Säännöt on tehty rikottaviksi

Bagan new fea

Alkuvuoden matkasuunnitelmia hahmotellessani kehittelin matkasuunnitelmiimme liittyen ”kolmen matkan säännön” – kerralla saisi olla varauksessa korkeintaan kolme matkaa. Vaikka välillä tuntuu, että niin lentoja kuin etenkin valmiita kiertomatkoja pitäisi varata pahimmillaan melkein vuotta aikaisemmin, niin jotenkin matkaelämän suunnittelu niin pitkälle eteenpäin ei tunnu kivalta. Muutama kuukausi, puolikin vuotta on ok, mutten oikeastaan halua vielä tässä vaiheessa syksyä tietää tarkkaan minne suuntaisimme ensi kesänä.

Syksyn matkakalenteria täyttäessäni tuo sääntö hetkellisesti kuitenkin rikkoutui, sillä juuri nyt varauksissa on neljä reissua.

Loput Euroopan pääkaupungit

Euroopan pääkaupungeista meiltä on jäänyt kokematta Montenegron Podgorica, Bosnian Sarajevo ja Kroatian Zagreb. Nämä käymme katsastamassa syyskuussa, kuten jo edellisessä matkasuunnitelmajutussa kerroinkin.

Tämän matkan osalta suunnitelmat ovat kesän mittaan vähitellen tarkentuneet. Lennothan varasimme kesäkuun alussa ja sen jälkeen olemme varanneet hotellit, auton Sarajevo – Podgorica – Sarajevo -välille ja retken Plitvicen puistoon.

Podgoricassa pistäytymiseen auton vuokraus tuntui olevan ainoa järkevä vaihtoehto, joten siellä käymme vuokra-autolla. Plitvicessäkin olisi tietysti voinut käydä vuokra-autolla, mutta päädyimme lopulta privaattiretkeen, sillä halusimme pysyä Zagrebissa samassa hotellissa koko ajan, jotta koko 10 päivän reissu ei olisi mennyt tyyliin 1 yö täällä, 2 yötä täällä, 1 yö, 2 yötä … joten Zagrebissa vietämme 4 päivää aloillamme.

Indigo Syksyn 2018 matkasuunnitelmat

(Indigo Centar -hotellin huone Zagrebissa, ehkei juuri ”meidän”, kuva hotellin sivulta)

Klubitapaaminen Barcelonassa

Uusimpana tulokkaana lähimmän puolen vuoden matkasuunnitelmiimme änkesi kuluvalla viikolla Traveler’s Century Clubin tapaaminen Barcelonassa lokakuun toisena viikonloppuna.

Tiesimme toki tapaamisesta, mutta jätimme päätöksen teon melko loppusuoralle (ilmoittautumisaika tapaamiseen päättyy ainakin teoriassa elokuun lopussa). Tiedot kokouksen ohjelmasta ja hyvä kokemus vastaavasta kokouksesta muutama vuosi sitten Frankfurtista saivat meidät sitten lopulta varaamaan lennot: meno perjantai-iltana ja paluu sunnuntai-iltana, Finnairin suorilla.

Kokous järjestetään La Ramblalla hotelli 1898:ssa, johon järjestäjät olivat neuvotelleet hiukan Booking.cominkin Genius-hintaa halvemman hinnan, joten päädyimme siihen, vaikkei se nyt mitenkään Barcelonan edullisin hotelli olekaan.
Jos viikonlopun ideana on tavata muita Euroopan maabongareita, niin kannattanee viettää viikonloppu samassa hotellissa kuin muutkin.

1898 Syksyn 2018 matkasuunnitelmat 1898 Syksyn 2018 matkasuunnitelmat

(1898 kuvat hotellin sivuilta)

Vietämme myös sunnuntaina saman poppoon kanssa paikallisen klubin järjestelmällä retkellä, joka suuntautuu Pobletin luostariin, viinitilalla ja Tarragonaan. Takaisin Helsinkiin lennämme. Onneksi olemme nähneet Barcelonaa jo parilla aikaisemmalla vierailullamme, sillä tällä kertaa itse kaupunki La Ramblaa lukuunottamatta taitaa jäädä aika vähälle.

Bangkok ja Myanmar

Myanmar on ollut ”listoillamme” jo pitempään, mutta matka sinne on toteutumassa vasta nyt, loka-marraskuun vaihteessa. Tämänkin matkamme kasaa meille Aventura, mutta tällä kertaa vain meille kahdelle. Emme löytäneet sopivalla aikataululla valmista Myanmarin kiertomatkaa ja kun haluamme ehdottomasti nähdä maata vähän laajemmaltikin, niin tuntui helpoimmalta vaihtoehdolta rakentaa kiertomatka valmiiksi jo Suomessa.

Inle-järvi Syksyn 2018 matkasuunnitelmat
Inle-järvellä (kuva Flickr: Christopher Michel)
Mandalay Syksyn 2018 matkasuunnitelmat
U Beinin silta Mandalayssa (kuva Flickr: The.Rohit)

Myanmarin kierroksemme on tällainen: Bangkok – Mandalay – Bagan – Inle-järvi – Yangon – Bangkok. Tarkempi päiväohjelma noudattelee pienin muutoksin Aventuran Suuren Myanmarin kiertomatkan ohjelmaa.

Helsinki – Bangkok -välin lennämme Finnairin suorilla, joihin onnistuimme paluuseen tekemään pisteillä upgraden. Menolennollekin ostimme Economy Comfort -paikat. Keuhkoveritulppakokemuksen jälkeen olen pitemmillä lennoilla mielelläni maksanut lisätilasta hiukan lisää.

Myanmarin poliittisen tilanteen takia matkamme suunnittelussa on pyritty erityisesti eettiseen ratkaisuun siten, että esimerkiksi majoitukset on valittu pienistä, paikallisista hotelleista, jotta mahdollisimman iso osa Myanmariin jättämistämme rahoista päätyisi pienille yrittäjille, ei valtiolle.

Maailman pinta-alaltaan suurimpien valtioiden listalla Myanmar on muuten sijalla 39 ja jos sitä suuremmista maista jätetään hetkeksi huomiotta Afrikka ja Ulkoministeriön ”kieltolistalla” olevat maat, niin Myanmaria suurempia maita, joissa emme vielä ole käyneet ovat vain Kolumbia ja Bolivia. Afrikka on vähän oma lukunsa, sillä ”kieltolistalla” olevien maiden lisäksi siellä on myös useita ehkä ei niin miellyttäviä matkakohteita, joten ne jäänevät meiltä käymättä tai ainakin odottamaan mahdollisesti parempia aikoja.

Bangkokin osalta matkailun yleissivistyksessämme on ollut tämän kaupungin kokoinen aukko, joka nyt on tarkoitus paikata viettämällä muutama päivä Chao Phraya -joen rannalla naapurimme suosituksesta Shangri-La -hotellissa. Ja emmeköhän me Finnairin yölennon jälkeen yhden yön toivuttuamme jo jaksa hiukan kiertää Bangkokin nähtävyyksiäkin.

Shangri-La Shangri-La

(Shangri-Lan kuvat hotellin sivuilta)

Suuri Guineanlahden kierros

Tästä Afrikan kainaloon tammikuussa suuntautuvasta matkasta kerroinkin jo edellisessä matkasuunnitelmajutussamme eikä sen tiimoilta ole tapahtunut mitään uutta.

Muihin matkasuunnitelmiimme tämä alkaa vaikuttaa todennäköisesti jo marraskuussa, sillä seitsemään Afrikan maahan vaaditaan näiltä näkymin muutama viisumi, joita passimme alkavat kerätä näiltä näkymin silloin.

Pirkollahan on tänä vuonna ollut käytössä kaksi passia, mutta niistä toinen vanhenee nyt joulukuussa, joten jäämme kohta taas molemmat yhden passin varaan, ellei pakottavaa syytä hakea kaksoispasseja ilmene.

Hetken vain …

Kolmen matkan sääntö tuli sitten rikottua, mutta toisaalta rike korjaantuu jo lähimmän kuukauden aikana, sillä Zagrebista palattuamme varattuja matkoja on enää vain kolme :-)

(Jutun otsikkokuva Flickr: Polos Opuestos)

Join the Conversation

30 Comments

  1. says: Laura Laakso

    Montenegron pääkaupunki oli varsin autenttinen ja viehättävä, sillä turistit vierailevat yleensä rannikolla. Sarajevosta pidätte varmasti! Se on mun yksi suosikkikaupungeista. Molemmista löytyy juttuja mun blogista. Pari ravintolasuositusta erityisesti. (Oon kirjottanu jutut joitakin vuosia sitten ja sen kyllä huomaa. Heh.) Mukavia reissuja!

  2. Mielenkiintoisia ovat matkasi. Meikäläisellä on vähän toisenlainen sääntö eli vähintään 3 matkaa olisi hyvä olla varattuna. On hienoa visionsa elämää matkojen kautta. Viimeiset vuodet olen pystynyt noudattamaan töitä tavoitetta. Tällä hetkellä 4 varattuna.

    1. Kiitos Asko! Jotenkin on alkanut ahdistaa se, että elämä on liian suunniteltua liian pitkälle eteenpäin, siksi tuo kolme useimmiten voisi olla sopiva määrä, niin olisi vielä kaikki valinnat mahdollisia sen seuraavan suhteen :-) – joskus kun on niin vaikea valita, että mitä juuri nyt, kun listalla on ainakin parikymmentä hyvää aihiota, joista säänkin puolesta seuraaviin kuukausiin kelpaisi ainakin puolet niistä.

  3. Minä tykkäsin Zagrebista ihan hirveästi! Mutta toisaalta ystäväni taas piti sitä ihan älyttömän tylsänä paikkana. Minä eläydyin täysin siihen leppoisaan pienen pääkaupungin tunnelmaan – ainakin silloin heinäkuussa siellä oli hiljaista kun kaikki olivat rannikolla. Ajauduimme vahingossa joihinkin puistobileisiin, joissa bändi soitti ja jostain ilmestyivät pop-up -myyjäiset. Oltiin vain pari yötä, joten kummoisia ei ehditty, mutta jo siinä ajassa tykästyin täysin. Jännä kuulla, mitä mieltä te olette!

    1. Kiitos Kati! Olisivatkohan porukat rannikolla vielä syyskuussakin … meitä ei tapaa haitata hienoinen autius tai hiljaisuus, kunhan ei nyt ihan aavemaiseksi mene :-)

  4. Kerrankin teidän matkalistallanne on sellainen paikka, missä minäkin olen käynyt :) Montenegron pääkaupungin läpi vain ajoimme, mutta Plitvicen kansallispuisto on sitten upea. Sinne voisin heittämällä mennä uudelleenkin.

    Kuulostaa jälleen kerran upealta matkasyksyltä – ja todellakin, säännöt on tehty rikottaviksi!

    1. Kiitos Teija! Mukavaa, jos voimme ilahduttaa ”tunnustamalla” myös missä kaikkialla emme vielä(kään) ole käyneet. Gdanskin voisi olla sellainen paikka, jossa kohta ”kaikki” ovat käyneet, mutta me emme vieläkään :-)

  5. Onpas siinä seikkailuja kerrakseen. Jotenkin pidin itsestäänselvänä, että minulla ei tällä vaatimattomalla matkailukokemuksellani voi mitenkään olla listallani yhtään paikkaa, joissa sinä et olisi käynyt. Näköjään Bangkok on kuitenkin tällainen. Siis vielä pienen hetken ajan. :)

    Seuraan mielenkiinnolla Myanmar-aihetta. Olemme siirtäneet omaa Myanmarin matkaamme tulevaisuuteen menestykkäästi jo parin vuoden ajan. :) Näillä näkymin ensi pääsiäisen tienoilla olisi vihdoin sen aika. Reittinne kuulostaa kovasti samalta kuin oma tämänhetkinen suunnitelmani. Tosin vaikka minulla on suunnitelmia matkoja varten yleensä kahdeksi vuodeksi eteenpäin, tapahtuu näihin suunnitelmiin matkan varrella isoja muutoksia. Vaimo kun on vähemmän samaan ajatukseen juuttuvaista sorttia kuin minä. Tälle vuodelle suunnittelemistani matkoista vain se ihan viimeinen toteutuu edes vähän suunnitelman mukaisesti. Kevään ja syksyn reissut tulivat kaikki ihan puun takaa.

    1. Kiitos Aron! Ja kuten tuossa juuri edelliselle kommentoijalle totesin, niin mukava jos voimme ilahduttaa paljastamalla kohteita, joissa ”kaikki” ovat käyneet – paitsi me. Eipähän nuo meidänkään suunnitelmat kovin montaa vuotta eteenpäin ulotu, tai lähinnä pitemmälle ne ovat lista mahdollisista matkoista ja vasta korkeintaan vuosi aikaisemmin ne oikeasti asettuvat paikalleen kalenteriin, edes alustavasti.

  6. says: Jani

    Onpa taas matkoja suuntaa jos toiseen teillä. Balkanin kaupungeista Sarajevo on mielenkiintoisin, ei pelkästään sotaisan historian vuoksi vaan myös kolmen aikakauden kaupunkien sulautuma. Itse pidin näistä siitä vanhemmista – kannattaa myös kiertää kukkuloilla, niin näkee mitä siellä oli todella on tapahtunut ( vuorien suunnasta ammutut laukaukset taloissa ja jopa puolella hautausmaita)..

    Myanmarin Bagan on ehkäpä kuuluisin kaupunki – jos on aikaa, niin kannattaa käydä Popassa kiipeämässä lähes tuhat askelmaa luostarin huipulle. Ja jos teillä on Myanmarissa sisäiset lennot niin ne ovat todella ainutkertaisia – liput kirjoitetaan käsin, kauhea kaaos – ja mistään ei saa selvää. Kannattaa pitää se tarra näkyvillä, niin henkilökunta poimii teidät oikean koneen kyytiin. Niin, ja Myanmarissa muistakaa tinkiä taksikyytien hintoja – vähintään puoleen tai yksi kolmasosaan pyydetystä.

    1. Kiitos Jani!
      Sarajevosta ja laukauksista tuli mieleen Mostar, jossa myös näimme aika paljon reikäisiä seiniä, joten ehkä meillä jonkinlaista esimakua tuosta siis jo on.
      Myanmarin osalta päätimme jättää Popan väliin ohjelmaa rakentaessamme: olivat jutut siitä miten apinoiden ulosteiden päällystämät portaat pitää jostain eteenpäin kavuta paljain jaloin sen verran pahan tuntuisia, ettei innostanut.
      Sisäisten lentojen ja taksien osalta luotamme ainakin toistaiseksi paikalliseen oppaaseemme ja kuljettajaamme, eli kun ostimme kaiken valmiina Aventuralta, niin saatamme ehkä selvitä melko helpolla. Mutta saa nähdä sitten, loka/marraskuun taitteessa.

  7. Ihailen niitä jotka osaavat suunnitella ja varata reissut hyvissä ajoissa! Meillä tämä ei valitettavasti onnistu. Tuo Plitvicen kansallispuisto näyttää upealta paikalta ja kiinnostaa kovasti. Jään mielenkiinnolla odottamaan teidän postausta!

    1. Kiitos Martta! Meillä kyllä taas matkailu voisi jäädä aika vähiin, jos emme niistä etukäteen päättäisi – päättäisimme sitten kuitenkin, että ei kai me juuri nyt viitsitä :-) Mutta yhdelle sopii yksi tapa ja toiselle toinen, niin monella ulottuvuudella, tässä matkailun ihmeellisessä maailmassa.

  8. Minä kipuilen jo yhden viisumin kanssa ja Mielessä on toinen ja uusi passi, en tykkää yhtään. Minua tietysti lohduttaa se, että bingobangovaltiot kostavat EU:n bingobangomaille siinä näiden viisumivaatimukset heidän kansalaisilleen, joten vika älyttömiin viisumeihin löytyy kyllä aika läheltä.
    Sitten, kun etsii apua viisumipuuhiin, niin se kuivuu nopeasti kasaan. Jännä juttu, miten netissä onkin kaikkea, mutta sitten kun yrittää hakea asiatietoa, niin sitä ei olekaan.

    1. Kiitos Stacy! Näinhän se on, että kun suomalaiset, jotkut, joskus, tapaavat vaikka valittaa Venäjän viisumivaatimuksista, niin vastavuoroisuudestahan näissä usein tosiaan on kyse. Viisumeihin liittyvät yksityiskohdat muuttuvat usein – siksikin tapaamme herkästi käyttää niissä toimistojen osaamista.

  9. En tiedä miten voisin suunnitella lomia esim. vuotta etukäteen. Työkuviot ja muut ovat sen verran epäsäännöllisiä, ettei oikein voi tietää milloin seuraava loma on. Varasin matkan 8 kk etukäteen, ja siinä olikin aikamoinen sumpliminen miten sen toteutan, kun lomaa ei periaatteessa olisi ollut.

    Barcelona on itsellänikin suunnitelma listalla, saa nähdä milloin sinne kerkeän tai pääsen.

    1. Kiitos Annukka! Me olemme jo ”ikilomalla”, eli emme ole enää töissä, joten aikataulumme ovat omissa käsissä. Tosin voihan aina joskus jotain yllättävää sattua silti ja matkavakuutusten peruutusturvaa on joskus jouduttu käyttämään.

  10. Mielenkiintoisia matkoja on tulossa teille. Heh, kiva tuo teidän sääntö, minä olen yrittänyt pitää sääntönä, että ainakin yksi matka pitää olla varattuna. Silloin pääsen ainakin johonkin tasaiseen tahtiin. :D Tällä hetkellä näin, ehkä joskus voin alkaa rajoittamaan matkojen varaamista. Sitä aikaa odotellessa. :)

    1. Kiitos Virpi! Meillä on vähän sitä ongelmaa, että hyviä matkaideoita on paljon ja teoriassa niitä voisi varata montakin hyvissä ajoin ja joskus on niin tehtykin, jopa vuoden päähän, mutta juuri sen opettamana olemme alkaneet vähän jarrutella, ettei tunnu siltä, että nyt vaan matkustetaan kuten on suunniteltu, eikä spontaaniudelle, edes sellaiselle joka ulottuu sentään kuukauden parin päähän, oikein jää tilaa.

  11. Vau, mahtavan kuuloisia suunnitelmia teillä! Itsekin tykkään että olisi aina ainakin yksi reissu tulossa niin on jotain mitä odottaa. Hirveän pitkälle ei kuitenkaan voi lentoja ostella, kun aina pitää odottaa miten saa töissä lomat sumplittua.
    Tykkään kuitenkin suunnitella mielessäni ja paperillakin reissuja pitkällekin etukäteen. Nytkin on ensi vuodelle jo kolme reissua muuten suunnitteilla, mutta mitään en ole vielä päässyt varaamaan ennen kun tarkat päivät saa lyötyä työpaikan ja matkaseuran kanssa lukkoon.

  12. says: Pirkko

    Kiitos Anni! Meillä tietysti kun ei ole enää työaikatauluja suunnittelu on vähän helpompaa. Mutta tietysti aina elämässä voi tulla yllättäviä asioita vastaan, mutta sitten yritetään ratkoa niitä tilanteen mukaan.

  13. Näitä matkasuunnitelmia teiltä on kyllä kiinnostava lukea, kun takana teillä on jo niin monta kohdetta, että aina mietin, mitä seuraavaksi keksittekään. Myanmar tulee varmasti olemaan kokemus upeine pagodoineen ja tuo Guineanlahden reissu kiinnostaisi kyllä kovasti itseäni, mutta luulenpa että omien reissusuunnitelmieni vuoksi Länsi-Afrikkaan suuntaan vasta joskus myöhemmin… :)

    1. says: Pirkko

      Kiitos Anna-Katri! Meillä alkavat monet jäljellä olevat maat olla Afrikassa, joten saattaa olla, että tuon Guineanlahden jälkeen tulee vielä lähivuosinakin lisääkin Länsi-Afrikan suuntaa.

  14. Shangri-La -hotellissA on ihana iltapäivätee. Tai no … oli ainakin jokunen vuosi sitten. Kannattaa kuitenkin tarkistaa mikä arvosanat saa nykyisin.

    Jotain hyötyä kultakortista, eli sain veloituksetta Hki Bangkok ja Singapore Hki välille meille varauloskäyntipaikat. Jos tulee hyvä tarjous businekseen, niin voi harkita.

    Itse olen Myanmarissa nykyisen suunnitelman mukaan vain kolme päivää. Katsotaan mihin se riittää

    1. says: Pirkko

      Kiitos Anna! Pitääkin tsekata tuo iltapäivätee. Jokunen vuosi sitten Hanoin Hiltonissa oli myös aika kelvollinen. Me halusimme kiertää Myanmarin *kaikki* kohteet ja siksi se päätyikin ainoaksi kohteeksi tällä Aasian reissulla. Seuraavalla kerralla ehkä sitten kierrämme myös noita ”pienempiä” kuten Itä-Timor ja Papua Uusi-Guinea ja ehkä vaikka Filippiinit samalla reissulla.

    1. says: Pirkko

      Kiitos Jenni! Pysy kuulolla, eli seuraa blogiamme, niin pääset mukaan näihinkin reissuihin.

Leave a comment
Leave a comment

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *