Purikura -kuvia Kiotossa

Kioton kaupunkikierroksella pysähdyimme yhteen pienemmän kaupunkikeskuksen asemalle lounaalle. Lounaaksi päädyimme syömään pikaisesti sämpylät Subwaystä, mikä jätti meille aikaa kierrellä myös ostoskeskuksessa. Löysimme mm. pullapuodin, joka toimi siten, että sisään mentäessä asiakkaat ottivat tarjottimen ja pihdit, joilla sitten kerättiin halutut leivonnaiset tarjottimelle, joka sitten vietiin kassalle, jossa myyjä pakkasi ne (ja jossa ne maksettiin) – piti ihan harjoituksen vuoksi ostaa pari pullaa jälkiruuaksi!

Ostoskeskuksen toisesta kerroksesta löysimme ison pelihallin näköisen alueen, joka tarkemmin tarkasteltuna osoittautuikin valtavaksi kokoelmaksi valokuva-automaattia eri teemoilla.

IMG_4916

Ihmettelimme hetken ideaa ja uteliaisuus voitti: tätä täytyy kokeilla.
Valitettavasti kaikki toimintaohjeet olivat japaniksi, joten tarvitsimme tulkin, mutta onneksi meillä oli paikallisoppaamme Midako, jolla hänelläkin oli hetki aikaa lounaansa nauttimisen jälkeen ja pääsimme sitten pienellä rahalla otattamaan itsestämme muutaman kuvan ja jatkojalostamaan niitä valitun valokuva-automaatin teeman mukaisesti ja lopuksi tulostamaan itsellemme pienen sarjan valokuvatarroja itsestämme!

IMG_4918Valokuva-automaatin ominaisuuksiin kuului erilaisia kuvanparannusominaisuuksia, kuten paikallisoppaamme kertoi, että kun hän joskus miehensä kanssa on käynyt näissä, niin he näyttävät paljon nuoremmilta, kun kaikki kuvanparannusominaisuudet otetaan käyttöön!

Suunnilleen saman asian voisi tehdä kännykällä tai kameralla ja tietokoneella, mutta jostain syystä nämä Japanissa nimellä Purikura tunnetut valokuva-automaatit ovat siellä pitäneet pintansa nuorison keskuudessa – siinä missä muualla maailmassa ne eivät ole ihmisiä samalla tavalla innostaneet.

IMG_0002

Tags from the story
, ,
Leave a comment

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *