Machu Picchu

Päivitetty 7.12. – Lisätty Machu Picchun kuvia kuvakertomuksena, johon pääset myös klikkaamalla mitä tahansa jutun kuvaa – valitan kuvien määrää, mutta maisemat olivat niin huikeita tässä jollain tapaa maailmanympärimatkamme pääkohteessa, että en vaan saanut niitä yrityksestäni huolimatta karsittua alle tuon 48 kuvan.

Herätys klo 4:40, huonosti nukutun yön jälkeen. Ensimmäinen yö 3400 metrissä oli melkein haastava, päänsärky oli Panadolista huolimatta armoton. Bussilla hotellilta Cuscossa Poroyn asemalle, josta maisemajunalla yli kolme tuntia Agua Calientesin asemalle. Vaihtoehtoja ei ole, autotietä perille ei ole. Juna on mukava ja siisti, mutta junamatka maksaakin enemmän kuin lento Limasta Cuscoon. Aqua Calientesin asemalta noustaan vielä viimeinen osuus busseilla (ylös vuorelle on tie vaikkei kylään olekaan). Ja lopuksi vielä puuskuttaen parisataa askelmaa ennen kuin näkymä Machu Picchun muinaiseen inkakaupunkiin aukeaa. Kamerat räpsivät kilpaa. Ja kieltämättä, näky on vaikuttava.
Miten ehjänä kiviset rakennukset ovat kasviston peittäminä säilyneet 1900-luvun alkuun, jolloin (1911) ne löydettiin ja kaivettiin esille kasvillisuuden ja maa-aineksen alta.Machu PicchuLasse Machu Picchulla Pirkko Machu Picchulla

Kun inkakaupungin olemassaoloon on tottunut, alkaa havainnoida yksityiskohtia. Aurinkotemppelin ja kolmen ikkunan temppelin. Kiviseinämän välistä kurkistavan chinchillan. Aikoinaan alueella kuljetuksiin käytettyjä laamoja on paikalla ruohonleikkuuhommissa (ja kuviin turistien kanssa).

Ilma – ja aikainen lähtö aamulla – suosivat meitä, sää oli kirkas, mikä täällä pilvisademetsäalueella ei ole itsestäänselvyys. Ehdimme kiertää alueen ennen iltapäivällä alkanutta lyhyttä sadekuuroa ja pilvien laskeutuessa alas.
Laamoja Machu PicchullaIltapäivä Agua Calientesin kylässä sujuikin sitten lounaan ja satojen turistikauppojen merkeissä. Päivän ainoa ostos, laamamagneetti tuli tehtyä jo ylhäällä vuorella.

Päivän päätteeksi iltajunalla ja bussilla takaisin hotellille, n. 16 tunnin kokopäiväretken jälkeen – melkein voisi jo väittää rankaksi, tätä turistin elämää …

Machu Picchu on yksi maailman seitsemästä uudesta ihmeestä, ja vaikkakaan omakohtaista kokemusta ei Chichen Itzasta eikä ihan vielä Petrastakaan, niin olisin valmis väittämään, että Machu Picchu on näistä vaikeimmin saavutettavissa, sillä tosiaan vielä Cuscon kaupungistakin on sinne pitkä ja vaivalloinen matka.
(Chichen Itzalle muistelen laivayhtiön tarjonneen Cozumelista 10 tunnin retkeä, jonka jätimme väliin, kun ajattelimme, että Teotihuacan Mexico Cityn lähellä riittää meille.)

Ja tähän vielä lisättynä Cuscon korkeus, joka monia väsyttää. Meistä Pirkko kärsi parina yönä päänsärystä, Lasse lähinnä katkonaisesta unesta. Ja toisaalta, Machu Picchu on ”vaan” 2400 metrin korkeudessa, joten Cuscosta mennään sinne mentäessä alaspäin, jolloin oireet ainakin päivän ajaksi häviävät.

Tässä lyhyesti Machu Picchusta, kuvia lisää tästäkin myöhemmin – en nyt laita chinchillankaan kuvaa vielä tähän, niin on jotain mitä odottaa, kun saan Picasa-albumin tehtyä!

Perusta tässä blogissa on myös seuraavat jutut:

Saattaisit olla kiinnostunut myös näistä:

6 kommenttia artikkeliin ”Machu Picchu

  1. Machu Picchu on yksi kauneimmista kohteista.
    Ja selvästi haastavampi päästä kuin Petraan tai Chichen Itzaan.

  2. Kiitos kommentista – Petra on suunnitelmissa maaliskuussa, ja toivottavasti tosiaan ei ihan yhtä haastava kun Machu Picchu.

  3. Piti tähän kommentoida jo viikko sitten kun löysin blogisi, että Machu Picchu ja yleensäkin Peru on sellainen kohde, joka kiinnostaa kovasti. Se ei vain oikein ole pikkulapsiperheen ensimmäisiä kohteita ja mietin, onko Machu Picchu ihan mahdoton kohde korkeanpaikankammoiselle? Onneksi voin ihailla Machu Picchua edes toisten ottamista upeista kuvista!

    1. Kiitos Laura! Ehkei paikka tosiaan ole ihan pienille lapsille sopiva, mutta en uskoisi lievän korkean paikan kammon haittaavan, nousut ja laskut ovat kuitenkin enimmäkseen aika loivia. Korkealla paikka kyllä on, etenkin jos majoittuu Cuscoon, minullekin tuli siellä päänsärkyä, joka sitten taas laskeuduttaessa Machu Picchuun poistui.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.