Maaliskuun kuva

Uruguay 2015

Maaliskuun kuvaksi valikoitui maaliskuussa tekemistämme matkoista viisi vuotta sitten tekemämme matka Etelä-Amerikkaan. Kiersimme tiiviillä aikataululla Chilessä, Argentiinassa, Uruguayssa ja Braziliassa ja valitsemani kuva on Montevideosta, Uruguaysta. Uruguay on näistä maista pienin ja rauhallisin ja Montevideo näyttäytyi meille Buenos Airesin ja Rio de Janeiron välissä uneliaana pikkukaupunkina.
Kun meille kerrottiin, että monet amerikkalaiset ovat tänne eläköityneet, niin taisimme mekin todeta, että jos tämä vaan olisi vähän lähempänä, niin tämä voisi olla ihan mukava paikka tulla toistekin ja viipyä pidempäänkin.

Tänä vuonna teemme maaliskuussa kaksikin matkaa: vietämme pidennetyn viikonlopun Lissabonissa sisarentyttärieni kanssa ja käymme bongaamassa vielä pari uutta maata Ari-Al Travelin matkassa, eli Kirgisian ja Kasakstanin.

(Jos haluaisit tuon kalenteri kuvan taustakuvaksi omalle tietokoneellesi, paina kuvassa hiiren vasenta näppäintä ja valitse Aseta taustakuvaksi tai Set as desktop background.)

Saattaisit olla kiinnostunut myös näistä:

2 kommenttia artikkeliin ”Maaliskuun kuva

  1. Kiitos kommentista Susanna!
    Niinhän ne kohteet tapaavat välillä maabongarilla olla, hiukan erikoisempiakin 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.