Heinäkuisen Itä-Suomen kierroksemme Nurmes – Jyväskylä väliä kutsuin kesällä päivän päätteeksi Facebook-päivityksessäni kesän kristillisimmäksi reitiksi, sillä kävimme samana päivänä niin Valamon luostarissa kuin ihan vaan nostalgian vuoksi Partaharjulla.
Monet ystäväni ovat käyneet Valamossa, jotkut ovat jopa yöpyneet siellä ja joku on ainakin tainnut harkita osallistumista jollekin Valamo-opiston kurssillekin. Espoosta käsin Valamo on sen verran kaukana, että hienoinen uteliaisuuteeni aiheeseen ei ole riittänyt niin pitkälle, että ihan varta vasten olisin sinne asti lähtenyt, mutta sanotaan nyt vaikka niin, että jos olet alle 100 kilometrin päässä Valamosta, niin kyllä se silloin pistäytymisen arvoinen kohde on.
Valamon saarelta Heinävedelle
Valamo, tai tarkkaan ottaen Uusi-Valamo, erotuksena alkuperäisestä Laatokalla Valamon saarilla sijaitsevasta Valamosta, on Suomen ortodoksisen kirkon luostari. Valamon jäätyä Karjalan luovutuksessa Neuvostoliiton puolelle Suomeen siirtyneet 150 munkkia asettuivat kesällä 1940 ostetun Papinniemen tilalle Heinävedellä. Nykyisin luostarin alueet käsittävät noin 300 hehtaaria metsää ja 50 hehtaaria peltoa.
Sittemmin munkkien määrä väheni radikaalista – olivathan kaikki Valamon saarelta siirtyneet munkit vanhoja miehiä – ja välillä munkkeja ei ollut enää kuin yksi. 50-luvun lopulla luostariin saapui uusia suomenkielisiä munkkikandidaatteja, jotka sittemmin vihittiin munkeiksi. 70-luvulla Valamon Ystävät -yhdistys alkoi kerätä varoja uuden kirkon rakentamiseksi ja luostarille valmistui uusi kirkko 1976. Uudessa kirkossa on kunniapaikalla Suomen historiallisesti merkittävin ikoni, Konevitsan Jumalanäiti.
Nykyisin Valamossa on kymmenkunta munkkia ja lisäksi luostarissa työskentelee vakituisesti n. 30 henkilöä. Luostarin talous on viimeisen vuosikymmenen mittaan ollut haasteellinen ja toiminnan kannattavin osa on Valamon Viiniherman -tislaamo. Taloudellisen tilanteen parantamiseksi on välillä turvauduttu ehkä hiukan kyseenalaisiinkin kuvioihin, kuten vaikka taiteen myyntinäyttely vuosina 2016-17, jossa teoksia myytiin harhaanjohtavilla väittämillä ylihintaisina.
Mutta faktat sikseen, lähdetään kierrokselle Valamon alueelle!
Tunnelmia luostarin alueelta
Luostarin portilla meitä(kin) oli vastassa henkilö, joka kysyi ystävällisesti, että olimmeko tulossa Valamoon ensimmäistä kertaa ja kun olimme, hän antoi meille kartan ja muutamia ohjeita. Ehkei kyseessä kuitenkaan ollut yksi munkeista, vaikka henkilö olikin pukeutunut normaalia kesäasua juhlavammin – vai tietääkö joku tästä?
Ensimmäiset rakennukset portin jälkeen kuuluvat Valamon opistolle, valkoinen rakennus on Opistohotelli ja sen takana oli Luostarihotelli: täällä siis todellakin voisi yöpyäkin. Punainen rakennus on Valamon opisto: ortodoksinen kansanopisto, jonka kurssiohjelmassa on satoja lyhytkursseja, joiden joukossa myös paljon muuta kuin ortodoksinen usko ja ikonitaide.
Alueen keskellä sijaitsee luostarin Pääkirkko. Aloitimme kuitenkin kahvila-ravintola Trapesasta, olimmehan lounaan tarpeessa ja luostarin ruokasalissahan (=trapesa) sellainen oli tarjolla. Lounaan hinta/laatusuhde oli hyvä, ainakin jos oli jo kunnolla nälkä. Kahvilapuolen munkitkin ovat ilmeisen kuuluisia, mutta tällä kertaa oli pakko valita ruokaa herkkujen sijaan.
Pääkirkko on kaikille avoin, myös siellä pidettävät jumalanpalvelukset. Valokuvaaminenkin on kirkossakin sallittua, paitsi jumalanpalvelusten aikana.
Valamo on laaja alue ja etenkin kesällä, myös koronakesänä, suosittu kohde, joten hienoisen ruuhkan takia jätimmekin Kulttuurikeskuksen museo- ja näyttelytilat väliin. Sen sijaan kävimme Vanhassa kirkossa ja tietysti muistoesine- ja viinimyymälässä. Viinimyymälästä teimme muutamia hankintojakin, ovathan nämä aina tarpeellisia. Muistoesineitä hallitsi luostarissa asuva kissa, jota en kuitenkaan oikeasti onnistunut havainnoimaan.
Rantatien varrelta löytyi luostarin puutarha
Lopuksi arvoimme metsäretken ja rantaretken välillä ja päädyimme, tietysti, rantaan. Rantaretken bonuksena on sinne vievän tien varrella iso puutarha, josta ei edes alueen kartta vihjaise mitään, mutta suosittelen! Ehkä puutarha kuuluu munkkiveljestölle, sillä munkkien yksityisessä käytössä oleva asuinrakennus on samalla suunnalla, mutta puutarhassa sai kyllä kierrellä ihan vapaasti.
Rannalla on iso laituri veneellä ehkä saapuvia vierailijoita varten ja taitaa luostarilla olla M/S Sergei -niminen aluskin, joka tekee retkiä lähivesille. Rannassa on myös Pyhän Nicolaoksen, merenkulkijoiden suojelijan, tsasouna eli rukoushuone.
Metsäretken varrella olisi ollut matkamiehen risti, mutta aikataulumme ei ihan antanut myöten 5 kilometrin vaellukselle tällä kertaa.
Myöhemmin kesällä tulin käyneeksi toisessakin ortodoksisssa luostarissa, Pokrovassa Kirkkonummella, mutta palataan siihen toisella kertaa!
Monta kertaa on tullut ajettua varsin läheltä ohi, mutta ei ole tullut poikettua. Oikeastaan se ei ole johtunut varsinaisesti kiinnostuksen kohteesta, mutta koskaan ei ole ollut aikaa suunnittelemattomalle pidemmälle pysähdykselle. Mutta täytyypä yrittää pitää paikka mielessä ja seuraavaksi varata riittävästi aikaa, jotta pysähdys olisi mahdollinen!
Kiitos Mikko! Tuo on kyllä tuttua meillekin, että jollain tasolla päiväohjelmat on kuitenkin sillä tarkkuudella lyöty lukkoon, että jos tulee jotain enemmän aikaa vaativaa mielenkiintoista vastaan, niin ei niitä ihan helpolla saada siihen sovitettua.
Minun kyllä tekisi mieli tehdä Valamoon retki varta vasten Helsingistä. Joskus vuosikausia siellä vierailusta haaveilin, mutten koskaan toteuttanut. Sittemmin koko paikka on unohtunut, kunnes tänä kesänä olen paristakin eri blogista lukenut paikasta. Taas heräsi kiinnostus. Ehkä ensi kesänä täytyy suunnitella reitti niin, että tulisi ajettua sen kautta.
Kiitos Teija! Olen pohtinut tätä, että voisin tosiaan luokitella vaikka kotimaan kohteita sen perusteella, että kuinka kaukaa niihin vartavasten kannattaisi lähteä. Tuo jutun lopussa mainitsemani Pokrova Kirkkonummella voisi mennä sarjaan alle tunnin verran sinne voisi ajaa, ja Valamoon kieltämättä vähän enemmänkin :-)
Meillä on mökki siinä aika kulmilla, joten olen itsekin piipahtanut kerran Valamossa, äitini viihtyi siellä viikon omaehtoisella retriitillä. Mukaan tarttui maailman parhaiden lusikkaleipien resepti, joita rukoilen aina leipomaan kun mahdollista!
Kiitos kommentistasi! Edesmenneellä anopillanikin oli hyviä lusikkaleipiä! Itse en ole oikein innostunut niitä edes yrittämään.
Valamo on käymättä. Monta kertaa ollut menossa, mutta sitten tulee aina jotain muuta…
Monet ajattelevat, että luostarit olisivat rehellisuuden tyyssija. Höpsistä. Kautta historian kirkot ja luostarit ovat kyllä huijanneet rahallisesti ihmisiä aina kun vaan siihen mahdollisuus löytyy. Ja ei ne munkitkaan (ja nunnat) aina niin hurskaita ole olleet :D Eli se tauluepisodi sopii kuvaan ihan hyvin.
Kiitos Anna! Niin, miksi ne luostarit olisivat jotenkin sen hyveellisempiä kuin uskonnot yleensä. Etenkin katolisen kirkon tiimoilta minusta positiiviset uutiset ovat harvassa, nyt siis rajoittuen vaan kristillisiin uskontoihin.
Olisi kiinnostavaa käydä myös Venäjän puolella Laatokan saarilla alkuperäisessä Valamon luostarissa ja Konevitsassa. Muutenkin on rajan takainen Karjala kiertämättä, joten eiköhän tuokin haave joskus toteudu.
Kiitos kommentistasi! Teoriassa kyllä, periaatteella kerää koko sarja :-) – mutta käytännössä ilman liittymiä Karjalaan tuskin sille suunnalle, me, palaamme. Ehkä Viipuria ja Pietaria voisi joskus vielä harkita kertausmielessäkin, mutta laajemmin, tuskin.