Salamajärven kansallispuisto sijaitsee Keski-Suomessa useamman kunnan alueella. Me poikkesimme puistossa Ison ja Pienen Koirajärven tienoilla (parkkipaikka: Koirasalmentie 1220, 43800 Kivijärvi). Myönnän, en ollut tätä ennen koskaan kuullut Kivijärven kunnasta. Osia puistosta on myös Perhon ja Kinnulan kuntien alueella.
Puiston maisemat vaihtelevat aarniometsistä avariin soihin ja parhaimmillaan tunnelma on kuin todellisessa erämaassa.
Salamajärven kansallispuisto on erityisesti tunnettu metsäpeuroista – ovathan ne päässeet kansallispuiston logoonkin!
Me onnistuimme näkemään yhden peuran jolkottelevan edessämme hetki ennen kuin saavuimme Koirasalmen pysäköintialueelle. Ensin se kulki edellämme, mutta sitten nopeasti tien poikki metsään. Autosta onnistuimme lopulta nappaamaan siitä vain yhden kuvan ja senkin peuran peräpäästä. Mutta onhan yhdenkin peuran näkeminen, vaikkei siitä edes kunnon kuvaa saa, enemmän kuin ei yhtään metsäpeuraa!
Metsäpeura on vähän alalajista ja alueesta riippuen, jos olen oikein ymmärtänyt, joko uhanalainen tai silmällä pidettävä laji. Vuosia sitten pääsimme tutustumaan Helsingissä Korkeasaaren eläintarhaan eläintenhoitajan seurassa ja hän kertoi meille eläintarhan roolista niin metsäpeurojen kuin mongolian hevosten kantojen pelastamisessa. Viime vuosina Korkeasaaressa syntyneitä metsäpeuroja on vapautettu luontoon Lauhavuoren ja Seitsemisen kansallispuistoihin.
Salamajärven kansallispuiston metsäpeurat ovat Suomenselän osakantaa, joka on kehittynyt vuonna 1979 Kuhmosta Salamajärven kansallispuistoon tehdystä palautusistutuksesta. Kanta lähtikin sittemmin vakaaseen kasvuun ja on tällä hetkellä yksilömäärältään osakannoista suurin, noin 1500 yksilöä.
Alueen reitteihin kartalla ja reittikuvauksiin voi tietysti tämänkin kansallispuiston osalta tutustua Luontoon-sivuston Salamajärveä käsittelevässä osiossa. Meidän valintamme oli Vasan kierros.
Vasan kierros
Vasan kierros valikoitui reitiksemme, koska poikkesimme Pietarsaaresta Saarijärvelle ajaessamme kahdessakin kansallispuistossa, Salamajärvellä ja Pyhä-Häkissä ja halusimme pitää lyhyehkön ulkoilutauon molemmissa. Kovin pitkiin kierroksiin aika – eikä ehkä senioripariskunnan kuntokaan – olisi riittänyt.
Vasan polku on lyhyt ja helppokulkuinen, runsaat 2 kilometriä, ehkä 2,3 kilometriä pitkä luontopolku. Polku kulkee osittain Pienen Koirajärven rantaa pitkin pitkospuilla, osittain kuvassa kangasmaastossa.
Polku lähtee Koirasalmen luontotuvalta, jonka edustalla on tarjolla tietoa kansallispuistosta ja reiteistä, jos etukäteistutustuminen olisi jäänyt vähälle. Luontotuvalla on pieni kahviokin ja kuulemma viikonloppuisin tarjolla on ruokaakin. Luontotupa on rakennettu metsäsavotoiden tukikohdaksi 1950-luvulla. Kahvilan lisäksi siellä on myös joitakin vuokrattavia huoneita, eli Salamajärvellä voi halutessaan vaikka yöpyä ilman telttaakin.
Vaikka Vasan kierros on lyhyt, sen varrella on kuitenkin kivasti vähän erilaisia luontotyyppejä ja kierros pienen järven ympäri tarkoittaa koko ajan avoimia maisemia, siinä missä pahimmillaan jotkut kansallispuistoissa kulkemamme reitit ovat kulkeneet kilometrikaupalla synkässä kuusimetsässä.
Eläimiä emme kierroksellamme nähneet, mutta saatoimme napsia suuhumme muutaman lakan ja monen monta mustikkaa. Etenkin lakka on Etelä-Suomessa kasvaneelle luonnosta poimittuna harvinaista herkkua.
25. kansallispuistomme
Salamajärven kansallispuisto oli 25. kansallispuistomme. Siinä missä juuri saavutimme tavoitteemme nähdä omin silmin kaikki manner-Suomen majakat, niin kansallispuistojen osalta meillä ei enää tavoitetta ole sen jälkeen kun koronakesien jäljiltä totesimme käyneemme puolesta Suomen 41 kansallispuistosta. Edelleen kuitenkin saatamme poiketa uudessa puistossa, jos sellainen matkan varrelle sattuu.
Kansallispuistoista olemme, kuten majakoistakin, kirjoittaneet myös yhteenvetojutun:
Oheisessa pieneen karttaan keltaisella merkittyjen kansallispuistojen lisäksi olemme pohjoisemmassa Suomessa käyneet Perämeren ja Pyhä-Luoston kansallispuistossa. Itse asiassa tätä kirjoittaessani olemme myös käyneet jo Pyhä-Häkin kansallispuistossakin, mutta jätänpä sen värittämisen Pyhä-Häkki -juttuun :-)
Hieno tuo metsäpeurahavainto! Itse olen joitain kertoja niitä päässyt näkemään (ja kuvaamaan) Kainuussa, mutta en koskaan tuolla alueella – toiveista huolimatta. Hauskaa, kun kirjoitit, että “pahimmillaan synkässä kuusimetsässä”, itse nimittäin tykkään niistäkin varsin paljon. Usein niissä on kaunista sammalmattoa todella paljon ja kivasti solisevia puroja.
Eikös tuo 25 ole jo niin paljon, että olisi ne loputkin kiva bongata? :) Vaikka tosin teidän tapauksessa ne taitavat alkaa olemaan sellaisia, että eivät ihan sattumalta reitille osu.
Kiitos Mikko! Meillä tuo kansallispuistoharrastus kehittyi koronavuosien “pakollisesta” kotimaan matkailusta ja koska loput ovat tosiaan kaikki Espoosta katsoen kaukana, niin ihan vaan niiden perässä tuskin lähdemme ajamaan satoja kilometrejä. Mutta jos jonkun puiston tienoille muusta syystä päädymme, niin toki harkitsemme sen osalta vierailua silloin.
Täällä on kyllä käytävä joskus, ehkä jopa ensi kesän ohjelmaan voisi ottaa. On kuitenkin suhteellisen lähellä (alle kolmen tunnin ajomatkan päässä) ja näyttää tosi kauniilta. Viikon päästä suuntaamme Etelä-Konneveden kansallispuistoon, mikä sekin on vielä käymättä, vaikka onkin vain tunnin automatkan päässä.
Kiitos Cilla Maria! Meillä Suomi-retkeilykausi alkaa jo olla lopuillaan, niin säiden kuin sen puolesta, että kovin monet vaikka pienempien paikkakuntien kahvilat, ravintolat tai vaikka museot lakkaavat olemasta auki koulujen alettua. “Testataan” seuraavaksi minkälainen elokuun loppu on Liettuassa ja Latviassa.
Onnistuitte kuitenkin näkemään metsäpeuran vaikka se olikin vain yksi, me emme nähneet yhtään kun olimme Salamajärvellä. Ne ovat levinneet jo sen verran ylemmäskin, että meillä kesämökillä Kokkolassa niitä joskus kyllä näkyy. Meillä on vielä vähän matkaa tuollaisiin kansallispuistolukuihin, mutta ollaan tyytyväisiä, jos ehditään käymään yhdessä joka kesä.
Kiitos Paula! Onnistuttiin, mutta koska se jolkotti tiellä vastaan juuri ennen käännöstä parkkipaikalle, niin se tuli kuvaamisen kannalta “liian yllättäen” :-)
Kansallispuistojen osalta teillähän on vielä hyvin aikaa – meillä ehkä kymmenen vuoden päästä tai joskus ei enää jalka nouse metsäpoluille …
Oli ilo lukea kesäretkistänne ja katsella kuvia.
Kiitos Matti! Kiva, että luit!