Toinen pullo cavaa

Toinen pullo cavaa

Melko tasan kaksi vuotta sitten kävimme katsomassa Helsingin Kaupunginteatterin Arena-näyttämöllä Pullo cavaa ja aurinkoa -näytelmän. Kirjoitin siitä arvionkin, jossa hiukan paheksuinkin cavan suurta roolia näytelmässä.  Viestini oli selvästikin mennyt perille – tämän syksyn Toinen pullo cavaa -näytelmässä korkki menee kiinni jo näytelmän alkupuolella.

Toinen pullo cavaa jatkaa ensimmäisen näytelmän tarinaa, vaikka se onkin riittävän itsenäinen tarina erikseenkin nautittavaksi. Neljä ystävätärtä ovat asettuneet Portugaliin yhteiseen taloon ja jokaisella on oma juttunsa vaikka työelämä onkin jo jäänyt taakse. Alueen uutuuden viehätys on jo koettu ja itse kunkin elämä on asettunut tai asettumassa jonkinlaisen uomaansa etelän auringon ja tähtitaivaan alla. Täällä ei kuitenkaan istuta auringossa kuolemaa odottamassa vaan jokaiselle naiselle on löytynyt tai löytymässä oma juttunsa.

Vonne (Jaana Saarinen) harjoittelee performanssia ja Tuulia (Aino Seppo) tuottaa keramiikka melkein työkseen. Anita (Eija Vilpas) on ottanut vastuulleen talon taloudenpidon, vaikka oikeastaan tilikirjojen ylläpito eivät ole se, mitä hän haluaisi tehdä. Inka (Heidi Herala) haikailee vielä takaisin työelämään: äänikirjat ja talon siivous eivät riitä täyttämään elämää. Talon arjessa on mukana myös Ainon työtön ja asunnoton lapsenlapsi Sami (Joel Hirvonen).
Ystävättäret ovat myös avanneet ovensa vieraille: taide- tai joogakurssien myötä talo täyttyy elämästä ja samalla myös kassa saa vahvistusta – tai sitten ei.

Toinen pullo cavaa
Aino Seppo, Jaana Saarinen, Heidi Herala ja Eija Vilpas tilikirjojen äärellä –
Kuva © Robert Seger
Toinen pullo cavaa
Uusi ystävä vai huijari? Aino Seppo, Joel Hirvonen, Eija Vilpas, Heidi Herala ja Jaana Saarinen – Kuva © Robert Seger

Pari muuttujaa

Mutta, kuten aina, elämä tarjoaa pari pientä muuttujaa: Vonnen rahat alkavat olla lopussa. Anitan netistä löytämä poikaystävä Lasse (Eero Saarinen) ilmestyy paikalle tarjoillen niin pientä vipinää, tervettä epäilyä ja hauskaa sanailua kuten ”Jokainen nainen on oman elämänsä diiva” tai ”Söde kuin vompatti luontofilmissä”. Cavakin vaihtuu Mummiin ja katsoja miettii ehkä hetken, että mitä ”Haepa Mummi kylmästä ja avaa se” tarkoittikaan! Mutta Lassesta on ”kiltin tytön Ilkka Lipsaseksi – vai olisiko Ilkka Kylävaaraksi” mutta myös talon jokamies-Jantuseksi. Anitan ja Lassen orastava tarina jää kuitenkin tauolle kun Anita joutuu välillä palaamaan Suomeen – mutta ei hätää, onhan talossa naisia … Sisarenpoika Samistakin paljastuu yllättäviä piirteitä hänen ottaessaan tehtäväkseen Vonnen sparraamisen murrerunoja harjoiteltaessa.

Neljä naista näyttämöllä erilaisissa tilanteissa tarjoaa tarinan lomassa myös monen monta asua. Jossain määrin muodistakin kiinnostuneena oli mukava seurata myös pukukavalkadia näyttämöllä. Enimmäkseen Toinen pullo cavaa -näytelmän puvustustiimi oli tehnyt upeaa työtä. Kullekin roolihahmolle oli mielestäni onnistuttu löytämään oma tyylinsä kuten vaikka Vonkan yliampuvan naisellinen ja Anitan hiukan ”tiukka” ja vanhahtava. Itse pidin erityisesti yhdestä Inkan mustavalkoisesta asusta ja Tuulian pitkästä punaisesta leningistä näytelmän loppukohtauksessa. Roolihahmo Inka näytti viihtyvän kokohaalareissa, mutta jäin miettimään, että miksi monet niistä istuivat niin huonosti – luulisi, että kuuden hengen puvustustiimi olisi pystynyt parempaankin!

Näytelmän puvustusta
Kolme naista, kolme tyyliä – Kuva © Robert Seger
Toinen pullo cavaa
Ainoa miesten puku tässä värissä ja yksi näytelmän haalareista – Kuvat © Robert Seger

Tähtitaivaan alla

Näytelmän loppu tarjoaa muutamiakin yllätyksiä – saattaa olla, että ainakaan ihan näitä neljää naista emme tapaa enää kolmannen cavapullon merkeissä, mutta elämä jatkuu, ja tanssi, ja laulu.

Maailmanmatkaaja havahtuu hetkeksi näyttämön tähtitaivaan kohdalla: onko todella niin, että tähtitaivas jossain päin Portugalia on Unescon maailmanperintökohde? Ehkä ei nyt ihan tarkkaan ottaen, mutta kyllä Portugalista löytyy Unesconkin tukema kylä, jossa varjellaan juuri mahdollisuutta tarkkailla taivasta ilman valosaastetta.

Portugaliksi esitetty laulu Saudade Solta – Ikävöin Sinua – päättää näytelmän. Portugalin kieli, joskin luultavasti useimmille näytelmän katsojille outo, tuo oman välähdyksensä autenttisuutta kauniiseen ympäristöön. Katsojana en ehkä nyt varsinaisesti jää ikävöimään näitä naisia, mutta kivampi tunnelma tästä tarinasta jäi kuin ensimmäisestä pullosta cavaa!

Toinen pullo cavaa
Loppu hyvin, kaikki hyvin, vai mitä Vonne, Inka, Lasse, Anita ja Sami – Kuva © Robert Seger
Toinen pullo cavaa
Kohti uutta Jaana, Anita, Lasse, Tuulia, Sami ja Inka – Kuva © Robert Seger

Teatterielämys ilman cavaa

Arena-näyttämön korona-ajan väliaikatarjoilu petti tällä kertaa. Väliaikatarjoiluhan on tänä syksynä yleensäkin mahdollista saada vain etukäteistilauksesta ja mekin teimme sellaisen Cafe Talon sivuilta, mutta tietojärjestelmäongelmien takia tilaustamme ei sitten löytynytkään kun ennen näytelmää olisimme tarjoutuneet maksamaan sen. Nyttemmin sivuilla onkin ohjeena tehdä tilaus sähköpostilla, mutta joitakin viikkoja sitten tilauksen ainakin saattoi tehdä nettisivultakin enkä sitten huomannut jäädä ihmettelemään puuttuvaa vahvistusta, joten ei tilausta eikä siis cavaa.

No onneksi kotoa löytyi syntymäpäiväkseni osuneen näytännön jälkeen vielä pieni pullo proseccoa iltaa juhlistamaan!

Arena-näyttämö Toinen pullo cavaa

(Kävimme katsomassa näytelmän pressilipuilla. Jutun kuvat viimeistä lukuunottamatta ovat Helsingin Kaupunginteatterin Media-kuvia.)

Join the Conversation

4 Comments

  1. Harmi että tarjoilut pettivät – nehän on itselleni aina oleellinen osa mitä tahansa kokemusta.
    Puvustus on ainakin ihastuttavan värikäs, vaikka en varmaan ole ihan otollisinta kohderyhmää.

    1. says: Pirkko

      Kiitos kommentistasi! Kohderyhmänä lienee tosiaan innokkaimpien teatterissakävijöiden joukko, eli vähän vanhemmat naiset. Ihan mielenkiintoista vaihtoehtoa nämä Pullo ja Toinenkin cavaa -esitykset ovat hahmotelleet, mutta veikkaisin, että käytännössä kommuunissa asuminen olisi kyllä vähän vaikea juttu.

Leave a comment
Leave a comment

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *