Afrikan ympäri

afrikan_ympari-691x1024Sain juuri luettua Juha Vakkurin kirjan Afrikan ympäri. Meni jo hiukan sakkopuolelle, kirjaston kirja, sillä kirja on mahtava lähes 700-sivuinen järkäle Afrikan historiaa ja nykyaikaa, useimmiten ihan sopivassa suhteessa. Turistimatkakuvauksia kirjasta sen sijaan ei löydy – tässä kirjassa ei käydä safarilla tai nousta Pöytävuorelle tuhansien muiden turistien kanssa vaan matkustetaan mahdollisimman pitkälti maitse Mauritaniasta Etiopiaan.

Kirja oli ollut jollain tapaa lukulistallani jo jonkin aikaa, mutta lopulta sen nosti lukulistan kärkeen Afrikassakin paljon matkustanut ystäväni, joka toiseen kertaan tavatessamme referoi tätä kirjaa ja vaikka sitten satuin sen lukemaan keskellä vuodenvaihteen kiireitä, niin oli se ehdottomasti kaiken siihen käytetyn ajan arvoinen.

Tätä Afrikkaa minä en pääosin ole kokenut, enkä tule koskaan kokemaan – minusta ei ole matkustamaan ilman aikatauluja kulkevilla puskatakseilla, tinkimään taksikuskien kanssa hintoja alle puoleen ensin pyydetystä hinnasta, asumaan keskimäärin hotelleissa, joissa kylpyhuonetta ei ole tai se ei ainakaan kovin moitteettomasti toimi – tai rakentamaan pitkän matkan matkareittiä viikko viikolta siihen liittyvine viisumianomuksineen aina kyseisen maan naapurimaassa. Mutta ihan hyvä, että joku sen tekee ja kertoo meille muille kokemuksistaan!
Olen aikaisemmin lukenut myös Juha Vakkurin muutama vuotta tätä vanhemman kirjan Afrikan poikki, joka sekin oli samalla tavalla mukavaa matkailua maissa, joihin tuskin koskaan päädyn itse, Maliin, Nigeriin, Tsadiin tai Etiopiaan.

Angolaan ja Eritreaan kirjailija ei viisumia saanut, joten nämä maat ohitettiin lentäen. Norsunluunrannikolle ei vuonna 2011 maan tilanteen takia voinut mennä, joten sekin ohitettiin lentäen – kirjailija kuitenkin palasi sinne vuonna 2012, saadakseen kirjaansa päivityksen senkin osalta.

Länsi-Afrikan maiden osalta, jotka ovat vähemmän tunnettuja – kuinka moni edes osaa sijoittaa vaikka Guinea-Bissaun oikein kartalle – pidin maiden historian läpikäyntejä hiukan puuduttavina, etenkin kun ne tuntuvat toistavan itseään: siinä vaiheessa kun siirtomaaisännistä on päästy eroon, valtaan päässeet afrikkalaiset syyllistyvät enemmän tai vähemmän valtion omaisuuden itselleen kahmiseen ja korruptioon. Vasta Namibian ja Etelä-Afrikan kohdalla ja siitä eteenpäin Zimbabwen, Sambian, Tansanian ja Kenian historian vaiheet alkoivat tuntua oikeasti mielenkiintoisilta. Joko siksi, että olin näissä maissa käynyt ja tiesin niiden vaiheista jo jonkin verran – tai haaveilen vielä tosissani niissä käyväni (Kenia). Afrikan nykyisiä hallitsijoita kritisoidessaan kirjailija antaa kiitosta Haagin kansainväliselle tuomioistuimelle, joka on onnistunut tuomitsemaan ainakin joitakin pahimpia esimerkkejä liittyen maissa tapahtuneisiin kansanmurhiin – mutta samalla kirjailija muistuttaa, että samanlaisia asioita tapahtui paljon siirtomaavallan aikana, mutta eurooppalaiset hallitsijat eivät koskaan joutuneet niistä vastuuseen.

Historian lomassa kirjassa tietysti matkustetaan, odotetaan sitä puskataksia, istutaan tuntikausia täpötäysissä kulkuneuvoissa, ylitetään maiden rajoja, etsitään hotelliä ja illallista (silloin kuin ei syödä Suomesta mukana tuotua puuroa hotellihuoneessa!). Nähtävyyksien osalta punaisena lankana on etsiä maista yhtymäkohtia Suomeen tai niiden puutteessa Pohjoismaihin, kuten vaikka Ambomaan lähetyssaarnaajan Martti Rautasen hauta Namibiassa tai Ndolan lentokenttä Sambiassa, jonne Dag Hammarskjöldiä kuljettanut kone tuhoutui laskeutuessaan. Siis jotain ihan muuta kuin eläimiä tai vesiputouksia.

Toki muistakin lähteistä kuin tästä kirjasta on viime vuosina kerrottu siitä, miten kiinalaiset ”valtaavat” nykyisin Afrikkaa siinä missä eurooppalaiset siirtomaavallan vuosina. Kiinalaiset tekevät sen rahalla ja jättävät maiden hallinnon afrikkalaisille, mutta nämä eivät kaikilta osin taida katsoa riittävän pitkälle tulevaisuuteen, esimerkkinä pienimmästä päästä, mutta kuitenkin tieto, että Togon afrikkalaisen taiteen museo suljetaan, kun sen kokoelmat on myyty, todennäköisesti, Kiinaan.
Ja jos kiinalaiset eivät osu joka paikkaan, niin intialaisetkin ovat maanosassa vahvasti läsnä.

afrikan ympäri

Kirjan viimeisillä sivuilla käydään Keniassa ja kerrataan myös Karen Blixenin elämää. Kiinnostava yksityiskohta häneen ja Ernest Hemingwayhin liittyen: Hemingway oli kuulemma kommentoinut Nobel-palkintoaan sanomalla, että oikeastaan se olisi kuulunut Karen Blixenille ja että myös Nobel-komitea on myöhemmin myöntänyt, että se teki virheen kun ei myöntänyt palkintoa naapurimaan kirjailijalle!

Keniassa on muuten myös ainoa paikka, johon kirjailija ihastuu siinä määrin, että kevyesti ehdottaa vaimolleen (joka ei matkalla ole mukana), että ostetaan täältä talo. Paikka on Lamun saari Kenian rannikolla. Sansibariin kirjailija sen sijaan pettyy.
Pitäisiköhän harkita myös Lamulla käyntiä sitten joskus, kun saamme matkan Keniaan – ja Karen Blixenin talolle Nairobissa – järjestymään.

Tags from the story
,
Join the Conversation

2 Comments

  1. says: Usva

    Minä lukaisin kaikki Vakkurin Afrikka-kirjat putkeen parissa viikossa. Aivan mahtava kokemus. Olen itse matkustanut 20 Afrikan maassa, joten siksikin tykkäsin kirjasta. Se innoitti kokemaan uusia maita ja muistelemaan käytyjä. Afrikan historiakatsauksetkin tuntuivat helpommilta omaksua, kun maihin oli henkilökohtainen kontakti.

    Myös minulle Lamun saari on yksi Afrikan suosikkikohteista. Suosittelen tutustumista saareen ennen kuin suuret turistimassat sen löytävät. Se on ainutlaatuinen!

    Siinä olen sinun kanssa eri mieltä, että puskatakseilla (Länsi-) Afrikan koluaminen olisi ylipääsemätöntä. Aikatauluttomuus on plussaa. Ei tarvitse stressata, ehtiikö vai eikö ehdi, kun tietää, että aamullahan ne aina lähtevät – johonkin aikaan. (Ihmettelin, miksi Vakkurin piti aina tulla odottamaan aamunkoittoa ja kulkuneuvojen lähtöä tuntia, paria liian aikaisin.) Matkojen hinnat löytyvät matkaoppaista, joka auttaa neuvotteluissa. Voi myös asennoitua, että yksi tai kaksi ylimääräistä euroa ei maata kaada. Hotelleja löytyy kaikista suurista kaupungeista joka lähtöön, jos budjetti vaan antaa myöden. Hotellit eivät ole nimittäin ole yhä halpoja kuin varsinaisissa turistimaissa.

    Loppujen lopuksi suurin ikävyys matkustamisessa on pitkät taipaleet ja usein kulkuneuvojen ahtaus. Mutta jos ei ole kiire mihinkään, niin eihän sitä joka päivä tarvitse istua puskatakseissa/busseissa.

  2. says: Pirkko

    Kiitos kommentistasi! Afrikkaan ja myös tuohon Lamun saareen liittyen valitsimme nyt kuitenkin tiukan aikataulun takia helpon vaihtoehdon ja lähdemme joulukuussa Ruanda, Uganda + hiukan Keniaa valmismatkalle, mutta tuo Lamu jää nyt kuitenkin pois. Niin aikataulun takia kuin siksi, että se on jo lähempänä Kenian levottomimpia alueita kuin kansallispuistot.

Leave a comment
Leave a comment

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *