Verlan puuhiomo ja pahvitehdas

Verla

Verla oli seitsemäs (ja viimeinen) kotimainen Unescon maailmanperintökohde, jossa olemme vierailleet. Meiltä, länsisuomalaisilta, se jäi viimeiseksi, sillä selvästikin suuntaamme useimmin Suomessa länteen kuin itään, vaikka eihän Verla kaukana ole, matkaa pääkaupunkiseudulta Kouvolan kupeeseen on vain 160 km, saman verran kuin Turkuun, jossa käymme monta kertaa vuodessa.

Yö tehdaskylässä

Saavuimme Verlaan jo edellisenä iltana, sillä kiertelimme viikonloppuna Kotkan ja Haminan seutua. Tätä muutaman päivän kesäretkeä hahmotellessani olin Verlan sivuilta huomannut mahdollisuuden yöpyä vanhan tehtaan välittömässä läheisyydessä ja vuokrasimmekin yhdeksi yöksi pienen mökin.

Raili-Kaarinan Tuomi

Verla seuratalo
Tuomi-mökkiin vievä tie oli sen verran jyrkkä, että jätimme auton Seuratalon pihaan
– historian havinaa toki tässä Seuratalossakin.

Varaustilanteen, hinnan ja mökeissä olevien mukavuuksien ohjaamana päädyimme 60-luvun Raili-Kaarinan Tuomi -mökkiin, ei siis kaikkein autenttisimpaan Verlan majoituskokemukseen, mutta olimme kuitenkin kävelyetäisyydellä tehtaasta ja saatoimme jo illalla kierrellä tehdasalueella ja sen ympäristössä.

Verlan puuhiomo ja pahvitehdas

60-luvun lautamökki tarjosi majoituksen perusversion, omilla liinavaatteilla ja aamiaistarvikkeilla, mutta oli siinä sentään sähköt ja pieni keittiö ja sisä-WC.

Viimeinen työpäivä tehtaalla

Verlaan pääsee tutustumaan vain opastetuilla kierroksilla ja “naapureina” ehdimme helposti paikalle heti aamukymmeneltä päivän ensimmäiselle kierrokselle. Kierroksen myötä ymmärtää hyvin, että tehtaaseen ei voi tutustua ilman opasta, sillä harvalle kai sittenkään puuhiomo ja tehdas heräisi sillä lailla henkiin sitä yksin kierrellessään kuin mitä Verlan osaavien oppaiden seurassa.

Verla puuhiomo ja pahvitehdas
Tästä se alkaa, Verlan lipunmyynti ja pieni museokauppa

Aloitimme lyhyellä elokuvalla, joka kuvattiin viimeisinä päivinä ennen tehtaan sulkemista. Verlahan suljettiin 1960-luvulla, pehmeästi, siten, että nuoremmat työntekijät siirtyivät jo aikaisemmin Kuusankoskelle, mutta vanhemmat, jotka halusivat jatkaa Verlassa, saivat jatkaa siellä loppuun asti. Näinä viimeisinä työpäivinä monet tehtaalla työskentelevät naiset tekivät työnsä pyhäleningissä, tietäen päätyvänsä elokuvaan ja historiaan.

Tehtaan viimeisistä päivistä kertovan elokuvan voit nähdä vain Verlassa, mutta jonkin aikaa voit halutessasi katsoa Aamu-TV:n tänä kesänä Verlassa tekemät insertit:

Puusta pahviksi

Pahvinvalmistuksen prosessi perinteisin menetelmin on satunnaisen kävijän onneksi sen verran yksinkertainen, että sen vaiheiden ymmärtäminen on ja sen myötä prosessin seuraaminen tehdaslattialla on helppoa.

Verla puuhiomo ja pahvitehdas

Puut uitettiin Verlaan Mäntyharjulta, ne nostettiin vedestä kuivumaan nykyisin parkkipaikan kohdalle vuodeksi, jonka jälkeen ne tuotiin tehtaaseen, sahattiin puolen metrin pölleiksi ja kuorittiin: käsikäyttöisillä koneilla kaikki vaiheet, mitä nyt kuljetushommissa oli hevonen apuna, myöhäisempinä vuosina.

Verla puuhiomo ja pahvitehdas

Verla puuhiomo ja pahvitehdas
Kuvat museon sisältä otettu ja julkaistu museon luvalla – kuvaaminen museon sisätiloissa ei ilman lupaa ole sallittua.

Hiomakoneet hioivat sitten pöllit massaksi, joka kulki eteenpäin kokoojakoneisiin, joita naiset hoitivat. Kahdeksalla koneella oli kullakin omanlainen äänensä, joka hälytti säännöllisin väliajoin: nyt on pahviarkki valmiina irroitettavaksi.

Verla puuhiomo ja pahvitehdas
Kokoojakoneita

Märät arkit jatkoivat matkaa kuivaamoon, jossa ne ripustettiin 7 matalaan kerrokseen kuivumaan, jopa 75 asteen lämpötilassa. Onneksi kuivaamo jakautui sentään kahteen osaan, joten toisessa osassa saatettiin vaihtaa pahviarkit samalla kuin toisessa osassa niitä kuivattiin, joten työskentelypuolella lämpötilan jäi sentään kesälläkin korkeintaan 40 asteeseen! Nyttemmin jo edesmenneessä kesäkuivaamossa arkkeja kuivattiin kesäisin lämmittämättömässä harvaseinäisessä tilassa.

Verlan puuhiomo ja pahvitehdas
Pahviarkkeja kuivaamossa

Lopulta arkit lajiteltiin painon mukaan ja kiillotettiin ja leikattiin, jos asiakas niin oli toivonut ja paalattiin 200 kilon paaleiksi. Valmiin tuotteen matka maailmalle saattoi alkaa.

Verlan puuhiomo ja pahvitehdas
Tehdasrakennuksen toisessa kerroksessa puut pätkittiin ja kuorittiin.
Kokoomakoneet sijaitsevat ensimmäisessä kerroksessa.
Verlan puuhiomo ja pahvitehdas
Näitä käytäviä pitkin pahviarkit kulkivat kuivaamoon
Verlan puuhiomo ja pahvitehdas
Kuivaamorakennus

Tehtaan työntekijät

Monet työntekijät viettivät tehtaalla koko elämänsä, oppaamme kertoo yli 50-vuotisista työurista ja työntekijöistä, jotka jäivät eläkkeelle vasta yli 70, jopa yli 80-vuotiaina.
Maailma oli aika erilainen paikka vielä 1960-luvullakin. Tehtaan alkuaikoinan 1800-luvun lopulla, työtä tehtiin vielä kahdessa 12-tuntisessa vuorossa. Kun Suomeen saatiin laki 8 tunnin työpäivistä vuonna 1917, tehtaalla oli haasteensa saada riittävästi työntekijöitä kolmeen vuoroon pienellä paikkakunnalla.
Tehdas piti kuitenkin huolta työntekijöistään ehkä hiukan enemmän kuin mikä 1900-luvun alkupuolella oli tapana: Työntekijöiden terveydestä huolehdittiin ja pieniä eläkkeitäkin maksettiin.

Verlan omilla sivuilla tästä kaikesta on tietysti kerrottu yksityiskohtaisemmin ja tarkemmin, mutta minusta on hienoa, että tunnin tehdaskierros todella opetti pahvinvalmistuksesta tällä tarkkuudella kaiken.

Myllymakasiinista Pytinkiin

Tehdaskierroksen jälkeen vierailimme vielä tehdasalueen puodeissa ja kahvilassa. Olisin saattanut ostaa jonkun kauniin vanhan opetustaulun, joista iso osa aikoinaan toteutettiin Verlan pahveille, mutta sellaisia ei, edes uusina kopioina, ei ollut tarjolla, paitsi pieninä julisteina tai postikortteina, joten tyydyimme kahvion Werla-limonaadiin.
Verlan kahviokin on arvoisessaan ympäristössä, Myllymakasiinissa.

Verla Myllymakasiini

Verla Myllymakasiini
Verlan Myllymakasiini

Verla puuhiomo ja pahvitehdas Verla puuhiomo ja pahvitehdas

Viipyilimme vielä Patruunan pytingin puistossa, syyskesän kukkaloistoa ihaillen ja kävelimme parkkipaikan äärimmäiseen nurkkaan katsomaan esihistoriallista kalliomaalausta, jonka “kuvatasoista erottuu selvästi kahdeksan hirveä ja kolme ihmistä”, mutta emme onnistuneet erottamaan niistä paljaalla silmällä yhtään.

Patruunan Pytinki Verla
Patruunan pytinki
Patruunan Pytinki Verla
Patruunan pytinki vesistön toiselta puolelta katsottuna.
Aika jännää, että 1700-luvulla Venäjän ja Ruotsi-Suomen raja oli tällä sillalla.
Yövyimme siis aikanaan Venäjään kuuluneella aluella.

Esihistorialliset kalliopiirrokset Verla Esihistorialliset kalliopiirrokset Verla

Esihistorialliset kalliopiirrokset Verla
Valokuvasta kalliopiirrosten hahmoja pystyy juuri ja juuri erottamaan

Ehkä viipyilimme alueella osittain myös siksi, että ajattelimme tämän olleen osaltamme viimeinen Suomen maailmanperintökohteista – nyt olemme ne kaikki nähneet.

Verlasta on myös kirjoittanut alueella enemmänkin aikaa viettänyt Lähtöselvitetty blogia -kirjoittava Katja, joten jos Sinäkin haluaisit vielä viipyä alueen tunnelmissa tai tutustua alueeseen vähän laajemminkin, niin luepa Katjan juttu Suomi-kohde numero 27: Verla.

Lähtöselvitetty Verla
Lähtöselvitetty -blogin juttuun Verlasta pääset myös tästä kuvasta

Myös Maailmanmatkaaja-ystävämme Sakari on kirjoittanut Verlasta viime kesänä.
Sakarin jutussa on myös sisäkuvia tehtaasta ajalta, jolloin kuvaaminen museossa ei vielä ollut rajoitettua.

Muut Suomen maailmanperintökohteet

Joissain vaiheessa maailmaa kierrellessämme havahduimme Unescon maailmanperintökohteisiin – luultavasti saamme kiittää tästä matkaseuraamme. Vähän myöhemmin Maailmanmatkaaja-ystävämme “haastoivat” ryhmää, myös meidät, Suomen Unescon maailmanperintökohteiden osalta: jos matkustamme todellakin maailman ääriin nähdäksemme maailmanperintökohteita siellä, niin miten koti-Suomen kohteet?

Alkutilanteemme oli pari vuotta sitten vaatimaton: vain Suomenlinna ja Vanha Rauma. Mutta viime kesänä kiersimme länsirannikon majakoita ja kävimme myös Merenkurkussa. Paluumatkalla poikkesimme Petäjäveden kirkolla ja Oravivuorella, joka kuuluu Struven ketjuun. Tänä vuonna kävimme Raumalla, taas majakoita ja maailmanperintökohteita yhdistäen, nyt myös Sammallahdenmäellä. Ja nyt Verla.

https://meriharakka.net/2018/08/28/verlan-puuhiomo-ja-pahvitehdas/ https://meriharakka.net/2018/08/28/verlan-puuhiomo-ja-pahvitehdas/

Artikkelin avainsanoja
,

16 kommenttia

  • Onpa herttainen tehdasvanhus <3 Historia tuo aivan oman säväyksensä näille tiilikaunottarille ja pitsihuviloille. Nolottaa kertoa, etten ole koskaan kuullut koko paikasta, vaikka olen ollut aina kiinnostunut historiasta ja jonkin verran suomalaisia kohteita aikoinaan kiertänytkin 😮 Omat länsirannikkolaiset juuret vievät meidätkin kotimaassa usein ihan vastakkaiseen suuntaan:)

    • Kiitos Eve! Verlan tarina on kyllä kiehtova ja se kerrotaan museokierroksella mukaansatempaavasti, eli suosittelen, todella.

  • Suomen unesco-kohteet ovat jääneet minullakin aivan paitsioon. Vain kaksi nähty. Ulkosuomalaisena Suomen-vierailut vaan ovat niin täynnä ohjelmaa, että luulen, etten ole kovin pian pääsemässäkään unescon maailmanperintökohteita kiertämään. Kiva idea teillä tuo kaikkien kohteiden bongaaminen! Verla näyttää kauniilta ja museo hienosti toteutetulta.

    • Kiitos Eeva! Ehkä ulkosuomalaisena kierrätkin nykyisen kotimaasi Unescon maailmanperintökohteet – ideana tässä vähän se, että lähelläkin voi olla kaikenlaista upeaa.

  • Olin parisen viikoa sitten Kouvolassa blogimatkalla ja Verla mainittiin siellä useaan otteeseen, mutta siellä käynti ei kuulunut ohjelmaamme. Kuulostaa juuri sellaiselta kohteelta, josta ei saisi ilman opasta mitään irti. Mielenkiintoinen kohde.

    • Kiitos Merja! Luinkin Kouvolajuttusi 🙂 – me taas ohitimme Kouvolan ja kävimme vain Verlassa.

    • Kiitos Sari! Pidin kovasti tehtaan tarinasta. Kierroksellamme oli vain 3 henkeä ja otin muutaman kuvan oppaan lausetta “Sisällä ei mielellään saa kuvata” -lausetta hiukan uhmaten ja kysyin sitten myöhemmin luvan niiden käyttämiseen blogissamme tarjoten referensseinä muista Suomen maailmanperintökohteista kirjoittamiani juttuja ja sain luvan. Vielä fiksumpaa olisi tietysti ollut kysyä lupa etukäteen, jolloin olisi voinut enemmänkin kuvata, mutta toisaalta ehkä hyvä näin, niin tuli kuitenkin enimmäkseen keskityttyä tarinaan eikä kuvakulmiin!

  • Hyvin huonosti ovat Suomen maailmanperintökohteet meillä hallussa. Osa ei edes kuulostanut ollenkaan tutuilta. Pakko myöntää, että Verla kuului näihin täysin vieraisiin kohteisiin. Onneksi nyt olen taas yhden pykälän sivistyneempi. Verlahan näytti todella mielenkiintoiselta kohteelta, etenkin tuo opastettu kierros. Detaljitiedon ystävänä kuuntelen asiantuntevan oppaan tarinoita mielelläni.

    • Kiitos Aron! Meille nämä tulivat tutuiksi jo joitakin vuosia sitten, mutta se, että Verla osoittautui ihan helmeksi, oli meillekin yllätys.

  • Tuo Verla on kiinnostanut jo pidempään, tehdasmiljöö on kaunis. Tuollaisia tiilirakennuksia katson oikein mielelläni.

    Ja tosiaan, niin moni matkailee maailmalla maailmanperintökohteiden perässä, miksei siis myös omassa kotimaassaan? Minullakin tosin käytynä Suomenlinnan lisäksi vain tuo Petäjäveden kirkko. Struven ketjua ihmettelin Tartossa, mutta sitä ei lasketa tähän.

    • Kiitos Johanna! Nyt Suomen kaikki Unescon maailmanperintökohteet kierrettyämme uskaltaisin sanoa, että eivät ne yhtään jää kokemuksena jälkeen maailmalla olevista, eli suosittelen niihin(kin) tutustumista.

  • Käyn kyllä mielelläni maailmanperintökohteissa kun ne osuvat kohdalle vaikken niitä nyt erityisesti bongailekaan. Suomen kohteissa en ole käynyt Petäjäveden kirkossa enkä Verlassa, eivät ole sattuneet kohdalle, autolla kun harvemmin Suomessa kierrellään. Näyttää kyllä nostalgiselta paikalta. Minä muuten nukuin viime yönäkin Venäjälle kuuluneelle alueella, koko Suomihan kuului Venäjälle vielä 1900-luvun alussa 🙂

    • Kiitos Terhi! Vähän sama meillä oli alkutilanteessa, että kun emme autolla Suomea kierrelleet, niin emme vahingossa näihin kohteisiin osuneet, mutta nyt olemme parina vuotena tehneet kesällä sen verran automatkaa Suomessa, että nämä (ja muutamat majakat) saatiin kierrettyä.

  • Itse asuin puolitoista vuotta Kouvolassa, enkä koskaan käynyt tuolla. Harmittaa nyt, mutta pääseehän sitä uudestaan vaikka ensi kesänä. Haluaisin itsekin tehdä retken Suomen Unescon perintökohteisiin, sillä niistä taitaa olla koettuna vain Vanha Rauma.

    • Kiitos Sandra! Niinhän tuo joskus on, että lähellä olevat kohteet jäävät käymättä. Meilläkin taitaa pääkaupunkiseudulla olla yksi jos toinen nähtävyys tsekkaamatta.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.