Cinque Terre ja Toscana, näin Albatrosin matka Italiaan oli otsikoitu, ja odotin jo malttamattomana näkeväni Cinque Terren kyliä. Mutta aloitimme kuitenkin Runoilijoiden lahdelta, joka sijaitsee samalla rannikolla, mutta hiukan lännempänä.
Suomenkielinen Wikipedia toteaa tylyn lyhyesti, että lahti on saanut nimensä brittiläisen runoilija Percy Shelleyn hukuttua lahteen vuonna 1822. Shellyn pariskunnan, Percyn ja Mary lisäksi näillä rannoilla, Lericin kylässä, asuivat aikoinaan myös kirjailija D.H.Lawrence ja maalari George Sand. Petrarcan ja Danten tiedetään kirjoittaneen lahdesta ja sen kauneudesta. Lordi Byron puolestaan asui Portoveneren kylässä Lericiä vastapäätä ja kävi silloin tällöin tapaamassa Shelleyn pariskuntaa, uiden lahden poikki. Tämän jäljiltä Portoveneressä onkin edelleen kallioinen poukama nimeltää Grotta di Byron.
Valkoiset viivat kuvaavat alueen venereittejä
Lerici
Runoilijoita tai kirjailijoita ei lahdella tai sen rannan kylissä enää näy, mutta itse kylät ja niiden välinen lahti antavat kyllä vähintäänkin esimakua Cinque Terren maisemista.
Aloitimme Lericin kylästä melkein aamuvarhaisella, sillä hyvällä tuurilla aamukymmeneltä kylän muutamat jäljellä olevat kalastajat saattavat tuoda saaliinsa rannan kalatorille, mutta hiukan tuulinen sää oli tainnut pitää kalastajat tänä aamuna maissa – tai sitten me vaan myöhästyimme sittenkin. Mutta värikkäät kalastajaveneet olivat kauniita katsella rannallakin. Pienessä kalakaupassa kauppa tuntui käyvän, mutta rannan kioski, jossa parhaimmillaan saattaa saada tuoreen kalan valmistettua saman tien ateriaksi ei ollut auki.
Kalastajasataman lisäksi kurkistimme muutamalle rannasta ylös mäelle johtavalle kapealle kujalle ja kurkistimmepa kirkkoonkin, mutta arkiaamusta huolimatta se näytti olevan sen verran paikallisten suosiossa, ettemme tohtineet häiritä.
Kylä oli, toukokuussa, arkiaamuna, aika hiljainen. Turistit eivät ole vielä löytäneet Runoilijoiden lahden kyliä siinä määrin kuin Cinque Terren kyliä ja vaikka milanolaisilla onkin kaupungissa kakkoskoteja, niin he tuovat elämää näihin kortteleihin vain viikonloppuisin ja lomakaudella.
Portovenere
Lericistä jatkoimme matkaa veneellä Portoveneren pieneen kaupunkiin. Hienoisesta tuulesta huolimatta veneet kulkivat tällä hiukan suojaisemmalla lahdella, vaikka samana päivänä ainakaan kaikkia reittejä Cinque Terren alueella ei ajettu. Vene onkin upein tapa saapua Portovenereen, sillä suoraan merestä korkealla nouseva värikäs kaupunki näyttää parhaat puolensa merelle. Talot, niin täällä, kuin Cinque Terren kylissä, ovat kapeita. Huoneet niissä ovat toinen toistensa päällä ja toinen toisissaan kiinni olevat talot ovat usein eri värisiä muodostaen alueelle tyypillisen värikkään kaupunkikuvan. Talojen perustukset ovat usein jykeviä, sillä talot olivat osa kaupungin puolustusta. Tosin nyttemmin talojen alimpien kerrosten rakennetta voi olla vaikea nähdä niiden eteen rakennettujen ravintoloiden terassien takia.
St. Peterin kirkko
Portoveneressä kuvaan kuuluu myös korkeimpana mäellä oleva harmaaraidallinen St. Peterin kirkko, jonne kaikki kaupunkiin saapuvat vierailijat tunnollisesti kiipeävät. Kirkko on kuulemma myös suosittu hääkirkkona. Kirkon raidallinen väritys on suojaväri – kaupunkiin johtavaa väylää ei haluttu tehdä näkyväksi mahdollisille tunkeilijoille.
Kiipeämme siis kirkolle, jonka paras puoli on sen sijainti ja näkymät sieltä. Kaari-ikkunoista pilkistää vanha linnoitus ja alhaalla on Byronin mukaan nimetty ranta.
Pestoa Portovenerestä vai Genovasta
Rannalta kirkkoon johtavan kadun varrella myydään vuorotellen matkamuistoja ja pestoa. Toki väliin mahtuu muutama ravintolakin, joskin parhaat ravintolat taitavat olla rantakadun varrella. Mutta ei hätää, pääkadulta rantakadulle pääsee muutamastakin kohdasta kapeaa kujaa pitkin, eli ei tarvitse valita jompaa kumpaa.
Oppaamme johti (ehkä) meitä harhaan väittämällä, että pesto olisi syntynyt Portoveneressä. Pienen harkinnan jälkeen olimme jo kallistumassa siihen, että pitäisiköhän meidänkin siis ostaa täältä pestoa, edes pienen purkin verran ja päädymme keskustelemaan, sattumalta, asiasta pääkadun alussa kauppaansa pitävän genovalaisen pestokauppiaan kanssa. Ei, ei, ei – ei pesto täältä ole kotoisin vaan Genovasta. Haluaisimmeko siis ostaa purkillisen genovalaista pestoa? Tarjolla olisi sopivasti 85 ml kokoisia purkkeja, jotka saa ottaa käsimatkatavaroihin.
Peräännymme, miksi me ostaisimme genovalaista pestoa Portovenerestä. Epäselvässä tilanteessa päädymme lopulta ostamaan pienen purkin portovenereläistä tuorepestoa. Myöhemmin kuitenkin alamme nettiä selattuamme kallistua enemmän ja enemmän sen kannalle, että kyllä se genovalainen kauppias oli oikeassa, pesto on keksitty Genovassa.
Palmaria, Tino ja Tinetto
Lounaaksi piti tietysti nauttia pasta pestoa. Pastana ligurialainen Trofie-pasta, joka muistuttaa epäilyttävästi kasaa pieniä toukkia ja kastikkeeksi portovenereläistä pestoa. Aitoa tai ei, mutta tässä vaiheessa päivää ihan hyvää!
Lounaan jälkeen vuorossa on päivän toinen veneretki. Lähdemme katsomaan mereltä käsin lahden kolmea saarta.
Palmeria, saarista suurin, on ollut aikaisemmin armeijan käytössä, mutta nyttemmin se on osa lahden ja Cinque Terren alueen muodostamaa Unescon maailmanperintökohdetta ja luonnonsuojelualuetta. Saarelle voi tehdä päiväretkiä, mutta palveluita siellä ei juuri ole.
Mereltä käsin täälläkin näkyy miten saaren vuorista on louhittu marmoria. La Spezian ja kotikylämme, Lido di Camaioren välille jää Carreran ja Massan alueet ja toisella puolelle tietä vuoret ovat valkoisia, myös lumihuippujen alapuolella, sillä niiden rinteiltä louhitaan valkoista marmoria ja toisella puolella tietä on isoja alueita täynnä eri kokoisia ja värisiä marmorilohkareita.
Seuraava, Tinon saari, on edelleen armeijan hallussa ja yleisö pääsee käymään siellä vaan kerran vuodessa: saarella eli 900-luvulla erakko, San Venerio, ja häntä juhlistetaan kerran vuodessa, myös saarella.
Ennen kuin saavutamme saarista pienimmän, Tinetton, joka oikeastaan on vain luoto, lahdella yltyvä tuuli pakottaa meidät kääntymään takaisin ennen kuin olemme kiertäneet sen. Mutta toisaalta, jos saaren suurin ”nähtävyys” on lisko, Podarcis muralis tinettoi, jota ei ole juuri muualla maailmassa, niin tuskin olisimme niitä veneestä käsin nähneet kuitenkaan.
Joten palaamme vielä hetkeksi Portovenereen alkuillan aperitiiveille ja jatkamme kohta toisella veneellä La Spezian satamaan. Suojaisella lahdella tuulesta ei ole ongelmaa siinä missä avomeren puolella.
La Spezian satamassa näkökenttäämme kohoaa valtava risteilyalus. Oasis of the Seas on Runoilijoiden lahden mittakaavassa todella suuri – ja suuria olivat myös sieltä myös Portovenereen rantautuneet retkiryhmät, vaikka Cinque Terre taitaa risteilyturistienkin keskuudessa olla vielä Runoilijoiden lahteakin suositumpi kohde.
”Tosin nyttemmin talojen alimpien kerrosten rakennetta voi olla vaikea nähdä niiden eteen rakennettujen ravintoloiden terassien takia.”
Tämä ^ Viimeksi Portossa ihmettelin, että missä ne kaupungin muuriin tehdyt holvatut viinivarastot muka olivat, kunnes hiljalleen niitä rupesi näkymään ravintoloiden terassien ja laajennusten takaa. Tavallaan ärsyttävää, kun saavat peittää vanhoja rakennelmia, tavallaan ymmärrettävää.
Mä kannoin nyt Italiasta mukana vaikka mitä pastakastikkeita. Oli helppoa, koska oli ruumalaukku mukana. Sulloin lasipurkit likavaatemytyn sisään ja hyvin tulivat ehjänä perille.
Kiitos Anna! Kyllähän ne kahvilat ja ravintolat tavallaan elävöittävätkin sitä rantabulevardia, eli asioilla tapaa olla puolensa ja puolensa. Tosin sitten satunnaiselta turistilta, joka ei osaa etsiä historiaa, saattavat tällaiset yksityiskohdat jäädä huomaamatta.
Oli meilläkin yksi ruumalaukku, mutta shoppailut jäivät silti yhteen pestopurkkiin ja yhteen riemunkirjavaa pastaa sisältäneeseen pussiin ?
Ah, ihanuutta! Olen luullut, että Runoilijoiden lahti on Cinque Terrellä, mutta mukava tietää, että se on vähän syrjemmässä, eikä yhtä vilkas turisteista: suuntaan siis sinne seuraavan kerran Italiassa! Shelleyn vaimosta, Frankensteinin kirjoittaneesta Marysta on hieno kirja Sielun pimeä puoli, jossa kerrotaan myös Shelleyn pariskunnan Italian vuosista. Aika tyrskyisät elämät kummallakin!
Kiitos Sateenmuru! Ehkä nämäkin kylät ”haluaisivat” olla Cinque Terreä, onhan se sen verran vetovoimainen brändi, mutta viiteen mahtuu vaan viisi :-)
Tyrskyisää taisi Shelleyn pariskunnan elämä olla myös Italiassa, ihan konkreettisesti, sillä ei ole kuulemma kovinkaan tavatonta, keskikesälläkään, että laivat eivät tuolla alueella pääse kulkemaan tuulen takia.
Olipa kiva lukea tarkemmin tuosta alueesta. Vietimme Cinque Terren matkan yhteydessä päivän Portoveneressä ja se oli kyllä uskomattoman kaunis paikka. Piipahdimme myös La Speziassa, mutta en voi sanoa että olisin varsinaisesti nähnyt sitä kunnolla. Kävimme vaan syömässä lähellä juna-asemaa ja jatkoimme sitten matkaa. Voisin palata tutustumaan runoilijoiden lahteen tarkemmin.
Kiitos Martina! La Spezian osalta vähän sama juttu – kävelimme kaupungin halki satamasta juna-asemalle, mutta siihen se sitten jäikin. Se on hyvä solmukohta tuon alueen liikenteelle, mutta noihin rannan pienempiin kaupunkeihin varrettuna jo ”vaan” aika tavallinen kaupunki.
Kaunis alkupala Cinque Terren vierailuun, vaikkei alueeseen kuulukaan. Kuvissa paikka näyttää yhdeltä Cinque Terren kylistä, mutta suuremmassa mittakaavassa. Kiersimme itse ihana kiehtovaa Cinque Terreä jokunen vuosi sitten pre-honeymoonillamme, mutta Runoilijoiden lahdelle ei tullut mielenkään mennä. Hyvä niin, sillä jäi tämä mutusteltavaksi seuraavaa Cinque Terren matkaa varten. Mielenkiintoisia historiallisia faktoja, joista itselläni ei ollut hajuakaan ennen tämän postauksen lukemista, vaikka koko alueen taustaan olin aikanaan jo hieman tutustunutkin:D
Kiitos Eve! Olisi meiltäkin Runoilijoiden lahti voinut jäädä kokematta, jos se ei olisi valmiin matkan ohjelmaan kuulunut. Ja osasta historiaakin saa tietysti kiittää opasta – minulla se usein toimii siten, että pari langanpäätä ja opastuksesta mieleen ja sitten luen ehkä vähän lisää aiheesta netistä myöhemmin. Kovin pitkiä selostuksia kohteessa en jaksa kuunnella kun haluan jo rientää tutkimaan paikkaa!