which represented his 140th country.
When we got home, we were intrigued by this man, so Lasse and I started to count the number of countries we had visited. I came up with a number around 40 and it was slightly more for Lasse. The idea of collecting countries did not immediately stick because we spent most of our holidays sailing. But still, for winter vacation, we started to pay attention to countries not previously visited and added a country here and there.
Travelers’ Century Club
As our number of countries grew, we looked at country and area lists and this is how we found the Travelers’ Century Club. At the same time, we found a local club we could join with a similar 100 country benchmark, the Global Explorers in Finland. They were also using the TCC list and with many more European Islands listed as countries, getting to 100 was much easier—a new “country” was quite attainable on a short weekend trip.
We don’t have any children, so at the time, we would often take one of my nieces or my nephew with us on holidays. To some extent, you can imagine their frustration when they had to accept Dublin over London or Cape Verde over Canary Islands. We had our need to capture another country and they were along for a free ride. But then again, a safari in Tanzania was probably not such a disappointment for a 14-year-old girl, right?
How we chose the next destination
While working in finance, my work schedule restricted our ability to travel freely, and thus, company-approved time off limited our travel window. As such, Lasse and I selected destinations depending on:
- How much time do we have?
- Which continent haven’t we been to for a while?
- Will the weather be nice enough?
We never truly thought much about it, but we really do complement each other in our travel decisions. Lasse focuses on the details once I propose the destination. For instance, Lasse did the research on the must-experience Devil’s Pool once we decided to visit Victoria Falls in Zimbabwe and Zambia. Similarly, I proposed a trip to Prince Edward Island for the TCC “checkmark” and for the L. M. Montgomery history (Anne of Green Gables), but then Lasse delved further into the trip details, listing the lighthouses on the island we must also see. So I am known to propose the “macro,” the destination, and then Lasse focuses on the “micro,” the details once we’ve firmed up a destination.
From countries to regions
This tactic eventually propelled us to reach our 100th TCC country in Zimbabwe, followed by our 100th UN country a few years later with Cambodia (Lassei) and Brunei (me). But we changed our strategy. Conceding that we will probably not visit all UN countries or complete the TCC list Lasse and I have redirected our energy to seek more meaningful travel—focusing less on the new country hurdle and electing to immerse ourselves in regions important to us.
North America has emerged as the real surprise for us. In addition to the United States and Canada, the states, provinces and other TCC areas in North America were truly interesting. Without the Travelers’ Century Club’s list we would have probably never considered visiting St Pierre et Miquelon. It was such fun finding this small piece of France off the coast of Canada! Plus, the list has steered us to visit countries in Central America with one long trip starting in Panama and ending in Mexico.
Wherever we go, Lasse and I love it to be fun and interesting, but we do abide by “rules” which we have created together:
- The destination needs to be somewhat relaxed and comfortable. The Caribbean has been a refuge for us to explore during the harsh Finnish winters.
- We do not want to rely on a “fixer” to help us visit a country. Therefore, we have abandoned the idea of going to Syria, Iraq or Afghanistan for now.
- We are not interested in “visiting” a country by just crossing over the border just for the sake of getting a country. We would much rather wait to visit the historical cities of Damascus, Baghdad and Kabul. Also, see rule 2.
- We don’t want to visit countries experiencing civil wars and/or extreme poverty. It’s just not for us.
Wonders of the World
So what does this Finnish couple find interesting? Exploring sites has led us to prioritize the New Seven Wonders of the World. A couple of months before the pandemic broke out, we completed this dream with the addition of Chichén Itzá in Mexico. Who else has seen all seven wonders?
I’m so glad we saw these, but for me personally, the list of wonders in the world might look a bit different. Visiting Bhutan, Turkmenistan and even Saudi Arabia have made us realize that there still are places in this world which are completely different from everywhere else. Visiting the Serengeti National Park in Tanzania had always been a dream for my father which I was able to fulfill much later with that lucky 14 year old niece. And seeing mountain gorillas in Rwanda or elephant herds in the Chobe River in Botswana would also rank high on my list of wonders.
Travelling in the post-COVID world
But the time during the pandemic has caused us to rethink the way we travel. For several years to come, it might not be possible or practical to take the tours that we once loved—those that cover several countries or long distance trips. So maybe we’ll retreat to Europe, redoing parts of it and visiting gems we might have missed earlier. We do think about the decisions we need to make as seniors. Maybe we’ll never visit Pakistan and Bangladesh or explore further into Africa to see Mozambique, Malawi and the Okavango Delta—all were places on our “list” prior to the pandemic.
We count ourselves fortunate to have been able to travel so much before the world changed completely! We just tabulated what we have seen and we surprised ourselves by having visited a meaningful 140 UN countries and 199 TCC countries and territories—not bad for a couple who focused less on counting after we reached the 100 mark.
So the big question is, “Will it ever happen that we can complete some of our lists and fulfill our goals?” I don’t know. But we have so many wonderful places to choose from, memorable places to return to. What we can’t visit, we will learn about by reading and hearing about your stories through the Travelers’ Century Club.
Juuri eilen ryhdyin minäkin laskemaan lippuja käytyäni Pitäjänmäen lipputehtaassa ostamassa muutaman uusimman. Työhuoneessani minulla on pitkä rivi noita pöytälippuja, ja nyt niitä on tasan 90. Bulgaria, viime viikolla, on uusin.
En ole maabongari, vaan palaan yhä uudelleen tuttuihin kohteisiin, joskin väliin mahtuu aina uusiakin maita ja kaupunkeja. Mutta niistä tutuista lempikohteista suuri osa on sellaisia, joihin ei ole nyt koronan aikana päässyt, joten ehkä vähän nurinkurisesti tässä on käynyt nini, että tuo lippurivistö on viimeisen 15 kuukauden aikana kasvanut vauhdikkaammin kuin pitkiin aikoihin, kun en kotonakaan malta pysytellä.
Artikkeli oli mukavaa luettavaa. Ja tuo 140 YK-maata on kyllä huikea suoritus! En varmaan sinne asti koskaan pääse, mutta kahteen hyvin vaikeaan paikkaan haluaisin kovasti. Sanaa’a Jemenissä ja Asmara Eritreassa kiinnostaisivat minua hurjasti. Mahtaako jäädä haaveeksi, en tiedä.
Kiitos kommentistasi Daniel! No, taitaa Sinulla olla hyviä matkailuvuosia vielä edessä enemmän kuin meillä. Eritreaa pidän osaltammekin vielä teoriassa mahdollisena, Jemenin rauhoittuminen taitaa kestää niin pitkään, että Sanaa’a jää näkemättä.
Mielenkiintoinen juttu tosiaan. Jokainen matkustaa tavallaan ja itselläni on ollut tavoite olla uudessa kohdemaassa vähintään viikko ja muualla kuin pääkaupungissa, pois lukien pienet Eurooppalaiset valtiot jotka nyt näkee päivässä tai kahdessa ihan riittävästi. Muutoinhan sitä olisi voinut juosta tai paremminkin lentää eri maat läpi paksun lompakon kanssa ja tikkailla maita karttaan. Koska ei ole paksua lompakkoa, rajattu määrää lomia ja haluan nähdä muutakin kun lentokenttien ja pääkaupunkien elämää, olenkin päätynyt tähän omaan matkustustapaan. Useissa maissa on sittemmin käyty useamman kerran ja näin keskimääräinen aika mitä yhdessä maassa on tullut vietettyä on jotain 10 päivän luokkaa, enimmillään se on ollut neljä viikkoa. Alunperin tänä vuonna olisin saanut 100 maan käynnin kirjattua, mutta sattuneesta syystä siihen ei päästy.
Kiitos kommentistasi Jani! Meillä ei ole ollut viikon tms. sääntöjä, enemmänkin oleskelujen minimipituudet ovat tulleet siitä, että vaikka alle kaksi yötä samassa majapaikassa ei jätä päivääkään paikalle eikä ihan koko ajan liikkeessä oleminen ole kivaa. Joskus kiertomatkoilla toki niitäkin tulee, yhden yön vierailuja – mutta silloin kuitenkin yleensä siinä samassa maassa käydään monessa kohteessa. Osaltamme saa nähdä, että mihin maalukuun nyt sitten koronan jäljiltä päädytään, mutta ei siitä oikein mihinkään pääse, että laskipa niitä tai ei, niin jotenkin uudet kohteet vetävät puoleensa, uteloittavat, että minkälaista sielläkin olisi …
Kiinnostava juttu, ja hauska tuo taustatarina siitä miten teistä tulikaan maabongareita! Itse emme ole varsinaisesti harrastaneet maiden keräilemistä, mutta aikoinaan lomareissut tuli kyllä suunniteltua niin, että niihin mahtuisi mahdollisimman monta kohdetta ja maata. Joskus tämä ahneus kostautui liiallisena kiireenä, mutta toisaalta, on tullut nähtyä paljon, ja tietää minne haluaa palata! Nyt nomadielämässä tahti on hidastunut ja uusia maita on tullut harvakseltaan, ja nyt korona-aikana ei yhtään uutta, kun ollaan oltu vain Manner-Euroopassa. Jospa ensi vuonna jo päästäisiin suunnittelemaan vähän suurempia seikkailuja uusissa maisemissa!
Kiitos Anne! Ihan sellaisesta maabongauksesta, että kävisimme ainakaan vähänkään isommissa maissa vain päiväseltään tai yhden yön verran, emme oikein ole innostuneet. Etenkin Euroopan ulkopuolella ajattelemme usein, että tämä on jollain todennäköisyydellä ainoa kerta kun tulemme täällä vierailemaan, joten kannattaa nyt käydä katsomassa ne kohteet, jotka kiinnostavat – toista kertaa ei todennäköisesti tule maailmassa, jossa maita on kuitenkin lähemmäs 200.
Olipas mukavasti kirjoitettu juttu teistä. Tuo on varmaan motivoivaa kun on ihmisiä joilla on samoja tavoitteita. Minä kerään USA:n kansallispuistoja (tai niiden leimoja), ja siihenkin löytyy ihan klubi. Jotenkin se on antoisaa kun voi kommunikoida ihmisten kanssa jotka ymmärtää senkin hömpötyksen.
Minä muuten olisin ihan mielelläni ollut se sisaren lapsi joka pääsi teidän matkalle mukaan, paikasta huolimatta! Onnekkaita olivat.
Kiitos Paula! Suomalaisessa Maailmanmatkaajat -ryhmässä, joka tapaa kokoontua kuukausittain, monet ovatkin kommentoinneet jossain vaiheessa, että siinä missä vaikka työkaverit eivät ymmärrä näitä matkakohteita tai matkaa kerran kuussa, niin tässä ryhmässä useimmiten on joku, joka matkustaa vielä enemmän ja vielä merkillisempiin kohteisiin, jolloin omat suunnitelmat vaikuttavatkin taas ihan normaaleilta :-)
Tosi mielenkiintoinen artikkeli teistä. Olette kyllä hyviä esikuvia meille perässä tuleville maailmanmatkaajille. Ja oon Paulan kanssa samaa mieltä, että olisin mielelläni ollut se teidän sukulaislapsi :)
Kiitos Cilla Maria! Siskontyttäreni onkin jo auliisti lupautunut, vaikka nyttemmin ihan aikuinen onkin, tarvittaessa jomman kumman meistä seuraneidiksi tulevaisuudessakin, jos yhteinen matkustusuramme syystä tai toisesta katkeaisi – kyselee jopa joskus, että joko Lasse on kyllästynyt, että ”tarvittaisiinko” häntä :-)