Onnellisten saari

Onnellisten saari

Onnellisten saari -näytelmän otsikko ja mainoskuva luovat mielelleyhtymän ruotsalaiseen Solsidan -sarjaan. Mainosteksti mainitsee “kaupunginosan, jossa asuu hyvin toimeentulevia ja korkeasti koulutettuja ihmisiä” ja että “uudisasukkaat lännestä ja idästä asuttavat yhä aktiivisemmin kaupunginosaa”. Mielikuva täydentyy pakolaisilla. Mietin hetken Aleksanterin teatterissa yli kymmenen vuotta sitten näkemääni näytelmää Pakolaisena Afrikassa, joka käänsi onnistuneesti pakolaiskysymyksen toisin päin: miten me, suomalaiset, pärjäisimme satunnaiseen Afrikan maahan heitettyinä, ei turisteina vaan pakolaisina.

Näytelmää, joka pakottaa jo nimen ja kuvan takia ajattelemaan näin montaa asiaa, ei voi ohittaa sitä näkemättä, kokematta.

Pari päivää ennen esitystä satumme lukemaan jo Suomen Kuvalehden jutun, josta selviää, että näytelmä käsittelee Lauttasaarta, ei mitä tahansa hyvin toimeentulevien ihmisten asuttamaa lähiötä. Ok, olkoon sitten niin. Vaikkakaan emme ole koskaan Lauttasaaressa asuneet, niin monet sukulaisemme asuvat siellä nyttemmin, ovat siis näytelmän termein uudisasukkaita, metron tuomia – vaikka ovatkin muuttaneet saarelle paljon ennen metroa.

Iirislahti vs Kallio

Valmistaudumme iltaan saapumalla Ryhmäteatteriin hyvissä ajoin, liput noutaaksemme, ja kävelemme muutaman korttelin Kalliossa. Aika eksoottista, espoolaisille. Löydämme itsemme kohta illan jo hämärtyessä valoisana kutsuvasta Ipi Kulmakuppilasta. Nuorten läppärikulkurien (tai ihan vaan opiskelijoiden) joukossa eläkeläispariskunta on outo lintu, mutta hyvin me sekaan sovimme. Kahvin, teen ja sämpylän voimalla jatkamme teatteriin.

KulmakuppilaKulmakuppila

Lauttasaari vs Espoo

Näytelmässä Lauttasaari ja Espoo ovat molemmat läsnä. Autot ovat Audeja niin Lauttasaaressa kuin Espoossa. Ehkä Lauttasaaressa on ahtaampaa kuin Espoossa, kun autojen pysäköinti nousee elämää suuremmaksi asiaksi? Metro on Audi-miehelle ja -naiselle mörkö, joka tuo ihmisiä niin idästä kuin lännestä.

Santtu Karvosen esittämä Mies työskentelee kotona näytelmää kirjoittaen. Kirjoittajan blokki ja lähestyvä isyys saavat Miehen panikoimaan monella tasolla. Ensimmäisessä näytöksessä lauttasaarelaista mielenmaisemaa esitellään kuitenkin vielä realistisesti, luulisin. Mies taitaa kipuilla myös “väärän” puoluekantansa ja ammattinsa takia, hän haluaisi, ehkä, olla neljännen polven lauttasaarelainen, muttei kuitenkaan ole sitä. Purjevenekin on vaimon vanhempien.

Meren tunnelmaa fiilistellään lukemalla Pirkko Saision Lokikirjan takakantta. Omasta kappaleestani en ihan sellaista tekstiä löydä, mutta taiteella on toki vapautensa. Oikeastaanhan Lokikirja ei edes kerro purjeveneestä vaan vanhasta mahonkiristeilijästä, mutta ei sekään haittaa. Merellinen fiilis löytyy.

Mutta ehkä tässä piilee yleispätevämpikin totuus, wannabeet ovat kiihkeämpiä kuin aidot, uusrikkaat näkyvämpiä kuin rikkaat sukupolvien takaa. Lauttasaari on kuin Westend ilman niitä oikeita rikkaita? Mutta Kirkkonummi on kulttuurimaisemaa?
Keravalaisen kohtaaminen kaataa kupin.

Onnellisten saari
Onnellisten saari – Santtu Karvonen © Mitro Härkönen

Lauttasaaren vapautusrintama

Toissa näytöksessä siirrytään realismin tuolle puolen. Yhdeksännen sukupolven saarelaiset löytävät Miehen ja natiivien kiinnostus hivelee wannabee-natiivia. Pihla Penttisen Nainen ja syntymätön lapsi uhkaavat jäädä toiseksi. Lauttasaaren vapautusrintama, LVR! Brexit vai sittenkin Druxit! Tummasävyisyys kaikessa absurdiudessaan pitää kuitenkin katsojan otteessaan. Jos ensimmäinen näytäntö loppupuolellaan kesymmällä materiaalillaan jo hetkellisesti pitkästyttikin, niin toinen näytäntö pitää katsojan otteessaan.

Paluumatkalla vitsailemme, että pitäisikö ajaa kotiin, Espooseen, Audilla tietysti, Munkkiniemen kautta kiertäen, mutta uskaltaudumme silti Länsiväylälle. Lauttasaaren vesitornia ei ole enää muutamaan vuoteen näkynytkään …

Mutta sittenkin, ehkä mekin espoolaisina – kuten keravalaiset ja lauttasaarelaiset ja kirkkonummelaiset, voimme jatkossa sittenkin keskittyä enemmän yhteneväisyyksiin kuin erovaisuuksiin, kuten Mieskin lopulta päätyy toteamaan.

Santtu Karvisen näyttelijätyöskentely on intensiivistä, fyysistä. Pihla Penttisen viileän rauhallinen rooli Naisena vakuuttaa sekin – itse asiassa paremmin, kuin muutamat kohtaukset, joissa hän menettää malttinsa. Katja Küttner ja Matti Onnismaa tekevät kumpikin lukuisia rooleja, ihan onnistuneesti sinänsä, mutta jotenkin katsoja ei kiinnity oikein mihinkään niistä samalla tavalla: Küttnerin keravalaisuuteen hetkittäin ja Onnismaan Rianna-koiraan ehkä.

Onnellisten Saari
Onnellisten saari – Pihla Penttinen © Mitro Härkönen

Näytelmän tapahtumapaikkana on, tietysti, Lauttasaari ja pääosan ajasta ollaan lauttasaarelaisessa asunnossa. Näyttämön taustalla oleva ikkuna toimii hyvin osana toteutusta useammassakin kohtauksessa ja tekee “asunnon” toteutuksesta modernin. Asunnon keittiö muuntuu vaivattomasti välillä kulmakuppilaksi. Pienet yksityiskohdat toimivat myös hyvin, kuten vaikka koiran hahmon toteutus lähes pelkillä korvilla. Lavastussuunnittelija Janne Siltavuori ja toteuttajat Aatu Jääskeläinen ja Timo Nyyssönen ovat tehneet hyvää työtä.

Onnellisten saari
Onnellisten saari – asunto Lauttasaaressa © Mitro Härkönen
Onnellisten saari
Onnellisten saari – Matti Onnismaa koirana ja Katja Küttner keravalaisena © Mitro Härkönen

Pidän nykyaikaan sijoittuvasta teatterista. Näytelmistä, joiden tarinaa ei etukäteen tunne jos monen monen toteutuksen kautta. Onnellisten saari on sellainen!

Kulttuurikuukausi

Vietämme lokakuun Suomessa, matkojen välissä, joten ahmimme syksyn kultturiannin kuukaudessa.

Kuluneella viikolla kävimme jo katsomassa Amos Rexin uuden näyttelyn: Birger Carlstedt: Kultainen kissa.

Amos Rex Birger Carlstedt
Le Chat Doré -kahvila Amos Rexissä – lue lisää näyttelyyn liittyvästä Facebook-jutustamme
Birger Carlstedt Espoo
Birger Carlstedtinkuja Espoossa – lisää kuvia näyttelyyn liittyvässä Facebook-jutussamme

Lauantaina suuntaamme Turkuun katsomaan näytelmää Katoava maa.

Ensi viikolla avautuu Kansallismuseossa näyttely Maailma, jota ei ollut: “Tule mukaan kiehtovalle löytöretkelle muinaisiin Väli- ja Etelä-Amerikan kulttuureihin.” Kyllä kiitos, Väli-Amerikkaanhan olemme marraskuussa suuntaamassa.

Sen jälkeen on vuorossa Leonard Cohen suomeksi. Mahtuisikohan uutuuselokuva Marianne ja Leonard vielä sekin lokakuulle?

Taneli Mäkelän monologi Mies, joka rakasti järjestystä on tältä erää viimeinen kulttuurivaraus lokakuun kalenterissamme, mutta ehtiihän sitä vielä …

Ryhmäteatterin näytelmän Onnellisten saari kävimme katsomassa pressilipuilla.
Kuvat näytelmästä ovat Onnellisten saaren lehdistömateriaalista ja ne ovat Mitro Härkösen ottamia.
Amos Rexin näyttelyn kävimme katsomassa pressitilaisuudessa.

Artikkelin avainsanoja
, ,

4 kommenttia

  • Tämä vaikutti mielenkiintoiselta. Isoäitini kertoi heidän käyneen kesäisin “maalla uimassa” tarkoittaen Lauttasaarta. Sinne hän muutti perustaakseen perheen, kauas kaupungin sykkeestä. Niin se maailma muuttuu 🙂

    • Kiitos Satu! Niin, Lauttasaari – ja tietysti Espookin – olivat joskus aikoinaan “kesämökkikuntia” 🙂

  • Olipas mielenkiintoinen asettelu ja näytelmä. Nimestä minulle tuli ensimmäisenä mieleen Solsidan, joka on minun lempparisarja!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.