Leonardo da Vincin hiuskiehkura

Leonardo da Vinci feature

Ryhmämatka on joskus enemmän kuin omatoimimatka. Ainakin jos kyse on Leonardo da Vincin hiuskiehkurasta. Olin ehkä nähnytkin, ohimennen, Helsingin Sanomissa jutun yhdysvaltalaisesta yksityiskokoelmasta löydetystä hiuskiehkurasta. En kuitenkaan ollut tullut ajatelleeksi, että Vincin kaupunki, renessanssin ajan yleisneron ja taiteilijan synnyinkaupunki, olisi sen verran lähellä Ligurian ja Toscanan rajalla sijaitsevaamme tukikohtaa, että siellä voisi helposti käväistä puolipäiväretkellä.

HS Vinci ja Leonardon hiuskiekura

Mutta samaan illallispöytään kanssamme osuneet matkaystävämme olivatkin selvittäneet asian ja innostivat meidätkin lähtemään kanssaan retkelle Vincin kaupunkiin. Pitihän se tarkistaa, tämä hiuskiekura, jonka oli määrä tulla esille taiteilijan nimikkomuseoon 2. toukokuuta. Vierailumme ajoittui yhteen matkan vapaapäivistä, eli lauantaihin 11. toukokuuta.

Vincin kiinnostavuutta pienen seurueemme miespuolisten jäsenten silmissä lisäsi vielä Giro d’Italia, jonka kolmannen etapin oli määrä lähteä kaupungista maanantaina 13. toukokuuta. Hyvä, ettemme jättäneet retkeä maanantaille, sillä silloin kaupunkiin ei olisi päässytkään autolla!

Giro d'Italia VInci

Hiuskiekurasta sukupuuhun

Amerikkalainen keräilijä osti vuonna 1925 Leonardo da Vincin hiuskiekuran ja sormuksen. Molemmat liittyvät kokoelmaan, joka aikoinaan kuului miehelle, jonka uskotaan löytäneen Leonardon jäännökset. Sittemmin löydökset siirtyivät toiselle amerikkalaiselle keräilijälle, joka otti yhteyttä Leonardon kotimuseoon Vincissä kuultuaan heidän selvittäneen Leonardin sukupuuta.

Leonardo da Vincillä ei ollut jälkeläisiä, mutta hänen sukupuutaan on selvitetty useamman sukupolven ajalta ja hiuskiekuran tarjoama mahdollisuus verrata sen DNA:ta Leonardon velipuolen jälkeläisten DNA:han avaa uusia mahdollisuuksia Leonardon DNA:n sekvenssointiin.

Vinci Vinci ja Leonardon hiuskiekura Vinci ja Leonardon hiuskiekura Vinci ja Leonardon hiuskiekura

Hiuskiekuran lisäksi museossa oli esillä muutamia Leonardo da Vincille tyypilliseen tapaan jänniä teoksia ja laitteita. Firenzessä aikoinaan käydessämme kävimme myös siellä Leonardo da Vinci -museossa, jossa näitä hänen suunnittelemiaan laitteita oli esillä vielä enemmän.

Vinci Vinci Vinci ja Leonardon hiuskiekura Vinci Vinci ja Leonardon hiuskiekura

Nude Mona-Lisa Vinci ja Leonardon hiuskiekura
Museolla oli myös lainassa Alaston Mona-Lisa, jonka Leonardon työryhmän uskotaan tuottaneen Leonardon alkuperäisen piirroksen mukaan vuosien 1513-1517 tienoilla. Kuuluisin Alaston Mona-Lisa teos on Eremitaasissa. Sekin perustuu samaan piirrokseen ja sen uskotaan olevan Salain toteuttama.

Pieni museo oli kuitenkin melko nopeasti katsottu, joten kävimme myös vilkaisemassa Leonardo da Vincin synnyinkotia muutaman kilometrin päässä Vincistä Anchianon kylässä. Tarkkaan ottaen museossakin olisi ollut ylhäällä mäellä toinenkin osa, mutta sen jätimme väliin. Meitä enemmän Leonardo da Vincin maisemista kiinnostuneet olisivat voineet myös kävellä museolta kotitalolle noin 3 kilometrin matkan. Museoesitteen sanoin: ”tämä luonto ja nämä maisemat innoittivat myös nuorta Leonardoa”.

Leonardo da Vinci
Leonardo da Vincin kotitalo Anchianossa

Leonardo da Vinci

Leonardo da Vinci
Tällaisissa maisemissa nuori Leonard asteli – ehkei kuitenkaan asvaltilla

Giro d’Italian etappi: Vinci – Orbetello

Meitä Vincin kaupungin nykyaika veti puoleensa: kaupunki oli parhaillaan koristautumassa pinkkiin nauhoin, ruusukkein ja istutuksin kohta sinne saapuvan Giro d’Italian takia. Kahvilat, ravintolat ja myymälät valmistautuivat suureen tapahtumaan. Yksi kahvilayrittäjistä tarjosi meille keksejä – ihan kuin olisi harjoitellut tarjoilua kaupungin kohta täyttävälle vierasjoukolle. Ja tarttuipa meille mukaankin yhdestä kukkapenkistä Giro d’Italia -viirikin …

Leonardo da Vincin kuolemasta tulee tänä vuonna kuluneeksi 500 vuotta ja hänen synnyinkaupunkinsa juhlii näyttävästi myös osana maan ehkä tärkeintä urheilutapahtumaa!

Giro d'Italia VInci ja Leonardon hiuskiekura
Tuleva tapahtuma houkutteli harrastelijapyöräilijöitä jo lauantaina

Giro d'Italia VInci
Giro d'Italia VInci
Giro d'Italia VInci

Vinci 500 vuotta Vinci ja Leonardon hiuskiekura

Matkaa Lido di Camaioresta, lähellä Viareggiota, Vinciin kertyi n. 70 kilometriä suuntaansa. Varasimme, pieni 7 hengen seurueemme, retkeä varten tila-auton kuljettajineen, ja maksoimme hänelle puolipäiväretkestä n. 200 euroa. Lisäksi maksoimme museovierailusta 6 euroa nuppi.

Tags from the story
, , ,
Join the Conversation

12 Comments

    1. says: Pirkko

      Kiitos kommentista! Ehkei tuo nyt monen sadan kilometrin kierroksen arvoinen ole, mutta jos sopivasti reitille osuu, niin aika jännä nähtävyys kyllä :-)

  1. says: Marjo

    Muistan lukeneeni silloin tuon Hesarin jutun ja mietin, että kuinka suuresta ”hiuskiehkurasta” mahtaa olla kyse. Onhan tuossa muutamia hiuksia Leonardolta! Pakko myöntää, että minua nuo Leonardon jännät laitteet ovat aina kiinnostaneet joten museossa olisin kyllä minäkin käynyt. Onhan hän ollut aikanaan melkoinen renessanssi-ihminen, joka on hyvä niin monella eri alalla. Harmittaa kun pari vuotta sitten Eremitaasissa unohdin kuvata siellä olevan Alastoman Mona-LIsan.

    Olen pari kertaa ollut lomalla Italiassa Giron aikaan ja on se valtava kiinnostava tapahtuma. Jos ihmiset eivät pääse paikan päälle katsomaan niin baareissa ja kahviloissa kaikki ovat liimautuneita kiinni teevee ruutuun ajon aikana. Vaaleanpunaista näkyy joka puolella. Onhan ne ajajat myös aika hurjia kilpailijoita!

    1. says: Pirkko

      Kiitos Marjo!
      Italialaiset taitavat olla aika innostuneita pyöräilystä niin kilpailuna kuin itsekin harrastaen. Lido di Camaioren rannalla, jossa asuimme, oli viikonloppuna markkinat, joita lähdimme uteliaina katsomaan ja yllätyimme, että ne keskittyivätkin vain pyöräilyyn: asuja, lisäravinteita, pyöriä … kymmenien telttojen verran pienen kylän raitilla. Ja niitä pyöräilijöitä!

  2. says: Mari

    Ihana tuo hiustupsu! Vierailimme myös pari vuotta sitten keväällä Vincissä ja myös tuolla syntymäkodissa. Jotain näissä aina on sykähdyttävää näissä paikoissa, joissa joku tunnettu henkilö on syntynyt, elänyt tai kuollut.

    1. says: Pirkko

      Kiitos Mari! Meitä inspiroi tässä kohtaa eniten tuon hiustupsun ”ajankohtaisuus” – ja vähän Vincin osuminen juhlavuonnaan Giro d’Italian reitille.

    1. says: Pirkko

      Kiitos Sini! Taitavat olla tutkimukset DNA vs. sukupuu ja mahdolliset nykyisin elossa olevat sukulaiset vielä vaiheessa, mutta ihan vakavasti tuota käsittääkseni tutkitaan!

  3. No siis WOW, aivan mieletöntä päästä tsekkaamaan tuo Leonardon hiuskiehkura livenä! Minäkin luin Hesarin jutun ja jäi myös mietityttämään kuinka varmoja hiusten alkuperästä todella voidaan olla. Kiehtova tarina, oli miten oli.
    Giro d’Italiaa olisi myös kiinnostavaa päästä joskus seuraamaan, Tour de Francea onkin jo useaan otteeseen tullut paikan päällä todistettua. Melkoisia kansanjuhlia nuo suuret pyöräilykilpailut, eikä ihme!

    1. says: Pirkko

      Kiitos Jenni! Jotain ehkä selviää tuolla DNA-tutkimuksella, jos ovat selvittäneet velipuolen sukupuun nykypäivään asti – ehkä jos DNA-segmenttejä on riittävästi samanlaisia, niin siitä voidaan jotain päätellä, jopa vuosisatojen taakse.

Leave a comment
Leave a comment

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *