Joustavasti Kazakhstaniin

Sapattivapaani lopun jo häämöttäessä pääsiäisen lähestyessä tuntui tärkeältä käyttää vielä maaliskuun viimeisiäkin vapaita viikkoja matkustamiseen – vaikka helmikuustakin olemme puolet maailmalla Willi Länsi -kierroksemme myötä.

Almaty Astana

Kuvissa Almatyn (vasemmalla) ja Astanan tornit. Kuvat matkailusivustoilta poimittuja.

Matkamessujen yhteydessä huomasin, että meille jo Moldovan ja Transnistrian matkalta tuttu Ari-Al -toimisto (linkki poistettu matkatoimiston jäätyä ainakin tauolle koronan takia) tekisi maaliskuussa ”pakettimatkan” Almatyyn ja Astanaan – viikossa ehtisimme siis vierailla tämän pinta-alaltaan maailman yhdeksänneksi suurimmaan maan tärkeimmissä kaupungeissa ja kielitaitoisen oppaan ja, luultavasti, pienen ryhmän kanssa. Ryhmän todennäköinen pienuus hiukan huolestuttikin – toteutuisiko matka?

Aloimme värvätä ystäväpariskuntaamme mukaan matkalle. He olivatkin kiinnostuneita ja meitä vielä tavoitehakuisempina maabongareina selvittivät myös nopeasti, että matka Almatysta Kirgiisian rajalle ei ole pitkä: voisimmeko käydä sielläkin? Ensimmäinen ajatus oli tehdä päiväretki Almatystä sinne – kuten Chisinausta teimme Gagauziaan, mutta yllättäen matkatoimisto ehdottikin sitten, että lentäisimme suoraan Kirgiisian pääkaupunkiin Bishkekiin. Tämä sopi sitten myös muille matkalle jo ilmoittautuneille ja niinpä matkasta Kazakhstaniin tuli matka Kirgiisiaan ja Kazakhstaniin!

Bishkekin maisemiaBishkekin maisemia.

Reittimme on siis Helsinki – Istanbul – Bishkek, sitten Bishkek – Almaty linja-autolla, Almaty – Astana yöjunalla ja paluulento taas Istanbulin kautta. Kirgiisian ja autolla Kirgiisian ja Kazakhstanin rajan ylittämisen myötä pääsemme siis lähelle Autolla Nepaliin -elokuvan tunnelmia.

Monen maabongarin osaprojektina on jossain vaiheessa ”seven stans” eli nämä 7 Aasian valtiota, joiden nimet päättyvät tavuun ”stan” – tämän matkan myötä meillekin nyt kertyy 2 näitä – entuudestaan olemme käyneet (välilaskun verran) Uzbekistanissa, joten listalle jää ainakin Afganistan, Tadzikistan, Turkmenistan ja Pakistan – mutta taitavat saada jäädäkin, kuten myös Uzbekistanin tarkempi tutkiminen.

Join the Conversation

14 Comments

  1. Toi Kazakhstan on ollut meilläkin haavena jo monta vuotta. Voi kun nyt vaan sais tän koulun äkkiä pois alt ja pääsisi takaisin kiinni työelämään ja saisi kunnon reissukassan kasaan, että pääsisi kiertelemään tuonne suunnalle! Lennot Almatyyn ei kyllä maksa paljoa mitään, että periaatteessa sinne voisi lähteä ihan ”kaupunkilomallekkin” (Turkishilla Istanbulin kautta olleet jotain 400 euron luokkaa menopaluu)

    Upea reissu varmasti tulossa teille!

  2. says: Sakari Niemi

    Blogisi matkasta Kazakstaniin ja Kirgisiaan on meidän kannaltamme erittäin mielenkiintoinen. Ohjelma on lähes samanlainen kuin meidän ohjelmamme kolme vuotta sitten, meillä hieman enemmän Kirgisia -painotteinen. Matkamme tyssäsi käsittämättömän byrokratian vuoksi jo Helsinki-Vantaalle. Tästä matkailuhistoriamme epäonnistuneimmasta yrityksestä tarkemmin Kriittistä matkaa -blogissani ”Kun byrokratiat kohtasivat…”
    Kiertomatkan ohjelman räätälöi Starlight Tours ja lennot tilattiin CWT Kaleva Travelilta. Matkan peruunnuttua saimme Kaleva Travelilta kunnon korvauksen peruuntuneista lennoista, mutta Starlightilta emme mitään. Heidän mukaansa Keski-Aasiaan maksetuista rahoista ei voi saada mitään takaisin, vaikka maksettuihin hotellimajoituksiin, retkiin ja Astana-Almaty -junamatkaan oli aikaa osittain yli viikko. Kun esitin, että kansainvälisten käytäntöjen mukaan pitää ajoissa peruutetuista tilauksista saada jotain takaisinkin, oli vastaus, ettei Keski-Aasiassa noudateta kv-käytäntöjä. Meille jäi sellainen kuva, ettei matkatoimistolla ollut kovin suurta intoa asian hoitamiseen, olivathan he jo saaneet palkkionsa toteutumattomasta matkasta. Olemmekin pudottaneet Starlight Toursin mahdollisesti käytettävien matkatoimistojen listalta. Vakuutusyhtiömme If tulkitsi, ettei kyseessä ollut sellainen matkan peruuntuminen, joka oikeuttaisi korvaukseen. Heidänkin mielestään vastuu on matkatoimistoilla. Omatoimimatkaa Keski-Aasiaan en voi suositella kenellekään. Jos joku menee pieleen, ei vastuunkantajaa löydy ja ainoa maksaja olet sinä. Toteumattomaksi jäänyt Keski-Aasian matka silti hiertää kunnes se toteutuu.
    Tuo Arial Travel on meille ennestään tuntematon matkatoimisto, mutta jo kirjanmerkeissämme. Ohjelma on kiinnostava, koska siinä on mukana Astana, jota en muiden matkatoimiston sinne suuntautuneista ohjelmista ole löytänyt. Meidänkin taannoiseen ohjelmaamme se lisättiin vasta pyynnöstämme. Kazakstanin futuristinen pääkaupunki on varmaan käymisen arvoinen, jos siellä päin liikkuu.
    Aikataulu on meille hieman ongelmallinen. Helmi-maaliskuussa on Karibian risteily ja Etelä-Florida, syksyn matka taas menee päällekkäin Intian Kultaisen kolmion kuvien 20 -vuotispäivityksen kanssa. Maaliskuussa olisi matkojen välistä aikaa vajaa kaksi viikkoa, mutta ilmoittautumisaika jo ummessa. Ehkä ensi vuonna. Jäämme odottamaan kokemuksianne.
    Kokemuksemme Keski-Aasiasta rajoittuvat neuvostoaikaan. Olimme vuonna 1985 suomalaisen matkatoimiston (Lomamatkat tai Finnsov) Uzbekistanin kiertomatkalla, jolla käytiin myös Tadzikistanissa. Uzbekistan on kaikesta korruptiostaan huolimatta erittäin mielenkiintoineen maa. Sen (nyt jo 30-vuotis)päivitys on ollut jo pitkään suunnitelmissa.
    Kazakstanin viisumin kallistuminen yli kolminkertaiseksi kolmessa vuodessa kummastuttaa. Silloin Tallinnasta hakemamme viisumit maksoivat 15 €/kpl. Nämä ”alennusviisumit” ovat edelleen käyttämättöminä jo vanhentuneissa passeissamme.
    Tuo vähimmäisosallistujamäärä on käytännössä varsin mielenkiintoista. Osallistuimme viime vuonna kolmelle matkalle, joissa osallistumismäärä jäi reilusti alle vaaditun. Mandalan kevään Myanmarin ja Luoteis-Thaimaan matkalla sekä kesän Trans-Siperian junamatkalla Vladivostokiin oli molemmilla vain 5 osallistujaa, Suomi-Seuran syksyn Madagaskarin matkalla meitä oli 7. Siitä huolimatta kaikki matkat toteutuivat. Matkatoimistoille se oli ehkä heikosti kannattavaa mutta osallistujat saivat pienessä ryhmässä matkasta enemmän irti.
    Karibian risteilyyn palaan lähiaikoina, sillä meitäkin risteilyttää Costa Cruises.

  3. says: Katja

    Kuulostaa todella mielenkiintoiselle reissulle ja mukava, että saitte yhdistettyä kaksi maata!
    Tällaisista paikoista, joista ei etukäteen oikeastaan mitään tiedä on erittäin mukavaa lukea. :)

  4. says: Pirkko

    Sakari Niemi – jostain syystä kommenttisi ei linkkeineen mennyt läpi blogiimme, joten poistin linkkejä. Kertomuksenne siitä miten yrititte, muttette päässeet Kirgiisiaan ja Kazakhstaniin on mielenkiintoinen – meidän nyt saaman tiedon mukaan Kazakhstanin viisumi haetaan Helsingistä ja Kirgiisiaan viisumia ei tarvita – mutta emme tosiaan ole tätä itse selvittäneet, vaan näin matkan järjestävän toimiston mukaan.
    Uskoisin heidän tietävän asian – toimisto on pieni, mutta idän matkoihin erikoistunut. Ja lennothan ovat Istanbulin, ei Moskovan, kautta.

  5. says: Pirkko

    Kiitos kommenteista Laura, Anne ja Katja – viitaten tuohon Sakarin kommentointiin, toivottavasti matkamme järjestelyt menevät nappiin ja pääsemme teillekin kertomaan kokemuksiamme tuolta suunnalta!

  6. says: Sakari Niemi

    NO HÄTÄ
    Kirgisia poisti viisumipakon EU-kansalaisilta pian epäonnistuneen seikkailuyrityksemme jälkeen (vaikkei asioilla välttämättä olekaan tekemistä toistensa kanssa). Pian sen jälkeen kai myös Kazakstanissa huomattiin, että Suomen pääkaupunki onkin Helsinki ja suurlähetystö siirrettiin tänne.

  7. says: Pirkko

    Kommenttisi innoitti minut kuitenkin vielä tsekkaamaan näitä kuvioita Ulkoministeriön sivuilta ja tosiaan nyt näyttäisi teoriassa ainakin olevan ihan helppoa, eli ei viisumia + viisumi Helsingistä.

    Vähän jäimme miettimään tuota Starlight -kuviota, oliko epäonnistuneessa matkassasi kuvio jotenkin sellainen, että hoiditte itse jotain (lennot? viisumit?) ja Starlight vaan maapalvelut – muuten kuullostaa hiukan oudolta, että matkatoimisto olisi varannut lennot Moskovan kautta muttei tiennyt, että tarvitaankin Venäjän viisumi?

    1. says: Sakari Niemi

      Matkan järjestely oli todellakin monen summa. Kuten totesinkin hoiti lennot Kaleva Travel, sillä Starlight ei halunnut järjestää mitään Venäjän kautta eikä sopivia vaihtoehtoja muuta kautta löytynyt. Myöskään viisumien hankinnasta he eivät olleet kiinnostuneita sen silloisesta hankaluudesta johtuen. Sain heiltä kyllä neuvoja, jotka osoittautuivat, kuten kerroin, liian vaikeiksi toteuttaa. Kun Kirgisian viisumeiden hankinta etukäteen osoittautui käytännössä mahdottomaksi, teki Starlight ohjelmaamme muutoksen, jossa raja ylitettäisiin lentäen, sillä Biškekin lentokentältä olisi saanut viisumin.
      Tilasin lennot siis CWT Kaleva Travelilta. Jonkin ajan kuluttua sieltä otettiin yhteyttä ja epäiltiin jonkinlaisen viisumin tarvetta myös transit-lennolle. Otin silloin yhteyttä ulkoistettuun Venäjän viisumipalveluun, josta vakuutettiin ettei alle 24 tunnin transit-matkalle tarvita viisumia. Ilmoitin tämän Kaleva Travelille ja kaiken piti olla kunnossa. Näin siis syy matkan epäonnistumiseen oli siellä, missä olisi luullut olevan paras tieto asiasta.
      Starlightilla ei siis ollut mitään tekemistä matkamme peruuntumisen suhteen ja ohjelmakin oli ihan ok. Kritiikkini perustuukin peruuntumisen jälkeiseen jälkihoitoon. Kaleva Travel hoiti kansainvälisten lentojen lisäksi myös Keski-Aasian sisäisen lennon kazakstanilaisella lentoyhtiöllä. Tämänkin lennon peruuntumisesta saimme korvauksen. Starlight hoiti ohjelman mukaiset retket, majoitukset ja junalipun. Ihmetystäni herättää, että kazakstanilaisen lentoyhtiön peruutetusta lipusta saa korvauksen mutta kazakstanilaisen junayhtiön lipusta ei. Tuntuu myös ihmeelliseltä, ettei yli viikkoa ennen peruutetuista hotellivarauksista ja tilatuista retkistä saa mitään korvausta. Tästä johtuu epäilyksemme, ettei Starlight hoitanut jälkihoitoa kovinkaan aktiivisesti. Vertailuna tässäkin Kaleva Travelin muutama vuosi aiemmin hyvin jälkihoitama Vietnam Airlinesin tekemä virhe.

  8. Kummallista touhua tuolta Starlight Toursilta. Varsinkin, kun heidän luomaansa ohjelmaan sisältyi kuljetusta ja majoitusta, teitä olisi pitänyt suojella valmismatkalaki jonka perusteella käsitykseni mukaan pieleen menneestä reissusta olisi pitänyt saada korvauksia. Harmi, että reissu epäonnistui!

    1. says: Sakari Niemi

      Noin mekin asiasta ajattelimme. Koska Starlight Tours oli kuitenkin syytön matkamme peruuntumiseen, emme riitauttaneet asiaa. Valmismatkakäsitekin olisi ollut tulkinnainen, kun lennot ja muu ohjelma hankittiin eri tahoilta. Tiedämme kyllä, että joiltain matkailualan toimijoilta on vaikeaa saada korvauksia aiheuttamastaan vahingosta. Tällaisia vastuunpakoilijoita ovat omalta osaltamme olleet ainakin Vietnam Airlines, Tšekin ?SA ja South African Airlines. Näissä kaikissa asioissa on kuitenkin saatu ratkaisu matkatoimiston, vakuutusyhtiön tai kyseisen lentoyhtiön yhteistyökumppanin toimesta. Näin vain keski-Aasian matkan Starlightin osuus on jäänyt kokonaan meidän tappioksemme.

  9. says: Pirkko

    Vielä kommentti Annen ja Sakarin viimeisimpien kommenttien innoittamana – tämä lienee esimerkki sellaisesta viime kädessä kuitenkin omatoimimatkasta, jossa tuo omatoimisuuden riski sitten lopulta laukesi.
    Kuten Sakari itsekin totesi, niin kun palvelut tulevat monelta taholta niin matkasta ei ihan valmismatkaa sitten kuitenkaan muodostu.
    Starlightiakin ymmärrän hiukan, että kun heidän osuutensa(kin) peruuntui vasta viime hetkillä, niin jos paikalliset järjestäjät eivät enää maksuja palauta, niin minun oikeustajuni mukaan ei kai sitä oikein Starlightiltakaan olisi voinut vaatia. Vakuutusyhtiöltä ehkä, mutta taisi tämä kokonaisuus olla sellainen, ettei vakuutusyhtiönkään peruuntumissäännöt ”lauenneet” siten, että olisivat korvanneet.
    Harmi juttu – ja ehkä hyvä esimerkki ikuiseen keskusteluun siitä, että omatoimisesti vai pakettimatkalla. Edellisessä on vapautensa ja siinä pääsee yleensä hiukan halvemmalla – mutta toisaalta jos riskit laukeavat, niin ne laukeavat sitten matkan järjestäjälle, eli itselleen. Mutta näinhän Sakarikin jo aikaisemmissa kommenteissaan totesi.

    Sain muuten Facebookissa tähän keskusteluun liittyen kommentin (Maailmanmatkaajat -ryhmässä), jossa yksi pariskunta kertoi onnistuneesti tehneen vastaavan matkan juuri Starlightin järjestämänä!

Leave a comment
Leave a comment

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *