Matkustussuositukset korona-ajan jälkeen

kartta-202206

Matkustussuositusosuus päivitetty 25.6.2022

Suomessa aikuiset, jotka ovat halunneet, ovat saaneet kaksi koronarokotusta. Kolmas rokotuskierros on käynnistymässä, myös erityisryhmiin kuulumattomille yli 60-vuotiaille. Matkustusrajoitukset eri maissa, myös eurooppalaisten kannalta kaukomaissa, lievenevät. Yhdysvallat avaa rajansa täysin rokotetuille (ja ennen matkaa testatuille) 8. marraskuuta. Thaimaakaan ei enää vaadi, täysin rokotetuilta, kuin pari testiä ja yhden vuorokauden karanteenin.

Keväällä 2020 palasimme noin viimeisillä normaaleilla lennoilla mm. Surinamiin ja Guyanaan suuntautuneelta matkaltamme Arubalta. Yleensä tuossa tilanteessa meillä olisi ollut – ja olikin – pari seuraavaa matkaa varattuna ja ajatuksia myös siitä eteenpäin. Mutta tuon kevään ja kesän mittaan kaikki vanhat suunnitelmat menivät roskiin. Ajatus maabongausharrastuksen jatkamisesta tuntui kaukaiselta – ehkä Trinidad ja Tobago jäisi viimeiseksi uudeksi maaksi, minulla, Guyana Lassella.
Olin toki tiennyt, ettö matkailuharrastuksemme loppuu joskus, mutten ollut osannut ajatella, että se loppuisi nyt.

Kesän jälkeen palasimme maailmalle, ensin Viroon, Tarttoon, sitten Puolaan, Gdanskiin ja sen jälkeen Italiaan, Napolinlahdelle. Niin Elblagissa kuin etenkin Napolinlahden saarilla syksy muistutti tulostaan, kohteet olivat auki viimeisiä viikkoja tältä vuodelta – palataan asiaan sitten keväämmällä. Eurooppa ja talvikuukaudet ei ole toimiva yhdistelmä. Oli aika katsoa maailmaa Euroopan ulkopuolella.

Päivitetyt suositukset ja päivitetty kartta

Maailma on näiden vuosien myötä muuttunut myös poliittisesti. Maat kuten vaikka Etiopia, Haiti ja Sudan ovat haastavammassa tilanteessa kuin pari vuotta sitten. Osaltamme olemme tavanneet valita kaukomatkakohteitamme siten, että matka niihin on ainakin jossain rajoissa helppoa ja turvallista. Emme tule koskaan käymään kaikissa maailman maissa ja jäljellä olevista runsaasta 50 maasta on vielä hyvin varaa valita. Jos olisin 30 vuotta nuorempi – ja tavoittelisin kaikkia maailman maita – niin valitsisin toisin. Haastavimmat maat kannattaisi ehdottomasti kuitata listalta ensimmäisenä.

Aloitin siis päivittämällä maailmankarttamme – päivitetty uudelleen 25.6.2022.
Ulkoministeriökin on palannut normaaliin matkustussuositusten osalta siinä missä koronakeväänä 2020 kaikkien maiden matkustussuositukset taisivat olla vähintään muotoa Vältä kaikkea matkustamista.

Punaisia ja vaaleanpunaisia maita

Nyt (kesäkuu 2022) luokassa Poistu välittömästi maasta ovat: Afganistan, Etelä-Sudan, Jemen, Libya, Syyria ja Ukraina.
Luokassa vältä kaikkea matkustamista ovat: Burundi, Etiopia, Irak, Myanmar, Somalia, Sudan, Valko-Venäjä ja Venäjä.
Luokassa vältä tarpeetonta matkustamista ovat: Haiti, Kiina, Kongo, Moldova, Pakistan, Pohjois-Korea, Sri Lanka ja Venezuela.
Päivitin nämä maailmankarttaamme, kaksi ensimmäistä luokkaa punaisella, ja viimeisen vaaleanpunaisella.

Punaiseksi päätyivät myös Afikan maat: Burkina Faso, Keski-Afrikan tasavalta, Mali, joita Suomen ulkoministeriöllä ei ole resursseja arvioida, mutta jotka brittien ja jenkkien matkustussuosituksissa ovat ”punaisia”. Jenkkien suosituksissa Iran ja Papua-Uusi-Guineakin ovat punaisia, mutta briteillä ihan vihreitä, joten en merkinnyt näitä punaisella.

Näistä käymämme maat: Ukraina, Myanmar, Valko-Venäjä, Venäjä, Kiina, Moldova, Sri Lanka ja Venezuela (jossa vain Lasse on käynyt) ovat kartassa kuitenkin vihreitä.

Loput maat, joista useimmat ovat kooltaan aika pieniä ja siis maailmankartassa olemattoman kokoisia läiskiä, asettuvat pieniksi sinisiksi ryppäiksi eri puolelle maailmaa.

Mahdollisia matkasuunnitelmia

Aikaan ennen koronaa tapasimme ajatella, että käydään vuorotellen Aasiassa, Afrikassa ja Amerikoissa. Nyt olisi vuorossa Aasia, mutta sen suunnan matkustusrajoitukset, niin testaus- kuin karanteenivaatimukset, saavat meidät vielä suuntaamaan katseemme muualle. Matka kerrallaan, sillä vieläkään ei maailmassa, ainakaan yli 60-vuotiaiden maailmassa, kannata tehdä suunnitelmia kovin pitkälle eteenpäin.

Aasia

Mutta ehkä me vielä joskus päädymme Sri Lankaan, ehkä Filippiineillekin. Pakistan ja Bangladesh olivat jo kalenterissa ja lentolippuina olemassa pari vuotta sitten, mutta tulevaisuudesta ei nyt vielä tiedä. Balikin on vielä näkemättä.
Tyynellä valtamerelläkin toki riittäisi vielä kohteita, mutta eivätköhän ne meidän loput uudet maamme löydy lähempääkin.

Afrikka

Afrikassa olisi mielenkiintoisia ”klustereita” Sierra Leonen ympärillä (tästäkin oli jo alustavat suunnitelmat olemassa), Gabonin ja Mosambikin ympärillä. Eritrea ja Djibouti olisivat oikeastaan lähelläkin.
Houkuttelevin yhdistelmä Afrikassa voisi olla Malawi, Mosambik, Lesotho, Komorit – ja vielä pisteenä i:n päällä poikkeaminen Sansibarilla.

Amerikat

Jos nyt, vielä marraskuulle, varaamamme matka Dominikaaniseen tasavaltaan ja Kolumbiaan toteutuu, niin voi hyvinkin olla, että se jää osaltamme viimeiseksi kerraksi kun ylitämme Atlantin. Toki Karibian alueella on vielä saaria, joilla emme ole poikenneet, mutta maatasolla, Haitia lukuunottamatta, Karibiakin olisi tämän matkan jälkeen ”valmis”. Bolivian altiplanon 3000 – 4000 metrin korkeus ei ole tähän mennessä oikein houkutellut kuten ei Paraguayn ”mitäänsanomattomuuskaan”, joten ehkä ne jäävät käymättä. Tai sitten ei.

Eurooppa

Mutta kunhan kevääseen päästään, niin näistä kaikista kevyistä kaukomatkasuunnitelmista huolimatta palannemme matkojen osalta taas Eurooppaan. Pari reissua on jo varattuna huhti-toukokuulle ja Eurooppa-listalla on monta muutakin ideaa, kevättä odottamassa …

Join the Conversation

18 Comments

  1. Tilanteet tosiaan tuntuvat elävän. Jos pari vuotta sitten olisi Etiopian tilanteen osannus aavistaa, olisimme tutustuneet maahan huomattavasti perusteellisemmin. Nyt ajattelimmme, että tulisimme palaamaan sinne lähivuosina, mutta tuo tuskin tulee toteutumaan. Venezuela kiinnostaisi todella paljon, toivottavasti olot siellä vakautuisivat.

    1. says: Pirkko

      Kiitos Mikko! Matkailussa taitaa tosiaan olla enenevässä määrin totta, että mene nyt, jos vaan voit – huomisesta ei tiedä, oli syynä sitten kapina, sota tai kulkutauti!

  2. says: Daniel

    Nyt oli oikein mukavaa luettavaa! Toivottavasti Dominikaaninen ja Kolumbia pitävät rajansa auki jatkossakin – Kolumbia tosin alkaa vaatia rokotepassia maan sisällä, mutta sehän ei ole ongelma, kun passi löytyy. Olin Dominikaanisessa viime vuoden syyskuussa. Pääkaupunki yllätti, en odottanut Karibialta suurkaupunkia. Kokeilin myös rohkeasti all inclusivea Punta Canassa, enkä yllättynyt siitä, ettei se ollut mun juttuni.

    Pakistanissa olin täsmälleen vuosi sitten. Juuri muistelin tuota matkaa tänään. Ehdottomasti yksi mieleenpainuvimmista kaikessa autenttisuudessaan ja vähäturistisuudessaan. Valokuvani sieltä näyttävät paikoin kuin leffalavasteilta – voiko sellaista ollakaan. Voin lämpimästi suositella Avari Lahore -hotellia. Viidessä tähdessä on ehdottomasti ainakin puolikas liikaa, ellei kokonainenkin, mutta pitivät minusta, ainoasta länsimaalaisestaan, erinomaisen hyvää huolta, sijainti oli noista vähän paremmista hotelleista keskeisin ja hotellin ruoka oli halpaa, herkullista ja hygieenistä, en tullut kipeäksi!

    Djibouti on minullakin koronaperuuntuneiden listalla, Eritreaan tai lähinnä Asmaraan tekisi kovasti mieli, mutta viisumin saaminen taitaa olla työn ja tuskan takana. Ehkä vielä jonakin päivänä! Paraguaysta kannattaa lukea Afrikkaan-Anssin blogista, tosin blogijutut, niin hyviä kuin ovatkin, eivät välttämättä muuta käsitystä maan mitäänsanomattomuudesta ;)

    1. says: Pirkko

      Kiitos Daniel! Käsityksemme Punta Canasta on tosiaan, ettei siellä ole mitään paitsi ranta, mutta toisaalta Napolinlahdelle suuntautunut reissumme oli aika vauhdikas, kun yritimme viikkoon mahduttaa noin ”kaiken”, joten ehkei 4-5 päivää auringossa oleiluakaan ole niin kamala juttu :-)

  3. says: Anssi

    Kuten Danielilla yllä, Djibouti peruuntuu minullakin. Reilun kympin hintainen viisumikin jo oli plakkarissa! Sinnehän pääsisi tosiaan helposti Turkish Airlinesillä ja siihen sitten kätevästi yhdistätte myös Somalimaan Hargeisan, Afrikan turvallisimman pääkaupungin. Air Djibouti on kuulemma luotettava valinta tuolle välille. Paraguay oli kieltämättä mitäänsanomaton maa, mutta ehkä siksi juuri käymisenarvoinen, kun ei tarvinnut koluta pakollisia maailmanluokan nähtävyyksiä. Sai ajelehtia vailla suunnitelmia. Suosittelen Paraguayta, mutta maapisteen haku Ciudad del Estestä (Brasiliasta kävelee sinne siltaa pitkin) ei ole hyvä idea! ;)

    Hyvää matkaa Karibialle ja Kolumbiaan. Kyllä ne rajansa auki pitävät!

    1. says: Pirkko

      Kiitos Anssi! Kieltämättä tuo Afrikan kulma olisi kivan lähellä ja ilman aikaeroa. Mutta katsotaan nyt, jos vaikka sittenkin Afrikassakin ainakin vielä kerran vähän etelämmäskin.

  4. says: Ne Tammelat

    Me kävimme vasta nyt hiljattain ensimmäistä kertaa koko Afrikan mantereella ja se jäi kyllä kovasti houkuttamaan. Juuri joku tuollainen setti, mihin saisi Sansibarin ja safarin yhdistettyä olisi aika kiva. Vaikka lentomatka olikin tosi pitkä, niin oli kivaa, kun ei tarvinnut kärsiä aikaerosta päivätolkulla kuten Amerikan tai Aasian reissujen jälkeen.

    Toivotaan, että matkasuunnitelmat toteutuvat!

    1. says: Pirkko

      Kiitos kommentistasi! Valitettavasti – vai onkohan se sittenkin valitettavaa – meilläkin on vielä sen verran monta kohdetta Afrikassa ”listalla”, ettei niitä ihan yhteen reissuun saa yhdistettyä. Mutta tosiaan, uteloittaisi tuo Sansibarkin, että jos sen vaikka johonkin saisi kätevästi liitettyä.

  5. Olipas hyvä postaus – tosi mielenkiintoista luettavaa! :) Itse on tullut reissattua lähinnä Euroopassa, mutta olen itsekin (jo nyt, tämän ikäisenä!) miettimään, mitkä ovat oikeasti ne paikat, jotka haluan nähdä. Tai no, totta kai kaikki, mutta jos matkustaminen on jatkossa haastavaa, täytynee priorisoida.

    1. says: Pirkko

      Kiitos Eveliina! Jossain määrin olimme toki harrastaneet priorisointia jo ennen koronataukoakin, mutta nyt, kun osa kohteista on muuttunut ainakin toistaiseksi turhan haastaviksi karanteerisäädösten tai muuten koronatilanteen takia ja tänä aikana mekin olemme taas muutaman vuoden vanhenneet, aikaisempi ”nämä kohteet ensin” -lista onkin alkanut näyttää ”vielä ehkä nämä kohteet” -listaksi.

  6. Minä en totellut matkustustiedotetta,vaan tulin Irakiin sen perusteella, mitä itse olin tehnyt taustatyötä. Harmi, kun tämä Kurdistaninkin alue niputetaan yhteen muun Irakin kanssa. Täällä olen saanut kulkea rauhassa toisin kuin yhdessäkään Aasian maassa puhumattakaan Turkista tai Marokosta.

    1. says: Pirkko

      Kiitos Sini! Suomessa tavataan antaa yleensä vaan yksi luokitus koko maalle, mutta kannattaa tosiaan katsoa myös esimerkiksi brittien ohjeistusta. Niissä on kartat, joissa maan eri alueet on väritetty vihreällä, keltaisella tai punaisella ja esimerkiksi Algeriassa kävimme aikoinaan ongelmitta vihreillä alueilla. Irakin osalta tiedän, että monet käyvät Kurdistanissa ”kuittaamassa” Irakin, mutta jotenkin pitäisin ”oikeampana” käydä Kabulissa, eikun siis tietysti Bagdadissa, mutta se onkin sitten taas eri juttu. Me pysymme vielä pitkään, ehkä lopullisestikin, noissa turvallisuustilanteeltaan vähemmän haastavissa maissa, niitäkin kun riittää, luultavasti hyvin loppuiäksemme :-)

  7. Kiva oli lukea teidän tulevista suunnitelmista, vaikka samalla jonkinlaista haikeutta olikin ilmassa (mm. ”viimeinen Atlantin ylitys”).

    Me ollaan veljen kanssa lähdössä tammikuussa taas Meksikoon ja lennetään sieltä myöskin Kolumbiaan. Kolumbiasta on tarkoitus lentää Ecuadoriin ja kurkata toivon mukaan Amazonian sademetsän puolelle.

    Aiemmin pidin tärkeänä, että olisin saanut tuon Keski-Amerikan valmiiks, mutta nyt alkaa tuntua, että El Salvador, Honduras ja Nicaragua saa jäädä hamaan tulevaisuuteen. Kiinnostaa enemmän tuo Etelä-Amerikan valloitus. Odottelen myös Aasian aukeamista.

    Mulla tavoitteena on 50 maata tämän vuosikymmenen aikana. Saapa nähdä toteutuuko. Nyt mittarissa vasta 33.

    1. says: Pirkko

      Kiitos kommentistasi! Haikeutta tai realismia, sillä jos maabongausharrastusta jatkamme ja maailma Aasiankin suunnalla aukeaa, niin meillä on enemmän näkemätöntä sillä suunnalla kuin lännessä, maatasolla ainakin. Mutta tietysti, aika näyttää … Onnea 50 maan tavoitteellesi, jos alkaa tehdä tiukkaa, niin kannattaa tsekata Karibian saaria :-)

    1. says: Pirkko

      Kiitos kommentistasi! Saattaa hyvinkin olla, että kevätkauden ensimmäinen kaukomatka suuntautuukin juuri jompaan kumpaan noista kohteista …

  8. says: Lasse Tee

    Keskellä pahenevaa ilmastomuutoskriisiä, nämä tämmöiset ”pakko reissata ympäri maailmaa jotta saan karttaan värejä” blogit vaikuttavat kyllä mielisairaiden kötöstyksiltä.

    Ei ole koskaan juolahtanut mieleen laskea hiilijalanjälkeä tälle mielipuoliselle hobbyllenne??

    1. says: Pirkko

      Kiitos kommentistasi! Meillä itse kullakin taitaa edelleen olla valinnanvapaus harrastustensa suhteen :-) Hiilijalanjälkikin on laskettavissa – ja sen kompensoimiseksi omistamme suomalaista metsää. Meillä ei myöskään ole lapsia, koiraa eikä kesämökkiä, joten emme suhaa sinne edestakaisin viikonloppuisin. Emme myöskään ”lentele huviksemme” lyhyille kaupunkilomille tai rantalomille ja karttamme ”värittäminen” on tapahtunut vuosikymmenien kuluessa, joten harrastuksemme on ihan ok, mielestämme – ja se riittää meille!
      Lentämisestä muuten syyllistetään ihmisiä kyllä vähän turhaan, ne varsinaiset vaikuttavat teot tehdään jokapäiväisissä asioissa, kuten vaikka rakennusten lämmittämisessä ja tieliikenteessä.

Leave a comment
Leave a comment

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *