Maalaispoika oon

Tapailin tuossa Afrikasta palattuani mielessäni jonkinlaista kesälistaa ja päädyin tämän tapaiseen:

Ulkomaan matka tulikin jo tehtyä ja ehkä elokuun viimeisille päiville ajoittuva matka Champagneen ja Bourgogneen kelpaa sekin vielä kesämatkaksi.
Kotimaan matka, jos matka määritellään sellaiseksi, joka sisältää vähintään yhden yöpymisen, alkaakin sitten jo huomenna, kun lähdemme pienelle kierrokselle suuntaan Raisio, Turku ja Paimio, jossa yövymme Paimion parantolassa. Kesälistallamme voisi myös olla kohta Alvar Aalto -kohde, sillä aika monta niitäkin on tullut käytyä katsomassa. Ensi kesänä sitten ehkä Muuratsalon koetaloa katsomaan Jyväskylän suunnalla. Majakkaretkikin, ainakin yksi, onnistui tänä kesänäkin, kun kävimme Tiiskerin majakalla. Hvitträskissä kävimme äskettäin katsomassa Ateljee-elämää näyttelyn.

Tapiolan vapusta Sappeen kesään

Kesäteatteriksi valikoitui Maalaispoika oon musikaali Sappeen kesäteatterissa. En ehkä ole koskaan ollut erityisesti Mikko Alatalo -fani, enemmänkin, jos tuon ajan laulajista pitäisi joku valita, niin Juice-fani. Espoolaisina päädyimme kuitenkin vappuna Tapiolaan seuraamaan Häikäistynyt-patsaan lakitusta sen sijaan, että olisimme tungeksineet Havis Amandalle. Tapiolan vappuohjelma jatkui sitten Mikko Alatalon ja Neuvosto-yhtyeen esityksellä. Lopuksi Alatalo muistutti yleisöä Sappeen kesäteatterin tulevasta esityksestä, jota tähdittää myös Mira Luoti ja niin se ajatus lähti itämään …

Päiväretkelle Kiasman matkailuliikennepysäkiltä

Meiltä on kuitenkin ikävästi Sappeelle parin tunnin ajomatka, mikä ei oikein innostanut ajamaan sinne edestakaisin samana päivänä. Emme myöskään äkkiseltään keksineet muuta erityisen kiinnostavaa samalta suunnalta, mutta lopuksi ratkaisuksi tuli hienoinen uteliaisuus ainakin Länsiväylä-lehdessä vakiosta mainostavan Päiväretket retkijärjestäjän retkiin. Teoriassa kyseisen retkijärjestäjän listalla olevista kohteista monikin voisi olla retken arvoinen. Emme kuitenkaan olleet päätyneet testaamaan niistä yhtäkään, sillä monien retkien kohteet tai osa niistä ovat kuitenkin olleet entuudestaan tuttuja tai sitten sellaisia, että mieluiten kuitenkin viipyisimme sitten yön tai parikin sillä suunnalla.

Retki Sappeen kesäteatteriin (11.7. ja vielä 2.8.) osui kuitenkin nappiin, testaisimme Päiväretket ja kävisimme katsomassa Maalaispoika oon -musikaalin. Ajomatkaa tosin näyttäisi kertyvät kolmisen tuntia suuntaansa kahden sijaan, mutta toisaalta bussissa molemmat voivat lukea tai katsoa tabletilta jotain elokuvaa/sarjaa.

Pyörä – bussi – bussi – metro – pyörä

Lähtöaamuna hyppäsimme jo kahdeksalta pyörien selkään – Iirislahdesta julkinen liikenne Helsingin keskustaan sujuu nykyisin nopeimmin pyöräilemällä Niittykumpuun ja hyppäämällä siellä nykyisin taas Länsiväylää pitkin kulkevaan bussiin, ei siis metroon, jees! Tosin paluu vähänkin myöhemmin illalla pakottaa taas metroon, sillä bussit kulkevat vain päivisin. Helsingissä nämä päiväretkibussit lähtevät Kiasman edustalla olevalta matkailuliikennepysäkiltä, jollaisesta emme olleet koskaan kuulleetkaan, mutta siinä se on, Kiasman ja vanhan Postitalon edustalla.

Iso bussi oli pysäkillä jo vähän etuajassa eikä onneksi tullut kovin täyteenkään, eli meitä oli ”vaan” 27 kesäteatterimatkaajaa, joten bussissa oli kivasti tilaa. Bussikin oli jalkatilaltaan ihan kelvollinen, vähän toista kuin vaikka pienet bussit Pakistanissa, jossa äskettäin tuli istuttua tunti jos toinenkin bussissa. Helsingistä lähdön jälkeen bussi poimi vielä lisää matkustajia Hyvinkäältä ja Riihimäeltä. Matkan ainoa varsinainen tauko oli Tiiriön ABC:llä, mennen tullen.

Nähtävyysarvon omaavia pysähdyksiä matkalla ei ollut. Hyvinkäällä bussi oppaan kehotuksesta kurvasi sentään Helene Schjerfbeck -muraalin ohi. Päivän aiheeseen liittyen bussissa kierrätettiin myös Tuomas Marjamäen kirja Hän hymyilee kuin Mikko.

Sappeen matkailukeskuksessa olimme jokseenkin tasan kolme tuntia lähdöstä, eli 12:30 ja ennen teatteriesitystä nautimme (?) retken hintaan kuuluvan lounaan Sappeen Huippu -ravintolassa. Kysymysmerkki siitä, että vaikkakin buffet oli määrällisesti runsas, niin vaihtoehtoja oli niukahkosti, eli esimerkiksi lämpimänä ruokana vain taisi olla jotain kasslerin tapaista lihaa. Jälkiruokaakaan emme ainakaan onnistuneet huomaamaan. No, onneksi olimme jo etukäteen jakaneet yhden Arnoldsin donitsin Tiiriössä.
Lounashetken kruunasi kuitenkin Sappee Bike Parkin ravintolan terassinkin ohittava mäki. Alamäkipyöräilyyn emme itse ehkä enää lähtisi, mutta välillä aika hurjankin näköiset pyöräilijöiden ilmalennot tarjosivat kyllä on viihdettä lounaallakin.

Maalaispoika oon

Maalaispoika oon -musikaalin iltapäivänäytös alkoi klo 14:00 – tai melkein alkoi, sillä juuri tuona päivänä esityksen alku viivästyi hiukan mitä parhaasta syystä: itse Mikko Alatalo oli (tänäänkin) paikalla! Alatalolle oli keväällä myönnetty musiikkineuvoksen arvo. Syystä tai toisesta siihen liittyvä asiakirja oli juuri tuona heinäkuisena päivänä juuri tuolla Sappeen kesäteatterin lavalla päätetty luovuttaa hänelle. Pienimuotoisia juhlapuheita riittikin sitten puolin ja toisin juuri sen verran, että kaikki katsomossa saivat napattua kuvan jos toisenkin näytelmän päähenkilöstä. Jos eivät vielä tuolloin saaneet, niin Alatalo oli tosiaan paikalla koko esityksen ajan ja väliaikana taisi päätyä satoihin selfieihin – ei kuitenkaan meidän kanssamme, niin faneiksi emme tunnustautuneet.

Musikaaliin oli onnistuttu sisällyttämään kohtuullisella tarkkuudella koko Mikko Alatalon elämänkerta, nuoresta pojasta Kiimingissä, opiskelijaksi Tampereelle, urat laulajana, toimittajana ja kansanedustajana, avioliitot ja neljä lasta. Hyvin kerrotun tarinan joissakin vaiheissa minua melkein häiritsi ajatus siitä, että tarinan päähenkilö on samassa katsomassa katsomassa tätä tarinaa omasta elämästään – tilanteessa oli jotain ehkä liiankin intiimiä. Iltalehti otsikoikin jo aikaisemmasta näytöksestä, jota sitäkin Mikko Alatalo seurasi katsomosta, että Kipeä muisto sai Mikko Alatalon poistumaan kesken musikaalin – ”Se tragedia ei ikinä unohdu”. Kyse oli siis Mikon ensimmäisen vaimon Marjan itsemurhasta vuonna 1992, johon ainakin osittain vaikutti sen ajan netti- tai somekiusaaminen – fanit soittelivat vaan silloin lankapuhelimeen.

Kiimingistä Tampereelle ja eduskuntataloon

Musikaali, kunhan se pääsi alkamaan, oli musikaali – siis hyvä kokoelma Mikko Alatalon hittejä. Ihan kaikkia lauluja en tunnistanut, saattoivat nekin olla Alatalon laajasta tuotannosta – isosta tuotannosta, yli 700 levytettyä kappaletta, löytynee joka lähtöön, tämän elämänkerrankin tarpeisiin.
Mira Luoti, PMMP-yhtyeen toinen solisti, osasi tietysti asiansa, kuin myös meille vähemmän tunnettu Mikko Alataloa esittävä Aleksi Aromaa.

Yleisöä tietysti, oltiinhan kesäteatterissa, jossain määrin musiikilla ja erityisesti tunnetuilla kappaleilla kosiskeleva tarina jäi muilta osin kevyemmäksi. Paljon elämässään tehneen miehen elämänkerran puristaminen lyhyeen esitykseen onkin vaativa tehtävä, kovin montaa repliikkiä per vuosi tai vuosikymmen ei pariin tuntiin mahdu. Nuori Mikko kotitalonsa katolla antennia virittelemässä Radio Luxembourgia avaa kuitenkin tarinan hauskasti ja mm. Mikon vanhempia esittävät Heidi Kirves ja Harri Penttilä vievät ajatukset onnistuneesti jonnekin 50-luvulle. Erityisesti Harri Penttilä muuntautuu onnistuneesti näytelmän mittaan moneksi!

Pienenä sivujuonena – ja ihan onnistuneena sellaisena – näytelmään poimitaan hahmoja ”ohikulkijoista”, mm. Juicea esittävä Mikko Huoviala ”tupsahtaa” näyttämölle omasta mökki-idyllistään. Vähän myöhemmin näytelmä käy dialogia tämän kylänmiehen vaimon kanssa. Tällainenhan onnistuu oikeastaan vaan luonnon keskellä sijoitetulla kesäteatterin lavalla. Vähän samantapaisena oivana oivalluksena on jäänyt mieleeni joskus vuosia sitten Turussa kesäteatterissa näkemäni Ronja Ryövärintytär -näytelmä. Siinä näyttelijä ”irtosi” hetkeksi roolistaan väliajan alussa asettuessaan lavan reunalla ja todetessaan katsojille, että mitä te siinä enää istutte, nyt on väliaika!

Ylen virityskuva ja keväiset tulppaanit

Laulajan ensimmäinen avioliitto näkyy näyttömöllä lähinnä kohtauksina, joissa Mikko lähtee, keikalle, ja perhe jää, kotiin, mutta ehkä elämä juuri näin menikin. Toisessa näytöksessä tarina vakavoituu ensimmäisen puolison, Marjan kuoleman ympärillä. Musikaalin niukka lavastus toimii upeasti, Marjan istuttamat tulppaanit kukkivat kivisellä hautausmaalla Marjan vielä viipyessä siellä valkeana hahmona. Paljon muuta lavastusta näyttämöllä ja sen ympäristössä ei olekaan, oleellista ainakaan. Ylen virityskuva on venytetty lavan taustalle peittämään orkesterin näkyvistä ja samalla tuomaan tarinaan Mikon toimittajan työn. Musiikkia ohut kangas ei kuitenkaan peitä ja musikaali onnistuukin erityisen hyvin musiikissa, kuten tietysti pitääkin,

Jos Alatalon ensimmäinen vaimo kuvataan hippinä, niin myöhemmin kuvaan tullut toinen vaimo Seija (Olga Lepistö) kuvataan hipin ehkä täydellisenä vastakohtana. Tahtonaisena – ehkä näin olikin, emmehän me tiedä, tuntemattomista ihmisistä ja toisten ihmisten avioliitoista. Näytelmään on tuotu myös pienenä mainintana Mikon ja Seijan nyt jo pitkään jatkuneen avioliiton haasteellisimmat ajan, avioerohakemuskin oli jo jätetty, mutta sittemmin yhteinen ymmärrys yhteisestä elämästä kuitenkin löytyi uudelleen. Kohta näyttämölläkin lausutaan jossain muodossa tämä Mikon naistenlehtijutun otsikkoon päätynyt lause: ”On suuri onni ja etuoikeus saada vanheta toisen ihmisen kanssa”.
Mitäpä siihen lisäämään, Mikolla ja Seijalla on takana kohta 30 yhteistä vuotta, meidän ensitapaamisestamme on ensi kesänä 50 vuotta.

Katsomossa ei esityksen aikana ymmärrettävistä syistä saanut kuvata – paitsi ihan viime metreillä:

Kuvat, joissa esiintyy näyttelijöitä, ovat Daniel Paulin käsialaa – Suomen kesäteatterin markkinoinnin luvalla.