Keski-Amerikan kiertomatkan kustannukset

Keski-Amerikka kustannukset feature

Siinä missä matkalaukun purkaminen ja pyykkien pesu ja silitys kuuluvat paluurutiineihimme, niin aika nopeasti on vuorossa myös pankki- ja luottokorttitilien tarkistaminen ja sen myötä matkan jälkilaskelman vuoro.

Valmiina ostetun kiertomatkan – joskin tässä(kin) tapauksessa hiukan modifioidun – osalta laskelma on oleellisilta osiltaan helppo: maksoimme matkasta Aventuralle 13 130 euroa (6 565 euroa per nuppi).

Perusmatkan hinta oli 6 140 (tai on vuoden 2020 ja 2021 matkoille, en tullut ottaneeksi sitä talteen kuluneen vuoden osalta).

Jätimme matkaryhmän 4 päivää ennen matkan loppua, Floresissa, Tikalin retken jälkeen ja lensimme Belize Cityn kautta Cancuniin siinä missä ryhmä jatkoi bussilla Belizeen ja sieltä edelleen Tulumin kautta Cancuniin ja teimme kahden päivän retken Chichen Itzalle. Vaikka matkamme olikin pari päivää perusmatkaa lyhyempi, niin se oli vähän kalliimpi johtuen erityisesti siitä, että lento pienkoneilla Floresista Cancuniin oli melko arvokas (n. 600 euroa nuppi), yksityiset palvelut Meksikossa olivat tietysti ryhmäretkeä kalliimpia (kuljetukset Cancun – Chichen Itza ja yksityinen retki Chichen Itzalla). Lisäksi upgradasimme pitkät lennot niin meno- kuin paluumatkalla Economy Premium -luokkaan.

Copan Aventura Keski-Amerikan kiertomatkan kustannukset
Ryhmämme Copanin raunioilla – oikealla Aventuran opas, Nicaraguassa asuva  suomalainen Petri
Flores Belize City
Kuvassa takana oleva mustavalkoinen Tropic Airin kone vei meidän Floresista Belize Cityyn

Lentokenttäpaikoituksesta maksoimme 82 euroa – aika pitkälläkin matkalla P5-parkkitalo on halvempi vaihtoehto kuin taksi edestakaisin Etelä-Espoosta lentokentälle.

Viranomaismaksut

Keski-Amerikan alueella useimpien maiden rajoilla joutui maksamaan isompia tai pienempiä maastapoistumis- tai maahan saapumismaksuja.

Panama ei (marraskuussa 2019) perinyt näitä.

Costa Rican ja Nicaraguan rajalla maksoimme Costa Ricalle 8 ja Nicaragualle 14 dollari per nuppi, eli 44 euroa kahdelta.

Hondurasin ja Guatemalan rajalla nämä olivat muistaakseni luokkaa 2 + 3 euroa, mutta rajanylityksiä tuli useita, sillä Nicaraguasta ajoimme El Salvadoriin Hondurasin kautta ja edelleen El Salvadorista Guatemalaan samoin Hondurasin kautta koukaten – parhaat tieyhteydet nyt vaan menivät näin.

El Salvadorin rajan ylittäminen taisi sekin ilmaista.

Suurimmat maksut maksoimme lentoon Flores – Belize City – Cancun liittyen. Guatemalasta lentäen lähdettäessä maastapoistumismaksu on 35 dollaria per nuppi ja Belize Cityn transit maksoi meille 18 dollaria nuppi, sillä pienellä kentällä ei ole transit-aluetta, joten jouduimme kirjoittautumaan Belizeen sisään ja saman tien ulos, mutta se ei estänyt Belizeä veloittamasta meiltä maastapoistumismaksua!

Eli viranomaismaksuihin saimme tällä kierroksella menemään yhteensä, euroiksi muunnettuna, 166 euroa – ei nyt ihan hirveä summa, mutta näillä seuduilla on selvästikin hyvä olla nippu dollareita käsillä rajanylityspaikoilla.

Costa Rican rajalla Keski-Amerikan kiertomatkan kustannukset
Rajat ylitetään yleensä kävellen, tässä silta Panamasta Costa Ricaan
El Salvadorin rajalla
Tervetuloa El Salvadoriin – muutama kuva napattiin rajoillakin, vaikka useimmiten se olikin selkeästi kiellettyä

Lisäretket

Costa Rican Arenalissa osallistuimme riippusiltaretkelle, 25 dollaria nuppi.
Guatemalan Antiguassa Pirkko osallistui suklaakurssille, 25 dollaria.
Chichen Itzalla ”upgradasimme” klo 8 alkavan aamuretkemme alkamaan auringonlaskun aikaan klo 5:30, 40 dollaria (kahdelta).

Muutaman irtioton ryhmämatkailusta teimme takseilla mm. Bocas del Torossa ja Arenalissa, mutta muistaakseni kolmeen taksimatkaan saimme yhteensä kulumaan euroissa vaan 48 euroa.

Lisäretkiin käyttämämme summa jäi siis vaatimattomasti 156 euroon.

Suklaakurssilla Guatemalassa Keski-Amerikan kiertomatkan kustannukset
Suklaan ystävä suklaakurssilla Guatemalassa

Muuta pientä

Keski-Amerikka on lähellä Yhdysvaltoja ja monet tippaavat anteliaasti ja luontevasti koko ajan. Me emme ehkä tee sitä anteliaasti tai luontevasti, mutta 52 dollarin edestä kuitenkin.

Ennen matkaa Lasse hankki eSIMin ja 5 Gt dataa 45 eurolla, mikä olikin kätevää – perillä ei tarvinnut hankkiutua SIM-korttiostoksille. GigSkyn data oli käytettävissä Meksikoa lukuunottamatta kaikissa matkamme maissa (ostimme paketin vain Keski-Amerikkaan), joskin automatkoilla yhteydet olivat usein huonot. 5Gt riitti kuitenkin koko matkan ajan ja täydensi mukavasti hotellien enimmäkseen ihan hyviä wifi-yhteyksiä.

Tavallaan yllättävää, että Meksikossa, joka on tällä matkalla vierailemistamme maista Panaman jälkeen vaurain, Mayaland -hotellin netti oli matkan huonoin!

Mayaland -hotelli Keski-Amerikan kiertomatkan kustannukset
Mayaland -hotellissa olisi ollut tarjolla myös Chichen-niminen majoitus – me viivyimme hotellissa vaan yhden yön ja asuimme ”tavallisessa” 3-kerroksisessa päärakennuksessa

Pyykkejä pesetimme kerran, Costa Ricassa, 6 eurolla. Sen lisäksi pesimme muutaman kerran nyrkkipyykkiä hotelleissa, mutta enemmänkin siksi, että sitä aina kiintyy johonkin lempipuseroon/housuun kuin siksi, että vaatteet olisivat loppuneet kesken – olimmehan kuitenkin tällä kertaa liikkeellä kahdella pienellä matkalaukulla.

Jääkaappimagneetit onnistuimme ostamaan Costa Ricasta, Nicaraguasta ja Guatemalasta – El Salvador jäi eBayn varaan, sillä kohdalle ei osunut yhtään matkamuistokauppaa.

Kaikkiin näihin pienempiin juttuihin onnistuimme euroissa hukkaamaan 78 euroa.

Matkatavaroiden kilomäärä Keski-Amerikan kiertomatkan kustannukset
Lennolla Panama Citystä Bocas del Toroon ruumaan menevän matkalaukun paino oli rajoitettu 14 kiloon. Saimme sovittua, että lasketaan 10 hengen ryhmämme matkatavaroiden yhteispaino, ja näin kukaan ei joutunut maksamaan ylipainosta, varaakin jäi vielä 200 grammaa!

Kaikki yhteensä

Loppusumma näyttäisi olevan 13 664 euroa eli 6 832 euroa per nuppi.

Ruokamenot

Aventuran kiertomatkat ovat, ainakin meidän mielestämme, sikäli kivoja, että niihin ei ole muutamaa yhteistä retkilounasta lukuunottamatta sisällytetty aterioita, vaan ihmiset voivat vapaasti nauttia lounaat ja illalliset yhdessä tai erikseen ja haluamallaan tavalla.

Aamiaisten lisäksi käytimme matkalla rahaa ruokaan vajaat 800 euroa, joka on jokseenkin sama summa mikä meiltä menee ruokaan vastaavana aikana Suomessa. Söimme yleensä yhden aterian päivässä ja ostimme sen lisäksi keksejä/hedelmiä/jogurttia ja juotavia illalliseksi tai bussissa nauttavaksi lounaaksi ja tuo runsas 30 euroa olikin hyvinkin keskihinta kahden hengen kahden ruokalasin aterialle näissä maissa. Guatemalan hintataso oli ehkä alueen korkein, Nicaraguan edullisin. Verottajan hyväksymät ulkomaan päivärahat maittain antaa tälläkin suunnalla hyvää osviittaa maan hintatasosta.

Salaatteja Casa Escobar
Casa Escobarin salaatteja Guatemalan Antiguassa
Sorbetteja Casa Santo Domingo Keski-Amerikan kiertomatkan kustannukset
Casa Santo Domingon sorbettimarenkijälkiruoka Guatemalan Antiguassa
Tags from the story
Join the Conversation

12 Comments

    1. says: Pirkko

      Kiitos Mikko! Me olimme reissussa 24 päivää, eli aika ripeästi edettiin, varsinaisia rantapäiviä ei matkaan juuri kuulunut (vaikka toki välillä olikin jokunen ”vapaapäivä” tai puoli päivää vapaata ja uimassakin saattoi pistäytyä niin halutessaan). Ruokakulttuuri meni mielestäni vähän maiden elintason mukaan: Panamassa, Meksikossa ja Guatemalassakin vaihtoehtoja oli eniten, mutta toisaalta kivoja paikallisia ruokia kuten vaikka pupuset El Salvadorissa (olisi niitä saanut Guatemalassakin, ainakin) olivat kivoja. Ihan katukeittiöistä emme nopeasti etenevällä matkalla halunneet syödä, sillä vatsatauti ei ole mukava ”kaveri” bussimatkalla.

  1. says: Reissu-Jani

    Noinkin pitkästä matkasta, ja opastettuna – varsin ”kohtuulliset” kustannukset. Se tuossa matkassa tosiaan hyvää että näkee useita eri maita, ja ”pakko-illallisia” ei ole. Olen tätä matkaa muutamia vuosia jo harkinnut, mutta ajankohta ei vaan sovi työläiselle kun lomat ollaan määrätty pidettäväksi kesällä.

    Olen vain kerran ollut ryhmämatkalla, ja kovin paljon sen kokeminen riippuu henkilöistä ja myös miten aikataulut on tehty. Jännä oli nähdä ja kokea kuinka pienistä asioista ihmiset jaksoivat vääntää ja ”osoittaa mieltään”: kuten maasto-autoissa istumajärjestyksessä ja paikkojen ”kierrätyksestä”. Olemmekin tehneet pääsääntöisesti omatoimimatkoja tai sitten ryhmämatka on meille kahdelle räätälöity.

    1. says: Pirkko

      Kiitos Jani! Meistä ryhmämatkakaan ei ole, kunhan ryhmä ei ole liian iso, pelkästään huono vaihtoehto. Eläkeläisinä vietämme paljon aikaa kahdestaankin, joten parhaimmillaan samanhenkisten matkailijoiden tapaaminen maailmalla voi olla kivakin kokemus ja joitakin pienen ryhmän, vaikka kahden pariskunnan, matkoja olemme myös räätälöittäneet itse tai muuten kasanneet itse paikallisoppaita käyttäen.

      Noista istumajärjestyksistä joskus tietysti väännetään, jollain reissulla oli selkeästi ilmoitettu periaate, että kaikki siirtyvät penkkirivin verran taaksepäin joka päivä, joka sekin oli tietysti vähän hassu, kun jotkut pitivätkin niistä takapenkeistä. Joskus ihmettelen kyllä, että miten ihmiset, jotka ”tulevat pahoinvoiviksi” busseissa lähtevät matkoille, joissa pitää istua bussia tunti tai useampikin – kovasti epäilen, että ”uhkauksella” pahoinvoinnista on lähinnä tarkoitus varmistaa itselleen pysyvästi paikka ensimmäisestä rivistä.

  2. Eihän nämä mitään ilmaisia matkoja ole, mutta onhan tuolle rahalle saanut hyvin vastinetta usean kohteen ja tehokkaan päiväohjelman muodossa. Jos tuollaista matkaa lähtisi reppureissulla toteuttamaan, niin saisihan sitä hintaa pudotettua laadun pudotessa ja matkan keston kasvaessa. Voisin siis hyvinkin lähteä ajatuksen tasolla tuollaiselle matkalle, jos vain lompakko kestäisi :-) Toivottavasti joskus.

    1. says: Pirkko

      Kiitos Rami! Tässä vaiheessa elämää säästäminen ei ole enää meillä kovin korkealla prioriteetilla. Ja kuten itsekin tuossa jo totesit, niin omatoimisuus vaatii useimmiten enemmän aikaa, sillä jos vasta kohteessa alat selvittämään lähiretkikohteita tai valmiita retkiä ko. paikkakunnalla, niin niitä harvoin löytyy juuri seuraavaksi päiväksi, joten aika kohteessa saattaa tuplaantua ja sen myötä majoituksen hinta. Tai sitten majoituksen tasoa pitää tiputtaa, puoleen? Me puolestamme viihdymme niissä n. neljän tähden hotelleissa :-)

  3. says: Cilla

    Kiva oli vertailla kustannuksia paketti- ja omatoimimatkan välillä. Itsellä meni 2½ Keski-Amerikan reissuun noin 5300€. Oli kyllä todella eritasoisia paikkoja matkan varrella ja nettiyhteys minulla oli huonoin Belizessä. Muutoin se toimi joka paikassa hyvin, myös prepaid-netti.

    1. says: Pirkko

      Kiitos Cilla! Tuo suunta ei ole ihan edullisinta seutua matkailla ja ainakin me arvostamme kivoja majoituksia kivoissa paikoissa.

  4. Hurjaa, että Guatemala oli teillä kallein – kun asuimme puolisen vuotta Väli-Amerikassa (jolloin rahaa kului yhteensä majoituksiin + reissuihin + ruokaan + tuliaisiin n. 5500€ 4 kk aikana, tämä vuonna 2005-2006) se oli edullisimmasta päästä.

    Tätä reissua oli todella kiva seurata!

    1. says: Pirkko

      Kiitos kommentistasi! Ilmeisesti ainakin Antiguassa on mm. risteilylaivoilta tehtyjen retkien myötä paljon turisteja ja turistien, etenkin amerikkalaisten, määrä tapaa nostaa hintatasoa, sillä dollarien jakaminen kotimaahan nähden kuitenkin edullisessa maassa on helppoa ja mitä enemmän sitä tehdään sitä paremmin paikalliset osaavat nostaa hintatasoaan vastaamaan kysyntää korkeammallakin hintatasolla.

  5. Tällä kiertomatkalla on kyllä todella mielenkiintoisia kohteita, vaikuttaa lupaavalta. Olitteko siis 20 päivää heidän matkoillaan, jos teillä jäi neljä päivää kiertomatkasta pois? Budjettipostauksia on kyllä mielenkiintoista lukea, summat ovat kyllä kovin erilaisia eri matkailijoilla. Tuolla summalla kyllä saa todella upean ja laadukkaan reissun.

    Hyvännäköiset salaatit tuossa kuvassa, nam.

    1. says: Pirkko

      Kiitos kommentistasi! Noilla main se päivien jako taisi olla, eli siinä missä muut suuntasivat Tikalista Belizeen ja edelleen Tulumiin, niin me menimme suoraan Cancuniin ja sieltä Chichen Itzalle yhdeksi yöksi. Aventura on melko joustava myös ryhmämatkojensa osalta, eli järkeviä muutoksia, etenkin matkan alkuun tai loppuun järjestyy melko hyvin.

Leave a comment
Leave a comment

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *