Belizeen saapumista valmistelimme laivalla jo etukäteen – askartelin kyltin, jossa luki UN 75, jotta saimme dokumentoitua, että Belize on Pirkolle 75. YK:n jäsenvaltio. (Lasselle jo Jamaica oli 75. mutta se jäi kuvana dokumentoimatta).
Travellers’ Century Clubin (TCC) maalistalla, joka on edelleen pääasiallisin bongauslistamme jouluinen risteilymme Karibialla toi 5 uutta pistettä (Bahama, Jamaika, Cayman-saaret, Honduras ja Belize), mutta YK:n jäsenvaltioita näistä olivat vain Jamaika, Honduras ja Belize). TCC-pisteitä matkan jälkeen Pirkolla on kasassa 109 ja Lassella 115. 100 maatahan TCC-listalla tuli Pirkolle täyteen syksyllä 2011 Zimbabwessa.
(Belizen kuviin kuvasta tai tästä).
Belizen olimme etukäteen mieltäneet luontokohteeksi ja kun laivan retkitarjonnassa oli tarjolla kävely sademetsässä, niin sinne! Sademetsä, joka oli kohtuuetäisyydellä Belize Cityä, jonka edustalle laiva saapui, osoittautui tosin luontopuistossa (Bacab Eco Park) olevaksi kesyksi turistiversioksi, mutta turistejahan me olimme. Eläimiä ei parinkymmenen hengen ryhmällä liikuttaessa paria apinaa enempää näkynyt, mutta sademetsää nyt kuitenkin: puut olivat korkeita, metsässä oli oikeasti hiukan hämärää, koska puiden vihreät latvukset eivät päästäneet auringonvaloa lävitseen kovinkaan paljoa ja ympärillä oli VIHREÄÄ. Metsäkävelylle piti myös varustautua hyönteismyrkyllä – ainoa kohta risteilyllä, jossa se oli tarpeen. Retkeen kuului poikkeuksellisesti myös lounas puistossa ja puiston ravintolan hyvätoimisella wifi -yhteydellä surffatessamme ei tuntunut kovin metsäiseltä.
Mieleenpainuvin eläin tällä retkellä oli lehdenleikkaajamuurahainen, joita näimme vasta retken lopuksi, parkkipaikalla!
Matkalla puistoon ja takaisin paikallisopas kertoi Belizestä paremmin kuin retkioppaat keskimäärin ja opimme mm. että englanninkielisenä maana Belize on pieni harvinaisuus Väli-Amerikassa ja tästä syystä suosittu amerikkalaisten eläköitymismaana – onhan asuminen Belizessa moninverron edullisempaa vaikka Floridaan verrattuna.
Rannan turistikaupoista laivan esite oli mainostanut paitsi timanttikauppoja, täälläkin, pientä suklaatehdasta, jossa sitten kävimmekin, mutta sikäläinen suklaa ei oikein ollut makuumme – harvinaista kyllä, ostamastamme 5 pienestä suklaasta 4 taisi jäädä hytin jääkaappiin tarkoituksellisesti laivalta Miamissa poistuessamme.
O Sole Mio … Love Boat …
Costa Mediterranealla oli illalla pukeutumiskoodina punavihreävalkoinen ja illallisen oheisohjelmana henkilökunta veti sitten komeasti O Sole Mioa – ja amerikkalaisille risteilyvieraille Love Boatia. Tässä vielä linkki lyhyeen videoon esityksestä.