Häntälän notkot

Kotimaiset matkakohteet päätyvät Listalleni milloin mistäkin, mutta tyypillisimmin ideat tulevat jostain lehti- tai blogijutusta. Häntälän notkot päätyivät sinne kuitenkin viisi vuotta sitten käymältäni Digijärkkärikurssilta, jossa Pekka Punkari mainitsi kohteen sivumennen. Emme sitten kuitenkaan tulleet siellä käyneeksi, vaikka matkaa Somerolle ei Salon ABC Piihovista ole kuin 25 kilometriä – ja Piihovissa olemme tänä aikana varmaan poikenneet ellei nyt kymmeniä niin ainakin kymmenen kertaa. Mutta jotenkin, kun matkan pääkohteena on ollut Turku, niin aikaa tai riittävää intoa edes 50 kilometrin ”ylimääräiseen” kierrokseen ei ole sittenkään löytynyt.

Mutta näin koronakeväänä tuntui hyvältä idealta (lähes) tyhjentää koko Lista kotimaan osalta ja niinpä liitimme Häntälän notkot Paavolan tammeen ja Mathildedaliin. Luontokohteet, pieni kylä ja pieni bed & breakfast -majoitus tuntui sopivan turvalliselta tavalta aloittaa taas tauon jälkeen matkailu. Häntälässä, kuten Paavolassakin, olimme lähes keskenämme.

Häntälän luontopolku alkaa osoitteesta Häntäläntie 322, eli Häntälän kyläkeskuksesta, jonka pihalle voi jättää auton parkkiin. Samaisella pihalla on myös infotaulu, jossa kerrotaan n. 3 kilometrin mittaisesta luontopolusta (ja siihen liittyvästä n. kilometrin pituisesta Peuranpolusta). Kioskikin löytyy, mutta sen aukioloajat ovat melko rajalliset.

Polku ei lähde ihan parkkipaikalta vaan polun alkupisteeseen päästäkseen pitää kävellä vielä pieni matka tienlaitaa. Punaisen liiterin kulmalta käännytään sitten pellonpientareelle, josta varsinainen polku alkaa. Pellon reuna ei tarjoa erityisiä näkymiä, mutta kunhan malttaa hetken ja kiipeää pienet portaat lehmät oikealla alueella pitävän aidan yli, niin Häntälän notkojen idea alkaa avautua. Ellei sitten mahdollisesti vastaan tuleva lehmälauma pelota takaisin aidan toiselle puolelle!

Parhaat näkymät ovat heti alussa

Luontopolun paras näköala on, mielestäni, kohdassa, jossa polku lähtee laskeutumaan Rekijoen laaksoon. Jos haluat ottaa kuvia näistä maisemista, niin tee se ennen laaksoon laskeutumista. Kapea, jyrkkä, polku kiemurtelee alas joen reunalle. Itse en tosin kapeaa ruskeavetistä Rekijokea osaa ajatella jokena, minusta se on enemmänkin osa, mutta koska oja lienee ihmisen kaivama ja tämä ei sitä ole, niin olkoon sitten joki.

Luontopolku kulkee joen reunaa, välillä vähän korkeammalla, välillä vähän matalammalla ja kosteimpiin paikkoihin on ansiokkaasti kannettu penkin tapaisia pieniä siltoja. Matkan varrella on kunnon luontopolun tapaan pieniä infotauluja laakson kasveista ja eläimistä. Pikkuapolloperhosesta kertova taulu on jo aika pysäyttävä, sillä se kertoo, että tämän laakson lisäksi kyseistä lajia ei manner-Suomessa tavata missään. Myöhemmin ystävällinen seuraajamme kertoo Facebookissa, että perhosta on kyllä ”istutettuna” parissa muussakin paikassa.

Ensimmäiset maisemat notkoon ovat oikeasti pysäyttäviä, mutta sen jälkeen maisemat joenuoman reunalla eivät enää sen jälkeen jaksa sykäyttää. Metsäisen Peuranpolun jätämme väliin, metsä tuntuu kevään luontoretkien jälkeen jo melkein liiankin tutulta maisemalta. Polun noustua takaisin tielle emme myöskään enää viitsi laskeutua laavulle ja kiertää polun viimeistä kilometriä joenuomassa. Kyläkeskukseen vievän tien varrelta aukeaa kuitenkin taas ylhäältä näköala notkoon, joka sekin on ehdottomasti pysähtymisen arvoinen.

Takaisin kyläkeskukseen kävelemme ensin pienemmän ja loppumatkan vähän isomman maantien laitaa. Reitti tarjoaa näkymiä elämään suomalaisella maaseudulla, nykyisyyteen ja menneisyyteen, maitolaiturin muodossa.