Cavaa ja aurinkoa?

Pullo Cavaa -feature

Kävimme katsomassa Helsingin Kaupunginteatterin Pullo Cavaa ja aurinkoa -näytelmän. Siipalla ei tainnut oikein olla mitään odotuksia näytelmästä, mutta suostui sentään lähtemään kaveriksi, vaikka arvelikin näytelmän olevan enemmän naisten juttu. Ja oikeassahan hän oli, miehiä oli katsomossa vain kourallinen ja puheensorina ennen näytelmän alkua merkittävän kovaäänistä!

Minulla sen sijaan oli odotukset kuplivan aurinkoisesta ja hyväntuulisesta teatteri-illasta, mutta ihan sellaiseksi ei tästä esityksestä ollut.

Kuohuviiniä ja huonoja seksivitsejä

Cavaa oli kyllä tarjolla, useammankin pullon verran. Siinä määrin, että näytelmään oli sisällytetty jo muutamia liialliseen alkoholin käyttöön liittyviä muisteluita ja toteamuksia, että ehkä nyt sitä cavaa on jo nautittu riittävästi. Pullon cavaa olisi minusta voinut hyvin pitää vain kevyenä ja kuplivana mausteena esitykselle.

Pullo cavaa ja aurinkoa
Helsingin Kaupunginteatteri – Pullo cavaa ja aurinkoa – Kuvassa Jaana Saarinen, Eija Vilpas ja Heidi Herala – Kuva © Harri Hinkka

Myös seksin ympärillä pyörivät vitsit olisivat voineet jäädä jo jollekin muulle vuosikymmenille. Eija Vilppaan esittämän Anitan toistuvaa liikehtimistä aiheeseen liittyen oli jo vaikea katsoa.

Ystäviä läpi elämän

Mutta, kuohuviinin ja seksin takaa tarinasta löytyi kyllä jotain siitäkin mitä olin tullut katsomaan. Neljän naisen ystävyyttä monen vuoden ajalta. Neljän naisen erilaiset elämäntarinat ja erilaiset elämäntilanteet. Välähdyksiä siitä, millaista yhteinen elämä Portugalin aurinkorannikolla voisi olla.

Päiväretki Algarvesta Lissaboniin herätti minussa hetkeksi matkabloggaajan – aika pitkä päiväretki junalla tehtäväksi, kun junamatka rannikolta pääkaupunkiin kestää sentään yli neljä tuntia suuntaansa.

Pidin myös eläkeikäisten tai eläkeikää lähestyvien naisten tarinaan tuodusta nuorten ihmisten näkökulmasta nuoren arkkitehdin ja hänen puolisonsa mukana. Seitsemänkymppiset alkavat olla hänelle jo punainen vaate kun ensin työharjoittelu typistyy kahvin kantamiseen toimiston vanhoille jäärille ja sitten päätyy Portugalissakin tekemään töitä eläkeläisille!

Pullo cavaa ja aurinkoa
Helsingin Kaupunginteatteri – Pullo cavaa ja aurinkoa – Kuvassa Maija Lang ja Aino Seppo – Kuva © Harri Hinkka

Puhutaan kuolemasta

Keskustelut asettumisesta Portugaliin loppuiäksi kirvoittavat myös pohtimaan vakavampia aiheita kuten ketkä kenenkin tässä vaiheessa elämään jo itselliseksi jääneiden naisten arkkua tulisivat kantamaan. Lapsettomana jäin itsekin hetken listaamaan sukujemme miespuolisia jäseniä: eiköhän sieltä tarvittava puoli tusinaa löytyisi.

Inkan (Heidi Herala) ehdotus siitä, että hänen tuhkansa saisi sirotella Stokkan rullaportaisiin on sekä ihana että ehkä inhorealistinen sekin: ”Stokka on minun Venetsiani, ihana mennyt uppoava maailma”.

Pullo cavaa ja aurinkoa
Helsingin Kaupunginteatteri – Pullo cavaa ja aurinkoa – Kuvassa Aino Seppo, Jaana Saarinen, Eija Vilpas ja Heidi Herala– Kuva © Harri Hinkka

Sekoilu taulukauppojen tiimoilta (iso taulu on muuten ihan katsottava!) on sekin vähän liikaa – tai ehkä minä sitten vaan olen liian asiallinen ja näytelmään on haluttu enemmän komediaa kuin asiaa. Mutta asialliselle ihmiselle melko hitaasti etenevät jo kertaalleen esitellyn tarinan käänteet taulukauppojen eri vaiheissa aiheuttavat taas jo enemmän kärsimystä kuin innostusta esitykseen. Katsojana yhdyn ostajaehdokkaan kommentteihin tyyliin ”Hullut akat, onko aamulääkkeet jääneet ottamatta vai onko niitä otettu vähän liikaa!”

Valkeat mantelipuut

Onneksi tarinalla, niin taulun kuin neljän naisen osalta on sentään onnellinen loppu!

Pullo cavaa ja aurinkoa
Helsingin Kaupunginteatteri – Pullo cavaa ja aurinkoa – Kuvassa Eija Vilpas, Maija Lang, Sauli Suonpää, Aino Seppo ja Jaana Saarinen – Kuva © Harri Hinkka
Pullo cavaa ja aurinkoa
Helsingin Kaupunginteatteri – Pullo cavaa ja aurinkoa – Kuvassa Heidi Herala, Aino Seppo, Jaana Saarinen ja Eija Vilpas – Kuva © Harri Hinkka

Algarven rannikon kukkiva mantelipuut tammikuun lopulla vai Suomen luminen talvi – ehkä näille naisille sitten kuitenkin ne mantelipuut.

Itse Algarven tammikuuta kerran kokeiltuani taidan sittenkin valita Suomen talven – ja sieltä riittävän taajaan muihinkin kohteisiin kuin Algarveen tehtävät matkat sydäntalvella.

Näyttelijäsuorituksista pidin Heidi Heralan ja Aino Sepon työskentelystä. Eija Vilppaan ja Jaana Saarisen roolihahmoissa oli liikaa elementtejä, joista en pitänyt, joten en jaksanut innostua heidän suorituksistakaan samalla tavalla kuin vaikka Aino Sepon.

Pullo Cavaa ja aurinkoa kävimme katsomassa Helsingin kaupunginteatterin tarjoamilla Lehdistö-lipuilla. Näytelmä sai ensi-iltansa 12.9.2018 ja loppuvuoden näytöksissä on vielä tilaa, eli ehdit vielä hyvin muodostamaan oman, mahdollisesti eriävän, käsityksen tästä näytelmästä.

Jutun kaikki kuvat ovat Helsingin Kaupunginteatterin Media-kuvia.

Join the Conversation

4 Comments

  1. says: Ne Tammelat

    Me kävimme katsomassa tämän myös ystävättäreni kanssa ja aika paljon samoja havaintoja tehtiin. Rispektit niille miehille, joita oli kourallinen saapunut paikalle :) Lavastus oli hieno ja palveli hyvin koko esitystä.

    Eniten kyllä ihmetytti väliajan toiminta. Eikö kuohuviinipulloja voi avata etukäteen ja kaataa lasillisia valmiiksi, kun niitä naisvaltaisessa yleisössä menee lauantai-iltana aivan varmasti kymmenittäin kaupaksi. Muutama myyntipiste lisää ja väliajan tunnelmakin olisi ollut ihan toisenlainen kuin jonossa jonon perään seisominen.

    1. says: Pirkko

      Kiitos kommentista! Tuo oli kyllä totta mitä sanoit lavastuksesta, sitä katseli todella mielellään myös silloin, kun kohtaus näyttämöllä aiheutti lähes myötähäpeää. Me ostimme kuohuviinimme jo ennen esitystä ja selvisimme selvästikin siis vähällä noiden jonojen suhteen. Hyvin tuo näytelmä varmasti ainakin myös kuohuviiniä :-)

  2. Me käytiin myös katsomassa tuo ystäväporukalla. Tultiin suoraan illallispöydästä, joten parvella alkoi näytelmän edetessä nukuttaa, varsinkin kun siellä oli todella lämmin. Perjantai-ilta ei muutenkaan ole, ainakaan minulle, paras ilta kultturinautinnoille, kun raskas työviikko takana. Meitä hämmästytti myös väliajan hidas tarjoilu. Tiskin takana huhki vain yksi tarjoilija ja kun kaikki halusivat kuohuvaa, niin hidasta oli. Näytelmässä oli muutama hyvä vitsi ja miesnäyttelijän vahingossa pudonneet viikset herättivät myös hilpeyttä sekä katsojissa että näyttelijöissä. Näytelmä ei ihan vastannut omia odotuksia, vaikka hyvät näyttelijät olikin lavalla.

    1. says: Pirkko

      Kiitos Merja! Ehkä tuo näytelmä olisi ollut parhaimmillaan kun sen illallisen olisi korvannut cavalla jo ennen esitystä, jonottamatta :-)

Leave a comment
Leave a comment

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *