Ihmettelin etukäteen vähän, että miksi risteilylaivat pysähtyvät Grundarfjördurissa. Pienessä kylässä asuu alle tuhat asukasta ja karttaa tutkailemalla voi päätellä, että sen kiertää kävellenkin melko nopeasti. Kirkjufell-vuoren lisäksi kartalla näkyi lähinnä kirkko. Eli mitä 3000 risteilyvierasta tekee täällä päivän verran?
Grundarfjördur onkin enemmän portti Snaefellsnesin niemimaalle. Snaefellsnesin aluetta pidetään hyvänä kokoelmana islantilaisia maisemia pienoiskoossa pienellä alueella ja sinne pääsee vaikka pitemmällä päiväretkellä Reykjavikista autolla. Tarjolla on vuoria, jäätiköitä, laavapeltoja, basalttipylväitä, vesiputouksia, kalastajakyliä ja mustia hiekkarantoja.
Me päätimme kuitenkin jäädä Grundarfjörduriin, sillä olimme ennen sitä viettäneet pitkän päivän Reykjavikia kierrellen ja seuraavassa satamassa, Ísafjördurissa, oli sielläkin tiedossa koko päivän kestävä retki.
Kirkjufell-vuori näytti kuitenkin kartassa olevan sen verran lähellä kylää, että uskoin, että sen voisimme nähdä ihan vaan kävellen.
Aamulla herätessämme Sky Princess oli Grundarfjördurin edustalla ja kun avasin hyttimme verhot, siinähän se oli, ihan edessämme. Hihkuinkin Lasselle innostuneesti, että katso, tuossa se vuori on!
Grundarfjördur oli tämän risteilymme ensimmäinen satama, jossa rantaan mentiin laivan pelastusveneillä. Sky Princess ankkuroituu vuonoon ja matka jatkuu veneillä – tosin venematka on lyhyt ja taittui ehkä jopa vartissa. Pelastusveneiden saaminen valmiiksi kesti kuitenkin aamulla hetken eikä meillä muutenkaan ollut pieneen kylään kiirettä, tutkailimme paikkaa ensin hytistämme ja aamiaisen jälkeen yläkannelta.
Kierros pienessä kylässä
Kohta pelastusveneet aloittivat liikenteen ja pian olimme pienen kylän rannassa. Oma vuoro pelastusveneeseen varataan hakemalla veneryhmän numero keskusaulasta ja sen jälkeen odotellaan, että numeron omaavat pyydetään venelaiturille. Eipä mennyt siihen montaa minuuttia, kun emme kiirehtineet ihan ensimmäisiin veneisiin.
Rantauduttuamme totesimme, että reittivaihtoehtoja ei Grundarfjördurissa taida olla kovin montaa ja aloimme kävellä kylän pääkatua pitkin samaan suuntaan kuin muutkin.
Sataman jälkeen ensimmäinen “nähtävyys” oli pieni tori, jossa oli muutama koju ja iso matkamuistobussi! Niin, bussi. Kylä on niin pieni, että matkamuistomyymälä tulee kylään vain silloin kun turistit. Pitihän moista aktiivisuutta kunnioittaa ja kävimme ostamassa Islanti-magneetin, vaikka meillä sellainen jo vuosien takaa ensimmäiseltä Islannin-reissulta olikin. Puiset lammasveistokset pienen torin laidalla huvittivat nekin.
Jatkoimme ostosten jälkeen valkoiselle kirkolle. Grundarfjarðarkirkja valmistui vuonna 1966 ja on tosiaan pienen kylän näkyvin maamerkki. Kirkon edessä oli hieno patsas. Steinunn Thorarinsdottirin Sýn-teos on vuodelta 1989. Sen huipulla oleva merenkulkija/kalastajahahmo katsoo herkeämättä ulos merelle.
Kävimme kirkossa sisälläkin, sillä paikalliset vapaaehtoiset pitivät sitä auki, vaikka arkipäivä olikin. He kertoivat halukkaille niin kirkosta kuin elämästä kylässä. Jos jossain päin maailmaa risteilyturisteja ei nyt varsinaisesti rakastetakaan, niin täällä mekin ainakin vielä tunnuimme olevan tervetulleita.
Kirkjufell
Emme olleet ajatelleet nousta Kirkjufellille, mutta kävelimme kylän rantaan niin lähelle vuorta kuin mahdollista. Tosin vuori on kylän taustalla melkein kaikkialla, mutta halusimme silti käydä 463 metriä korkean vuoren viereisellä rannalla. Kirkjufelliä väitetään muotonsa ja sijaintinsa ansiosta yhdeksi Islannin tunnetuimmista ja kuvatuimmista vuorista, joten siitä kannattanee ottaa kuva jos toinenkin.
Rannassa oli värikkäitä kanootteja valmiina merelle ja muutama ihminen opettelemassa melomisen alkeita, laivalta luultavasti. Itse en moisesta retkestä näissä lämpötiloissa innostunut, vaikka joskus kauan sitten olimmekin melontakurssilla, jossa vahingossa opin eskimokäännöksenkin jo ensimmäisenä iltana, vaikka se olisi ollut kurssin ohjelmassa vasta kolmantena iltana!
Kirkjufellin yhteydessä olisi tietysti ollut tarjolla myös Kirkjufellsfossin vesiputous, kuuluisa sekin kuten vuorikin. Rannassa myytiin bussimatkoja vesiputoukselle 30 euroa nuppi, mutta kun olimme päättäneet, että tänään riittää pieni kävely pienessä kylässä, niin emme nousseet bussiin. Tiesimme, että tulevissa kohteissamme käymme niin Dynjandilla kuin Godafossillakin, niin eivätköhän ne riitä.
Kyläkauppa
Erilaisilta matkailusivustoilta olen viime aikoina lukenut juttuja siitä, miten tavalliset ruokakaupat ovat nousemassa suosituiksi turistikohteiksi monessa paikassa, antavathan ne hyvän kuvan paikallisesta elämästä. Aika usein mekin poikkeamme ruokakaupoissa maailmalla, enimmäkseen katsomassa valikoimia, ehkä hintojakin, harvemmin varsinaisesti ostoksilla. Paluumatkalla rannasta satamaan poikkesimme kylän pienessä kaupassa lähinnä etsimässä nenäliinoja. Kaupasta löytyi kuitenkin myös Pickwickin mangoteetä, suosikkiani, jota ei myydä Suomessa. Tällä matkalla meillä oli poikkeuksellisesti matkalaukkukin matkassa, joten mahtuihan sinne vaikka teetäkin!
Sky Princess pelastusveneestä kuvattuna
Lopuksi kävelimme vielä pitkälle satama-alueelle kuvaamaan Sky Princess -laivaa laiturin päästä. Parhaat kuvat laivastahan saa maalta – tai sitten näissä paikoissa, kun kuljetus tapahtuu pelastusveneillä, pelastusveneistä.
Pelastusvenematkoilla ihmettelimme hiukan laivan kylkeen ripustettua banderollia, jossa luki: Security Warning – Keep 50 meters away. Valaita vartenko?
Oikeasti tuo varoitus liittynee ankkurointiin ja sataman turvallisuussääntöihin. Tuo 50 metriä on kyllä sikäli hauska lukema, että sama etäisyys tulee vastaan myös valaiden kanssa. Islannin valasretkien ohjeissa kehotetaan joka tapauksessa pitämään etäisyyttä valaisiin ja välttämään niiden häiritsemistä. No, me pääsimme kuitenkin lopulta lähemmäskin kuin tuo 50 metriä, eli takaisin laivaan.
Laivaretki Snaefellnesin niemimaalle
Noin 400 euron hintaan (per nuppi) olisi ollut tarjolla koko päivän kestävä kierros, jossa olisimme nähneet nämä kohteet:
- Helgafellin pyhä vuori (liittyy johonkin Laxdoela-saagaan)
- Stykkisholmurin kalastajakylä vanhoine taloineen
- Arnarstapin entinen kalastajakylä (vulkaanisia kallioita ja jyrkkiä rantajyrkänteitä)
- Djupalonssandurin mustakivinen ranta (täällä kalastajat mittelivät voimiaan nostokivillä)
- Snaefellsjökullin jäätikön peittämä tulivuori, joka esiintyy Jules Vernen Matka maan keskipisteeseen -romaanissa.
Tuon Jules Vernen tulivuoren olisin voinut halutakin nähdä, mutta toisaalta juuri siitä todettiin retkikuvauksessa, että sen saattaa nähdä kirkkaalla säällä. Sää vierailupäivänämme ei tainnut kuitenkaan olla ihan kirkas, eli hukkaan olisi mennyt :-)
