Niin kuin taivaassa

Niin kuin taivaassa HKT

Helsingin kaupunginteatterin musikaali Niin kuin taivaassa aloitti keskellä tiukkoja koronarajoituksia.
Vielä viime lauantaina isoon katsomoon otettiin ihmisiä vain joka toiselle penkkiriville ja seurueiden väliin jätettiin kummallekin puolelle kaksi tyhjää paikkaa. Näytösten aikanakin henkilökunta seurasi tilannetta katsomossa ja jos joku laski maskinsa alas, se pyydettiin nostamaan ylös.

Korona tuli ja muutti maailmaa, kaikkialla.
Niin kuin taivaassa -musikaalissa pieneen kylään palaa sieltä lähtenyt kuuluisa kapellimestari, Daniel, mutta näytelmä on enemmän kuin tarina Danielista. Niin kuin taivaassa kertoo pienen kyläyhteisön tarinan muutoksessa. Danielin saapuminen vaikuttaa vähitellen kylässä moneen ihmiseen. Joidenkin kohdalla muutos on positiivinen asia, mutta joillekin muutos on liikaa – ennen kaikki oli hyvin ja nyt kaikki on toisin, väärin, huonommin!

Muutos-teeman ohella näytelmän kantavana teemana on koulukiusaaminen, ajankohtainen teema sekin. Miten pitkään kouluaikana tapahtuneet ikävät asiat vaikuttavatkaan ihmisten elämään – ja miten voikin olla, että jotkut ihmiset eivät ehkä koskaan ymmärrä oman käytöksensä vaikutusta toiseen ihmiseen.

Paluu juurille

Musikaalin alku on ehkä vaikuttavin koskaan näyttämöllä näkemäni: pieni poika valkoisessa asussa viulu kädessä – tätä ei vaan voi ohittaa. Jos katsomossa joku ei ollut osannut sulkea puhelintaan ensimmäisen kehotuksen myötä, niin väittäisin, että jokaisella katsojalla puhelin jäi kyllä toiseksi siinä vaiheessa kun Daniel, 7 vuotta, tuli näyttämölle.
Lapsinäyttelijöitä on luonnollisesti useita, luultavasti kaikki yhtä vaikuttavia, mutta ainakin katsomassamme näytöksessä esiintynyt Iivari Luomala otti ison näyttämön suvereenisti haltuunsa.

Etenkin näytelmän alussa myös Sven Haraldssonin lavastus ja Jakob Höglundin koreografia, tekevät vaikutuksen. Danielin elämä maailman näyttämöillä piirretään katsojan silmien eteen yksinkertaisilla, vaikuttavilla kohtauksilla. Iso orkesteri ei tarvitse soittimia, oikeanlainen koreografia maalaa selkeän kuvan isosta orkesterista.

Niin kuin taivaassa
Niin kuin taivaassa – Kuvassa Amos Lindblom ja Tiina Peltonen – Kuva Otto-Ville Väätäinen
Niin kuin taivaassa
Niin kuin taivaassa – Kuva Otto-Ville Väätäinen
Niin kuin taivaassa
Niin kuin taivaassa – Kuvassa Tuukka Leppänen – Kuva Otto-Ville Väätäinen

Isoista kohtauksista maailmalla siirrytään kuitenkin pian pieneen kylään, pienempiin ympyröihin ja pienten ihmisten kohtaloihin. Jokaisella on omansa – pieniä tarinoita, joille on yhteistä se, että niiden kanssa on eletty vuosia, ehkä vuosikymmeniäkin, hyväksyen epäkohdat ja rajoitukset – ovathan asiat aina olleet näin. Ja sitten yhtäkkiä, tai ainakin vähitellen, kaikki onkin toisin ja asioiden muuttuessa myös aikaisemmin pysyviksi mielletyt elämän reunaehdot eivät enää olekaan pysyviä. Yksi ihminen tekee asiat toisin ja sen jälkeen itse kukin, yhteisön tuella, uskaltaa lausua toiveensa ääneen.

Musikaalissa on toki juonensakin, tarina, joka saattaa monelle olla jo entuudestaan tuttu samannimisestä elokuvasta, mutta ainakin itse keskityin elokuvaa pelkistetymmässä toteutuksessa teatterin lavalla enemmän yksittäisten ihmisten tarinoihin kuin kehystarinaan.

Tarina yhteisöstä ja tarina rakkaudesta

Danielin lisäksi tarinan keskiössä on Lena, joka hänkin on tullut petetyksi niin parisuhteessa kuin yhteisön puolelta. Mutta aina on mahdollisuus uuteen alkuun, kunhan vaan luottaa siihen, että elämä kantaa. Aina se ei ole helppoa ja välillä Lena uskaltaa, välillä vetäytyy, mutta osoittaa lopussa upeaa rohkeutta ja elämänviisautta.
Itse olen seurannut Lenan roolin toteuttanutta Oona Airolaa aikaisemmin lähinnä televisiosarjoissa, mutta yhtä hyvin Oona sopii teatteriin kuin ruutuunkin.

Musikaalissa musiikki on luonnollisesti keskeisessä roolissa, sooloesityksistä aina kokonaiseen kuoroon. Vähemmän musiikkia harrastavana Danielin tuoma uudenlainen näkökulma kuoron toimintaan, sen korostaminen, että kyseessä on instrumentti, jossa jokaisella on oma äänensä, taisi vierastuttaa minuakin hiukan kuten joitakin lähestymistapaa epäileviä kyläläisiä, mutta lopussa kuoro todella soi kuin instrumentti!

Niin kuin taivaassa – Kuvassa Oona Airola ja Tuukka Leppänen – Kuva Otto-Ville Väätäinen
Niin kuin taivaassa – Kuva Otto-Ville Väätäinen

Kolmetuntisen (väliaikoineen) tarinan lopussa monen hahmon elämä on vähintäänkin muutoksen kynnyksellä, elämässä on alkamassa uusi jakso. Musikaalissa, vai elämässä koronan jälkeen, on tarjolla musiikin voimaa, yhteisöllisyyttä toivoa ja elämäniloa!

Väliajalla oli elämänilon lisäksi tarjolla näytelmän nimikkoleivos, eli taivaallinen mustikkaleivos. Välillä epäröin väliaikatarjoilujen kohdalla, olisiko sittenkin järkevää jättää joku leivos väliinkin, mutta eihän tällaista nimikkoleivosta voi jättää väliin! Väliaikatarjoilut toimivat näin korona-aikaan todella hyvin, sillä tilaukset oli pitänyt tehdä ennakkoon, joten kaikille löytyi paikka ja mitään ruuhkia ei missään vaiheessa päässyt syntymään. Tosin tämä herkku taitaa loppua rajoitusten höllentyessä, mutta toisaalta, jos ne eivät höllentyisi, niin saattaisi loppua mahdollisuudet nauttia teatterista!

Niin kuin taivaassa HKT
Niin kuin taivaassa HKT

(Kävimme katsomassa näytelmän pressilipuilla.)

Tags from the story
Join the Conversation

2 Comments

    1. says: Pirkko

      Kiitos haasteesta! Laitanpa idean postausjonoon, jolla tosin vielä juuri nyt on kesän ja alkusyksyn matkojen jälkeen pituutta aika paljon.

Leave a comment
Leave a comment

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.