Monimuotoinen matkailu

Myths feature

Säännöllisin väliajoin Facebookin matkailuryhmissä tai jopa matkablogien kommenteissa käydään keskusteluja, joissa on mukana ajatus siitä, että olisi vääriä ja oikeita tapoja matkustaa.

Näin oli jo ennen kuin lentäminen nostettiin yhdeksi suurimmista ilmastomöröistä, vaikka se ei nyt ihan pahin sellainen taida ollakaan. Toki silläkin saralla itse kukin voi miettiä omia valintojaan, mutta vaikuttavimmat valinnat tehdään yhteiskunnan tasolla.

Jonkin aikaa sitten luin aiheesta intialaisen Vaibhav Mehtan blogista The Wandering Vegetable mielestäni kivan jutun aiheesta ja ajattelin jakaa sen täällä hiukan englanninkielistä juttua suomeksi evästäen.

Vaibhav kuvaa viisi matkailun myyttiä, jotka liittyvät matkan pituuteen, matkaan käytettyyn rahaan, suhtautumiseen suosittuihin nähtävyyksiin, itsenäiseen matkustamiseen vs. ryhmässä tehdyt matkat ja ulkomaan matkat vs. kotimaan matkat.

Muutama ajatus kustakin – mutta toki, jos haluat heti hypätä englanninkieliseen juttuun, niin se löytyy tästä.

Travel is universal – Debunking the Travel Myth

Matkan pitää kestää pitkään

Elämäntilanteet ovat erilaisia. Toinen voi – ja haluaa – viipyä samassa kohteessa kuukauden siinä missä toiselle riittää viikko tai jopa vain muutama päivä. Pitkään samassa paikassa viipyessä osa ajasta kuluu arkisiin asioihin, jotka eivät aina tuo lisää juuri siihen ympäristöön liittyvään kokemukseen. Kokemus ja elämys on jokaisen oma eikä se, että jossain kohteessa viettää saman ajan kuin joku toinen tee siitä samanlaista. Jokainen valitkoon sellaisen matkan kuin voi ja haluaa – vai mitä?

Meidän valintamme tapaa olla viikkoja, tyypillisimmin ehkä kaksi, pisimmät matkamme ovat olleet runsaat viisi viikkoa. Kaikkea ei ehdi tuossa ajassa, mutta liikumme kuitenkin mieluummin nopeasti ja palaamme välillä kotiin lataamaan akkuja seuraavaa matkaa varten, kuin asettuisimme taloksi maailmalla.

Moorea - Monimuotoinen matkailu
Moorea, Ranskan Polynesiassa, on sen verran kaukana, että sinne ei ihan viikon tai kahden matkalla ehdi

Pihisti vai tuhlaten

Reppureissaavat budjettimatkailijat saattavat ajatella olevansa fiksumpia kuin enemmän samassa kohteessa käyttävät matkailijat, mutta useimmalle budjettimatkailijalle saattaisi sittenkin kelvata se hiukan parempikin hotellihuone, jos sen saisi edullisemmin
Hostelliasuja löytänee kohteessa niin halutessaan hotellimatkailijaa helpommin matkakumppaneita, jos sellaisen tarpeessa on.
Hyvässä hotellissa yöpyväkin hyödyntää usein kohteessa myös vaikka ilmaisia kävelykierroksia.
Kohde on kuitenkin sama, vaikka se hiukan eri perspektiivistä joskus vähän erilaisena näyttäytyykin.

Hostelleissa emme ole koskaan asuneet ja taitavat ne jo meiltä, seniori-ikäisinä, jäädä kokemattakin. Majoituksemme minimitaso tapaa olla oma wc ja mieluiten suihkukin, mutta toki jossain kohteissa näistäkin olemme joutuneet tinkimään. Omasta huoneesta emme kuitenkaan, muistaakseni. Joskus, etenkin jos olemme pitempään samassa hotellissa, saatamme valita vähän hulppeammankin vaihtoehdon ja nauttia enemmän kodinomaisesta mukavuudesta. Mutta sitten toisaalta matkamme eivät olekaan kuukausien mittaisia, sillä ihan niin paljon rahaa mekään emme halua matkailuun käyttää, että asuisimme kuukausikaupalla hulppeasti maailmalla.

Inn Eliton Moskova - Monimuotoinen matkailu
Kylpyhuoneen pesuallas Inn Eliton-hotellissa – kohtuuhintaiset vaihtoehdot olivat vähissä Moskovassa jalkapallon MM-kisojen aikaan viime kesänä

Nähtävyyksiä kiertäen – vai kiertäen ne kaukaa

Haluatko nähdä kaupungin tai maan tärkeimmän nähtävyydet vai haluatko kiertää ruuhkaisimmat kohteet kaukaa? Taas kerran, valinta on Sinun, mutta et ole matkailijana sen parempi tai huonompi, jos valitset Eiffelin tornin tai Pariisin uusimman hipsterialueen, josta harva on vielä kuullutkaan.

Kaukokohteissa, joissa vierailemme mitä luultavammin vain kerran elämässämme, haluamme nähdä päänähtävyydet, jotka useimmiten valitsemme Tripadvisorin listalta. Usein valitsemme myös valmiin (kierto)matkan, jolloin matkanjärjestäjä on jo jollain tarkkuudella valinnut kohteetkin, mutta niitä samoja, Tripadvisorin Top 10 -kohteitahan ne useimmiten silloinkin ovat.
Euroopassa saatamme nykyisin päätyä olemaan käymättä yhdessäkään varsinaisessa nähtävyydessä kerratessamme kaupunkeja, joissa olemme olleet jo joskus ennenkin.

Vapaudenpatsas - Monimuotoinen matkailu
Yhdellä New Yorkiin suuntautuneista matkoistamme kävimme katsomassa tämänkin ihan lähietäisyydeltä

Omatoimisesti vai ryhmässä

Vaibhav kuvaa tiukimmin kaiken omatoimisesti tekevän mielenlaatua hauskasti: Hän uskoo, että ellei Kolumbus olisi jo löytänyt Amerikkaa, hän olisi sen löytänyt!

Parhaimmillaan ryhmäretken opas osaa esitellä Sinulle kohteen, sen historiaa, kulttuuria ja sen kehitystä höystäen vielä tarinaansa sopivalla määrällä huumoria. Huonoimmillaan omatoiminen matkailija kuljeskelee ympäriinsä näpsien kuvia kohteista, joista hän ei oikeastaan tiedä mitään. Tietysti ryhmässä toteutettu retkikin voi joskus olla huono ja omatoimisesti kohteessa kulkeva saattaa olla  tehnyt kotiläksynsä todella hyvin. Mutta ei kannata ehkä suoralta kädeltä tuomita kumpaakaan vaihtoehtoa. Yksi lähestymistapa sopii yhdelle ja toinen toiselle ja yksi sopii yhteen kohteeseen ja toinen toiseen kohteeseen.

Nopean matkustustahtimme takia valitsemme usein valmiin vaihtoehdon. Paras vaihtoehto on mielestäni oma opas, jonka kanssa voi liikkua omaan tahtiinsa, omat kiinnostuksen kohteensa valiten ja omat kysymyksensä esittäen. Mutta ryhmäretkikin kelpaa hyvin. Kuten myös omatoimisuus, jos kohteeseen pääseminen tai siihen perehtyminen ei ole liian työlästä.

Yosemite - Monimuotoinen matkailu
Tällaisella ryhmällä kiersimme joitakin Yhdysvaltain luonnonpuistoa. Kivaa oli! Tässä Yosemitessa.

Kelpaako kotimaan matka?

Kotimaan matkailua käsittelevässä kohdassa pidin tästä lauseesta: Ymmärtääkseen omaa taustaansa ja maansa kulttuuria jokaisen on tärkeä matkustaa myös omassa maassaan.

Tämänkin ulottuvuuden osalta on myös hyvä muistaa ihmisten erilaiset mahdollisuudet matkailuun ja jakaa puolin ja toisin kokemuksia positiivisessa hengessä sen sijaan, että pitäisi omia kokemuksiaan parempana kuin toisen.

Kesäinen Suomi on mitä parhain matkakohde. Useimmiten ei ole liian kuuma ja harvoin on kovin ruuhkaistakaan. Laiskoina automatkailijoina tosin kesäretkemme eivät usein ulotu Etelä-Suomea edemmäs. Kaukomatkoistamme kerromme mielellämme, niin blogijuttujen muodossa kuin muutenkin, mutta kuuntelemme myös – hetkittäin jopa hiukan kateellisina – juttuja vaikka kesämökeiltä tai Saaristomeren satamista. Kaikkea on vaikea saada ja omiin valintoihinsa on tyytyminen!

Merenkurkun saaristo
Merenkurkun saaristossa kesällä 2017

14 kommenttia

  • Hyvä aihe. Minä tykkään sekä omatoimi mutta myös valmismatkoista. Oikeastaan usein omatoimimatkailu voi tulla jopa kalliimmaksi. Ainakin siinä tapauksessa kun majotuksien hintaa korotetaan ja joskus ollut pakko mennä kalliimpiin. Olisikin hyvä jos aina tietäisi etukäteen ne kohtuuhintaiset kohteet ja majoitukset. Olen kokeillut myös hostelleja, tosin sellaisia yksityishuoneita hostelleissa ja ne ovat olleet ihan ok. Euroopassa on tänä vuonna korotettu niin paljon hotellejen hintoja, että useiden kannattaa jo senkin takia alkaa harkita valmismatkoja ja hostellien yksityishuoneita.

    • Kiitos Susanna! Ainakin Länsi-Euroopassa, jossa keväällä jonkin verran kävimme (Amsterdam, Bryssel, Berliini) ja nyt muutama viikko sitten Barcelona, eivät ole ihan edullisia asumisen osalta, jos haluaa asua hyvällä paikalla ja suht hyvällä tasolla. Sijainnista emme halua tinkiä lyhyehköillä matkoilla, sillä jonkun saman metrolinjan ajaminen joka päivä suuntaan ja toiseen ei oikein innosta.

  • Mielenkiintoista luettavaa! 😊 Me omatoimimatkaillaan mutta juuri tuollaisen oppaan kanssa sais varmasti paljon enemmän tietoa irti itse kohteesta. Paikallisia taksikuskeja ollaan monesti kuunneltu korvat höröllä 😀 Hostelleilla on ehkä huonompi maine mut ite oon asunut tosi siisteissä paikoissa pilkkahintaan, mut omaa miestäni en oo myöskään saanut ylipuhuttua hostelliin 🙂

    • Kiitos Elina! Pienellä vaivalla, matkabloggaajastatuksella ja hyvällä “myyntipuheella” paikallisen oppaan voi saada yksityiskäyttöönsä melko helpostikin ihan vaan blogijuttua vastaan. Ehkä voitte yrittää joskus 🙂

  • Minulle hostelli on ainoa tapa yöpyä sisätiloissa ellei sitten hotelli ole poskettoman halpa ja kuitenkin minulla ikää on jo kohtalaisesti. Rahaa ei ole, siksi hostelli. Ei minua kuitenkaan kiinnosta muut reissaajat, ellei heillä ole jotain satumaista vinkkiä. Satumaisen vinkin saa yleensä kuitenkin hostellin respasta. Yleensä pyrin siis välttelemään ihmisiä.
    Kun olen vanha, niin ajattelen, että mitä pitempään reissussa, sitä suurempi vaara sairastua tai muuttua koko ajan sairaammaksi. Toisaalta, jos sairastuminen sattuu lyhyelle reissulle, niin se tuhoaa sen perusteellisesti.

    Perusnähtävyydet ovat joko tosi hienoja tai sitten listalta ruksattavia. Tuntuu, että Pietarin perusnähtävyydet ovat tosi hienoja, mutta joku Eiffel-torni ja Riemukaari vain sellaisia ruksattavia ja Pariisissa viettää aikaa jossain muualla. Ikinä ei siis etukäteen osaa sanoa, mikä nappaa. Machu Picchu ei napannut ja ehkä syynä oli se, että oli liikaa ihmisiä vaikkei siellä silloin edes ollut paljon. Sacsayhuaman oli minusta paljon hienompi. Eipä tarvinnut väistellä kuilun puolelta tyyppiä, joka oli jäykkänä kauhusta korkeuskammonsa takia. Tipi tietysti tuo oman lisänsä paikkaan kuin paikkaan. Machu Picchun tipi oli inkapeukaloinen.

    Minä olen aina pihi, koska olen köyhä eläkeläinen ja minimalisti.

    Eniten minua vaivaa, että minun paikassani on joku muu, koska haluan olla se paikan ainoa. Los Angelesin lähellä asuessa, jos teki niin kuin muut, joutui ruuhkaan. Jos teki niin, kuin muut eivät tehneet, joutui silti ruuhkaan, koska muutkin ajattelivat niin. Siksi aika kului miettien, mitä kukaan muu ei tekisi. Matkailussa se ei ole onnistunut kovin hyvin minulla. Pajala ei ollut kyllä megasti panostanut siihen Vittulajängän esillä olemiseen, tai itse asiassa ei laisinkaan. Ihan kuin ainoa turakainen koko Pajalassa, ehkä onnistuin siellä aika hyvin.

    • Kiitos Stacy! Meitä, turisteja, on nykyisin niin paljon kaikkialla, että ruuhkia on vaikea välttää. Mutta niistä huolimatta, jos käyn Perussa vain kerran, niin haluan kyllä nähdä sen Machu Picchunkin – tuntuisi jotenkin tyhmältä jättää käymättä siellä, kun kuitenkin on jo lähellä.

  • Ärsyttää todella paljon ajattelu jonka mukaan pitäisi matkustaa tietyllä tavalla, muuten matkustit taas väärin. Koska oma tyylini on mennä nopealla tahdilla niin moneen paikkaa kun nyt satun ehtimään lyhyessä ajassa niin eniten tietysti ärsyttää ne joiden mielestä pitäisi matkustaa hitaasti ja vain hitaasti. En minäkään tule heille paasaamaan että mikset kulje nopeampaa laiskimus tuossa ajassa olisi ehtinyt kiertää jo koko pallon!

    Pakettimatkoista en itse ihan sairaasti välitä, mutta yritän tietoisesti pitää sen ihan omana valintanani, muut tehkööt mitä lystää.

    • Kiitos Anni! Meillä tuo nopeasti eteneminen tulee vähän siitä logiikasta, että maailmalla olemme “töissä” ja, jo poissa työelämästä olevina, kotona voi levätä vaikka kotisohvalla Netflixin kanssa. Ei sitä maailmalla “kannata” tehdä 🙂 Mutta kukin tavallaan!

  • Todella mielenkiintoista luettavaa. Jokainen matkustaa tyylillään. Matkustustyylejä on yhtä monta kuin reissaajiakin. Itse olen vähän sekoitus kaikkea. Rakastan hostelleja niiden sosiaalisen ilmapiirin ja edullisuuden vuoksi, mutta välillä hullaannun niin, että varaan överiluksushotellin lähestulkoon hinnasta piittaamatta. Arvostqn myös omaa rauhaa. Tykkään reissata pitkään, mutta koska sekin on omalla tavalla raskasta, on välillä lyhyempikin matka aivan tarpeeksi ja jopa pitkää rentouttavampikin. Elän normaalisti melko pihisti, jotta pääsisin matkoille useammin. Matkoilla en jaksa ihan liikaa pihistellä. Matkailu on ihana asia, ja me ketkä pystymme sitä harrastamaan kaikki melko etuoikeutettuja, ei siitä kannata paremmuuskisaa tehdä tai millään tavoin toisin tekeville pahaa mieltä aiheuttaa 😊

    • Kiitos Elsa! Kuten totesit, jokainen omalla tavallaan ja monet tyylejä “sekoittaenkin”. Mekin olemme nyt Myanmarissa ja yksi hotelli on pieni, lähes vaatimaton, perhehotelli, toinen taas upea viiden tähden mesta ja seuraava taas ehkä pieni. Kaikissa on puolensa, niin hyvät kuin huonotkin. Joskus hotelli voi olla turhankin “hieno” ja henkilökunta liiankin läsnä joka tilanteessa 🙂

  • Mielenkiintoista pohdintaa. Matkailu on kyllä mielipiteitä jyrkästi jakava juttu, josta keskustellaan ikävän usein negatiivisessa sävyssä. Miksi niin paljon kateutta ja paheksuntaa?

    Itse matkustin ennen tosi minibudjetilla, nyt jo valitsen hostellia useammin hotellin. Oma kylpyhuone on noussut must-listalle. Omatoimi on aina ollut juttuni, mutta kuten mainitsit, oppaan avulla vaan saa usein paljon enemmän irti. Freetourit on tosi hyviä. Vaikka hirveät väkimassat ahdistaa, voittaa mielenkiinto kuuluisia nähtävyyksiä kohtaan ja sukellan tungokseen. Mitä tulee kotimaanmatkailuun, nautin todella paljon sekä synnyinmaani Suomen että kotimaani Espanjan tutkimisesta. Ihan parasta!

    • Kiitos Eeva! Tuokin on niin totta, että itse kunkin matkailu muuttaa varmaan useimmiten ainakin vähän muotoaan elämänvaiheen ja varallisuustilanteen mukaan. Reppureissaaja voi pienten lasten myötä huomatakin olevansa pakettimatkalla ja vielä myöhemmin reppu onkin ehkä vaihtunut lentolaukkuun ja monen tähden hotelliin 🙂

  • On jotenkin absurdia, että matkailijat, joita siis matkailun kai pitäisi avartaa, ovat joskus varsin tuomitsevia toisia matkailijoita ja heidän matkailutapojaan kohtaan. Kuitenkin se mikä sopii toiselle, ei välttämättä ole se toisen juttu – jokainen tyylillään. Mielestäni onkin hienoa, että te tiedätte mitä teette ja mistä tykkäätte matkoilla, mutta silti ette sano mikä olisi oikein tai väärin matkailumielessä.

    • Kiitos Anna-Katri! Välillä on kyllä vaikeaa, etenkin näin vanhempana ja viisaampana olla neuvomatta nuorempia ja kokemattomampia 🙂 Ja tuo matkailuun liittyvä itsetuntemuskin kehittyy koko ajan. Kuluvana vuonna olemme oppineet, että 18 kilometrin vaellukset mäkisessä maastossa eivät sittenkään ole meidän juttumme ja täällä Myanmarin pienemmissä perheomisteisissa hotelleissa huomaan kaipaavani kirjoituspöytää!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.