Viikonloppu Tobagon saarella

Tobago

Tulimme Trinidad ja Tobagon kahden saaren valtiolle Guyanasta, jossa tunnelma oli turistillekin käsinkosketeltavan jännittynyt presidentinvaalien vaalilaskennan venymisen takia. Kaksi lyhyttä lentoa, Guyanan Georgetownista Port of Spainiin Trinidadin saarella ja edelleen Tobagon saarelle ja olimme keskellä leppoisaa lomatunnelmaa ja hiljaista viikonloppua.

Coco Reef

Tobagon Crown Pointissa sijaitseva Coco Reef olisi voinut riittää viikonlopun kohteeksi. Resortin keskipisteenä oli kahdelta suunnalta aallonmurtajan rajaama laguuni, jonka suojassa merivesikin lämpeni miellyttäväksi vaikka pitempäänkin kellumiseen. Merivesi oli sen verran suolaista, että oikea uiminen oli hankalaa, mutta mitä sitä nyt lomalla kuntoilemaan. Tai olisihan sitä voinut, resortin kuntosalilla (jätimme väliin). Aallonmurtajille kerääntyi etenkin iltaisin ja aamuisin lintuja tarkkailtavaksi vaikka auringonnousun tai -laskun värittäessä merellisen maiseman.

Resort oli selvästikin myös hääparien suosiossa. Saavuimme hotellille keskelle häitä, joita yritimme olla kovin paljoa häiritsemättä. Auringonlaskun aikaan hääpari oli siirtynyt aallonmurtajalle ikuistettavaksi.

Emme kuitenkaan malttaneet ihan vaan jäädä hotellille. Tarjolla oli saarikierrosta parillakin eri ohjelmalla ja valitsimme niistä lyhyemmän, jonka kohokohtina oli vierailu kolibripuistossa ja Argylen vesiputouksilla. Saarta kierrellessämme pysähdyimme toki myös monessa kohdassa ihailemaan näkymiä saaren lukuisille rannoille, mutta emme viitsineet roudata uintivarusteita retkelle – Coco Reefin laguuni riitti meille oikein hyvin.

Coco Reef Tobago

Coco Reef
Coco Reefin tervetulotoivotus on koottu pienistä vihreistä lehdistä

Coco Reef Tobago
Trinidad & Tobago

Coco Reef Tobago
Uinnin jälkeen resortin herkkuja – drinkit tosin vasta illalla ja matkaystävän synttärin kunniaksi

Coco Reef Tobago Coco Reef Tobago Coco Reef Tobago Coco Reef Tobago

Kolibrit – maailman vaikein kuvauskohde?

Kolibrit ovat Trininad ja Tobagon saarivaltion juttu. Maata kutsutaankin kolibrien maaksi ja saaren vaakunassakin on kolibreja.

Adventure Farm and Nature Reserve -nimisessä paikassa kolibreja ruokitaan monen ruokinta-automaatin voimin ja niitä parveileekin rakennuksen terassin edessä pienessä puutarhassa koko ajan, mutta se ei niiden kuvaamista helpoksi. Linnut ovat niin nopeita, että ehkä paras mahdollisuus jonkinlaiseen kuvaan on säätää kamera johonkin kohtaan ja odottaa, että josko joku kymmenistä kolibreista sattuisi tulemaan juuri siihen kohtaan! Mutta kuten liian usein, neljän hengen retkiryhmämme kuljettaja/oppaalla oli jokin ajatus päivän ohjelmasta ja sen myötä meillä oli (muka) jo kohta kiire seuraavaan kohteeseen.

Tobago kolibrit Tobago kolibrit Tobago kolibrit Tobago kolibrit Tobago kolibrit kolibreja

kolibreja
Kolibrin avatun pesän onnistui kuvaamaan matkaystävämme Pirkko Mäntysalo
kolibreja
Myös kuva terassista on Pirkko Mäntysalon ottama – itse keskityin ehkä vähän liikaakin kolibrien kuvaamiseen

Oikeasti onnistuneita kuvia kolibreista voi käydä katsomassa vaikka Adventure Farmin omilla sivuilla.

Edellisen kerran yritimme kolibrien kuvaamista Roatanin saarella Hondurasissa – silloin kuviin tarttui vaan kolibreille tarkoitettuja lintulautoja, eli pientä kehitystä on tapahtunut!

Argylen putoukset

Toinen pienen saarikierroksemme pääkohteeksi mieltämäni kohde oli kävelyretki saaren suosituimmalle vesiputoukselle. Kysyin aamulla oppaaltamme lähtiessämme, että selviänkö päivästä rantasandaaleilla, kun olin unohtanut vaihtaa aamiaisen jälkeen tukevammat kengät jalkaani ja hän vilkasi Birkenstockin sandaalejani ja totesi, että kyllä. Viimeisiä kivisiä nousuja ja laskuja putoukselle kiivetessäni olin kyllä vähän eri mieltä asiasta, mutta … selvisin.

Retki putouksille oli hyvin järjestetty. Puistossa oli omat oppaat, joista yksi lähti kanssamme kävelemään ehkä vartin matkaa putouksille ja esitteli matkan varrelta meille jokseenkin tarkasti jokaisen näkemämme kasvin ja linnun!

Argyle Tobago
Kaakaopuu on aina kiinnostava
Argyle waterfalls
Nyt ollaan jo aika lähellä suklaata …
Argyle waterfalls
Ei banaaneja vaan keittobanaaneja

Argyle waterfalls Tobago Argylen vesiputouksetArgyle waterfalls Argyle waterfalls

Itse putoukset olivat … ihan kauniit … mutta ajoitus tai järjestys oli vähän huono: pari päivää Kaieteurin putouksen jälkeen kauniskaan putous ei saa ihan hyppimään riemusta.

Tobagon rannat

Trinidad ja Tobagon saarilla, Trinidadilla ja Tobagolla on selkeä työnjako. Trinidadilla tehdään työt ja Tobagolla lomaillaan. Trinidadin saari sijaitsee hyvin lähellä Venezuelan rannikkoa ja Orinocon suistoaluetta ja sen myötä meri ei sen rannoilla ole Karibian muiden saarten tapaan kirkkaan turkoosia vaan pikemminkin vihreänruskeaa. Tobago on sen sijaan myös rantojensa osalta tyypillinen Karibian lomasaari kauniine rantoineen.

Ykkösrantana pidetään Pigeon Pointin rantaa, jonka näimme vaan etäältä. Muita tunnettuja rantoja ovat mm. Englishman’s Bay, Little Englishman’s Bay ja Castara, jotka kaikki sijaitsevat lähekkäin ja jotka pääsimme näkemään hiukan lähempääkin.

Pigeon Point
Näköala Pigeon Pointin niemelle

Tobagon rantoja

Rantoja
Sister’s Rock tai Three Sisters kalliot kaukana ulapalla ja Brothers lähempänä rantaa

Sisällöltään itse asiassa melko niukkaan saarikierrokseen kului kuitenkin yli viisi tuntia, sillä tiet Tobagolla ovat pieniä ja mutkaisia. Retki oli myös muita samalla matkalla tekemiämme saarikierroksia selkeästi kalliimpi. Tässä kohtaa emme olleet ihan tyytyväisiä Aventuran “lupaukseen” ehdotuksista tekemiseksi Tobagon saarella – luultavasti retkivalikoiman selaaminen ja sopivan valinta vaikka Viatorin tai Get Your Guide -sivuston kautta olisi tuottanut samaisen tai samantapaisen retken paremmalla hinta/laatusuhteella.

Artikkelin avainsanoja
,

20 kommenttia

  • Taas paikka, joka loistaa upeissa väreissä!
    Karibialta palatttuani ostin kotiin äkkiä lisää värikkäitä tyynyjä😂
    Upea luonto tuollakin matkallanne, ihanaa että näette vaivaa luontoon tutustumisessa👍

    • Kiitos Riitta! Tobagolla luonto oli kyllä lähellä – ja mitä sitä nyt hotellillakaan olisi tehnyt 🙂

    • Kiitos Mikko! Tobago oli kyllä kiva kombo kelvollista infraa ja trooppisia maisemia.

  • Maagisen kauniita kuvia olette taas ottaneet! Troopiikin turkoosivärinen meri näyttää vastustamattoman kauniilta ja varmasti oli myös ihanaa uida siinä. Muistan joskus lapsena kun Avara luonto -ohjelmassa tuli jakso, jossa käsiteltiin kolibreja. Oli ihan maagista katsella miten ne “pystyivät lentämään paikallaan”. Ja ihan mahtavia kuvia myös kolibreista. Niitä ei varmasti ollut helppoa kuvata 😀 Ilokseni huomasin, että sinulla taas keltaista reissussa yllä – nappi valinta!

    • Kiitos Marjo! Myös asuvalintaa koskevasta kommentista 🙂 Olen huomannut pitäväni keltaisesta, vaikka sitä jotenkin ainakin aikaisemmin pidettiinkin vaikeana värinä. Juuri ostin, kun tänä keväänä nyt paljon keltaista on tarjolla, Raiskilta uuden keltaisen parkatakin kevätulkoiluun – pitänee Sinua ajatellen yrittää päätyä se päälläkin tässä joskus kuvaan!

  • Heh, kolibrit ON maailman vaikein kuvauskohde! Muistan vieläkin, kun ensimmäistä kertaa näin kolibrin vuonna 97 ja käytössä filmikamera 😀

    Ihanaa katsella tällaisia maisemia! Sentään ulkona paistaa parhaillaan aurinko, vaikka palmut onkin vain kaukainen haave.

    • Kiitos Teija! Osa porukastamme videoikin noita kolibreja, ja onnistuivat oikeastaan paremmin kuin minä, joka itsepäisesti halusin ottaa stillkuvaa – sillä eiväthän ne ole “still”.

  • Aivan mielettömän upeita kuvia ja kiitos tästä upeasta nojatuolimatkasta. Näitä on niin kiva lukea nyt! Kolibrit ovat maagisen kauniita lintuja.

    • Kiitos kommentistasi! Etenkin kuvia koskevasta – joskin kyllä näidenkin taustalla oli enemmän kuvien suuri määrä kuin varsinainen osaaminen. Muutaman kuvan takanahan tällä kertaa oli myös kaimani ja matkaystäväni ja sen myötä tietysti kokonaisuuden taso nousi vielä vähän 🙂

  • Karibia on kerrassaan upea väriloistossaan.
    Kolibrit ovat ihania mutta tosiaan kuvaaminen ei helppoa. Kiitos tuosta vinkistä. Itse koitin taannoin Kuubassa saada yhtä hotellin kahvilan edustalla lentävää kolibria kuvata onnistumatta.

    • Kiitos Sari! Tuohon kuvaamiseen jää kyllä sitten vähän koukkuunkin. Voin kuvitella, että olisin istunut/seissyt tuolla terassilla monta tuntia yrittäen ja yrittäen 🙂

    • Kiitos Sandra! Sanoisin, että Tobago on hyvä kohde sellaiselle, joka oikeasti haluaa lomailla ilman mitään pakollisia elämyksiä. Muutama kevyt elämyskin löytyy, ettei ikävystymään pääse, mutta saaren pointti on kyllä rannat ja rantaelämä.

  • Minä en muista olenko koskaan nähnyt kolibria. Luultavasti en, sillä kai sen muistaisi… Vähän samanlaisia valokuvausongelmia on perhosten valokuvaamisessa. Monessa paikassa on ollut ihania perhospuistoja, mutta tarkan kuvan saaminen lentelevistä perhosista on kyllä melko mahdotonta. Ja sitten jos se perhonen on paikallaan, niin sillä on siivet kiinni, joten kuviot jäävät piiloon.

    • Kiitos Anna! Kolibreja taitaa olla tosi haastavaa nähdä luonnossa: meidänkin pari havaintoa ovat olleet tällaisilta “kolibribaareilta”. Perhosia onnistuin, hiukan, kuvaamaan Suriname-joen varrella, kun ekolodgessa oli hyvää aikaa ja paikka, jossa niitä parveili, mutta odottamiseksi sekin meni, tietysti.

  • Kelpais. Just. Nyt. 😀 Näyttää paikalta mun makuun tuo ranta ja hotellin alue.
    Kolibrit on kyllä ihania ja jotenkin maagisia viestin tuojia. Oon nähnyt useamman kerran, mutta vain muutaman kerran ikuistanut kameralle. Kauniita lintuja!

    • Kiitos Sanna! Tobago ei taida tosiaan olla suomalaisillekaan ihan tuntematon lomasaari, sillä Facebookin puolella sain kun tuoreeltaan jaoin Coco Reefiltä kuvia melko nopeasti joltain kommentin, että hei, minäkin olen ollut tuolla 🙂

  • Tobagon maisemat kyllä kelpaisi nyt. Minäkin yhdyn tähän “kolibreja on vaikea kuvata” -porukkaan. Vaellusreissulla onnistuimme niitä näkemään, mutta kameralla ei kunnon kuvaa saanut. Videolle sain sitten ihan kunnollisen otoksen.

    • Kiitos Merja! Olisi tosiaan ehkä kannattanutkin panostaa stillkuvia enemmän videoihin näiden kanssa.

Comments are closed.