Kävimme Vallisaaressa, toisen kerran elämässämme. Tällä kertaa taidekierroksella, sillä tänä kesänä Vallisaaren rannat, kalliot, vanhat rakennukset ja varastot ovat muodostaneet näyttämön Helsinki Biennaalin taiteelle. Vallisaari on Suomenlinnan naapurissa sijaitseva iso saari, tai oikeastaan kaksi saarta, Vallisaari ja Kuninkaansaari, jotka liittyvät toisiinsa kapealla penkereellä. Matka taidenäyttelyyn alkaa siis lautalla, joka lähtee paviljongista Kauppatorin laidalla, tarkkaan ottaen Vanhan Kauppahallin edustalta. Lauttoja lähtee aina tasatunnein ja menopaluu Vallisaareen maksaa 8,49.
Helsinki Biennaali koostuu 44 teoksesta, joista 38 sijaitsee Vallisaaressa ja yksi Vallisaaren ja Kuninkaansaaren välisellä penkereellä. Kaikkien 39 teoksen kiertämiseen kului ripeäänkin tahtiin kolme tuntia. Hiukan ennakkoon niitä kiertäessämme videoesityksiin ei ollut juurikaan jonoja eikä kaikkia performansseja ei vielä ollut mahdollista nähdä, joten saarelle kannattaa varata aikaa tai suunnitella jo valmiiksi jakavansa näyttelyn kahdelle eri käyntikerralle tai valita etukäteen teoksista mielenkiintoisimmat.
Tässä vinkkimme, eli 12 teosta, joita mielestämme ei kannata jättää näkemättä ja kokematta.
Kunkin teoksen otsikon numero on sen numero Helsinki Biennaalin kartassa ja mobiilioppaassa.
4 Topi Kautonen
Ensimmäiset teokset ovat heti lautalta saavuttaessa Luotsitalossa. Luotsitalon teoksia kiertäessään tulee tietysti samalla katsoneeksi helposti ne kaikki, mutta ehdotan, että kiinnität erityistä huomiota Topi Kautosen maalauksiin Vallisaaresta. Vallisaaressa vuosikymmeniä asunut varsinaisen työnsä ohessa myös taiteilija on vanginnut monta Vallisaaren näkymää hienosti kankaalle.
Myös Luotsitalossa sijaitsevaa Inga Melderen teos Repeating Pattern (3) vaatii oivaltamista. Taide piilee pienissä yksityiskohdissa.
8 Jaakko Niemelä – Laituri 6
Ensimmäinen Biennaalin teos näkyy jo lautalta ennen sen rantautumista. Vallisaaren vanhan kivilaiturin päälle on noussut kuuden metrin korkeuteen merenpinnasta laiturin toisinto, jonka päältä vesi valuu ja tuulisella säällä lentää näkyvänä suihkuna. Jos Grönlannin pohjoinen jääpeite sulaisi merenpinta nousisi noin kuusi metriä, laiturin toisinnon tasolle. Pistää miettimään.
9 Tuomas A. Laitinen – Psi Zone
Vanhalta laiturilta kannattaa poiketa rannan punaisessa tiilirakennuksessa – ja hämmästyä. Kokonaisuus on kaunis, mutta myös monimutkainen ja monimuotoinen kokoelma kuvaa, lasia, ääntä, joka radiolähetystä. Radiolähetyksiin emme kuitenkaan ole, vielä ainakaan, tutustuneet. Mutta monikerroksinen teos tarjoaa kokijalle monta tasoa, jo pelkästään kokonaisuus holvissa ja kauniit lasiset muodot ovat ehdottomasti näkemisen arvoisia.
15 EGS – Eilisen ja huomisen saaristo
Graffititaiteilija EGSin teos Eilisen ja huomisen saaristo koostuu kaikkiaan kahdeksasta veistoksesta, joilla saa vaikka istuskella.
Veistoksista yksi on Vallisaaressa ja muut Helsingissä paikoilla, joilta on kadonnut saari kaupungin rakentamisen myötä tai joissa tulevaisuudessa saattaa olla saari merenpinnan kohoamisen myötä. Vallisaaren teoksen lisäksi onnistuimme sattumalta kotimatkallamme näkemään toisen veistoksen Pikkuparlamentin puistossa.
Melkein pitänee vielä kesän mittaan joskus käydä etsimässä ne muutkin kuusi, jotka löytyvät täältä: Ruoholahdentori, Länsiterminaalin edusta (Sammonlaituri), Mastokadun ja Linnankadun kulma Katajanokalla, Parrulaituri Kalasatamassa, Aallonhalkojan ja Kapteeni Sundmanin kadun risteys Sompasaaressa, Teatteriesplanadin puiston itäpääty.
17 Hayoun Kwon – 489 vuotta
Itse asiassa liiankin monet teoksista olivat videoteoksia, joita näytettiin Vallisaaren vanhojen kivirakennusten viileissä holveissa. Pelkään pahoin, että jos koronarajoitukset jatkuvat edes jossain muodossa, niin näihin tiloihin, joihin ainakin vielä kesäkuun alussa päästettiin 2-6 henkeä kerrallaan, joutuu jonottamaan, ja videoihin syventyminen tilanteessa, jossa tietää ulkona olevan ihmisiä jonottamassa ei ehkä ole kaikkein mukavinta.
489 vuotta kiehtoi kuitenkin minua. Teos sijoittuu Koreoiden rajalle, demilitarisoidulle vyöhykkeen, jonne on kylvetty niin paljon maamiinoja, että niiden raivaamiseen kuluisi jonkun arvion mukaan 489 vuotta. Videolla liikutaan maiden rajalla, niin todellisissa kuin virtuaalisissa maisemissa ja samalla Etelä-Koreassa syntyneen taiteilijan mielenmaisemassa rajaan liittyen.
Vallisaarikin oli aikoinaan puolustuslinnakkeena eräänlainen raja ja senkin myötä teos sopii hyvin tänne.
18 Tadashi Kawamata – Vallisaaren majakka
Puisen majakan kohdalla mietin hetken, että onko tämä ollut täällä ennenkin ja kuuluuko tämä saarelle vai Helsinki Biennaaliin – niin hyvin majakka on kotonaan saarella. Mutta kyllä tämä majakka on taidetta. Majakka on rakennettu mm. saaresta kerätystä puuromusta ja se asettuu bunkkerimaisen rakennuksen katolle kurottuen korkeuksiin. Samalla bunkkerin kautta sen kuvitteelliset juuret ovat yhteydessä saaren moniin maanalaisiin tunneleihin.
20 Dafna Maimon – Indigestibles
Dafna Maimonin teos on ehkä yksi jo ennakkoon eniten julkisuutta saanut Helsinki Biennaalin teos Jaakko Niemelän Laituri 6:n rinnalla.
Itse asiassa ajatus kävellä jättikokoisen ruutikellariin toteutetun ihmisen suoliston läpi on jotenkin inhottava, mutta kyllä se kannattaa tehdä. Ennen suolistoon menemistä voi videolta katsoa miten suoliston kuvitteellinen ihminen mussuttaa ruokaa.
Teoskuvauksen mukaan: ”bakteerit, suolet, elimet ja sulamaton ruoka muodostavat kuvan biologisesta olennosta, jonka keho kantaa sisällään traumaattisia kokemuksia” – mutta mieluummin en ajattele tätä kulkiessani suojatöppöset jalassa suoliston läpi. Töppöset ovat sentään vaan teoksen suojaamiseksi, suolistossa ei sentään ole märkää sisältöä!
22 Sari Palosaari – Eons and Instants
Luonnonkivet asetelmina ja erityisesti palasiksi räjäytetyt – vai hakatut – kivet muodostavat tilaan aseteltuina monen monta kiehtovaa näkymää. Tämäkin teos on ammentanut Vallisaaren historiasta: räjähdyksiä ja ruutiahan tämä saari on kokenut.
Matkalla Palosaaren teokseen näkee samalla myös Laura Könösen teoksen Ei taivasta rajana (21), joka sekin tarjoaa monta erilaista näkymää erilaisten sinisten pintojen myötä.
25 Margaret & Christine Wertheim – Helsingin satelliittiriutta
Virkattua koralliriuttaa ei Aleksanterinpatterin holvin pimeydessä ihan heti tajua virkatuksi, mutta sitä se vaan on. Riutan virkkaamiseen on kuulemma osallistunut yli 3000 ihmisitä ja se on siis syntynyt hitaasti, pala palalta, yksilöiden yhteistyönä, kuten oikea koralliriutta konsanaan. Virkattua koralliriuttaa on myös Oodissa – ja jos oikein ymmärsin – muuallakin maailmassa. Helsingin satelliittiriutta liittyy satelliittina osaksi laajempaakin Virkattu koralliriutta -projektia, jota taiteilijat toteuttavat yhteisöjen kanssa eri puolilla maailmaa.
32 Kyungwoo Chun – Lintujen kuuntelija
Parikin Helsinki Biennaalin teoksista syntyvät vasta vähitellen kävijöiden toteuttamana. Lintujen kuuntelijoita, siis meitä, taiteen kokijoita, pyydetään kuuntelemaan linnun laulua, kuvittelemaan linnun ja piirtämään sen. Kuvan alle pitäisi kirjoittaa sen henkilön nimi, joka on hänelle paras kuuntelija. Jonkin verran lintupiirroksia oli tilaan kertynyt jo ehkä näyttelyä vasta rakennettaessa ja lisää syntynee kesän mittaan vaikka jätimmekin omamme kesken.
Samaiselta taiteilijalta on Vallisaaressa toinenkin teos, Saaren saaret (27), mutta sen muodostavia punaisiksi nyyteiksi koottavia kirjeitä ei vielä ollut yhtään. Tarkkaan ottaen niitä kirjeitä on ilmeisesti tarkoitus toteuttaa muutamina tapahtumapäivinä, joita ei vielä ole ollut yhtään.
38 Katharina Grosse – Shutter Splinter
Emme ole vielä olleet HAMissa Tennispalatsissa katsomassa Katharina Grosson sinne toteuttamaa jättimäistä värikästä kangasteosta, mutta samaa värikkyyttä ainakin on hänen jäljiltään Vallisaaren vanhassa koulurakennuksessa. Värikkääksi tilateokseksi muuttunut koulu jää Vallisaareen Biennaalin päätyttyäkin ja katoaa kun sädesienen valtaama vanha koulu lopulta puretaan.
39 Alicja Kwade – Big Be-Hide
Aloitin tämän jutun muistuttamalla siitä, että 39 teosta on paljon ja saattaa olla, että kävijältä loppuu aika tai jaksaminen ennen tätä viimeistä teosta, mutta suosittelen jättämään jotain muuta väliin ja kävelemään vielä viimeisenkin tienpätkän Vallisaaresta Kuninkaansaarelle vievälle penkereelle, jonne teos Big Be-Hide -sijoittuu.
Kaksipuolisen peilin molemmilla puolilla on kivilohkare, joista toinen on aito, Vallisaaressa jo aikaisemminkin ollut kivi, toinen taiteilijan siitä tekemä metallinen peilikuva. Peili heijastaa toki paitsi kiven myös maiseman ja eri kulmista katsoen se toimii joko heijastavana tai läpinäkyvänä pintana kätkien ja täydentäen. Satuin paikalle näyttelyä pressitilaisuudessa ennakkoon kiertäessämme peiliä vielä puhdistettaessa, eli toisessa kuvassa näkyvä henkilö ei ole taiteilija. Paikalle sattui myös joukko arviolta alle kymmenvuotiaita poikia matkalla Kuninkaansaareen ja muuten ripeästi edennyt matka pysähtyi pitkäksi aikaa teoksen luo heidän pohtiessaan, että missä tässä on kyse, miten tämä toimii. Eli suosittelen vahvasti, tämäkin kannattaa kokea – kuvat eivät tee sille oikeutta, sillä ne rajautuvat vain yhteen tai kahteen kuvakulmaan.
Helsinki Biennaalin päätyttyä syyskuun lopulla teos sijoitetaan pysyvästi Kalasatamaan.
Tältäkin taiteilijalta, Alicja Kwadelta, on Vallisaaressa toinenkin työ, kahdeksan isoa eri kivilajeista toteutettua palloa, Pars pro Toto (13), mutta ainakaan minua ne eivät puhutelleet samaan tapaan kuin tämä, eli ehkei kannata laskeutua portaita alas kallioita niiden luokse.
(Kuvista muutama on Helsinki Biennaalin lehdistökuvia. Niihin on merkitty valokuvaaja. Muut kuvat ovat omiamme.)
Tästä olikin juuri hiljattain juttua jossain uutislähetyksessä ja kuulosti kyllä kiinnostavalta. Tänä kesänä on tarkoitus tehdä viikonloppureissu Helsinkiin, niin tämä voisi olla hyvä vierailukohde. Kiitos tärpeistä!
Kiitos kommentistasi – suosittelen Vallisaarta, ja ihan erityisesti tietysti tänä kesänä, kun saaren lisäksi saa vielä taide-elämyksenkin :-)
Kiinnostavan kuuloinen näyttely! En huomannut mainitsitkin jossain kuinka pitkään se vielä jatkuu?
Vallisaari olisi kyllä ihan itsessäänkin mielenkiintoinen retkikohde.
Kiitos kommentistasi Tanja. Biennaali on Vallisaaressa elokuun loppuun asti.
Kävin itsekin katsomassa tuon näyttelyn tällä viikolla ja suosiolla jätin puolet teoksista odottamaan ensi kertaa. Jo itse Vallisaaren luonnon kokeminen vei niin paljon aikaa. Aivan huikea biennaali ja mitä parhain näyttelytila – ehdottomasti koettava tänä kesänä!
Kiitos kommentista! Samaa mieltä, kaikkien teosten katsominen yhdellä käynnillä on kyllä vaativa suoritus, niin fyysisesti kuin henkisestikin!
Somessa jotain kuvia jo nähnytkin, mutta tässä olikin kattavasti. Kiitos kauniista kierroksesta.
Kiitos kommentista – ja kiitoksista :-)
Oho! Onpa Vallisaaressa nykyään paljon kaikkea. Kävin siellä silloin, kun se juuri avautui yleisölle joitain vuosia takaperin. Silloin oli vielä aika tekeillä kaikki, vaikkakin silloinkin jo tosi hieno käyntikohde.
Harmi, kun Ruoholahdesta ei pääse Vallisaareen. Lähtösataman perusteella huomiselle retkellemme valikoitunee Pihlajasaari.
Kiitos Teija! Vallisaari on tänä kesänä erilainen siellä elokuun loppuun asti olevan Helsinki Biennaali nykytaiteen katselmuksen myötä, eli nyt Vallisaari on paljon muutakin kuin kiva kesäsaari.
Ohhoh, onpas Vallisaaressa paljon kaikkea! Olen myös ohimennen törmännyt somessa kuviin, mutta en selvästikään ole tajunnut näyttelyn laajuutta! :D Kiitos retkivinkistä, tuonne saatetaan seuraavalla Helsingin reissulla poiketakin.
Kiitos Eveliina! Helsinki Biennaali on kyllä varmaan yksi kesä-Helsingin pääkohteita ja Vallisaareen sijoitettuna samalla kivan kesäinen kohde.
Kaunis saari ja todella mielenkiintoinen näyttely! Helsingissäkin tulee nyt kesän Suomi-reissulla käytyä ainakin kertaalleen, joten laitetaan tämäkin korvan taakse.
Kiitos Anne! Juhannusreissullamme laiva ohitti mennen tullen Vallisaaren ja etenkin nyt kesäisen aurinkoisina päivinä saari tuntui todella olevan suosittu. Onneksi se on iso, joten kyllä sinne mahtuu!