Tammikuun kuva – Grönlanti

Poikkeuksellisesti kuukauden kuva -sarjamme historiassa tammikuun 2017 kuva ei ole tammikuiselta matkaltamme eikä tarkkaan ottaen edes oma kuvamme.
(Kuvat on otettu taidenäyttelystä ja tarkistin vielä, että tällaisia kuvia saa tekijänoikeuksia loukkaamatta käyttää kuvasitaattina taidenäyttelystä kertovassa artikkelissa.)

January 2017 wallpaper Tiina Itkonen Grönlanti

Joulukuussa Turussa käydessämme kävimme myös Makasiini Contemporaryssa Tuomiokirkonkadulla (keskustasta katsoen kirkon takana) katsomassa Tiina Itkosen kuvia Grönlannista, mm. näitä. Näyttely on avoinna vielä tammikuun 8. päivään asti, joten jos asut tai käyt Turussa vielä tulevalla viikolla, niin poikkea katsomassa!
Kuvia ei ole kovin montaa, mutta sentään enemmän kuin nämä muutamat esimerkit.

Grönlantia Tiina Itkonen

Jos ensi kesän lomakohde on vielä mietinnässä, etkä ole rantalomaa hakemassa, niin harkitse Grönlantia. Etenkin jos Islantikin on ollut haaveissasi, niin Reykjavikista pääset jatkamaan suoralla lennolla Ilulissattiin, Grönlannin kauneimpaan kaupunkiin.

Meidän tammikuun matkamme suuntautuu kuitenkin etelään, enimmäkseen Portugalin Algarveen, mutta ensi kesänä voimme hyvinkin taas suunnata jonnekin pohjoiseen, ehkemme kuitenkaan nyt hetimmiten uudelleen Grönlantiin.
Ei siksi, etteikö Grönlanti olisi hieno matkakohde, vaan siksi, että maailmassa on, meillekin, vielä niin monta kolkkaa näkemättä ja kokematta.

Käy tykkäämässä Meriharakan Facebook-sivusta, niin saat uudet päivitykset suoraan uutisvirtaasi. Seuraa kuviamme ja kommenttejamme myös Instagramissa (@Meriharakka) ja Twitterissä (@Meriharakka1)!

(Jos haluaisit tuon kalenterikuvan taustakuvaksi omalle tietokoneellesi, paina kuvassa hiiren vasenta näppäintä ja valitse Aseta taustakuvaksi tai Set as desktop background. Tai jos haluat tehdä omasta kuvastasi taustakuvan kalenterilla, niin voit tehdä sen tällä työkalulla.)

Artikkelin avainsanoja
,

8 kommenttia

    • Kiitos Kati! Meistäkin kuvat olivat tosi hienoja!

  • Mulla oli lapsena pakkomielle Grönlantiin, koska samoissa piireissä kuin minä vaikutti innokas Grönlannin kävijä Putkonen. Hintaesimerkit olivat kuitenkin sellaisia, että en taida sinne päin maailmaa mennä. Olen kuitenkin lentänyt Grönlannin yli lentsikalla. Kesää ei muutenkaan haluaisi viettää värjötellen.

    • Kiitos Stacy! Ei siellä nyt ihan värjöttelemään joudu, jos ei nyt ihan uikkareissa liiku 🙂

  • Islannin jälkeen Grönlanti olisikin looginen jatkumo. Täytyypä alkaa haaveilemaan tästäkin, jos se vaikka toteutuisi yhtä yllättäen kuin Islanti monen vuoden haaveilun jälkeen 🙂

    • Kiitos Outi! Kun ihan suoraan Grönlantiin ei pääse ja se kuitenkin on aika kaukana, niin yhdistäminen Islannin (tai Tanskan) matkaan kannattaa.

  • Grönlanti on kyllä ollut haaveissa. En ollut koskaan ennen ajatellut että sielläkin voisi vierailla, ennen kuin vietin kuukauden Islannissa. Nyt harmittaa että en käynyt samalla Grönlannissa, mutta silloin tuntui, että oli näkemistä jo Islannissakin. Lisäksi olin työmatkalla, joten aikaa kiertelyyn oli vain vapaapäivinä. Ehkä joskus pääsen takaisin!

    • Kiitos Paula! Toki Islannissa oleminen ei “auta” Grönlannin matkan suhteen jos ei ole päiviä … joskus toiste sitten ehkä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.