Veljeni, Eero Heino, osallistui syksyllä 2017 ARC 2017 -kilpailuun Suomen Purjelaivasäätiön SY Vahinen (Swan 65) miehistössä. Tällaista oli Atlantilla marras-joulukuussa 2017.

Atlantin keskellä olet omillasi

Merivahdit pyörivät muutaman päivän purjehduksen jälkeen jo rutiinilla.
Yöt ovat pimeitä ja trooppisia sateita on tullut vastaan. Pahimpia saderintamia olemme pyrkineet väistelemään, mutta joskus täytyy vain puskea läpi. Tuuliennusteen mukaan meillä on seuraavan parin päivän ajan edessä vauhdikasta purjehdusta 10-12 m/s vastatuulessa. Tuuli kuitenkin voimistui odotettua enemmän ja parhaimmillaan tuulimittarin lukema taisi kivuta 20 m/s. Aallokon johdosta kulkeminen veneessä alkoi olla hieman haasteellista ja oli varottava, ettei vahinkoja pääsisi sattumaan. Apua kun ei ihan heti ole keskellä Atlanttia saatavilla.

Alkumatkasta keittiössä oli loihdittu lähes gurmee-luokan aterioita ja alkupalaksi ”keittiön terveiset”, mutta tässä vaiheessa toimintakyvyn omaavat miehistön jäsenet lähinnä keskittyivät siihen, että jotain lämmintä ruokaa oli tarjolla. Vaikka vene oli iso ja merikelpoinen, lensi vesi muutamaan kertaan koko veneen yli kastellen kaikki ruorimiestä myöten. Osa miehistön jäsenistä pysyi visusti sängyssä meritaudin kourissa, osan yrittäessä sinnikkäästi hoitaa oman vahtivuoronsa tehden välillä tyhjennyksen laidan yli. Tällöin kyllä muutaman otteeseen itsekin mietiskelin perusteita tälle purjehdukselle lähtemisestä.  Jossain vaiheessa pisimpään meritaudin kourissa olleen miehistön jäsenen suusta kuului kommentti: ”Nyt on kyllä niin kova nälkä, onko jotain ruokaa?”. Tämä oli selkeä osoitus siitä, että meritauti oli tämän miehistön osalta voitettu.

5 kilometriä vettä kölin alla

Sanonta myrskyn jälkeen on poutasää, taitanee todella pitää paikkansa, sillä parin päivän kovemman kelin jälkeen suuntasimme veneen keulan kohti etelää ja tuuli hiipui lähes olemattomaksi. Atlantti näytti täysin toisen puolensa. Näimme valaita ja delfiinilaumakin saapui tervehtimään merten kulkijoita. Tyynessä kelissä jouduimme käyttämään moottorin voimaa etenemiseen, mutta samalla tämä antoi mahdollisuuden veneen huoltotöille. Oli aika korjata mm. tuulessa revennyt ison purjeen ratsastaja, vaihtaa apukoneen vesipumpun siipipyörä ja tehdä muita pieniä korjauksia. Vaikka kyseessä olikin purjehduskilpailu, oli kaikilla kuitenkin myös halu kokea, miltä tuntuu pulahtaa uimaan suolaiseen Atlantin veteen, kun tiedossa oli, että kölin alla on vettä 5 kilometriä.

Torakka!

Tuulen ollessa taas maltillisempi oli syytä myös palauttaa järjestys veneeseen. Veneen siivous oli ymmärrettävästi jäänyt hieman vähemmälle kuoppaisen kelin aikana. Keittiön tasopintaa pyyhkiessäni teinkin sitten tuttavuutta torakan kanssa. Olimme kaikin keinon pyrkineet välttämään näiden epämiellyttävien elukoiden pääsyn matkaan varmistamalla, ettemme tuoneet pahvilaatikoita veneeseen ja pesemällä kaikki hedelmät ja vihannekset ennen veneeseen tuontia, mutta jostain sellainen oli näistä toimenpiteistä huolimatta mukaan päässyt. Tämän kaverin takia sitten kaikki avatut purkit ja paketit suljettiin minigrip-pusseihin.

Myötätuulessa pasaatituulissa

Löytäessämme kuuluisat lämpimät pasaatituulet alkoi ehkä jopa hieman yksitoikkoinen myötätuulipurjehdus. Isolla merellä kun ei ole tarve jiippailla kovin tiuhaan. Seuraavaa jiippiä kapulta kysyessäni sain vastaukseksi ”mennään nyt tämä päivä ja ensi yö sekä seuraava päivä näin ja katsotaan sitten asiaa uudelleen”. Tällaisen hieman kärsimättömän ja aktiivisen luonteen omaavalle tämä otti aika koville. Toisaalta hieman rauhallisempi myötätuuliajo antoi mahdollisuuden testata, josko meri tarjoaisi meille vaihtoehtoja ruokapöytään. Virveli veteen ja sittenhän jo kelassa pärähti merkiksi siitä, että jotain oli tarttunut syöttiin. Tiukan kelauksen jälkeen veneen vierellä oli useamman kilon painoinen dorodo eli mahi-mahi. Jämerällä koukulla kala saatiin veneeseen ja tainnutus hoidettiin kaatamalla korkillinen rommia kalan kiduksiin. Ammattitaitoisesti kipparimme perkasi kalan, minkä jälkeen keittiövuorossa olleet valmistivat koko miehistölle makoisat kalamedaljongit. Lopusta kalasta teimme seuraavana päivänä herkullisen kalakeiton.

Aloittelijoita ja kokeneita purjehtijoita

Alkumatkan myrskyssä olimme menettäneet genaakkerin, kun keulakannelle kuormaliinoilla ja köydellä kiinnittämämme purje oli kiinnitysten petettyä huuhtoutunut mereen. Onneksi purjevarastosta löytyi myös spinaakkeri. Miehistömme spinaakkeriajokokemus oli vähäistä mutta sen verran kuitenkin osaavia käsiä löytyi, että kevyessä 6-8 m/s tuulessa myös spinaakkeriajo oli mahdollista. Käytännössä tämä edellytti sitä, että muutaman kokeneemman, johon myös allekirjoittanut kuului, oli oltava koko ajan valmiudessa ja tarvittaessa valmiina toimimaan. Koska öisin ylimääräisiä käsiä oli kannella vähemmän ja trooppisten sateiden tuomien tuulenpuuskien todennäköisyys oli suurempi, emme halunneet yöllä ajaa isolla kevyen tuulen spinnulla. Lisäksi pimeässä suunnan pitäminen oli haasteellista, kun aina ei edes veneen keulaa erottanut. Suunnan pitäminen perustui mittaritietoon ja kirkkaimpina öinä myös tähdistä sai apua suunnan pitämiseen. Näin ollen upeiden auringonlaskujen yhteydessä spinaakkeri otettiin aina alas ja matkaa jatkettiin keulapurje puomille spiirattuna.

Suomi 100 vuotta Atlantilla

Itsenäisyyspäivänä nostimme siniristilipun mesaanimastoon Finlandia-hymnin soidessa, ja kapteenimme otti miehistön juhlavasti kannella vastaan kätellen kunkin vuorollaan. Itsenäisyyttä juhlistimme asiaankuuluvasti kohottamalla maljat 100-vuotiaalle Suomelle, jokaisen vahdin pitäessä vuorollaan puheen.

Menetetty spinaakkeri

Ensimmäisten päivien jälkeen emme olleet saaneet kisakumppaneistamme näköhavaintoja, mutta muutaman meitä lähimpänä olevan veneen liikehdintää olimme voineet seurata AIS:issa ja olla yhteydessä VHF:llä. Matkamme loppuvaiheessa saimme AIS:ssa näkyviin edellä purjehtivan ruotsalaisen More 55 -tyyppisen veneen, jota AIS:n mukaan saavutimme tasaisesti. Tästä innostuneina aloimme ajaa spinaakkeria aktiivisemmin. Samaan aikaan takaatamme lähestyi uhkaavasti trooppinen sadepilvi, mutta päätimme kuitenkin jatkaa aktiivista spinaakkeriajoa. Niinhän siinä sitten kävi, että tuon pilven mukana tuli reipas tuulenpuuska, joka repi spinaakkerimme totaalisesti ja samassa rytäkässä spinaakkerin puomi pamahti sivulle. Tiukasta tilanteesta selvittiin juostuani puukko kourassa keulakannelle leikaten etustaakin ympärille kiertyneen spinaakkerin rippeet poikki. Näin saimme riekaleiksi revenneen spinaakkerin alas. Korjattavaksi siitä ei enää ollut ja niinpä sovimme, että teetämme siitä saunakassit muistoksi kaikille.

Las Palmasista Saint Lucialla

Aika usein kuulee sanottavan, että matkalle on mukava lähteä, mutta kotiin se vasta onkin kiva tulla. Tässä purjehduksessa oli jotain samaa. Purjehduksen suunnittelu ja valmistautuminen matkaan niin kotona kuin lähtösatamassa Las Palmasissa oli huikeaa ja matkaan pääsyä odotti jännityksen ja innostuksen kera. Ja toisaalta maalilinjan ylitys aamutuimaan 18 vrk:n 20h 53min ja 22s purjehduksen jälkeen oli erittäin tunteikas ja ikimuistoinen hetki. Kolmen viikon purjehduksen aikana veneessä ei ollut kovinkaan paljon yksityisyyttä ja erilaisten ihmisten kanssa oli tultava toimeen, vaikka asioista ei aina olisikaan ollut yhtenäistä näkemystä. Maalilinjan ylityksessä purkautuikin varmasti kaikki ne tunteet tähän purjehdukseen liittyvistä ennakko-odotuksista ja jännityksestä oman tilan ja rauhan kaipuuseen.

Mikä ARC?

Atlantic Rally for Cruisers (ARC) on vuosittain järjestettävä Atlantin ylittävä purjehduskilpailu. Kilpailu alkaa Gran Canarialta Las Palmasin satamasta ja päättyy Rodney Bayn satamaan Saint Lucian saarella Karibialla. Suorinta reittiä matkaa kertyy noin 2 700 merimailia, ja veneet käyttävät ylitykseen aikaa kolmisen viikkoa. Kilpailu järjestettiin ensimmäisen kerran vuonna 1986.

Kilpailu alkaa marraskuun lopulla pasaatituulen alkaessa puhaltaa ja hurrikaanikauden päättyessä Karibialla. Kilpailussa on useita veneluokkia, ja nimensä mukaisesti kilpailu on tarkoitettu harrastelijoille, jotka haluavat ylittää Atlantin. Tapahtumaan osallistuu vuosittain 250 venekuntaa. Kilpailun järjestäjä ylläpitää kilpailun aikana sääpalvelua ja tulospalvelua sekä koordinoi hätätilanteita. Veneet ilmoittavat sijaintinsa päivittäin satelliittipuhelimella.

Normaaleista purjehduskilpailuista poiketen cruising-luokassa saa käyttää apuna myös moottoria, mikä on huomioitu säännöissä kertomalla moottorilla ajettu aika kahdella loppuaikaan. Reitin valinta on vapaa. Pohjoisempaa reittiä ajavat yleensä racing-luokan veneet, koska tuulet ovat voimakkaampia syysmyrskyjen vuoksi, mutta sivu- ja vastatuulesta johtuen purjehdus on epämukavampaa.

Tunnelmista matkan varrelta voit halutessasi lukea myös SY Vahinen matkan aikana päivittämästä blogista, jota veljeni on myös ollut mukana kirjoittamassa.

(Juttu on ilmestynyt myös Turun Pursiseuran Maininki-vuosikirjassa 2018.)
(Jutun kuvat: Eero Heino. Otsikkokuva lähdöstä Gran Canarialta ARCin FB-sivuilta.)