Seilin saari on tänä syksynä esillä niin näyttämöllä kuin valkokankaalla. Kävimme perjantaina juhlistamassa 70-vuotissyntymäpäivääni Turun Kaupunginteatterissa katsomassa siellä syyskuun alussa ensi-iltansa saaneen Seili-musikaalin. Runsas kuukausi sitten näimme jo osana Espoo Cinen ohjelmistoa Aili Haapasalon elokuvan Kerro kaikille, joka sekin sijoittuu Seilin saarelle. Niin musikaali kuin elokuvakin kuvaavat nuorten naisten elämää Seilin saarella.
Seili-musikaali Turun Kaupunginteatterissa
Turun Kaupunginteatterin Seili ei ole aivan uusi teos. Satu Rasilan ja Mikko Koukin kirjoittama musikaali sai kantaesityksensä samassa teatterissa vuonna 2014, mutta nyt, syksyllä 2026, se on palannut ohjelmistoon uudistettuna.
Vaikken ole erityisen musikaalifani, esityksen tarina eteni kaikesta musiikista ”huolimatta” hyvin. Kertomus on surullinen, mutta niinhän Seilin historia on – kovin kepeää Seilin menneisyyteen sijoittuvaa tarinaa ei voi olla. Saaren menneisyys on ollut synkkä sekä leprakaudella että myöhemmin mielisairaalan aikana.
Musikaali – kuten elokuvakin – kertoo Seilin naisista, heidän kohtaloistaan ja ennen kaikkea rakkaudenkaipuusta, toivosta ja tarpeesta tulla kuulluksi. Musikaalin keskiössä on Sofia, joka yrittää Seilille joutuneena pitää kiinni toivosta siitä, että Johannes vielä tulisi hakemaan hänet pois. Samalla Seilin naiset muodostavat oman yhteisönsä ja kannattelevat toinen toisiaan, kun yhteys entiseen elämään on katkennut. Seiliin jouduttiin monella erilaisella diagnoosilla. Sofian surullisen tarinan taustalla on sopeutumattomuus ajan kapeaan naiskuvaan, siitä seurannut irtolaisuus ja lopulta väkivaltainen käyttäytyminen tilanteissa, joihin hän ajautui.
Sofian tarinan rinnalla musikaali kertoo hienosti myös muista ihmiskohtaloista liittyen niin onnettomaan lapsuuteen, kotiväkivaltaan kuin vaikka aviottomiin lapsiin, jotka tietysti tuon ajan oloissa olivat enemmän onnettomuus kuin siunaus. Varmasti Seiliin päätyi myös ihmisiä, joilla olisi nykyiselläkin tautiluokituksella jokin mielenterveyden häiriö, mutta musikaalin kuvaamien tarinoiden perusteella monet vaikuttavat olleen enemmän onnettomien olosuhteiden uhreja kuin varsinaisesti sairaita. Sofian roolissa oleva Sonja Pajunoja oli minulle uusi, mutta miellyttävä tuttavuus. Myös Stella Lappalainen Alman roolissa ja Maija Mustonen Mariana kannattelevat esitystä.
Saari näyttämöllä
Näytelmän lavastus loi kaikessa harmaudessaan uskottavan taustan niin vuosisatojen takaisille rannikkokaupungeille kuin saarelle meren keskellä. Meri ja rantakalliot olivat hienosti läsnä näyttämöllä ja Seilin mielisairaalan huoneet ruudullisine, rauhoittaviksi tarkoitettuine seinineen jäivät mieleen – ainakin Seilissä käyneet tunnistavat ne heti. Näyttämöllä oli helppo kuvitella, miten suljettu ja erillinen maailma saari on ollut. Välillä meri kuohui valkoisena tanssijoiden liikkuessa valkoisesta tyllistä kootuissa asuissaan.
Yhteen tarinan yksityiskohtaan kiinnitin huomiota: Sofian saapuessa Seilin saarelle hänellä on mukanaan arkkulaudat. Uskoisin, että näin oli saaren leprakaudella, mutta en tiedä, käytettiinkö arkkulautoja vielä mielisairaalavaiheessa. Tosin mielisairaatkin tulivat usein saarelle loppuelämäkseen, joten kuvaannollisesti arkkulaudat ehkä sittenkin sopivat tähänkin tarinaan. Ja tarvitaanhan niitä, vaikkei Sofialle, sillä musikaalin kuvaamiin elämänkohtaloihin kuuluu myös kuolema saarella – kuten syntymäkin.
Seilistä kertova näytelmä sopii erinomaisesti juuri Turun Kaupunginteatteriin. Seili on konkreettisesti lähellä Turkua ja etenkin turkulaiselle yleisölle varmasti useimmille tuttu paikka. Monille Seilin saaren näkymät toivat varmasti mieleen myös omia muistoja saarelta.
Kävimme katsomassa esityksen muutama viikko ensi-illan jälkeen, ja katsomo oli ainakin silloin aivan täynnä. Myös turkulaiset ystävämme olivat jo ehtineet nähdä musikaalin. Selvästikin esitys on löytänyt yleisönsä!
Seilin tarina elokuvana
Espoo Cinéssä näimme jo elokuussa ennen varsinaista ensi-iltaa Aili Haapasalon ohjaaman Kerro kaikille -elokuvan. Elokuvan Amanda päätyy niin ikään Seilin saarelle 1800-luvun lopulla. Amanda ei suostu hänelle varattuun köyhän naisen elämään, vaan yrittää rakentaa itselleen toisenlaista tulevaisuutta. Sen ajan yhteiskunnalle tämä ei kuitenkaan sovi vaan turvallisempaa on sulkea hänet saarelle. Elokuva tulee ensi-iltaan 9.10.
Elokuva ja musikaali lähestyvät Seiliä eri näkökulmista, mutta molemmissa keskeistä on naisten asema ja se, miten yhteiskunta on voinut sulkea epäsopiviksi katsomiaan ihmisiä saarelle. Niin Sofia kuin Amandakin ovat tarinoidensa päähenkilöitä vahvuutensa ansiosta, ja heidän tarinansa kertovat omalla tavallaan myös siitä, että kaikki saarelle päätyneet eivät todellakaan olleet toimintakyvyttömiä mielisairaita.
Seilin historia elää yhä saarella
Olemme käyneet Seilissä muutaman kerran, viimeksi kesällä 2024. Saarella historia elää edelleen. Se on läsnä kauniisti säilyneessä kirkossa, entisessä mielisairaalassa ja pienellä hautausmaalla.
Saaren synkkä historia alkoi leprasairaalana. Kuningas Kustaa II Aadolf määräsi vuonna 1619 perustettavaksi hospitaalin, jonne sairaita voitiin eristää muusta yhteiskunnasta. Seilin viimeinen leprapotilas kuoli vuonna 1785. Myöhemmin saarelle alettiin sijoittaa mielisairaita, ja sairaala toimi siellä vuoteen 1962 asti. Seili-musikaalin päättyessä pääosan elämäänsä saarella viettäneetkin joutuvat lähtemään saarelta.
Nykyisin saaren historiaan voi tutustua monessa paikassa. Vuonna 1733 rakennettu puukirkko on yhä saaren keskeinen nähtävyys. Kirkossa on erillinen osa, joka oli aikanaan tarkoitettu leprasairaille. Kirkon vieressä oleva hautausmaa muistuttaa saarelle päätyneiden ihmisten kohtaloista.
Seilin hautausmaa on vaikuttava paikka sekin. Saaren historiaa ei voi ohittaa, vaikka vierailulla nauttisi myös kauniista saaristomaisemista ja rauhallisesta tunnelmasta. Aikoinaan tutustuimme saareen opastetulla kierroksella ja hautausmaan osalta meille kerrottiin, että nykyisinkin jotkut haluaisivat tulla haudatuksi Seiliin, mutta se on mahdollista vain, jos henkilöllä on sukujuuria saarella. Isoäitini isoäidin äiti syntyi Seilissä vuonna 1766 – pitäisikö tutkia mahdollisuutta tulla haudatuksi saarelle…
(Kävimme katsomassa näytelmän pressilipuilla.)