Otetaan Fathalan luonnonpuistojutun ja linturetkijutun jatkoksi vielä yksi eläinaiheinen tarina Gambiasta.
Mehän emme ole rantalomailijoita, joten kun viikon retkiohjelmassamme koko päivän mittaisia retkiä oli vain kolme, niin väliin jäi muutama vapaapäiväkin. Yhtenä niistä onnistuimme jo olemaan puoli päivää tekemättä mitään, mutta alkuiltapäivästä aloimme jo etsiä jotain tekemistä tähänkin vapaapäivään.
Tjäreborgin tervetulotilaisuudessa opas Roope luetteli ohimennen joitakin hotellialueella olevia muitakin kohteita kuin ravintolat. Bijolon alueella oleva apinapuisto tuntui ainakin jossain määrin kiinnostavalta kohteelta, joten sinne!
Gambian taksit
Samaisessa tervetulotilaisuudessa oli kuvattu alueen taksijärjestelmää.
Tarjolla on vihreitä turistitakseja ja keltavihreitä paikallisten käyttämiä. Edelliset ovat katsastettuja ja niillä on jokseenkin kiinteät hinnat eri kohteisiin, jälkimmäiset voivat olla mitä vaan. Keltavihreillä takseilla ajetaan tyypillisesti pääteitä pitkin johonkin suuntaan kimppataksi-systeemillä jokin matka 8 dalasilla (14 sentillä). Pitempi matka taittuu näiden jollain tapaa vakioitujen pätkien yhdistelmällä, eli niille ei voi sanoa, että lähdenpä tästä ja haluan tänne. Turistitaksiasemia on hotellien läheisyydessä, joten sellainen löytyi myös African Princess Beach -hotellin edustalta. Porukan vanhin esitteli meille kohdelistaa ja hinnastoa ja lopulta sovimme 600 dalasin (runsas 10 euroa) hinnasta edestakaisesta matkasta apinapuistoon sisältäen odottelun puistossa.
Matkaan siis! Matka tosin oli tyssätä alkuunsa, sillä päätie Bertil Harding Highway oli iltapäivällä ihan tukossa. Bertil Harding oli muuten ruotsalainen yrittäjä, jonka ansiosta Gambiasta on muodostunut Länsi-Afrikan turistimekka: hän päätyi sattumalta Gambiaan alueella liikkuessaan ja toi jo seuraavana vuonna sinne luokkaa 300 ruotsalaista, seuraavana vuonna tuplasti ja siitä se lähti – tätä nykyä turisteja tulee pieneen maahan vuosittain n. 200 000.
Kuljettajamme ei kuitenkaan jäänyt neuvottomaksi, vaan lähti kiertämään sivuteitä pitkin, meidän pomppiessa takapenkillä ylös ja alas, sillä vaan pääteitä kutsuttaisiin Suomessakin teiksi, muut tiet ovat enemmän offroad-ajoa. Mutta, kyllä me lopulta, yhtenä kappaleina, päädyimme apinapuiston portille.
Pähkinöitä ja ”pakollinen” opas
Perillä alkoi pienimuotoinen rahastus, luonnollisesti. Tarvittiin pääsyliput luonnonpuistoon, ilman pähkinäpusseja sinne ei kannata mennä ja isossa puistossa joko emme löydä apinoita tai eksymme ilman opasta. Pähkinöiden osalta sentään tingimme tarjotun määrän puoleen, eivätkä summat tietysti muutenkin olleet suuria, pääsymaksu 150 dalasia per nuppi, pähkinöistä 100 dalasia ja oppaan 300 dalasiin, eli kaikki yhteensä runsas 12 euroa.
Mutta hommat hoituivat ja aloimme oppaan kanssa retkemme luonnonpuiston alueella. Opas, ihan viisaasti, totesi heti aluksi, että katsotaan nyt, miten tässä käy, sillä paras aika käydä täällä on aamupäivällä ja useimmat apinat syövätkin itsensä kylläisiksi jo silloin ja paneutuvat iltapäivällä enemmän toistensa sukimiseen ja muuten vaan oleiluun. Mutta niin niitä apinoita, vihermarakatteja, vaan löytyi, ensin muutama, sitten pari lisää ja lopulta pienen lauman verran! Näimme myös, kuulemma, puiston nuorimman yksilön, ja olihan se kieltämättä söpö.
Apinat olivat hyvin käyttäytyviä. Ne eivät kerjänneet mitään eivätkä yrittäneet ryöstää mitään, mutta kävivät kyllä kohteliaasti hakemassa ojennetusta kädestä tarjotut pähkinät. Itse asiassa olisivat ehkä mieluummin syöneet hedelmiä, banaaneja tai omenia, mutta emme olleet tulleet niitä ottaneeksi mukaan. Tarjoamamme pähkinät olivat muuten kuorellisia maapähkinöitä ja sen lisäksi, että oli kiva tarjota niitä apinoille, oli myös kiva seurata miten ne pienillä käsillään kuorivat ne!
Bijolon apinapuistossa on kuulemma vihermarakattien lisäksi myös guineanruostegueretsa-apinoita, mutta niitä emme näin iltapäivällä nähneet.
Vuohia, kissoja ja sarvilintuja
Puistossa liikkuvat vuohet sen sijaan tulivat ajoittain pähkinäapajille, nekin, mutta vuohien ruokkiminen ei oikein olisi kannattanut, sillä niiden suihin pähkinät hupenivat sellaista tahtia, että meille alunperin tarjottu neljän pähkinäpussin määrä olisi varmaan sekin nopeasti kadonnut parempiin suihin.
Apinoiden ja vuohien lisäksi bongasimme myös puiston liepeillä muutamia kissoja, joista etenkin yhtä oli mielenkiintoista seurata, kun se keskittyneesti seuraili muutamaa pikkulintua ajatuksena napata yksi niistä iltapäivän ateriaksi.
Lintujakin näimme, parhaiten sarvilintuja, sillä pienemmät linnut olivat sen verran korkealla puiden latvuksissa, että näköhavaintoja emme oikein onnistuneet tekemään. Mutta, kuten jo aikaisemmin kerroinkin, päädyimme apinapuiston oppaamme kanssa vielä parin päivän päästä linturetkelle, jolla näimmekin monen monta Gambian yli 600 lintulajista.
Uhatut apinat ja puisto
Tarkkaan ottaen Bijolon apinapuiston apinoidenkin ruokkiminen on ehkä vähän kyseenalaista, parempi olisi varmaan pitää apinat luonnonvaraisina, mutta toisaalta juuri nämä tapaamamme apinat oli jo totutettu maapähkinäruokavalioon, joten se, että annammeko me niille muutaman lisää tai ei, ei nyt ehkä enää tilannetta muuksi olisi muuttanut. Luin tästä, että apinoita ei olisi saanut ruokkia, vasta jo puistossa käytyämme, mutta toisin kuin mm. Access Gambian sivuilla kerrotaan, emme puistossa tai sen portilla nähneet yhtään kylttiä, joka olisi kehottanut olemaan ruokkimatta apinoita. Ehkä pähkinämyyjät ovat keränneet ne pois?
Riskinä apinoiden ruokkimisessa on ainakin niiden kesyyntyminen, mikä saattaa johtaa niiden ottamiseen lemmikeiksi.
Luonnonvaraisen ravinnon määräkin puiston alueella on nyttemmin jo kai jossain määrin uhattuna, sillä osa puiston alueesta on annettu kiinalaisille isoa konferenssikeskusta varten. Konferenssikeskuksen avajaiset osuivat muuten sattumalta Gambian viikollemme!
Tuo vervettien syöttäminen on tosiaan varsin kyseenalaista ja johtaa varmaan aika nopeastikin siihen, etteivät vervetit osaa enää itse hankkia ravintoa muulla tavalla. Tosin, vervetit kyllä viihtyvät usein safaripuistoissa taukopaikkojen lähellä ja käyvät hakemassa ihmisiltä jäänyttä ruokaa tai jopa ryöstämässä sitä, kuten meidän tapauksessa: https://www.matkallamissamilloinkin.com/tarangiren-kansallispuisto/ Lopputulos lienee sama kuin sillä, että vervettejä syötetään.
Kiitos Mikko!
Tuosta tarinastasi tuli mieleeni jossain päin Tansaniaa pitämämme lounastauko, jossa ohjeena oli syödä autossa tai auton alla, sillä muuten terävänokkaiset linnut (lajia en enää muista) kävivät kuulemma mielellään nappaamassa leivästä ja olisivat samalla saattaneet osua syöjän kasvoihin!
Gambiassa olisin toivonut puistolta selvempää ja näkyvämpää kannanottoa asiaan – nyt vaikutti siltä, että mentiin pähkinänmyyjien ehdoilla – myös luonto-oppaat, joiden olisi pitänyt tietää paremmin.
Mukava kuulla, että Gambiassa on muutakin kuin vain rannat! Itse aina vähän olettanut kyseessä olevan pelkkä löhöilykohde, mutta nyt tuonne voisi jopa lähteä.
Kiitos Iina! Me kävimme kait viikon aikana rannalla, lyhyellä kävelyllä, kolme kertaa. Muun ajan retkeilimme niin luonto- kuin historiallisissa kohteissa, eli Gambia on kyllä oikeasti monipuolinen kohde. Löhöilyosion tapasimme hoitaa lyhyesti iltapäivällä pistäytymässä hotellihuoneeseemme kuuluvassa uima-altaassa.
Enpäs tiennyt tuota ruotsalaisen osuutta Gambian turismiin. Aika hauskaa – ja varmasti kuin lottovoitto paikallisille yrittäjille. Toivottavasti ainakin!
Mutta nuo apinat! Voi miten valloittavia!
Kiitos Teija! Aika hassu sattuma kyllä tuo Bertil Harding ja Gambia! Gambia on sentään palkinnut kaverin ainakin nimeämällä yhden valtateistään Bertil Harding Highwayksi.
Tuo apinoiden syöttäminen on tosiaan hiukan kaksijakoinen juttu. Meidän perheemme syyllistyy siihen lähes vuosittain. Paikkahan, Bijillo, ei ole tavallaan puisto, joka olisi jotenkin esim. aidattu. Se on metsä, tai surullinen jäännös metsästä, jossa asuu apinoita, on aina asunut.
Ennen käynti metsään oli lähempänä rantaa (ennen kiinalaisia). Silloin siellä oli isot kyltit, että apinoita ei saa ruokkia. Maa oli täynnä maapähkinänkuoria, koska kaikki ruokkivat pähkinöillä apinoita. Näin myös nyt ja ruokkimista suorastaan tuputetaan, pähkinäbisnes kukoistaa.
Kuivalla kaudella apinat pysyvät hyvin metsässä, koska niille tavallaan tuodaan ruoka sinne turistien toimesta. Sadekaudella ruokatarjonta on siis vähäisempää, ja apinat, osa niistä lähtee ryöstöretkille paikallisten asumuksille, josta ei hyvää seuraa.
Katchikallyssä, krokotiilipuistossa, (joka sekään ei ole aidattu puisto, vaan krokojen asuinpaikka aikojen alusta) siellä eli näitä ko. apinoita noin kymmenisen vuotta sitten. Mutta koska aluetta ympäröivät paikallisten kasvimaat, apinat tekivät tuhojaan syömällä ja sotkemalla kaikki viljelykset. Paikalliset ratkaisivat asian myrkyttämällä kaikki apinat. Parina vuonna siellä on nyt taas nähty joitakin apinoita. Paikan ”pomomies” Bakary Boja? haluaisi, että apinat palaisivat ja saisivat elää sielläkin rauhassa. Voipi olla toiveajattelua. Tai ehkä se auttaisi, jos apinoita ruokittaisiin, etteivät menisi niin suuressa määrin kasvimaille.
Kiitos Päivi! Mukavaa kun avasit laajemmin tätä apinakuviota tuolla alueella. Niinhän se monesti on, että tiukin tulkinta siitä, mikä olisi eläimille parasta, ei välttämättä kokonaisuuden kannalta toimi, vaan paikalliset ihmiset on myös otettava osaksi kuviota.
Mietin aina olenko ”huono” lomailija kun pystyn makaamaan rannalla ehkä noin 15 minuutin ajan ennen kuin kyllästyn ja pitää keksiä tekemistä. Hauska kuulla, että muitakin samanlaisia löytyy.
Ainoat omat kokemukseni apinoista ovat Thaimaan reissulta, jossa koin apinat jopa hieman pelottaviksi. Helposti 15 apinan lauma seurasi perässä ”vaanien” ja aurinkolaiseista ja juomapulloista sai pitää tiukasti kiinni. Tämäntyyppinen kesyyntyminenhän johtuu juurikin turisteihin tottumisesta ja valitettavasti ihmiset alkoivat olla hermostuneita liian kesyihin apinoihin ja näin jopa ihmisiä lyömässä apinoita, mikä suretti suuresti.
Toisaalta uskon, että apinat ovat paremmassa turvassa olleessaan turistinähtävyys, sillä apinat tuovat samalla rahaa. Toinen kysymys sitten onkin mihin nuo rahat menevät ja hyötyykö paikalliset ja puisto itsessään minkä verran ulkomailta virtaavasta rahasta.
Kiitos Anmarien! Ehkä siis Gambiassa Bijolon puiston apinat ovat (vielä) hyvinkäyttäytyviä siksi, että puistossa käy kuitenkin turisteja ilmeisen hillittyjä määriä.
Mielenkiintoiselta vaikuttaa tuo apinapuisto, vaikka näiden eläinkohteiden kohdalla kannattaa miettiä niiden eettisyyttä. Kaikki kohteet ei tietenkään ole pahoja, mutta niitäkin valitettavasti löytyy.
Kiitos Annukka! Tämän kohteen ”pelastus” verrattuna (lukemani mukaan) joihinkin paikkoihin Aasiassa lienee vielä se, että vierailijoita käy sittenkin aika vähän ja harvakseen, joten apinat osaavat edelleen hakea myös itse ruokansa eivätkä ole oppineet jopa vaatimaan sitä vierailijoilta.