Piti kirjoittamani Guyanan pääkaupungissa Georgetownissa tekemästämme kaupunkikierroksesta. Ja kirjoitankin vielä, vähän myöhemmin. Kuvia selatessani ajattelin kuitenkin aloittaa näistä muutamista eläimistä.
Aloitimme kesysti, siis tällä saralla.
Rubiini-iibis
Guyanan menneisyydessä on yhteistä historiaa niin Alankomaiden kuin Britannian kanssa, parhaimmillaan 1700- ja 1800-luvun vaihteessa maa oli vuorotellen Alankomaiden, Ranskan ja Britannian hallussa. Pääkaupunki Georgetown on meren rannalla alavalla maalla, juuri ja juuri keskimäärin merenpinnan yläpuolella, mutta tämähän ei ollut hollantilaisille mikään ongelma. Hollantilaisten jäljellä kaupungissa onkin edelleen monia kanavia ja kohdissa, joissa kanavat laskevat mereen, paikoitellen vielä vanhanaikaisen kauniita sulkuja.
Pysähdyimme yhdelle näistä suluista ja sulun lisäksi onnistuimme näkemään kanavan suistossa useita lintuja, näistä värikkäimpänä kirkkaan rubiini-iibiksen (Scarlet Ibis). Vähän myöhemmin poikkesimme Guyanan luonnontieteellisessä museossa, jossa oli iso kokoelma erilaisia täytettyjä lintuja ja eläimiä ja bongasimme saman linnun, tosin kovin haalistuneena, museostakin.
Samaisessa museossa oli myös jonkinlainen replika sukupuuttoon kuolleesta dodo-linnusta, mutta innostavampaa oli minusta Mauritiuksella, Port Louisissa, näkemä dodo-linnun luultavasti ihan aito luuranko.
Anakonda
Luonnontieteellinen museo kuullostaa ehkä tylsältä paikalta erityisesti tropiikissa, kun ulkona paistaa aurinko, mutta kahlattuamme läpi täytetyt linnut museo sen kuin parani. Seinälle lätkäisty anakonda oli jo ihan mielenkiintoinen. Surinamen Paramaribosta Ranskan Guyanan rajalle ajaessamme tulivat anakondat puheeksi ja oppaamme kertoi, että sadekaudelle juuri tällä samaisella tienpätkällä saattaa hyvällä tuurilla joutua useammankin kerran pysähtymään anakondan takia. Käärme on sen verran paksu, ettei sen yli parane ajaa – tulee nimittäin aika pahaa sotkua auton alustaan. Kymmenmetriseksikin kasvava käärme on myös sen verran pitkä, että se sulkee tehokkaasti tien koko leveydeltä.
Harkitsimme myös vakavasti, että olisimme käyneet katsomassa anakondaa Georgetownin eläintarhassa, mutta maan vaalilaskennan viivästymisen takia kaupunki oli sen verran varpaillaan koko meidän siellä viettämämme ajan, että eläintarharetkeä suunnitellessamme hotellin respa oli tiukasti sitä mieltä, että kiinni sekin on. Eikä siellä ainakaan kukaan vastannut puhelimeen, joten … No, todennäköisesti otus olisi ollut vaan joku jättimäinen läjä käärmettä häkin nurkassa.
Jättiläislaiskiainen
Varsinainen yllätys löytyi kuitenkin museon alakerrasta. Jättiläislaiskiainen! Ensimmäinen reaktioni oli, että ei tämä voi olla totta – tämän täytyy olla joku lasten huvittamiseksi/pelottamiseksi tehty oikeannäköinen eläin. Mutta ilmeisesti jättiläislaiskiainen on ihan totta. Sen luut löydettiin Oko Creek Cuyuni -joelta (keskeltä Guyanan sademetsää) 1999 ja museon replika luotiin fossiilijäännösten perusteella. Etelä-Amerikan sademetsissä ilmeisesti joskus on elänyt tällaisia 5 metriä korkeita norsun kokoisia laiskiaisia!
Wikipedia ja muut asiallisemmat sivustot tuntevat eläimen nimellä Megatherium, mutta minusta se oli kyllä jättiläislaiskiainen.
Georgetownin museoissa oli muuten ihan kelpo sääntö valokuvaamiseen. Kuvaaminen oli sallittua, mutta vain sillä ehdolla, että kuvassa on myös ihminen – turistikuvat ovat siis ok, mutta kuvia muihin tarkoituksiin ei asiasta erikseen (rahalla, oletan) sopimatta saanut ottaa. Jättiläislaiskiaishuonetta myös tältä osin valvonnut museovirkailija opasti auliisti, että tästä kulmasta kuva kannattaa ottaa. Myöhemmin otimme kyllä myös muutaman sellaisen kuvan, josta kuvan laidassa rekvisiittana olleen henkilön saattoi helposti rajata myöhemmin pois.
Kun seuraavana päivänä lensimme Georgetownista Guyanan sademetsien yli Kaieteurin putouksille, niin en voinut olla katsomatta alla olevaa vihreää maisemaa ajattelematta, että vieläköhän tuolla jossain elää jättiläislaiskiainen. Museon infotaulujen mukaan näin voisi hyvinkin olla – ei Etelä-Amerikan kaikkia sademetsäalueita ole suinkaan tältäkään osin kartoitettu. Kyllähän niitä dinosauruksiakin vielä voi olla jossain …
Manaatit
Jättiläislaiskiaisesta huolimatta jännittävin eläin Guyanassa löytyi sittenkin pinnan alta. Tai siis, emme me siellä pinnan alla käyneet vaan odottelimme toiveikkaasti, että näyttäytyisivätkö kasvitieteellisen puutarhan isossa, harmittavan tummavetisessä lammikossa asustelevat manaatit meille. Paikallisoppaamme tiesi, että tarjoamalla eläimille vihreää ruohoa ne saisi pintaan ja haali altaan lähistöltä ruohotuppoja ja toimivathan ne. Yksi jos toinenkin manaatti alkoi hamuta ruohoa hassun tylpällä kuonollaan. Vähän ajan päästä pieni lauma innostui enemmänkin ja pääsimme jo näkemään manaattien pienet silmätkin. Myöhemmin etsin netistä tietoa manaateista, joita en tätä ennen ollut koskaan ennen nähnyt, ja vasta siinä kohtaa näin, että näillähän on neljä jalkaakin ja ne ovat kuin vaikka pieniä virtahepoja olemukseltaan, jos olisimme ne kokonaan nähneet.
Manaatti ja anakonda olisi kiva päästä ”bongaamaan” elävänä varsinkin aidossa ympäristössä eikä eläintarhassa – oli se sitten normaali tai dead-zoo eli museo. Jättiläislaiskaisesta en ollut kuullutkaan!
Australiassa käydessä kävimme ensin koala-tarhassa, jossa koalan sai ottaa syliin ja rapsutella. Myöhemmin Great Ocean Roadilla ajattaessa nähtiin koaloita puissa kun pysähdyttiin jossain syrjäisellä paikalla puhumattakaan isoista hämähäkeistä joihin törmättiin aiemmin erään levähdyspaikan katoksessa ja wc-tiloissa… olivat isoja. Luonto tuli lähelle..
Kiitos Jani! Hetken vitsailin paikallisoppaamme kanssa ajellessamme Paramaribosta Saint Laurent du Maroniin, että tänne pitääkin sitten tulla uudelleen sadekaudella, niiden ”anakonda-hidasteiden” takia :-)
Eläinrakkaana ihmisenä ei voinut ohittaa tätä artikkelia. :) Tuollainen jättiläislaskiainen olisi aika ihana bongata livenä – ja elävänä ! Olisi aikamoinen ”nallukka” varmasti se. Pelkään itse kuollakseni hämähäkkejä, isoja ja pieniä, mutta käärmekammoa en omista. Ne suorastaan kiehtovat, vaikka toisaalta voisivatkin syödä taas esimerkiksi suuresti rakastamiani kaneja. No, mutta luonnon lait ja luonnon oma kiertokulku on sitä. :) Voih, ja manaatit, mitä ihania otuksia ne ovatkaan! Mahtava saada lukea eläinaiheista juttua, oli kyse sitten museoista tai elävistä.
Kiitos kommentistasi! Onhan se aina niin, että eläimet innostavat enemmän kuin vaikka arkkitehtuurisesti hienotkin kirkot :-)
Anakondasta tulee aina väkisin mieleen se kauhuleffa – jättäisin mielelläni ehkä sen käärmeen livenä näkemättä :D
Kiitos Mira! Kieltämättä minullekin tulee sanasta anakonda mieleen pimeässä ja märässä viidakossa kuvatut elokuvan kohtaukset.
Matkalla luonto, maisemineen ja eläimineen on meille yleensä kaikista kiinnostavin asia. Mekin olisimme ilahtuneet Rubiini-iibiksestä ja lumihaikarasta. Me ollaan muuten bongattu anakonda Brasilian Pantanalissa ja se oli varsin mieleenpainuva kohtaaminen. :)
Kiitos Mikko! Pantanalissa olisi varmaan yhtä jos toista mielenkiintoista, mutta taitaa jäädä meiltä näkemättä.
Erikoisia eläimiä. Anakonda on kyllä upea eläin, herättää kunnioitusta kyllä.
Kiitos Melissa! Jäin miettimään tuota upea-sanaa … en ehkä ensimmäiseksi olisi sitä valinnut tämän jättiläiskäärmeen osalta. Mahtava?
Manaatit ovat symppiksiä! Muistan nähneeni niistä ohjelman Avara luonto-sarjassa. Niissä on myös jotain esihistoriallista. Anakondastakin muistan nähneeni ohjelman mutta sitä en ehkä haluasikaan nähdä elävän – aika hurja! Upea juttu, että onnistuitte näkemään rubiini-ibiksen ihan elävänä – mikä väri! Aika pientä sinä näytät tuon jättiläislaiskiaisen rinnalla…. :D
Kiitos Marjo! Jännää, tavallaan, tuo, että monen mielestä manaatit ovat sympaattisia – vaikka eivät olekaan pehmeitä ja karvaisia :-)
Ei vitsit, miten upeita bongauksia. Tuota anakondaa ei luonnossa varmasti haluaisikaan nähdä, eikä ehkä tuota jättiläislaiskiaistakaan. Mutta miten kauniita nuo linnut, ja oi niin söpöjä manaatteja. Ihana eläinkooste!
Kiitos Teija! Voisihan sitä anakondaa katsoa vaikka auton ikkunasta kun se ylittää tien sadekaudella … :-)