Risteily maailman ympäri
byMaailmanmatkaajissa tapaa mielenkiintoisia ihmisiä. Ja kuulee mielenkiintoisista matkoista. Marraskuun kuukausikokoukseen tupsahti parikin uutta pariskuntaa ja toinen heistä kertoi…
Juttuja, joissa esitellään myös muita matkablogeja.
Maailmanmatkaajissa tapaa mielenkiintoisia ihmisiä. Ja kuulee mielenkiintoisista matkoista. Marraskuun kuukausikokoukseen tupsahti parikin uutta pariskuntaa ja toinen heistä kertoi…
Tämän kuukauden kuukauden kuva ei olekaan omani vaan Everything Everywhere -sivustoa ja blogia ylläpitävän Gary Arndtin. Kuva on…
Veronmaksajien Taloustaito-lehden syyskuun numerossa oli juttu muutamasta bloggaajasta ja bloggaajien verotuksesta silloin kun bloggaaja saa jutuistaan rahapalkkion tai…
Runsas viikko sitten meillä oli ilo osallistua nuoren maailmanmatkaajan häihin Tampereella. Nyttemmin nuoret ovat jo aloittaneet häämatkansa maailman…
Suomenkielisistä matkablogeista olemme ehkä selkeimmin maabongaukseen suuntautunut. Seuraan myös monia muita matkablogeja, myös kansainvälisiä, ja koska etenkin englanninkielisiä…
Bloggaamisen myötä olen tavannut maailmalla muuttamia ulkosuomalaisia, jotka olen löytänyt heidän blogiensa kautta. Koti Kaukasiassa -blogin (blogi sittemmin…
Sarjassani todellisten maabongareiden matkablogit esittelyvuorossa Henrik Travel. Henrik Jeppeseniin voit tutustua tarkemmin lukemalla hänestä kertovan Belavia -lentoyhtiön lehdessä…
Sain Ansku BCN -matkablogista haasteen kertoa pienistä hauskoista jutuista matkoillamme. Jutuista, jotka eivät ehkä ole mahtuneet “varsinaisiin” juttuihin,…
Esittelin jokin aika sitten blogissamme Gentleman Adventurer -blogin. Tätä blogia kirjoittavan Koljan kautta olen tutustunut myös muutamiin muihin…
Ainoa selkeästi maabongaukseen keskittynyt ulkomainen blogi, jonka toistaiseksi olen löytänyt on saksalaisen Koljan Gentleman Adventurer –niminen englanninkielinen blogi….
Mikä Haastaja? Malta hetki! Kerron siitä tässä jutussa, mutta ensin hiukan historiaa näihin blogi-badgeihin liittyen osaltamme. Alkuvuodesta 2013…
Paitsi blogina Meriharakka on läsnä useimmissa sosiaalisen median kanavissa, Facebookissa, Instagramissa, Twitterissä ja viime aikoina olemme aloitelleet hiukan…